Vapaamuurarit!

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Vapaamuurarit!

ViestiKirjoittaja PetriFB » 27. Tammi 2012 23:11

Vapaamuurareista on kirjoitettu ja kerrottu todella paljon. Liikkeellä on osaksi väärää ja oikeata tietoa. Vapaamuurarit eivät aluksi tiedä mihin he ovat liittyneet, vaan heille avautuu tietoa vapaamuurariudesta sen mukaan kun he etenevät eri asteissa. Siksi moni vapaamuurari ei usko tosiasioita vapaamuurariuden pimeästä puolesta, koska he eivät ole vielä avautuneet viimeisiin asteisiin. Viimeisen asteen vapaamuurarit kieltävät kaiken mitä heistä totuudenmukaisesti esitetään, koska he eivät saa kertoa ulkopuolisille salaisista opeistaan, kirouksista ja valoista joita he vannovat.

Tässä kirjoituksessa aion tuoda esille entisten vapaamuurareiden käsityksiä siitä mitä he ovat ja mitä he edustavat. Itse on ole koskaan ollut vapaamuurari, mutta sivullani olevat tietolähteet ovat luotettavia, koska todistus tulee entisiltä vapaamuurareilta. Asetan suuren painoarvon sille, että todistuksen antajina on uskoon tulleita uudestisyntyneitä uskovaisia, siksi saamme hyvin totuudenmukaisen kuvan ja käsityksen siitä mitä vapaamuurarius on.

Kirjoitus löytyy sivultani: http://www.kotipetripaavola.com/vapaamuurarit.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Vapaamuurarit!

ViestiKirjoittaja PetriFB » 27. Tammi 2012 23:34

PetriFB kirjoitti:Vapaamuurareista on kirjoitettu ja kerrottu todella paljon. Liikkeellä on osaksi väärää ja oikeata tietoa. Vapaamuurarit eivät aluksi tiedä mihin he ovat liittyneet, vaan heille avautuu tietoa vapaamuurariudesta sen mukaan kun he etenevät eri asteissa. Siksi moni vapaamuurari ei usko tosiasioita vapaamuurariuden pimeästä puolesta, koska he eivät ole vielä avautuneet viimeisiin asteisiin. Viimeisen asteen vapaamuurarit kieltävät kaiken mitä heistä totuudenmukaisesti esitetään, koska he eivät saa kertoa ulkopuolisille salaisista opeistaan, kirouksista ja valoista joita he vannovat.

Tässä kirjoituksessa aion tuoda esille entisten vapaamuurareiden käsityksiä siitä mitä he ovat ja mitä he edustavat. Itse on ole koskaan ollut vapaamuurari, mutta sivullani olevat tietolähteet ovat luotettavia, koska todistus tulee entisiltä vapaamuurareilta. Asetan suuren painoarvon sille, että todistuksen antajina on uskoon tulleita uudestisyntyneitä uskovaisia, siksi saamme hyvin totuudenmukaisen kuvan ja käsityksen siitä mitä vapaamuurarius on.

Kirjoitus löytyy sivultani: http://www.kotipetripaavola.com/vapaamuurarit.html


Ps. Aion vielä ehkä lisätä sivulle lisää tekstiä.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Vapaamuurarit!

ViestiKirjoittaja PetriFB » 28. Tammi 2012 02:24

Amerikan dollarin setelissä on kuva pyramidista, jonka huipulla on yksi silmä (kaikki näkevä silmä) ja pyramidin yllä lukee latinaksi 'Annuit Coeptis' sekä pyramidin alapuolella on latinaksi 'Novus Ordo Seclorum'. Annuit Coeptis tarkoittaa julistaen (ilmoittaen) syntymää ja Novus Ordo Seclorum tarkoittaa uusi maailmanjärjestys. Pyramidissa on roomalaisin numeroin luku 1776, joka oli nykyisen illuminaatin perustamisvuosi sekä Amerikan itsenäisyyden julistuksen vuosi. Vapaamuurarit laittoivat tunnuksensa Amerikan dollariin, joka viestittää symbolin kautta sanoman ja suunnitelman.

Pyramidi on pakanallinen epäjumalan palveluksen symboli. Amerikan dollarissa pyramidin huippukivi ei ole vielä tullut asetettua paikoillensa, vaan on irti pyramidista. Kun huippukivi ei ole vielä asetettu paikoillensa, niin suunnitelma ei ole vielä toteutunut, mutta kun huippukivi asettuu paikallensa, niin silloin suunnitelma alkaa täyttymään.

