Miten valmistautua lopun aikoihin?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Miten valmistautua lopun aikoihin?

ViestiKirjoittaja Herman » 07. Helmi 2012 12:17

Monet uskovat ovat kokeneet tarvetta alkaa valmistautua lopun aikoihin. Kun yhä useampi Uuden testamentin profetia toteutuu silmiemme edessä, ja maailman kehityssuuntana on totalitäärinen valvontajärjestelmä ja harvainvalta joka muistuttaa erehdyttävästi mm. Ilmestyskirjan kuvaamaa Pedon valtakuntaa, on siihen todella hyvä syykin. Mutta tämä tuo mukanaan myös levottomuutta ja ahdistusta, jonka takia voimme ajautua harhapoluille ja eksyä Jumalan meille valmistamalta tieltä jossa sisimpämme voi kokea olosuhteista riippumatonta iloa, rauhaa, lepoa ja luottamusta Jumalaan Pyhässä Hengessä.

PROFETIOIDEN JA ENNUSTUSTEN TULKITSEMISESTA

Eräs harhapolku on uppoutua liiaksi lopunaikojen tapahtumiin. On hyvin kiehtovaa, kun alkaa huomata maailmassa tapahtuvien asioiden yhteyksiä Raamatun ennustuksiin, ja se on helpottunut paljon näinä median ja informaation kulta-aikoina kun on helppoa saada uutisia joka puolelta maailmaa. Toisaalta se myös tekee tästä loputtoman suon, johon voi helposti uppoutua käyttämään liikaa arvokasta aikaa.

Toinen tähän liittyvä vaara on alkaa tekemään liian yksityiskohtaisia tulkintoja ja johtopäätöksiä tapahtumien yhteyksistä Raamatun ennustuksiin. Ei tarvitse kuin tutkia internetin lukuisten lopunaika-harrastelijoiden sivustoja todetakseen, että valtaosa näistä on mennyt pieleen. Tietenkään se, että toiset ovat väärässä, ei vielä tarkoita ettemme itse voisi olla oikeassa, mutta meidän tulee olla hyvin nöyriä ja arkoja tehdessämme tulkintoja.

Monet Raamatun profetioista ovat vaikeasti ymmärrettäviä ja monitulkintaisia. Siksi meidän tulisi keskittyä saamaan kokonaiskuva siitä, mitä Raamattu ilmoittaa lopunajoista. Voimme myös pyytää Jumalaa antamaan meille Pyhän Hengen ja "kahden tai kolmen todistajan" vahvistuksen kautta ilmestystä yksityiskohtaisemmista asioista ja tapahtumista, jos Hän sellaista tahtoo antaa, ja jättää asia Hänen kädellensä. Sitten voimme rauhassa keskittyä elämään uskonelämäämme ja evankeliumia todeksi tässä pimenevässä maailmassa, luottaen siihen että Jumala ilmoittaa meille kaiken minkä meidän on tarpeellista tietää. Toki on varmasti olemassa uskovia, joille on annettu erityiseksi tehtäväksi ajan merkeistä ja ilmiöistä varoittamisen Jumalan Sanan perusteella. Mutta kuten Jaakob kehoittaa "älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi" (Jaak.3:1), haluaisin minäkin rakkaudessa kehoittaa, ettemme itse pyrkisi mihinkään tehtävään vaan antaisimme Jumalan johdattaa, asettaa, vaikuttaa ja valmistaa meistä sellaisia palvelijoita kuin Hän tahtoo. Uskon, että monet lopun aikojen "pasuunoiksi" itsensä asettaneista saisivat tällä tavalla toimimalla siirtyä aivan toisenlaisiin tehtäviin Kristuksen ruumiin rakentamiseksi.

OMAVARAISESTI SELVIYTYMISESTÄ

Toinen harhapolku on alkaa liiaksi, tai väärällä tavalla valmistautumaan pärjäämään omavaraisesti. Omavaraisuudessa sinänsä ei ole mitään väärää, mutta tosiasia on kuitenkin, että valtaosa uskovista Pedon valtakunnan aikana tulee olemaan kaupungissa kasvaneita, joilla ei ole minkäänlaisia tai ainakaan kovin kummoisia kykyjä selviytyä ilman nykyaikaista yhteiskuntaa. Eikä siinä ole mitään väärää, sillä monet näistä käyttävät aikansa viisaasti ja varmasti Jumalan tahdon mukaisesti uskosta rakentumiseen ja evankelioimiseen tässä ajassa, sen sijaan että oppisivat omavaraisiksi tulevien kauhuskenaarioiden toteutumisen varalta.

