Sakramenttaalisuuden Baabel

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Sakramenttaalisuuden Baabel

ViestiKirjoittaja todael » 05. Tammi 2012 03:45

Pentti Lempiäinen "Pyhät Toimitukset" s.22-23

Kuva
Kuva

Katolisten, ortodoksien sekä luterilaisten opetus kasteesta on hyvin vastaava. Ihminen tulee lapsikasteessa Jumalan kirkon yhteyteen ja täten vastaanottaa pelastuksen kasteessa - ilman kasteessa kirkkoon liittymistä ei voi olla pelastettu. Katolinen Kirkko sanoo (ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta), että VAIN Katolisen Kirkon jäsenyys on pelastavan kirkon osallisuutta. Tämä opetus on TÄYSIN Raamatun vastainen. Tällainen "sakramentti-teologia" (aineen uskoa välittävä mystinen yhteys) on saanut aikaan passiivisen pelastus käsityksen, jossa toinen ihminen voi pelastaa toisen aineen välittämän sakramentaalin kautta - Jumala toimii aineessa pelastusta välittävänä tekijänä. Katolisessa kirkossa mystinen aineen välittämä pyhyys, on johdettu äärimmäisyyksiin. Tätä korostaa etenkin eukaristiassa tapahtuva Kristuksen toistuva uhraaminen.

Tästä eksyttävästä sakramenttien harhaopista Jumala kutsuu todellista kansaansa ulos - jättämään sen ja lähtemään seuraamaan Jumalan Karitsaa, Raamatun opettamalla tavalla.

Ilm.18:4 "Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa."

- todael :prayer4:
todael
 

Re: Sakramenttaalisuuden Baabel

ViestiKirjoittaja pekka » 20. Tammi 2012 01:51

Tämmöinen kirjoitus löytyi. Laitan sen tähän arvioitavaksi otsikolla "Babylon": http://www.arvioikaa.com/ulos2.html
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Sakramenttaalisuuden Baabel

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 10. Syys 2019 11:57

*
Ajattelen itse avata keskustelun, joka koskee sakraamentaalista uskoa, joka tulee sakramenttiopista. Raamatullinen vesikaste ja ehtoollinen ja avioituminen on Raamatun mukaista, mutta sakramenttioppi ei ole Raamatun mukaista. Se oppi on niinkuin lisämausteet, joka sekoittaa Raamatun opetuksen kanssa keskenään, niinkuin puuro ja velli sekaisin.

Niin sen takia on vaikea nähdä puhtaaksi suodatettua ja tulessa koeteltua Sanan opetusta oikeassa Sanan valossa, niinkuin Jumala koettelee ja sulattaa ja puhdistaa kuonat pois ja saa puhtaaksi, niinkuin kultaa, sitten se tuodaan Herralle vanhurskaudessa.

Niin minua alkoi askarruttaa se puolustaminen sakramenttiopin ja sakramentaalisten uskovien puolesta. Raamattu ei ole sellainen, että voisi hakea Raamatusta jotakuta opetusta tukien väärää opetusta kiertäen pois totuudelta.

Raamatullinen vesikaste, ehtoollinen ja avioituminen on Raamatun opetukset. Pyhä toimitus Augustinuksen keksimän opin mukaan ei ole Raamatun mukaista. Ne ei saa olla keskenään sekaisin, niinkuin velli ja puuro sekaisin, niinkuin kuonat jää koettelematta ja suodattamatta ja puhdistamatta, eikä niitä voi sanoa olla Jumalan tahdonmukaista. Ilman totuutta rakkaus on sielullinen, uskonnollinen ja ulkokultainen. En kohdista tällä kirjoituksella ketään kenenkään loukkaantumatta ja menemättä kenenkään henkilökohtaisuuksiin.

Sakramentaaliset uskovat ovat tuttua varmaan monelle uskovalle, jolla on raamatullinen usko, koska kirkon lapsikastekaavassa opetetaan vielä tänäkin päivänä, kuten wikipediassa ja luterilaisessa linkissä sanotaan. Olen tavannut sellaisia uskovia, joiden pelastuminen perustuu sakramentaaliseen vesikasteeseen. (On tokihan niitä uudestisyntyneitä uskovia, joilla on terve ja raamatullinen usko.) Sakramentaalinen on kadottava usko. Ei tarkoitus ole lausua kadotustuomiota, koska tämä on huolestuttava asia, niin on pakko nostaa se asia esille.