Mikä on tuo suunnitelma? Dollarissa oleva sanoma on uuden maailmanjärjestyksen syntymän julistamisesta, joka tapahtuu silloin kun huippukivi tippuu alas, eli kun huippukivi, jossa on kaikki näkevä silmä asettuu pyramidin huipulle, niin silloin uusi maailmanjärjestys syntyy. Tämä voi tarkoittaa sitä, että kun Amerikan dollari otetaan pois käytöstä, niin silloin uusi maailmanjärjestys on astumassa tai astunut esille. Tämä voi olla merkki siitä, että silloin maailman hallitukset ovat yhdistymässä tai yhdistyneet sekä uskonto ja raha, eli taloussysteemi on tullut yhdeksi, niin että koko maailma on lopulta antikristuksen uuden maailmanjärjestyksen hallinnassa.

On päivänselvää, että vapaamuurareiden symboli Amerikan dollarissa tarkoittaa sitä, valuutalla on iso merkitys uudessa maailmanjärjestyksessä, jossa koko maailma koitetaan saada yhden valuutan alaisuuteen.

Vapaamuurarien merkki ja koodi on siis näkyvillä kaikille "valaistuneille" vapaamuurareille, jotka tietävät milloin uuden maailmanjärjestyksen on aika nousta esille, jota varten he ovat tehneet työtä jo muutaman vuosisadan ajan. Uskon että Bilderberg-ryhmä sekä trilaterilaaninen komissio ovat myös työkaluja tämän uuden maailmanjärjestyksen aikaansaamiseksi.

Bilderbergin-ryhmän kokoukset ovat salaisia, eli niistä ei kerrota ulkopuolisille, vaan käsittelyssä olleet asiat jäävät vain kokouksiin osallistuneiden tietoon. On päivän selvää, että Bilderberg-ryhmä ajaa antikristillisiä arvoja, ollen salaseura, joka kutsuu erittäin vaikutusvaltaisia ihmisiä kokouksiinsa, joiden joukossa on myös vapaamuurareita. Bilderbergin-ryhmän kokouksiin kutsutaan yleensä vain talouselämän, median ja politiikan edustajia. Tällä tavoin salaisesti on helppoa ajaa ihmiskunta kohti uutta maailmanjärjestystä, koska tulee saada globaali valuutta, niin sen tähden näihin kokouksiin kutsutaan talouselämän merkittäviä johtajia eri maista.

Merkittävää on myös se että moni Bilderberg-ryhmän kokouksiin osallistunut henkilö alkaa julkisesti puhumaan uudesta maailmanjärjestyksestä. Vapaamuurareiden päämäärä uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmasta on täyttä totta ja näkyvissä, jos on vain halua ja uskallusta nähdä tämä tosiasia.

Tutkija Paul A. Fisher on perehtynyt vapaamuurarien oppeihin tutkien ja lukien vapaamuurarien kaikki kuukausilehti New-Age numerot vuosilta 1921-1981. Hän teki tutkimuksestaan seuraavanlaisen johtopäätöksen:". .on ilmeistä, että kansainvälinen vapaamuurarius on historiansa ajan ollut ... organisoitu edistämään maailmanlaajuista kabbalistista gnostisismia, kaivamaan maata kristinuskon alta ja, mikäli mahdollista, tuhoamaan sen sekä tartuttamaan hallinnon keskeiset rakenteet vapaamuurarillisella ajattelulla .. Kaikki aineisto viittaa siihen tosiasiaan, että useimmat .. veljeskunnan jäsenistä ovat pääasiallisesti tietämättömiä sen .. (todellisista) suunnitelmista."

Antikristuksen uskonto hyväksyy kaikki muut uskonnot, mutta ei uskoa Herran Jeesukseen Raamatun mukaisella tavalla. Siksi myös vapaamuurarius pyrkii tuhoamaan todellisen uskon Herran Jeesukseen. vapaamuurarius on mukana lopunajan vainoissa todellisia Herran Jeesuksen opetuslapsia vastaan.

Vapaamuurarit toimivat tehokkaasti kaikilla rintamilla edistäen uuden maailmanjärjestyksen astumista parrasvaloihin. He ovat luoneet oman uskonnon, joka hyväksyy kaikki uskonnot, he ovat ottaneet yhteyttä talousmaailman vaikuttajiin luodakseen yhteisen valuutan koko maailmaan, he ovat luoneet kontaktit mediaan, jonka kautta he hallitsevat ja manipuloivat uuden maailmanjärjestyksen hyväksymistä kaikkien ihmisten sydämille. Raamatun mukaan antikristillisen liiton ja järjestyksen vallassa olevat maiden johtajat antavat pedolle kuninkuutensa, eli valtansa.

Raamatun mukaan antikristillinen henki saa aikaan ihmiskunnan viimeisinä päivinä ihmiset kumartamaan petoa sekä ottamaan pedonmerkin, jota ilman ei voi ostaa eikä myydä. Tätä kaikkea myös vapaamuurarit ovat koko ajan kovaa vauhtia puuhaamassa, eli uutta maailmanjärjestystä. tämä on ollut alusta saatanan hengen tavoite, joka toteutuu vain vähäksi aikaa ihmiskunnan historian viimeisinä päivinä, jonka Herra Jeesus tulemuksessaan lakkauttaa.