Olen varma siitä, että Jumala tulee Pedon valtakunnan aikana pitämään todella hyvän ja tarkan huolen niistä omistaan, jotka eivät itse selviydy, jos he vain ovat pitäneet uskon ja hyvän omantunnon Pyhässä Hengessä. Uskonelämä ei perustu koskaan ihmisen kykyihin ja mahdollisuuksiin, vaan Jumalan ihmeitätekevään ja kaikkivaltiaaseen voimaan, ja tämä tulee näkymään tulevina aikoina sitä selkeämmin, mitä ahtaammaksi uskovien tila tässä maailmassa käy.

Tämä ei tarkoita, etteikö olisi luvallista opetella selviytymään. On mahdollista, että Jumala haluaa joitain opetuslapsiaan valmistaa kestämään ja auttamaan muita kestämään opettamalla heitä selviytymään omavaraisesti. Mutta tästä ei saa tehdä jokaista uskovaa koskevaa opetusta tai lakia, ja jokaisen tällaiseen ryhtyvä tulisi tutkia motiivejaan, onko toiminta Jumalan rauhan ja luottamuksen ohjaamaa, vai pelon ja epäluottamuksen? Jumala johdattaa meitä aina Pyhän Hengen rauhan kautta.

OLEMMEKO VALMIIT KUOLEMAAN?

On myös huomattava, että on edeltä ilmoitettu monen Jeesuksen uskovan tulevan kokemaan marttyyrikuoleman Pedon valtakunnan aikana (esim Ilm.12:11; 13:7; 17:6). Tämä voi herättää meissä levottomuutta, sillä eihän kukaan meistä haluaisi kokea kärsimystä ja pahuutta. Mutta meidän jotka uskomme Jeesukseen, tulisi olla joka hetki jo tässä ajassa valmiita kärsimään ja kuolemaan Jeesuksen tähden. Tämä ei ole tunteista riippuvainen asia, tai siitä kuinka vahvoja uskossa koemme olevamme, vaan kyse on asennoitumisesta.

Rakastammeko Herraa? Hän on ensin rakastanut meitä. Hän oli valmis antamaan henkensä meidän puolestamme, minun ja sinun. Puhtaan, viattoman verensä. Me emme ole puhtaita emmekä viattomia, ja ansaitsemme helvetin ikuisen tulen kaiken sen tähden miten olemme Luojaamme vastaan rikkoneet. Jos me annamme henkemme Hänen puolestaan, ei se oikeastaan ole mikään uhraus, sillä se on meille vapautuksen hetki, jossa sielumme ja henkemme pääsee lopullisesti vapaaksi tästä kiusauksille alttiista, sairaasta ja heikosta "kuoleman ruumiista", ja saamme olla rikkomattomassa yhteydessä Hänen kanssaan, joka antaa meille iankaikkisen onnellisuuden.

Raamattu puhuu myös erityisellä arvostuksella niistä, jotka saavat armon kuolla Jeesuksen todistuksen tähden. Valmistautua voimme myös esimerkiksi lukemalla vainottujen uskovien kertomuksia, joissa on todistuksia siitä kuinka Jumala antaa voimaa kestää kärsimykset ja antaa jopa ihmeellistä rauhaa niiden keskellä. Kirjoituksen lopussa listaan muutamia kirjoja, joista olen itse saanut paljon rohkaisua.

ÄLÄ PELKÄÄ!

Kaikista suurin harhapolku on joutua pelon ja lamaannuksen valtaan, ja vain katsella ikäänkuin sivusta voimattomana kun pahuus vyöryy päälle, pystymättä itse tekemään asioille mitään. Siksi Jeesus sanoi lopun aikojen tapahtumia kertoessaan: "kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne" (Luuk.21:28). Hän ei tietenkään tarkoittanut, että meidän itse pitäisi pystyä omin avuin rohkaisemaan itseämme, vaan niinkuin kaikessa mihin meitä Raamatussa kehoitetaan, on Pyhä Henki se joka antaa meille tähänkin voiman.

