Jumala on saatanaa väkevämpi

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Jumala on saatanaa väkevämpi

ViestiKirjoittaja PetriFB » 03. Helmi 2012 15:18

Kun aloin kirjoittamaan vapaamuurari kirjoitusta, niin sen aloittamisessa oli monenlaista mutkaa. Kun sitten pääsin sen aloittamaan, niin koin erilaisia pahuuden hyökkäyksiä. Tällä viikolla sitten näin unen, jossa seisoin auton takana. Auton takaosassa oli suuri ikkuna, jossa oli valtavan iso käärme, jonka ruumis oli kolmiomainen ja pää todella iso. Käärmeen kasvot olivat vihaa täynnä ja se teki monta raivoisaa hyökkäystä minua kohtaan, hyökkäykset pysähtyivät aina siihen isoon ikkunaan. Sitten se käärme pääsi jotenkin pois sieltä auton takaosasta ja se hyppäsi lähellä olevasta laiturista mereen ja hävisi sinne.

Kun aamulla heräsin, niin ymmärsin että saatanan henkivallat ovat raivoissaan minulle vapaamuurarikirjoituksesta ja muutenkin. Osasin siis odottaa jotakin hyökkäystä. Se tulikin todella nopeasti samana päivänä heti aamupäivästä. Hyökkäys oli raju ja koetteli kovasti minua. Kiitos Jumalalle, sillä Hän on saatanaa suurempi ja saatana joutui väistymään kuten siinä unessa häviten meren syvyyksiin.

Jumala pitää meistä huolen ja auttaa meitä, vaikka välillä näyttää siltä että koko maailma ja sen perustukset murenevat ympäriltämme sekä sydämemme on hajoamaisillaan täydellisesti. Halusin tuoda tämän rohkaisuksi tänne, sillä Jumala on voimallinen auttaja. Herra Jeesus on voittaja ja saatana joutuu uhittelunsa jälkeen kuitenkin lopulta pakenemaan kuten unessa minulle näytettiin.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Jumala on saatanaa väkevämpi

ViestiKirjoittaja PetriFB » 27. Maalis 2012 09:52

PetriFB kirjoitti:Kun aloin kirjoittamaan vapaamuurari kirjoitusta, niin sen aloittamisessa oli monenlaista mutkaa. Kun sitten pääsin sen aloittamaan, niin koin erilaisia pahuuden hyökkäyksiä. Tällä viikolla sitten näin unen, jossa seisoin auton takana. Auton takaosassa oli suuri ikkuna, jossa oli valtavan iso käärme, jonka ruumis oli kolmiomainen ja pää todella iso. Käärmeen kasvot olivat vihaa täynnä ja se teki monta raivoisaa hyökkäystä minua kohtaan, hyökkäykset pysähtyivät aina siihen isoon ikkunaan. Sitten se käärme pääsi jotenkin pois sieltä auton takaosasta ja se hyppäsi lähellä olevasta laiturista mereen ja hävisi sinne.

Kun aamulla heräsin, niin ymmärsin että saatanan henkivallat ovat raivoissaan minulle vapaamuurarikirjoituksesta ja muutenkin. Osasin siis odottaa jotakin hyökkäystä. Se tulikin todella nopeasti samana päivänä heti aamupäivästä. Hyökkäys oli raju ja koetteli kovasti minua. Kiitos Jumalalle, sillä Hän on saatanaa suurempi ja saatana joutui väistymään kuten siinä unessa häviten meren syvyyksiin.

Jumala pitää meistä huolen ja auttaa meitä, vaikka välillä näyttää siltä että koko maailma ja sen perustukset murenevat ympäriltämme sekä sydämemme on hajoamaisillaan täydellisesti. Halusin tuoda tämän rohkaisuksi tänne, sillä Jumala on voimallinen auttaja. Herra Jeesus on voittaja ja saatana joutuu uhittelunsa jälkeen kuitenkin lopulta pakenemaan kuten unessa minulle näytettiin.


Sain muutama päivä sitten Herralta selityksen uneeni.

Kun tutkin ja kirjoitin jooga kirjoitusta, niin löysin uutta tietoa kundaliinivoimasta, eli saatanallisesta henkikivalta eksytyksestä.