Todelliset Herran Jeesuksen opetuslapset eivät hyppää mukaan uuden maailmanjärjestyksen karuselliin, koska he turvaavat Jumalaan ja Hänen totuuteensa sekä hylkäävät kaikki saatanalliset valheet mukaan lukien saatanallisen uuden maailmanjärjestyksen. Antikristus ja petovalta ajaa yhdistyneen maailman lopulta täyteen sotaan, jossa kansakunnat kokevat kauhun ja tuhon hetkiä. Lopulta Herra Jeesus tulee ja tulemuksessaan tuomitsee antikristilliset voimat.

Sinulla on vielä aikaa tunnustaa syntisi olet sitten vapaamuurari tai et ja vastaanottaa pelastus uskomalla Herraan Jeesukseen. Raamatun profetiat täyttyvät kovalla vauhdilla silmiemme edessä, anna siis Herran Jeesuksen pelastaa sinut, että saat syntisi anteeksi ja osallisuuden iankaikkiseen elämään.

Sivultani: http://www.kotipetripaavola.com/vapaamuurarit.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Vapaamuurarit!

ViestiKirjoittaja pekka » 28. Tammi 2012 03:37

Kyllä näin on kuten Petri kirjoittaa.

Ja Suomi on yksi uuden maailmanjärjestyksen suunnittelijoiden "haarakonttori" johon nämä saatanalliset suunnitelmat ovat jo juurtuneet hyvin syvälle likaiseen mutaan. Suomen "haarakonttorin" valtaeliitissä on mukana näitä vapaamuurarien ja Bilderberg-ryhmän ja muidenkin ryhmien vaikutusvaltaisia jäseniä.
Ja he ovat alkaneet meille ihmisille jo hyvin avoimesti täällä Suomessakin tuputtamaan tuota suunnitelmaansa uudesta maailmanjärjestyksestä, vähän kerrallaan, että tottuisimme siihen aivan kuin se olisi jotakin aivan hienoa, välttämätöntä ja tarpeellista ja kaikkien ihmisten parhaaksi ja niin edelleen. He ovat saavuttaneet päämääränsä ja tavoitteensa uudessa maailmanjärjestyksessä kun ihminen/antikristus on saatu julistettua jumalaksi (kaikkien uskontojen ja maan linnoitusten) ja kaikki ihmiset alistettua ja merkattua pedonmerkillä jolla sitten ihmiset voivat ostaa ruokaa ja muuta tarpeellista ja välttämätöntä, että voivat elää ja tulla toimeen.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Vapaamuurarit!

ViestiKirjoittaja pekka » 28. Tammi 2012 04:08

"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Vapaamuurarit!

ViestiKirjoittaja pekka » 28. Tammi 2012 12:17

Niinpä niin, tässä eräs ote/lainaus tuolta vapaamuurareiden sivustolta:

Vapaamuurariudessa on monia asioita, joita pidämme salassa. Sen sijaan ne käyttäytymissäännöt, joita rituaalissamme ja muussa keskinäisessä kanssakäymisessämme noudatamme, ovat niin sanoakseni järjestömme suosittajana maailmalle. Ja kun elämme siten kuin järjestössämme olemme oppineet, meillä ei missään elämämme vaiheessa ole mitään pelättävää.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Vapaamuurarit!

ViestiKirjoittaja pekka » 28. Tammi 2012 12:40

Olen ymmärtänyt niin, että vapaamuurariksi voi päästä jos on hyvä suosittelija ja taskut täynnä rahaa. Jotenkin olen ymmärtänyt myös niin, että varsinkin Bilderberg-ryhmä on vapaamuurarien varsinainen valtaa pitävä eliittiryhmä missä tehdään päätökset ja "viralliset" salaiset suunnitelmat esimerkiksi uudesta maailmanjärjestyksestä ja kuinka ja missä järjestyksessä ne tullaan maailmalle aina kulloinkin esittämään.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Vapaamuurarit!

ViestiKirjoittaja pekka » 28. Tammi 2012 13:10

"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Vapaamuurarit!

ViestiKirjoittaja pekka » 28. Tammi 2012 13:14

"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Vapaamuurarit!