Tärkeintä on ymmärtää, että kun olemme Jeesuksen uskossa, me olemme ennenkaikkea Jumalan Valtakunnan kansalaisia. Elämme toki myös tässä maailmassa ja tämän maailman asiat koskevat meidän ulkonaista ihmistämme, mutta sisäistä ihmistämme, uudestisyntynyttä henkeämme joka on "uusi luomus Kristuksessa", ei se vahingoita mitä tässä maailmassa tapahtuu. Sillä Jumalan Valtakunta ei horju! Jumala hallitsee sitä suvereenisti ja ikuisesti hyvän tahtonsa mukaan.

Kun ymmärrämme tämän, ja keskitymme enemmän sisäisen ihmisen rakentamiseen ja vahvistamiseen, kuin ulkoisen ihmisemme, me kestämme kaikki koetukset. Ulkoisen ihmisen murtuminen on itse asiassa vain hyväksi meille, sillä silloin elämämme voi olla enemmän sisäisen ihmisemme hallitsemaa ja ohjaamaa (eräs teos jossa tarkemmin selitetään tätä sisäisen ja ulkoisen ihmisen lakia sekä murtumisen siunausta, jota suosittelen Pyhän Hengen täyttämille uskoville luettavaksi Jumalan Sanan valossa tutkien ja koetellen, on Watchman Nee'n "Hengen vapautus".)

VAIN RISTI JA USKO KESTÄÄ

Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. (Ef.6:10-14)

Lopun aikojen ahdistukset ja Pedon valtakunnan esiintulo koskee koko maailmaa, ja se tulee olemaan hyvin konkreettista. Mutta meidän, jotka uskomme, on säilytettävä uskon näkökulma joka ei katsele näkyväisiä vaan näkymättömiä. Meidän on ymmärrettävä, ettei "tämän maailman ruhtinasta" eli saatanaa (Joh.12:31; 14:30; 16:11) voi voittaa tämän maailman keinoilla. Yksin Jumala voi voittaa saatanan, ja meidän puolestamme Hän on tehnyt sen ajanlaskun alussa Golgatan keskimmäisellä ristillä. Vain ristin työhön turvaamalla me voimme olla ja pysyä voitollisina pimeyden henkivalloista.

Kun Jerusalem oli aikoinaan monen vahvan vihollisen piirittämä, inhimillisesti nähden epätoivoisessa tilanteessa, antoi Herra Juudan kuninkaalle sanan "Ole varuillasi ja pysy rauhallisena, älä pelkää, älköönkä sydämesi säikkykö ...ellette usko, niin ette kestä" (Jes.7:4,9). Me emme myöskään kestä emmekä tule kestämään, kuin uskon kautta. Tarvitsemme yksinkertaista luottamusta siihen, että Jumala on turvamme ja pitää meistä huolen joka tilanteessa. Hän tahtoo kasvattaa meitä siihen tässä ajassa, jos olemme siihen valmiita.

Minun ja perheeni kohdalla se on merkinnyt viime vuosien aikana lähestulkoon jatkuvaa "mannaihmeessä" elämistä, kun olemme saaneet usein rukoilla jokapäivästä leipää tietämättä mistä sen saamme, ja yhtä usein nähneet kuinka ihmeellisellä ja täsmällisellä tavalla Jumala näkee kaikki tarpeemme ja pitää meistä huolen. Hän on myös antanut voimaa elää Hänen tahtonsa mukaan ja olla yhä enenevässä määrin mukana viemässä eteenpäin ilosanomaa Kristuksesta. Jumala on uskollinen ja siunaa meitä aina, kun sydämessämme tahdomme seurata ja palvella Häntä ilman kompromisseja. Tähän luottaen voimme jättää elämämme Hänen käsiinsä ja kulkea pää pystyssä kohti kaikkea tulevaa!

Muutamia rohkaisevia kertomuksia vainojen ja kärsimyksien kestämisestä uskon avulla:

Haralan Popoff: Kristuksen tähden
Corrie Ten Boom: Kätköpaikka
Olavi Eskola: Siperian kierros - saarnamies Juho Punkan tarina
Richard Wurmbrandt: Kidutettu Kristuksen tähden
Herman
 
Re: Miten valmistautua lopun aikoihin?