Avioitumisesta Raamattu puhuu. Kun mies yhtyy vaimoon ja kaksi lihaa yhdeksi lihaksi, se avioliitto virallistetaan. Siksi stä ei voi sanoa pyhäksi toimitukseksi sakramenttiopin pohjalla. Tämä asia painaa minua, niinkuin raskas kuorma, siksi olen huolissani huokailemalla sanomattomin huokauksin. Herran armahdusta!

Totuus ja rakkaus pelastavat, ei ilman totuutta rakkaus voi pelastaa. Se olisi tärkeintä ymmärtää. :bible: :hearts:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Sakramenttaalisuuden Baabel

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Syys 2019 07:27

*
Rauhaa! Ajattelen tuoda esille ne asiat, joita olisi hyvä ymmärtää. Aluksi seurakunnaattomuuden opetus (oppi) hakeuduttiin ekumenian pariin ja syy on sen seurakunnattomuden, joka ajattaa ekumeniaan pariin. Seurakunnattomuuden opetus ei ole raamatullinen, eikä Herran tahdon mukainen.

Vielä uskovien keskellä uskotaan siitä seurakunnattomuuden opetusta (oppia), että jokainen Jumalan Hengestä syntynyt lapsi on seurakunnaton ja sen takia liitytään epäraamatullisesti hajaannukselliseen paikallisseurakuntaan. Se ei ole sama raamatullinen ykseys, vaan petollinen opetus.

Täällä tiedetään jo, että ekumenia sana oikoumene tarkoittaa kolme asiaa: maailmaa ja maanpiiriä epäraamatullisen uskontoyhteyden kautta ja maanpiirin eksyttäjää, joka on saatana. Kreikankielen mukaan sana on οἰκουμένη. Se ei todella tarkoita uskovien ykseyttä. Oikoumene ajaa antikristuksen syliin omaksi kadotukseksi.

Niin se ekumenia eli ekumeeninen oppi on juovuttava haureuden henki, joka sokaisee ja vie pois totuudesta. Pahinta on se, että se saa ihmisen tietoisesti vastustamaan raamatullista ja tervettä uskoon tulemista ja Raamatun totuutta. He kyllä puhuvat "kristillisesti", mutta siellä on toinen henki, laittomuuden henki (Sanan yhteydestä irrottautuneen sanattomuuden henki). Palvellaan toista kristusta, kuin Raamatun Jeesusta. Palvellaan uskonnollista järjestelmää.

Se on juuri lopunajan merkki siitä, että estetään ihmisiä tulemasta elävään, terveeseen ja raamatulliseen uskoon - eli uudestisyntyminen uskossa Jeesukseen. Hengestä syntymisestä puhutaan vähän niissä piireissä. Enemmän kirkon sakramenteista ja kirkon opista, sekä kirkkoon kuulumisesta. Kirkossa jaetaan pelastusta sakramenttiopilla, mutta tällä opilla ei johda elävään uskoon ja Raamatun Jeesuksen yhteyteen. Koska sakramenttioppi tulee ihmisviisauden perusteella.

Järkeisusko on, niinkuin vankila. Ihmisen on hyvin vaikeaa päästä filosofisesta järkeilystä elävään uskoon. Hengestä syntyminen liittyy sydämen uskoon ja Pyhän Hengen antamaan Jeesuksen todistukseen, eikä se ole mitenkään kiinni älyllisyydestä tai filosofisesta ajattelusta.

Raamattu opettaa, että jokainen Jumalan Hengestä syntynyt lapsi kuuluu jo heti uskoontulon kautta Jeesuksen ruumiilliseen seurakuntaan ja tulee noudattaa Hänen tahdonmukaista kehotusta, jonka mukaan tulee pitää pitää yhteisen kokoontumisen omassa kotipuolessa, omassa kotikylässä ja omassa kotimaalla osoitteineen, missä kokoonnutaan yhteen.

