Kirjoittaja pekka » 16. Maalis 2012 10:50
Søren Kierkegaard
Joko/tai
Valinta! Tiedätkö sinä, kuuntelijani, miten yhdellä sanalla voisi ilmaista mitään suurenmoisempaa? Käsitätkö, että vaikka keskustelisit kokonaisen vuoden ajan, miten voisit mainita mitään valtavampaa kuin valinta, mitä se merkitsee, että voi valita! Sillä vaikka onkin varmasti totta, että lopullinen siunaus on valita oikein, on sen edellytyksenä kuitenkin tuo valtava mahdollisuus valita. Mitä hyötyä on nuorelle rakastavaiselle siitä, että hän voi luetella kihlattunsa kaikki erinomaiset ominaisuudet, jollei morsian itse voi valita? Ja toisaalta, ylistävät muut sitten hänen rakastettunsa täydellisyyttä kaikissa suhteissa tai luettelevat hänen vikojaan, mitä loistavampaa hän voisikaan sanoa kuin "Hän on sydämeni valittu!"
Valinta! Tämä on tosiaankin kallisarvoinen helmi eikä sitä ole kuitenkaan tarkoitettu haudattavaksi eikä kätkettäväksi. Valinta, jonka mahdollisuutta ei käytetä, on pahempaa kuin mikään muu; se on ansa, johon ihminen on vanginnut itsensä kuin orjan, joka ei päässyt vapaaksi—valitsemalla vapauden. On hyvä asia, ettet pääse siitä koskaan vapaaksi. Se säilyy sinulla, ja jos et sitä käytä, siitä tulee kirous. Valinta—ei punaisen ja vihreän välillä, ei hopean ja kullan välillä—ei, vaan valinta Jumalan ja maailman välillä! Tiedätkö mitään, mikä olisi verrattavissa valintaan? Tiedätkö mitään valtavampaa ja nöyryyttävämpää Jumalan alentumisen ja ylenpalttisuuden ilmausta ihmisolentoja kohtaan kuin että hän asettaa itsensä niin sanoaksemme samalle valinnan tasolle maailman kanssa vain siksi, että me voisimme valita; että Jumala, jos kieli saattaa näin puhua, kosiskelee ihmissukua—että hän, iankaikkisesti vahva, kosiskelee voimatonta ihmiskuntaa? Miten merkityksetön onkaan nuoren rakastavaisen tekemä valinta kaikkien hänen ihailijoidensa joukosta verrattuna tähän valintaan Jumalan ja maailman välillä!
Valinta! Vai olisiko valinnassa, josta puhumme, epätäydellisyyttä kun ihmisolento voi valita ja että hänen myös täytyy valita? Eikö nuoren rakastavaisen etu olisi, jos hänellä olisi mustasukkainen isä, joka sanoisi: "Rakas tyttäreni, sinulla on vapautesi, saat itse valita, mutta sinun on valittava." Vai olisiko parempi, jos hänellä olisi valinnan mahdollisuus, mutta hän vain valikoisi ja valikoisi, mutta ei koskaan tekisi valintaa?
Ei, vaan ihmisen on valittava, sillä tällä tavoin Jumala säilyttää kunniansa ja kuitenkin välittää isällisesti ihmiskunnasta. Vaikka Jumala on alentunut olemaan valittavissa, on jokaisen kuitenkin omalta osaltaan valittava. Jumala ei ole pilkattavissa. Sentähden on tämä asia näin: Jos joku välttää valitsemista, voimme olettaa, että hän valitsee maailman.
Jokaisen ihmisen on valittava Jumalan ja maailman välillä, Jumalan ja mammonan välillä. Tämä on iankaikkinen, muuttumaton valinnan tila, jota ei voida koskaan välttää—ei koskaan iankaikkisesti. Kukaan ei voi sanoa, "Jumala ja maailma eivät loppujen lopuksi ole niin täysin erilaisia. Ne voidaan yhdistää yhdeksi valinnaksi." Tämä on valinnasta kieltäytymistä. Kun on valittava kahden välillä, merkitsee molempien valitseminen valinnasta pidättäytymistä "omaksi kadotuksekseen" (Hebr.10:39). Kukaan ei voi sanoa, "Kyllä sitä voi valita hiukan mammonaa ja samalla myös Jumalan". Ei, vaan sellainen on julkeaa Jumalan pilkkaamista, jos joku luulee, että ainoastaan suurta vaurautta tavoittelevat valitsevat mammonan. Ikävä kyllä se, joka haluaa pitää penninkään ilman Jumalaa, haluaa pennin vain itselleen. Silloin hän on valinnut mammonan. Penni riittää, valinta on tehty, hän on valinnut mammonan; se että kysymyksessä on pieni määrä, ei tee tässä suhteessa mitään eroa.