ViestiKirjoittaja PetriFB » 07. Helmi 2012 13:26

Herman kirjoitti:Monet uskovat ovat kokeneet tarvetta alkaa valmistautua lopun aikoihin. Kun yhä useampi Uuden testamentin profetia toteutuu silmiemme edessä, ja maailman kehityssuuntana on totalitäärinen valvontajärjestelmä ja harvainvalta joka muistuttaa erehdyttävästi mm. Ilmestyskirjan kuvaamaa Pedon valtakuntaa, on siihen todella hyvä syykin. Mutta tämä tuo mukanaan myös levottomuutta ja ahdistusta, jonka takia voimme ajautua harhapoluille ja eksyä Jumalan meille valmistamalta tieltä jossa sisimpämme voi kokea olosuhteista riippumatonta iloa, rauhaa, lepoa ja luottamusta Jumalaan Pyhässä Hengessä.

Todella hyvä, rakentava sekä rohkaiseva kirjoitus, joka kannattaa lukea huolellisesti! :amen4:
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Miten valmistautua lopun aikoihin?

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 08. Helmi 2012 08:49

Rauhaa!

Minäkin luin heti aamun alkajaisiksi Hermannin terveen raittiin kirjoituksen. Hyvä on lukea se meidän itsekunkin ja oikeastaan kehoitankin siihen muitakin.

Siunausta! :pc:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Miten valmistautua lopun aikoihin?

ViestiKirjoittaja Herman » 24. Syys 2012 09:22

Luin tämän etsiessäni yhtä vanhaa kirjoitustani, ja satuin huomaamaan mielenkiintoisen yksityiskohdan: tämän viestiketjun järjestysnumero on 666 (näkyy tuolla ylhäällä osoiterivissä). Sattumaako, että se osui juuri kirjoitukseen jossa käsitellään lopunaikoja ja Pedon valtakuntaa? En tiedä, eikä tarvitse liikaa tällaisiin juttuihin kiinnittääkään huomiota, mutta silti jotenkin mielenkiintoista.

Tämä on kuitenkin tärkeä asia joten nosto on mielestäni paikallaan. Siunausta kaikille!
Herman
 
Re: Miten valmistautua lopun aikoihin?

ViestiKirjoittaja systeri » 24. Syys 2012 20:31

Niin kumpaa me odotetaan saapuvaksi Jeesusta Kristusta vai Antikristusta? Toiset opettaa että seurakunta temmataan ylös ennen pedon valtakuntaa ja senkin aikana on vielä mahdollisuus pelastua marttyyrikuoleman kautta.Miten tämä opetus kumotaan Raamatun Sanalla jos ei pidä paikkaansa...kysytään nyt vaikka näin?
systeri
 
Re: Miten valmistautua lopun aikoihin?

ViestiKirjoittaja Herman » 24. Syys 2012 21:07

pulla kirjoitti:Niin kumpaa me odotetaan saapuvaksi Jeesusta Kristusta vai Antikristusta? Toiset opettaa että seurakunta temmataan ylös ennen pedon valtakuntaa ja senkin aikana on vielä mahdollisuus pelastua marttyyrikuoleman kautta.Miten tämä opetus kumotaan Raamatun Sanalla jos ei pidä paikkaansa...kysytään nyt vaikka näin?

Minun mielestäni se kumoaa tuon opetuksen, ettei Raamatussa missään kohtaa kerrota mitään tuollaista. Tässä on hieman yhdestä blogista lainattua mielenkiintoista tarinaa tuon opin syntyhistoriasta:

Esa Hyvönen kirjoitti:Vuonna 1830 nuori tyttö Margaret MacDonald osallistui parantumiskokoukseen Glasgowssa Skotlannissa. Hänen kerrottiin nähneen tilaisuudessa näky Kristuksen kaksivaiheisesta tulemisesta, vaikka lähteet eivät kerro tapahtuisiko “ylöstempaus” ennen vai jälkeen vaivanajan (pre- tai posttribulation näkemykset) hänen näyssään. Joka tapauksessa kysymyksessä oli Kristuksen salainen paluu ennen toista tulemusta.

John Nelson Darby tunnetaan ylöstempausopin levittämisestä.