Eli yhteinen kokoontuminen on Hänen tahdon mukaista. Silloin se on se Hänen tahdonmukainen ja raamatullinen ykseys.

Hepr. 10:25 Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän. RK

Raamatullinen ykseys:
Täällä tiedetään jo, että Echad on hepreankielen mukaan ykseys, siis raamatullinen ykseys. Ykseys alkaa siitä, kun uskoontulon ja Jumalan Hengestä syntymisen kautta liitytään suoraan Jeesuksen ruumiilliseen seurakuntaan, eikä kukaan Jumalan Hengestä syntynyt lapsi ole seurakunnaton.

Olisi tärkeintä ymmärtää, että ennen taivaaseen astumista Jeesus rukoili opetuslasten ja tulevien opetuslasten ykseyden puolesta, että he olisivat yhtä [ yksi ] niinkuin Jeesus ja Isä ovat yhtä, että ykseyden kautta maailma uskoisi Jumalaan [Joh. 17:21-24]. Se on juuri raamatullinen ykseys.


Jeesuksen rukouksesta löytyy Raamatullinen ykseys echad:

Joh. 17:20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,

21 että he kaikki olisivat yhtä echad, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.

22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä echad, niinkuin me olemme yhtä echad -

23 minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä echad, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

Niin niissä Joh. 17:20-23 kohdissa sanotaan, että Jeesus ennen taivaaseen astumista rukoili opetuslasten ja tulevien opetuslasten ykseyden puolesta, että he KAIKKI olisivat yhtä echad, niinkuin Sinä, Isä, olet Minussa ja Minä Sinussa, että HEKIN meissä olisivat, niin että MAAILMA USKOISI, että Sinä olet Minut lähettänyt. Sen kirkkauden, jonka Sinä Minulle annoit, Minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä echad, niinkuin Me olemme yhtä echad - Minä heissä ja Sinä Minussa - että he olisivat TÄYDELLISESTI YHTÄ echad, niin että maailma YMMÄRTÄISI, että Sinä olet Minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin Sinä olet Minua rakastanut, sanoi Jeesus.


Siis Raamattu osoittaa, että raamatullisen ykseyden kautta suuri määrä ihmisistä tuli uskoon alkuseurakunnan apostolien aikana. Ensin tuli uskoon 3000 ja siten 5000. Tätä olisi tärkeintä ymmärtää.

Ap.t. 2:41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

Ap.t. 4:4 Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen.




Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen aikana Hän varoitti opetuslapsia fariseuksellisesta ja sadduksellisesta hapatuksista ja kehotti opetuslapsia välttämään niitä ja Jeesus sanoi niitä opiksi.

Matt. 16:6 Ja Jeesus sanoi heille: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta."

12 Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.

Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen aikana oli niitä uskonnollisia oppeja, joita Jeesus kehotti välttämään. Ja siten Paavali kirjoitti hänen ennen lähtöään ja sanoi; 'ottakaa siis itsestänne vaarin ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka Hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut. Tiedän, että lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat vetääkseen opetuslapsia mukaan.'

Paavali vielä sanoi; 'valvokaa sentähden ja muistakaa, että olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin. Ja nyt uskon teidät Jumalan ja Hänen armonsa Sanan haltuun, Hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhittyjen joukossa.'

Ap.t. 20:28 Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.

29 Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,

30 ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.

31 Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin.

32 Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa.




Niin vielä tuon esille lahkoon liittyvän jutun. Tarkistin RK-käännöstä, jonka mukaan lahko tarkoittaa harhaoppia ja eriseurat tarkoittaa eripuraisuutta.

Gal. 5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, 33/38

Gal. 5:20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyydet, riita, kiivaus, vihat, juonittelut, eripuraisuudet, harhaopit, RK

Minulle tuli yhtäkkiä ajatus, että kuppikunnan mukainen oppi on lahko (harhaoppi). En vielä tiedä, tuliko se itsestäni, vai Herrasta. En osaa sanoa. Mutta se ajatus on minusta oikeassa, että kuppikunnan mukainen oppi on harhaoppi, koska Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen aikana Jeesus omisti vain Isän opin ja teki Isän tahdon mukaan. Siten Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen opetuslapset alkoivat omistaa Kristuksen opin. Se ei johda "lahkoon".