Kundaliinvoima opettaa, että ihmisessä on kolme energiakanavaa ja seitsemän chakraa eli energiakeskusta. Alimman chakran yläpuolella on kolmio ja kolmion sisässä spiraali. Spiraali esittää uinuvassa tilassa olevaa kundalini-voimaa, joka joogann avulla voidaan herättää, niin että se kulkee keskimmäistä energiakanavaa ylös ja lävistää ylimmän chakran.

Unen raivoisa iso käärme kolmionmuotoisessa ruumiissa tarkoittaa sitä, että pahuuden henkivallat raivoavat minulle, koska paljastin vapaamuurari kirjoituksessa kundaliinivoiman olevan saatanallinen eksyttäväinen henkivalta.

Unessa ihmettelin käärmeen isoa päätä sekä isoa kolmionmuotoista ruumista. Käärme raivoisi minulle ja teki rajuja hyökkäyksiä, mutta ei päässyt minuun käsiksi ja lopulta pakeni paikalta.

Aion kirjoittaa tästä unesta ja sen selityksestä jooga kirjoitukseeni. Sanottakoon vielä se että jooga kirjoitus on evankelioiva kirjoitus, jonka koen erittäin tärkeäksi. Jumala totisesti haluaa pelastaa sieluja.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Jumala on saatanaa väkevämpi

ViestiKirjoittaja PetriFB » 27. Maalis 2012 11:05

Raamatun Kaikkivaltias, Herra Jumala puhuu Herran Jeesuksen opetuslapsille sekä myös jumalattomille ihmisille monella tavalla. Jumala vahvistaa, varoittaa, opettaa sekä lohduttaa jne. omaa kansaansa unien kautta. Jumalattomille ihmisille Jumala antaa unia, joiden kautta Jumala haluaa varoittaa heitä ja vetää pelastukseen. Kaikki ihmisen näkemät unet eivät ole Jumalan antamia, mutta osa on.

Kerron tässä Jumalan minulle antaman unen kundaliinivoimasta. Tutkin vapaamuureita tammikuussa 2012 ja tein siitä kirjoituksen kotisivulleni. Kirjoituksessani vapaamuurareista toin esille, että vapaamuurariudessa vaikuttaa kundaliinivoima, eli saatanallinen henkivalta. Kirjoitusprosessin jälkeen eräänä yönä näin selkeän Herran antaman unen.

Unessa olin auton takana ja auton takaosassa oli valtava iso käärme kerällä. Yhtäkkiä iso käärme alkoi nousemaan ja se teki raivoisia hyökkäyksiä minua kohti, mutta sen hyökkäys pysähtyi aina takaosan isoon ikkunaan. Käärmeen kasvot olivat täynnä vihaa ja raivoa minua kohtaan. Käärmeellä oli valtavan iso pää, joka oli ruumiin kokoon nähden ylisuuri. Käärmeellä oli myös iso ja paksu kolmionmuotoinen ruumis. Unessa ihmettelin käärmeen valtavan isoa päätä sekä kolmionmuotoista ruumista.

Käärme teki todella monta raivoisaa hyökkäystä minua kohti, jotka pysähtyivät joka kerta auton takaosan isoon lasiin. Yhtäkkiä käärme pääsi autosta ulos ja nousi edessäni ylöspäin ja nosti itsensä täyteen pituuteensa ja se katsoi minua kasvot raivoa täynnä. Rukoilin Herraa Jeesusta ja yhtäkkiä käärme pakeni edestäni ja sukelsi unessa mereen.

Kun aamulla heräsin, niin ymmärsin Jumalan puhuneen minulle, että saatanalliset henkivallat olivat todella raivoissaan minulle vapaamuurari kirjoituksen kirjoittamisesta, sillä olinhan siinä myös kirjoittanut kundaliinivoiman olevan saatanallinen henkivalta.

Unen jälkeen minua jäi askarruttamaan käärmeen ruumiin kolmiomainen muoto, sillä se oli todella erikoisen näköinen. En kuitenkaan vaivannut itseäni asialla kovinkaan kauan.

Aloin tutkimaan ja kirjoittamaan tätä jooga kirjoitusta maaliskuussa 2012. Löysin uutta tietoa kundaliinivoimasta ja sain myös Herralta uneeni syvällisen selityksen.

Kundaliinivoima opettaa, että ihmisessä on kolme energiakanavaa ja seitsemän chakraa eli energiakeskusta. Alimman chakran yläpuolella on kolmio ja kolmion sisässä spiraali. Spiraali esittää uinuvassa tilassa olevaa kundalini-voimaa, joka joogan avulla voidaan herättää, niin että se kulkee keskimmäistä energiakanavaa ylös ja lävistää ylimmän chakran.