Ben Witherington väittää, että tapaus olisi jäänyt kenties historian hämäriin. Kuitenkin Plymouth Brethern seurakunnan perustaja ja evankelikaalinen saarnaaja John Nelson Darby kuuli MacDonaldin kokemuksesta, jonka varassa hän muovasi selityksen jakeelle 1. Tessalonikilaiskirje 4:17 ja täydensi sillä muodostamaansa aikajanaa lopunajan tapahtumista. Kristuksen toinen tulemus tapahtuisi kahdesti 1) ensin salaisesti tempaamaan seurakuntansa kohden taivaaseen (rapture) ja 2) sitten hän palaisi seitsemän vuoden jälkeen maan päälle Jerusalemiin (glorious appearing).

Darbyn oppi ei aluksi meinannut mennä kaupaksi, koska se oli uutuusoppi dogmihistoriassa. Klassinen kristinusko tunnustaa yksivaiheisen Kristuksen paluun. Meni vielä melkein 50 vuotta kunnes Darby saavutti kuulijakuntansa. Oppi olisi ehkä jäänyt pienen Plymouth Bretherin seurakunnan oikuksi Brittien saarella ellei Darby olisi tehnyt lukuisia evankelistan matkoja Yhdysvaltoihin vuosien 1859 ja 1877 välillä. Historialliset olosuhteet Yhdysvalloissa auttoivat opin leviämiseen, sillä Darbyn matkat ajoittuivat sisällissodan alkua edeltäviin hetkiin, sodan aikaan ja aikaan sodan jälkeen. Oppia oli helppo markkinoida, koska sodan runtelemille amerikan kristityille eskapistinen teologia kuulosti lupaavalle: heidän enää ei tarvitsisi mennä lävitse vaivanaikaa.

Yhdysvaltain sisällissota olikin Darbylle Witheringtonin sanoin “eskatologinen jackpot” ja samalla hän saattoi myydä jesuiitoiltaan oppimansa dispensationalistisen teologiansa täydennettynä ylöstempausopilla. Pian Dwight L. Moody tarttui oppiin ja levitti oppia muun muassa Moody Bible Institutin välityksellä. Mutta kaikkein menestyksekkäin työkalu opin levittämiseen oli Cyrus Scofieldin Reference Bible, joka teki opista kuuluisan.

Historian opiskelu riittää, sillä on tärkeää arvoida Margaret MacDonaldin kokemusta ja Darbyn yritystä sovittaa sitä Raamattuun.

1) Darby sijoitti MacDonaldin näyn 1. Tessalonikilaiskirjeen jakeeseen 4:17, jossa löytyy sana “temmata”. Witherington huomauttaa kreikankielen asiantuntijana, että latinankielisestä käänöksessä käytetty sana rapture “temmata ylös päin” ei löydy Uuden testamentin kreikasta harpatzw merkityskentästä. Ajatus on virheellisesti luettu englanninkieleen latinan vaikutuksesta. Ylöstempausoppi löysi siis lingvistisen pohjansa englanninkielisestä King James Version -Raamatusta eikä Uuden testamentin alkukielestä kreikasta. Englannin kieli lainasi siis rapture sanan latinasta. Useat englanninkieliset raamatunkäännökset ovatkin korvanneet rapture verbin paremmalla käännösvastineella catch up, joka suomeksi olisi tempaamisen sijaan “saavuttaa” tai “tavoittaa”. Valitettavasti suomenkieliset käännökset säilyttävät temmata-ajatuksen. Ehkä paras käännösvaihtoehto olisi:

Sama Herraa saapuu alas taivaasta….Sitten me, jotka olemme jäljellä, tavoitetaan pilvissä, yläilmassa tervehtimään Herraa.

On merkille pantavaa, että sekä John Darby että Cyrus Scofield olivat teologiassa maallikoita eivätkä hallinneet Raamatun alkukieliä. Näin heidän oppinsa ei kestä alkutekstistä kreikankielen tarkastelua. Samalla tavoin on ymmärrettävää, että oppi jatkaa voittokulkuaan juuri niiden kirjoissa, jotka eivät hallitse alkukieliä.

2) Kreikankieli esittää ajatuksen kokoamisesta saapuvaa Herraa tervehtimään. Tätä kielikulttuurillista seikkaa olenkin jo aiemmin käsitelly tässä blogissa.

3) Kysymys henkilökohtaisen, profetaalisen kokemuksen arvioinnista Raamatun valossa on tarpeellinen. Ylöstempausopin juuri on kahdessa historian oikussa: MacDonaldin kokemuksessa ja Darbyn onnistuneessa markkinoinnissa sodanajan jälkeisessä Amerikassa.