Jumalan rakastaminen on maailman vihaamista ja maailman rakastaminen on Jumalan vihaamista. Tässä on valtava taistelun paikka, rakkaus vai viha. Tässä on se piste, jossa hirvittävä taistelu on käytävä. Ja missä tuo paikka on? Se on ihmisen sisimmässä. On tuossa taistelussa sitten kysymys miljoonista tai vain pennistä, siinä on kuitenkin kysymys Jumalan rakastamisesta ja hänen valitsemisestaan—kaikkein hirvittävin taistelu koskee kaikkein korkeinta. Mikä mittaamaton onni onkaan luvattu sille, joka valitsee oikein. Jos joku ei kykene tätä ymmärtämään, on syynä se, ettei hän ole halukas hyväksymään sitä, että Jumala on läsnä valinnan hetkessä, ei vahtiakseen, vaan tullakseen valituksi. Sentähden on jokaisen ihmisen valittava. Hirvittävä on tuo taistelu ihmisen sisimmässä, taistelu Jumalan ja maailman välillä. Riski huipentuu valinnan mahdollisuuden omistamiseen.
Mitä ihminen sitten valitseekin, kun hän ei valitse Jumalaa, hän on menettänyt joko/tai -mahdollisuuden tai hän on pikemminkin kadotuksessa joko/tai -mahdollisuutensa kanssa. Siis: joko Jumala tai... Mitä tämä joko/tai merkitsee? Mitä Jumala vaatii tällä joko/tailla? Hän vaatii kuuliaisuutta, ehdotonta kuuliaisuutta. Jos et ole ehdottoman kuuliainen kaikessa, varauksetta, et rakasta häntä, ja jos et rakasta häntä—silloin vihaat häntä. Jos et ole ehdottoman tottelevainen kaikessa, silloin et ole sitoutunut häneen, ja jos et ole sitoutunut häneen, silloin halveksit häntä.
Jos voit tulla täysin tottelevaiseksi, niin silloin kun rukoilet, "Älä johda meitä kiusaukseen", sinussa ei ole mitään häilyvyyttä, olet jakautumaton ja yksi Jumalan edessä. Ja on olemassa yksi asia, jota Saatanan kaikki oveluus ja kaikki kiusauksen ansat eivät voi yllättää—jakautumaton tahto. Se, mitä Saatana vakoilee silmä tarkkana saaliinaan, mihin kaikki kiusaukset tähtäävät varmoina saaliistaan, on häilyväisyys. Kun epäselvyys vallitsee, on siinä kiusauskin läsnä, ja silloin se osoittautuu aivan liian helposti vahvemmaksi osapuoleksi. Missä on häilyvyyttä, missä on epäröintiä, siinä on pohjalla tottelemattomuus.
Missä häilyvyyttä ei ole, ovat Saatana ja kiusaus voimattomia. Mutta pieninkin häivähdys epäröintiä, niin Saatana on vahvoilla ja kiusaus houkuttelee. Ja tarkkanäköinen on tuo paholainen, jonka ansaa kutsutaan kiusaukseksi ja jonka saaliina on ihmissielu. Kiusaus ei tietenkään tule Saatanasta, mutta häilyvyys ei pysy häneltä piilossa. Jos hän sellaista havaitsee, on kiusaus aina käsillä. Mutta sellainen ihminen, joka antautuu ehdottomasti ja varauksetta Jumalalle, on ehdottoman turvassa. Tästä varmasta piilopaikastaan hän voi nähdä paholaisen, mutta paholainen ei voi nähdä häntä. Ja jos hän pysyy ehdottoman tottelevaisesna piilopaikassaan, niin silloin hän on "päässyt pahasta".
Meillä ihmisillä on ihmisinä suunnattoman suuri vaara, se vaara, joka on siinä, että me olemme kahden valtavan voiman välissä. Valinta on jätetty meille. Meidän on joko rakastettava tai vihattava, se, ettei rakasta on vihaamista. Niin suuria vihollisia nämä kaksi voimaa ovat keskenään, että pienestäkin kallistumisesta toisen puolelle tulee toisen ehdotonta vastustamista. Älkäämme unohtako tätä valtavaa vaaraa, jossa olemme. Jos unohtaa, on tehnyt valintansa.