Niin kun omistaa esimerkiksi kuppikunnan mukaisen opin, siinä on riski lahkoutua oman opin mukaan. Se ei ole sama, kuin Kristuksen oppi. Kohta kerron, miksi.

Tutkin mielenkiinnolla Raamattua, siis Jeesuksen sanoja, mitä Hän sanoi silloin maanpäällisen vaelluksen aikana. Jeesuksen sanojen mukaan... No parempi, että laitan ensin Raamatun kohdat tänne ja siten kerron vielä enemmän.

Jes. 29:13 Ja Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä,

Matt. 15:6 Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.
7 Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
15:8 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana;
15:9 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'"

Mark. 7:6 Mutta hän sanoi heille: "Oikein Esaias on ennustanut teistä, ulkokullatuista, niinkuin kirjoitettu on: 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana;
7 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'
8 Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä."
9 Ja hän sanoi heille: "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.

Jeesuksen omien sanojen mukaan:
-suulla lähestyminen
-huulilla kunnioittaminen
-sydän on kaukana Jeesuksesta (lihaan tulleesta Sanasta)
-opitut ihmiskäskyt ovat (läheinen) jumalanpelko
-Jumalan Sanat tyhjäksi tekeminen perinnäissäännöillä
-nämä saa uskoaan ulkokultaiseksi Jesajan (Esaias) profetian mukaan
-Jeesusta turhaan palveleminen noudattaen opetettuja oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä
-Jumalan käskyn hylkääminen
-ihmisten perinnäissäännön noudattaminen
-Jumlaan käskyn kumoaminen noudattaakseen omaa perinnäissääntöä

Niin niitä minä tutkin mielenkiinnolla ja siten tajusin, että on riski tulla ulkokultaiseksi uskossa ja siksi välttelen itse niitä, etten joutuisi ulkokultaiseksi uskossani Jeesukseen. Tajusin myös, että kuppikunnan mukainen oppi on harhaoppi (lahko) ja se on myös ulkokultaisuutta. Kristuksen opin omistaminen ja noudattaminen ei johda ulkokultaisuuteen.



Mutta uni... On parempi kertoa ensin aiempi uni ja siten tuore uni, niin minua alkaisi ymmärtää, mitä meinaan tarkoittaa.

Ajat sitten liityin yhteen uskovien foorumiin. En kertonut kenellekään siitä, että kirjauduin sisään, enkä kertonut siitä foorumista mitään. Samana päivänä tai seuraavana päivänä uskova lähetti minulle viestin toisen foorumin kautta. Hän kertoi nähneensä unta minusta ja foorumista. Hän kertoi nähneensä unta ylläpitäjästä, joka on lampaiden vaatteissa. Hän kertoi nähneensä unta, että ylläpitäjällä oli suden terävät hampaat. Minä lukiessani hänen viestiä pelästyin ja lähdin kokonaan pois sieltä foorumista.

Myöhemmin, noin kuukausi sitten minä törmäsin yhteen foorumiin ja siitä miettiessäni rukoilin ja kysyin Herralta, mikä on Hänen tahto ja liitynkö sinne foorumiin kysyen Hänen tahtoaan. Siten kirjauduin sinne sisään ja vähän myöhemmin uni tuli minulle. Näin unta, että minua lähestyttiin kaikenlaiset okkultismit. Ne kaikki oli erilaisen näköisiä okkultismeja. Näin, että niiden takana oli henkivallat, niinkuin Raamatussa sanotaan, että saatana osaa tekeytyä valkeuden enkeliksi. Ne henkivallat olivat okkultismeihin verhoutuneita.

Näin unta, että ne lähestyivät hitaasti minua kohtaan. Ne oli ympärilläni. Ne alkoivat syyttää ja syyllistää minua herjaavin sanoin ja sanoivat, että olen väärässä ja olen väärässä jostain asioista. Seisoin ja mietin ihmetellen. Lopultakin yksi oli minun selän takana ja se oli minua läheisempi, kuin muut, jotka olivat ympärilläni. Yhtäkkiä se repi hiuksiani. Käskin sanoen; Lopeta! Siinä samoissa sekunneissa se yhtäkkiä lakkasi ja siten huomasin, että ne, jotka olivat ympärilläni, katosi huomaamattani jo yhdessä silmänräpäyksessä.

Yhtäkkiä oli tyhjä paikka, vain minä. Siten tunsin, miten rauhan Herra lähestyi minua ja Hänen ihmeellinen rauha vallitsi minua ihmeellisellä tavalla. Unesta herättyäni mietin ihmetellen, mitä uni mahtaa tarkoittaa.

Siten siellä kirjoitin minun tekemistäni tutkimuksista Raamatun äärellä kuten latinankielen Raamatun tutkimastani sakramenttopista, mutta ymmärrys ei oikaissut oikein. Minulta kerrottiin, ettei ymmärrä, mitä ajan ja siten yritin selittää ja oikaista oikeaan ymmärrykseen. Siten minulle alkoi selittää, miten asia on, kiertäen ja poimien Raamatun kohdat esille ja selittäen heikkouksista, jotka yksin riittää omaksi pelastukseksi. Olin ihmeissäni. Annoin sen asian olla.

Myöhemmin menin uudelleen lukemaan ne kirjoitukset ja huomasin luopumuksen merkkiä niissä kirjoituksissa. Siten viimekuukautinen uni muistui mieleeni ja tajusin, miksi ymmärrys on pimentynyt, koska yritin oikaista oikeaan ymmärrykseen kaikin tavoin keskustellessani, mutta aina minulle tultiin selittämään, miten asia on näin, eikä tällä tavalla voi keskustella mitään. Niin tajusin, mitä uni yritti viestittää minulle siitä, että ymmärrys on pimentynyt.

Keskustellessani ylläpitäjän kanssa yksityisviestillä pyysin poistamaan minua sieltä foorumista, mutta ylläpitäjä ei antanut. Siten poistin vanhat kirjoitukseni toivoen, että minua poistetaan foorumista, mutten saanut, kuin pari päivän bannit. Ei minun ole tarkoitus millään parjata tai panetella siitä foorumia.

Kyllä jokainen uskova on heikkouskoinen, mutta se ei tarkoita, että saa tukea jotain Herran tahdon vastaisia asioita ollakseen heikko. Kunhan Hänen tahdon mukaisten asioiden mukaan noudattamalla heikko uskova Kristuksessa on voimakas.

Siellä minusta tehtiin olkinukeksi eli vääränlaisen kuvan perusteella ja ihmeellisintä, että tunnen vielä armollisuutta ja myötätuntoa. Pyydän rukousta kyseisen foorumin puolesta. Herra tietää, mikä kyseinen foorumi on. Kiitos!
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Sakramenttaalisuuden Baabel

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Syys 2019 07:46

*
Vielä ekumenian jutusta. Ennen muuttoa paikallisseurakunnalla on ne kotisivut, joissa ekumenia oli mainittu, niin sen takia menin puheille pastorin kanssa ja kerroin hänelle ekumenian petoksesta. Myöhemmin, kun olen muuttanut sieltä pois ja siten katsoin uudelleen kotisivuja ja huomasin, että ekumenia on päivitetty pois. Olin täysin yllättynyt ja ilahtunut siitä asiasta.

Tutkin myös wikipediaa Suomen ekumeenisesta neuvostosta. Helluntaiseurakunta on Suomen ekumeenisen neuvoston tarkkailijajäsen, mikäli se tarkoittaa, että tarkkailee ekumeniaa. Vapaaseurakunta on Suomen ekumeenisen neuvoston jäsen, mutta suhtautuu ekumeniaan kritisoivasti. Ne molemmat herätysliikkeet ovat silti sisään ajettuja Suomen ekumeeniseen neuvostoon. Se tarkoittaa, että helluntaiseurakunta ja vapaaseurakunta ovat ekumeenisia seurakuntia, vaikka ne ei siitä halua, koska Suomen ekumeenisen neuvoston oman näkökulman mukaan ne ovat mukana ekumeniassa, joko omalla tavalla ja kritisoiden ekumeniaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Ekumeeninen_Neuvosto

Vielä Sari Essayah kirjoitti ajat sitten ja sanoi olevansa ekumeeninen helluntailainen. Eli helluntaiseurakunta on mukana ekumeniassa, vaikka se on Suomen ekumeenisen neuvoston tarkkailijajäsen, tarkkaillen ekumeniaa.

https://www.essayah.fi/2015/09/kotimaa24-sari-essayah-on-ekumeeninen-helluntailainen/
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Sakramenttaalisuuden Baabel

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Syys 2019 08:28

*
Siitä uskovan saaneesta unesta vielä... Nyt en ole varma, oliko se profetia tai näky tai uni, joka oli tarkoitettu minulle. Minulla muisti temppuilee, mutta vain sisältöä muistan vielä.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Sakramenttaalisuuden Baabel

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 02. Loka 2019 06:53

*
Ajattelen vielä lisätä pari juttua järkeisuskon ja sydämen uskon erotuksista. Sadanpäämies Kornelius oli hurskas ja jumalaa pelkääväinen mies, mutta hän ei ollut pelastavassa uskon tilassa, niin hänen tarvitsi kuulla Jumalan Sanaa, jonka kautta hän siirtyi sisään pelastavaan uskon tilaan ja pelastui ja täyttyi Pyhällä Hengellä.

Ap.t. 10:2 Hän oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa.

Ap.t. 11:14 hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi.'

Minua mietitytti se Pyhällä Hengellä täyttyminen vain pelastavan uskon tilan kautta, - ei järkeisuskon kautta. Pyhässä Hengessä vaeltaminen alkaa pelastavan uskon tilan yhteydessä, - ei järkeisuskon yhteydessä. Samoin Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen pelastavan uskon tilan yhteydessä. Sydämen usko on pelastava uskon tila - Jumalan pelastustyön kautta, niin ettei itsensä kautta - se on Jumalan lahja - ei omien tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi (Ef. 2:8-9).

Ne Raamatun kohdat puhuvat Jeesuksesta ulkopuolisten opillisten käsitteiden yhteydessä ja siitä, että ulkopuoliset opilliset käsitteet, joista yksi on esimerkiksi sakramenttioppi, ovat läheisiä jumalanpelkoja, kuin Jumalan käskyt. Latinankielen Raamatun mukaan sakramenttioppi ei ole Raamatusta ja se on kans ulkopuolinen oppi. Ulkopuolisten opillisten käsitteiden yhteydessä Jeesus esiintyy kyllä.

Jes. 29:13 Ja Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä,

Matt. 15:6 Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.
7 Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
15:8 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana;
15:9 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'"

Mark. 7:6 Mutta hän sanoi heille: "Oikein Esaias on ennustanut teistä, ulkokullatuista, niinkuin kirjoitettu on: 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana;
7 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'
8 Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä."
9 Ja hän sanoi heille: "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.

Jeesuksen omien sanojen mukaan:
-suulla lähestyminen
-huulilla kunnioittaminen
-sydän on kaukana Jeesuksesta (lihaan tulleesta Sanasta)
-opitut ihmiskäskyt ovat (läheinen) jumalanpelko
-Jumalan Sanat tyhjäksi tekeminen perinnäissäännöillä
-nämä saa uskoaan ulkokultaiseksi Jesajan (Esaias) profetian mukaan
-Jeesusta turhaan palveleminen noudattaen opetettuja oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä
-Jumalan käskyn hylkääminen
-ihmisten perinnäissäännön noudattaminen
-Jumalan käskyn kumoaminen noudattaakseen omaa perinnäissääntöä

--------------------

Johannes Kastaja oli valittu valmistamaan suoran ja tasaisen tien Jeesuksen luokse. Mitä Jumalan tuntemiseen tulee; Johannes kastaja oli Esaiaan hengessä ja asetti kaikki kohdalleen ennen Jeesuksen tuloa. Johannes Kastaja oli erämaassa "huutava ääni". Niin ennen Jeesuksen tuloa Johannes kastaja huusi sanomalla; 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle ja kaikki laaksot täytettäköön ja kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon ja mutkat tulkoon suoriksi ja koleikot tasaiksi teiksi'. Siinä Jumalan pelastustyössä se on sydämen uskon kautta Jeesukseen.

Luuk. 3:4 niinkuin on kirjoitettuna profeetta Esaiaan sanojen kirjassa: "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi.'
5 Kaikki laaksot täytettäköön, ja kaikkivuoret ja kukkulat alennettakoon, ja mutkat olkoon suoriksi ja koleikot tasaiksi teiksi,

Eli kaikki korkeat kynnykset tuntuu viittaavan filosofiseen ja teologiseen järkeilyyn, joka johtaa järkeisuskoon, niin Johannes muutti ne kaikki sydämen uskoksi. Hengestä syntyminen liittyy sydämen uskoon, - ei pään tasolla olevaan järkeisuskoon, joka on ylpeydestä, jota Herra on vastaan (Jaak. 4:6). Jumalan säätämä pelastustyö ei ole mitenkään kiinni älyllisyydestä tai filosofisesta ajattelusta.

Sadanpäämies Kornelius oli kans hurskas ja jumalaa pelkääväinen, niin kuuli Jumalan Sanaa, jonka kautta Jumalan säätämä pelastustyö saattoi hänet pelastavaan uskon tilaan ja siksi se on Jumalan teko ja lahja hänessä. Pelastussanoma (evankeliumi) on Jumalan voima, johon usko perustuu (1Kor. 2:5) Uskonkasvun yhteydessä pidetään kiinni sydämen uskosta, ettei siirry pelastavasta uskon tilasta pois järkeisuskoon, joka on luopumistila.

Raamatun mukaan pysyy vahvana loppuun asti, se pelastuu. Se tarkoittaa sydämen uskosta, joka on pelastava uskon tila, jossa tulee pysyä lujasti Jeesuksen tulemukseen asti, pelastuu.

Unestani vielä... Viimekuukautinen uni kertoi niistä erilaisista okkultismeista. Niin ihmisten viisaus on itseasiassa riivaajien viisautta. Ne okkultismit tulevat riivaajien viisauden perusteella. Ne ovat osa riivaajien opeista. Koska saatanan tavoite on saada luopumaan uskosta Jeesukseen ja saattaa luopumistilaan ihmisten viisauden kautta, koska ihmisten viisaus tekee Jumalan Sanat tyhjäksi. Samoin evankeliumi on voimaton ihmisten viisauden perusteella.

Saatana osaa tarjoutua valheellista uskoa, että se olisi muka pelastava uskon tila. Se on nimittäin järkeisusko - ihmisten viisauden perusteella. Pyhä Henki on jo ilmoittanut, että lopunajan viimeisinä päivinä monet luopuvat uskosta Jeesukseen, eli he siirtyvät pois pelastavasta uskon tilasta järkeisuskoon, joka tulee ihmisten viisauden perusteella ja alkavat seurata riivaajien oppeja, joista yksi on esimerkiksi sakramenttioppi. Riivaajien oppien seuraaminen paljastaa, että he eivät tiedä olevansa luopumistilassa, siksi seuraavat riivaajien oppeja, joista yksi on sakramenttioppi.

Jaak. 3:15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.

1Tim. 4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja


Ennen Jeesuksen tulemusta olisi hyvä tutkia järkeisuskoon ja sydämen uskoon liittyvät Raamatun kohdat - omaksi pelastukseksi. Järkeisuskon kautta ei voi pelastua. Vain sydämen uskon kautta pelastuu.

1Kor. 2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

2Kor. 13:5 Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Sakramenttaalisuuden Baabel

ViestiKirjoittaja Juhani » 02. Loka 2019 13:20

Kiitos hyvästä kirjoituksestasi Vaisuliini! :thumb:

Minulle tuli tuosta järkeisuskosta mieleeni lähinnä rituaali- ja sakramenttiusko. Sitä perinnäissääntöä on ollut jo vuosisatoja, eikä siihen näytä tulevan enää parannusta – pikemminkin lisää sanasta luopumusta. Ainoa auktoriteetti pitää olla Jumalan sana, eikä pelkät ihmisopit.
On eri asia uskoa järkiperäisesti Jumalaan kuin Jumalaa, eli puuttuu aito rakkaus totuuteen ilman todellista Hengestä syntymistä Kristukseen.

Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." (Joh.3:6-8)



Riivaajien opeista minua on puhutellut pitkään nämä jakeen sanat ”poltinraudalla merkitty” ja se jäi jotenkin vaivaamaan minua kun en ymmärtänyt mitä se oikein tarkoittaa. Sitten kuulin kuin jonkin kuiskauksen korvissani: ”Näet valheenpuhujain polttomerkin heissä hengellisillä silmilläsi, minä opetan sinua…” Uskon Herran puhuneen minulle.

Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty (1 Tim.4:1,2)
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Sakramenttaalisuuden Baabel

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 03. Loka 2019 06:43

Juhani kirjoitti:Kiitos hyvästä kirjoituksestasi Vaisuliini! :thumb:

Minulle tuli tuosta järkeisuskosta mieleeni lähinnä rituaali- ja sakramenttiusko. Sitä perinnäissääntöä on ollut jo vuosisatoja, eikä siihen näytä tulevan enää parannusta – pikemminkin lisää sanasta luopumusta. Ainoa auktoriteetti pitää olla Jumalan sana, eikä pelkät ihmisopit.
On eri asia uskoa järkiperäisesti Jumalaan kuin Jumalaa, eli puuttuu aito rakkaus totuuteen ilman todellista Hengestä syntymistä Kristukseen.

Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." (Joh.3:6-8)



Riivaajien opeista minua on puhutellut pitkään nämä jakeen sanat ”poltinraudalla merkitty” ja se jäi jotenkin vaivaamaan minua kun en ymmärtänyt mitä se oikein tarkoittaa. Sitten kuulin kuin jonkin kuiskauksen korvissani: ”Näet valheenpuhujain polttomerkin heissä hengellisillä silmilläsi, minä opetan sinua…” Uskon Herran puhuneen minulle.

Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty (1 Tim.4:1,2)


Juhani, huomenta! :) Joo totta, olen kans huomannut ihmetellen samaa, eli siitä punaista lihavoitua tekstiä, minkä sinä kirjoitit. Ikäänkuin se on heille "pyhä toimitus", joka on heille läheisempi jumalanpelko ja he pitävät siitä raamatullisena opetuksena. Yritin selittää lähes uudelleen ja taas uudelleen heille, että sakramenttioppi ei löydy mitään Raamatusta ja sacramentumin kohdalla eli sakramenttiopin yhteydessä sakramenttikäsitteeseen liittyvät asiat ei mitään esiinny. Olin ällikällä lyöty ja ihmetellyt, miksei se auennut heille mitään. :wtf: :shock: :?

Koska valheellinen opetus on juovuttava henki ja se turruttaa mielensä, siksi ei näe totuutta. Jos ei ota vastaan rakkautta totuuteen, niin Jumala lähettää väkevän eksytyksen, siksi ei näe valheen valheeksi, vaan valheen totuudeksi ja totuuden valheeksi. Surullinen juttu. :cry:

Juhani, kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta kirjoituksestasi, kun kerroit poltinraudan jutusta. Oli mielenkiintoista lukea. :) Hienoa nähdä sinua, veljeni, siinä totuudessa, jossa vaellat ja otat jatkuvasti rakkautta totuuteen. :)

Totuutta rakastamalla kykenee näkemään ja tunnistamaan ulkokultaisen valheenpuhujan ja sen valheen, johon hän uskoo ja opettaa edelleen siitä valheesta. Totuutta rakastaville uskoville ulkokultainen valheenpuhuja on poltinrauhalla merkitty, että häntä tulee välttää.

Muuten odotan ihmettä heissä Herran voimallisesta silmien avaamisesta, että he näkisivät totuuden siitä olemattomasta sakramenttiopista. Jätin jo heidät Herran haltuun rukoillen.

Job. 12:16 Hänellä on voima ja ymmärrys. Hänelle kuuluu niin eksyksissä kulkeva kuin eksyttäjäkin. RK :prayer4:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 29 vierailijaa

cron