ViestiKirjoittaja PetriFB » 28. Tammi 2012 14:05

Vapaamuurariudessa on seitsemän sakraa, jotka ovat:

1. Juuri-sakra
2. Alempi sakra
3. Pallea-sakra
4. Sydän-sakra
5. Kurkku-sakra
6. Otsa-sakra
7. Kruunu-sakra

Itämaisissa uskonnoissa on myös seitsemän sakraa, jossa kundalini-henki (kundalini käärme) eli kundalini voima tai energia kiertäytyy ihmiseen seitsemän sakran kautta. Kundalini sana on sanskriitin kieltä ja tarkoittaa kokoon kiertynyt tai kierteellä oleva. Kundanili-henki, voima- ja energia on saatanan demonista voimaa, jonka kautta sielunvihollinen eksyttää ja turmelee ihmisiä.

On päivänselvää, että vapaamuurariuden seitsemän sakran takana on sama demoninen henkivalta, joka eksyttää itämaisten uskonnon harjoittajia.

Vapaamuurarit etsivät valaistumista kiipeämällä "Jaakobin tikapuita" vapaamuurariuden asteiden mukaan, kunnes he saavuttavat valaistumisen. Valaistuminen tapahtuu kun he saapuvat seitsemän sakran kautta 31-33 nikamille. Näin kundanili-voima on kiertänyt selän 33 nikamaa ja tässä kohtaa vapaamuurari muuttuu niin sanotuksi jumalaksi. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää miksi 33-aste on kaikkein korkein vapaamuurariuden aste. 33-asteessa saatana on saanut kokonaan vapaamuurarin valtaansa aktivoiden koko kundalini-voiman ihmisessä.

Vapaamuurarius on antikristuksen hengen tuote, sillä Raamattu sanoo synnin laittomuuden ihmisen julistavan itsensä jumalaksi.

Vapaamuurariuden kundalini-voima vaikuttaa ensimmäisellä asteella naispuoliseen Ida-kanavaan ja sen voiman feminiiniseen puoleen. He uskovat tässä kohtaa saavansa voimaa hallita tunteita ja intohimoja. Toisella asteella vaikuttaa miespuolinen Pingala-kanava, eli maskuliininen puoli, jonka uskotaan antavan kykyä hallita mieltä. Kolmannella asteella tulee "puhdas henki", eli Sushuma energia (Sushuma-kanava), joka aukaisee tien korkeudesta tulevalle puhtaalle hengelle, joka on todellisuudessa saatanan demonihenki.

Tämä kundaliini-voima (kundalini-käärme), eli saatanan henki toimii vapaamuurariudessa juuri samalla tavalla ja samassa järjestyksessä kuin paratiisissa missä hän langetti ihmisen syntiin. Paratiisissa saatana eksytti ensin Eevan (naispuolinen feminiinisyys), jonka jälkeen Aatami eksyi (miespuolinen maskuliinisuus). Paha saatana sanoi tämän jälkeen, että teistä tulee kuin Jumala, joka tietää hyvän ja pahan. Tämän jälkeen heidän molempien silmät avautuivat synnin "valaistumiseen" saatanan eksyttäessä heidät. Järjestys on täsmälleen sama kuin vapaamuurariudessa.

Sushuma-kanavan kautta vapaamuurari kykenee jättämään fyysisen ruumiin aina halutessaan, jolloin hän siirtyy astraalimatkaan, säilyttäen tietoisuuden, jossa hän saa myös vääriä ja näkyjä ja kokemuksia demonihenkien petoksen kautta.

Vapaamuurariuden kautta saatana käyttää samaa eksytystaktiikkaa kuin paratiisissa, eli sinun silmäsi avautuu näkemään hyvän ja pahan ja sinä tulet kuin jumalaksi tämän tiedon kautta. Pakanuskonnot opettavat jumalan silmästä ja silmästä, joka avaa ymmärryksen ja valaistumisen. Pahan saatanan eksytys on siis sitä vanhaa perua, jolla hän eksytti Eevan ja Aatamin paratiisissa. Paha saatana on koko ihmiskunnan historian ajan eksyttänyt ihmisiä okkultistisen silmä symboliikan ja opin sekä käärme-hengen kautta valaistumaan ja saamaan salaista ymmärrystä, joka on kuitenkin saatanan suuri valhe ja eksytys.

Joh 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

Ilm 12:9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.

Ilm 20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi

Raamatun opetuksen mukaan saatana, eli perkele ei pysy totuudessa, vaan puhuu omaansa, eli valhetta, ollen se vanha paratiisin käärme. Paha saatana toimii ja käyttää samaa valhetta ihmiskunnan viimeisinä päivinä, millä hän eksytti Eevaa ja Aatamia paratiisissa. Paratiisissa saatana eksytti ihmiset käärmeen kautta, siksi hän on myös kautta historian jättänyt oman tunnistettavan puumerkkinsä ja jalanjälkensä historianlehdille, jonka kautta hän myös nykyään eksyttää ihmisiä kundalini-käärme hengen ja voiman sekä okkulttisen silmä symboliikan kautta.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa

cron