Jokaisen Raamatun opettajan tulisi olla avoin tutkimaan opettamiensa oppien perusteita. Itse olen koulutukseltani Uuden testamentin eksegeetti, joten Raamattu-työskentely ja dogmihistorian tunteminen ovat jatkuvaa opettamien oppien tarkentamista ja jopa niiden hylkäämistä, jos niitä ei voi Raamatulla terveiden tulkintatapojen mukaan perustella. Ylöstempaamisoppi on yksi niistä, joista olen luopunut perusteiden puuttuessa uskoa niin.

Jeesus palaa vielä kerran, yhden ja ainoan kerran.
Herman
 
Re: Miten valmistautua lopun aikoihin?

ViestiKirjoittaja pekka » 24. Syys 2012 21:15

Milloin tapahtuu ylöstempaus?

http://www.kotipetripaavola.com/tempaus

Matt. 24:27

Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Miten valmistautua lopun aikoihin?

ViestiKirjoittaja tanu » 25. Syys 2012 12:43

-
Viimeksi muokannut tanu päivämäärä 18. Loka 2017 20:38, muokattu yhteensä 1 kerran
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Miten valmistautua lopun aikoihin?

ViestiKirjoittaja Mallu » 25. Syys 2012 20:30

Viikonloppuna olin kokouksessa jossa kaksi vanhempaa miestä pitivät molemmat mielestäni hyvät puheet.Toisella oli aiheena ylöstempaus.
Kuten raamattukin sanoo, meidän ei tule tietää tarkkaa hetkeä.Sen tietää vain Isä yksin.Mutta me voidaan seurata ajan merkkejä.Israelin tilanne,sotia ,nälänhätää,tulevaisuudessa myös pedonmerkki ym.
Tämä veli uskoi niin,että vaikka emme tiedä tarkkaa ajankohtaa,niin Jumala voi kuitenkin sen ilmoittaa omilleen,ehkä viikkoja,päiviä tai jopa tunteja aikaisemmin.
Hän otti esimerkin Nooasta,jolle Jumala ilmoitti ensin hyvissä ajoin arkin rakentamisesta ja sitten tarkemman ilmoituksen, kehoittaessaan arkkiin menemisestä perhekuntansa kanssa.

Hebr.11:7

Uskon kautta rakensi Nooa,saatuaan ilmoituksen siitä,mikä ei vielä näkynyt,pyhässä pelossa arkin, perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen,joka uskosta tulee.

Toinen esimerkki oli Lootista.1.Moos 19:12

Ja miehet sanoivat Lootille; "Vieläkö sinulla on ketään omaista täällä? Vie pois täältä vävysi,poikasi,tyttäresi ja kaikki,ketä sinulla kaupungissa on,
13.sillä me hävitämme tämän paikan.Koska huuto heistä on käynyt suureksi herran edessä,lähetti Herra meidät hävittämään sen.
14.Silloin Loot meni puhuttelemaan vävyjänsä,joiden oli aikomus ottaa hänen tyttärensä ja sanoi; "Nouskaa,lähtekää pois tästä paikasta,sillä Herra hävittää tämän kaupungin.Mutta hänen
vävynsä luulivat hänen laskevan leikkiä.
15.Aamun sarastaessa enkelit kiirehtivät Lootia sanoen "Nouse,ota vaimosi ja molemmat tyttäresi,jotka sinulla ovat luonasi,ettet hukkuisi kaupungin syntivelan tähden.

Jotenkin tämä olisi lohduttavaa tietää,että Herra tahtoisi vielä antaa omalle perhekunnalle mahdollisuuden pelastua,antamalla tarkemman ilmoituksen.Mene ja tiedä...
Mallu
 
Re: Miten valmistautua lopun aikoihin?

ViestiKirjoittaja systeri » 25. Syys 2012 20:58

Luin että Meller on opettanut näistä samoista ...Nooan arkista ja Lootista.Lisäksi hänen mukaan tempaus on kaksiosainen.Ensin seurakunta katoais jotenkin kai huomaamattomasti eli Jeesus ottaa ylös srk:n ja toisen kerran Hän saapuu alas pyhien kanssa julkisesti.Näin ymmärsin.
systeri
 
Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa