Herran ojennettu käsivarsi tuo pelastuksen

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Herran ojennettu käsivarsi tuo pelastuksen

ViestiKirjoittaja toni t » 16. Tammi 2012 19:20

Joh.8:12 Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."

2.Kor.4:6 Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.

Psalmi.44:3 Sinä karkoitit kädelläsi pakanat, mutta heidät sinä istutit, sinä hävitit kansat, mutta heidät sinä levitit.
44:4 Sillä eivät he miekallansa valloittaneet maata, eikä heidän käsivartensa heitä auttanut, vaan sinun oikea kätesi, sinun käsivartesi ja sinun kasvojesi valkeus, koska sinä olit heihin mielistynyt.


Herran oikea käsi Herran käsivarsi ja kasvojen valo on Herra Jeesus.

Hebr.1:2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut .

Kol.1:16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen

Jeremia.27:5 Minä olen tehnyt maan sekä ihmiset ja eläimet, jotka maan päällä ovat, suurella voimallani ja ojennetulla käsivarrellani, ja minä annan sen, kenelle hyväksi näen.

Jeremia.32:17 "Oi Herra, Herra! Katso, sinä olet tehnyt taivaan ja maan suurella voimallasi ja ojennetulla käsivarrellasi: ei mikään ole sinulle mahdotonta.


Herran Jeesuksen eli Pojan kautta on kaikki luotu. Jumala teki kaiken ojennetulla käsivarrellaan eli sanallaan joka on Poika Herra Jeesus. Koska kaikki on luotu Pojan kautta ja Jumala teki kaiken ojennetulla käsivarrellaan niin silloin Herra Jeesus on ojennettu käsivarsi.

2.Moos.6:6.Sano sentähden israelilaisille: 'Minä olen Herra, ja minä vien teidät pois egyptiläisten sorron alta ja vapautan teidät orjuudesta ja pelastan teidät ojennetulla käsivarrella ja suurilla rangaistustuomioilla.

5.Moos.4:34 Tahi onko mikään jumala koettanut mennä ottamaan itsellensä kansaa toisen kansan keskuudesta koettelemuksilla, tunnusteoilla ja ihmeillä, sodalla, väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella ja suurilla, peljättävillä teoilla, minkä kaiken Herra, teidän Jumalanne, on tehnyt teille Egyptissä, sinun silmiesi edessä?

5.Moos.5:15 Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.

5.Moos.9:29 Ovathan he sinun kansasi ja perintöosasi, jonka sinä veit sieltä pois suurella voimallasi ja ojennetulla käsivarrellasi."


Herran vei Israelin kansan pois Egyptistä ojennetulla käsivarrella. Herra vapahti ja pelasti Israelin ojennetulla käsivarrella. Ei ole muuta pelastajaa kuin Herra Jhwh joka pelasti Israelin kansan egyptistä ojennetulla käsivarrella jonka kautta Hän on kaiken luonut.

2.Moos.14:19 Niin Jumalan enkeli (Sanansaattaja), joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa
14:20 ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin joukon väliin; ja pilvi oli pimeä noille ja valaisi yön näille. Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista.


Jumalan Sanansaattaja eli mal'ak (joka voi tarkoittaa sanansaattajaa tai enkeliä) oli pilvipatsaassa ja tulipatsaassa joka johdatti Israelin kansaa pois egyptistä. Nehamia sanoo että yksi Herra eli Luoja oli pilvipatsaassa. Raamattu ilmoittaa että Herra Jeesus on Isän sanansaattaja mal'ak ja näin Herra Jeesus johdatti Israelin kansaa pilvipatsaasta. Asiayhteys kertoo taas että ei ole kyse enkelistä vaan Herrasta ja koska Raamattu käyttää Herrasta joka pilvipastaassa oli myös nimeä Sanansaattaja. Poika oli pilvipatsaassa joka johdatti Israelin kansaa.

Herra Jeesus johdatti Israelin kansan pois Egyptistä sillä Hän on Herran ojennettu käsivarsi joka vapahti ja pelasti Israelin kansan ja vei heidät pois Egyptistä.

Hes.20:33 Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra: totisesti minä olen hallitseva teitä väkevällä kädellä, ojennetulla käsivarrella ja vuodatetulla vihalla.
20:34 Ja minä vien teidät pois kansojen seasta ja kokoan teidät maista, joihin olitte hajotetut, väkevällä kädellä, ojennetulla käsivarrella ja vuodatetulla vihalla.


Isän on antanut kaiken vallan ja tuomiovallan Pojalleen Herralle Jeesukselle joka on Herran ojennettu käsivarsi joka hallitsee kaikkea ja jonka kautta Jumalan viha/tuomio tulee maailmaan.

2.Pie.2:24 joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut."

Hebr.9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!


Herra Jeesus pelasti ja vapahti jokaisen ihmisen joka Häneen uskoo uhratessaan itsensä meidän syntiemme edestä sillä Hän kantoi meidän syntimme ristinpuuhun. Herra Jeesus toi ihmisille pelastuksen ja vapautuksen saatanan vankeudesta Golgatan ristillä iankaikkisen uhrinsa kautta. Jeesus joka pelasti Israelin kansan Egyptin orjuudesta pelastaa myös omansa saatanan orjuudesta jonka Hän teki ristillä.

Jumala pelasti kansansa Egyptistä Jeesuksen kautta sillä Jeesus on Herran ojennettu käsivarsi ja Jeesus pelasti omansa saatanan vallasta ristillä ojentaen kummmatkin käsivartensa ristinpuuhun naulittavaksi. Pelastus tuli ihmiskunnalle kun Herra Jeesus Golgatan keskinmäisellä ristillä ojensi käsivartensa sillä Herra pelastaa omansa suurella voimalla ja ojennetulla käsivarrella.

:GBU:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 38 vierailijaa