Uneni käärmeen kolmiomainen muoto johtuu siitä, että saatanallinen henkivalta opettaa ihmisille kundaliinivoiman käärmeen nousevan ihmisen kolmion sisältä, jota henkivalta opettaa. Jumala siis jo etukäteen kertoi minulle kundaliinivoiman sisällöstä ja muodosta, josta en itse tiennyt. Unen kautta Herra Jumala puhui minulle kuinka saatanalliset henkivallat (sekä niiden vallassa olevat ihmiset) raivoavat ja koittavat hyökätä minua vastaan, koska paljastan kundaliinivoiman saatanalliseksi henkivallaksi.

Unessa oleva käärme oli tarkoin rajatussa tilassa, joka tarkoittaa sitä, että Raamatun Jumala on saatanaa suurempi, eikä saatanan henkivallat voi tuhota ja horjuttaa Herran Jeesuksen opetuslapsia, sillä olemme Kaikkivaltiaan Jumalan suojeluksessa. Käärmeen hyökkäykset pysähtyivät aina eikä hän kyennyt iskemään loppuun asti, tämä tarkoittaa sitä että Jumala suojelee kansaansa.

Käärme nousi edessäni täyteen mittaansa täyden raivon ja vihan vallassa, mutta Herran Jeesuksen nimen auktoriteetin edessä käärme pakeni sukeltamalla meren syvyyksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala on saatanaa suurempi ja saatana joutuu väistymään Herran Jeesuksen ja Hänen nimensä edessä. Paha saatana tuntee suurta vihaa ja raivoa Herran Jeesuksen opetuslapsia kohtaan, siksi pahuuden henkivallat aktivoivat jumalattomat ihmiset tuntemaan negatiivisia ajatuksia Herran Jeesuksen opetuslapsia kohtaan. Herra Jumala pitää hyvän huolen kansastaan, vaikka välillä maailma näyttäisi murenevan meidän ympäriltämme.

Jumala varoittaa myös joogan harrastajia unien kautta. Ota vaarin varoituksesta ja tee parannus uskomalla Herraan Jeesukseen. Raamattu opettaa monessa kohden kuinka Jumala puhuu ihmisille myös unien kautta:

1 Moos 31:11 Ja Jumalan enkeli sanoi minulle unessa: ‘Jaakob!’ Minä vastasin: ‘Tässä olen’.

1 Moos 31:24 Mutta Jumala tuli aramilaisen Laabanin luo unessa yöllä ja sanoi hänelle: "Varo, ettet puhu Jaakobille hyvää etkä pahaa".

4 Moos 12:6 Ja Herra sanoi: "Kuulkaa minun sanani. Jos keskuudessanne on profeetta, niin minä ilmestyn hänelle näyssä, puhun hänen kanssaan unessa.

1 Kun 3:5 Gibeonissa Herra ilmestyi Salomolle yöllä unessa, ja Jumala sanoi: "Ano, mitä tahdot, että minä sinulle antaisin".

Job 33:
14 ¶ Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata.
15 Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa,
16 silloin hän avaa ihmisten korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen,

Matt 1:20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.

Matt 2:12 Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

Matt 2:13 Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet".

http://www.kotipetripaavola.com/jooga.html#5b
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Jumala on saatanaa väkevämpi

ViestiKirjoittaja todael » 31. Maalis 2012 12:36

Demonihenget pelkäävät Jeesusta.

Matt. 8:29 Ja katso, he huusivat sanoen: "Mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä, sinä Jumalan Poika? Oletko tullut tänne vaivaamaan meitä ennen aikaa?"

Demonihenget pyysivät lupaa Jeesukselta. Jeesus on Kaikkivaltias Jumala, jonka edessä demonit joutuvat "pyytämään" oman turmiollisen kohtalonsa.

Matt. 8:31 Niin riivaajahenget pyysivät häntä sanoen: "Jos ajat meidät pois, niin lähetä meidät sikalaumaan".

Herra Jeesus ON KAIKKIVALTIAS JUMALA, jonka edesssä demonihenget, riivaajahenget vapisevat. Saatanan valta on kukistettu ristillä - JEESUS ON VOITTAJA !!

Jeesus on HERRA !!

- todael
todael
 


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron