Vääryyden (synnin) suvaitsevaisuus on pahuutta ja pahuudesta

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Vääryyden (synnin) suvaitsevaisuus on pahuutta ja pahuudesta

ViestiKirjoittaja toni t » 03. Tammi 2012 14:32

Kun suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa käytetään väärin tulee siitä pahuutta. Jokaista ihmistä tulee suvaita lähimmäisenään ja rakastaa lähimmäisenään mutta ihmisten tekemää vääryyttä ei tule suvaita. Suvaitsevaisuus joka suvaitsee vääryyden tekemisen suvaitsee siis pahuutta. Pahuuden suvaitseminen on pahuutta. Monet kannattavatkin pahuutta suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon nimissä.

Ei ole oikein suvaita ja kannattaa vääryyttä esim huumeiden käyttöä joka johtaa lähimmäistä tuhoon. Se ettei suvaitse lähimmäisen tekemää vääryyttä ei kuitenkaan tarkoita että vihaa lähimmäistään vaan päinvastoin se on lähimmäisestä välittämistä.

saatana joka oikeasti vihaa jokaista ihmistä haluaa tuhota jokaisen ihmisen synnin eli vääryyden harjoittamisen kautta. Oikeata lähimmäisen vihaamista onkin siis suvaita ja kannattaa lähimmäisen vääryydessä (synnissä) elämistä sillä silloin kannatetaan vihaajan eli saatanan tahdon toteutumista lähimmäisen elämässä ja näin osallistutaan lähimmäisen tuhoamiseen.

Suvaitsevaisuus onkin saatanan keino tuoda vääryys ja synti hyväksytyksi ja tasa-arvoiseksi asiaksi Jumalan tahdon kanssa ihmisten elämässä. Suvaitsevaisuus haluaa tasa-arvon nimissä suvaita Jumalan tahdon vastaisia asioita. Esimerkiksi naispapit, sukupuolineutraaliavioliitto, (uskonnot)jne.. Suvaitsevaisuus on saatanan työkalu muokata ihmisten moraalia sellaiseksi että syntiä eli Jumalan tahdon vastaisia asioita suvaitaan enenevässä määrin.

Ei ole oikein suvaita vääryyttä. Jokaista ihmistä tulee suvaita lähimmäisenään ja rakastaa lähimmäisenään mutta ihmisten tekemää vääryyttä ei tule suvaita. Jos joku tekee murhan niin meidän tulee suvaita tätä ihmistä lähimmäisenämme ja rakastaa häntä lähimmäisenämme mutta emme saa suvaita murhaamista, vaan meidän tulee kertoa että se on väärin Jumalan edessä eli syntiä josta tulee tehdä parannus. Samoiten tulee toimia jos joku on varas, raiskaaja, tai homoseksuaali tai minkä tahansa synnin harjoittaja. Emme siis saa suvaita syntiä mutta meidän tulee rakastaa syntisiä lähimmäisinämme.

Raamattu ilmoittaa että kun Herra Jeesus palaa niin ihmiset elävät samoin kuin Sodomassa ja Gomorassa jossa ihmiset elivät luonnottomissa lihan himoissa (homoseksuaalisuus). Nyky-yhteiskunta haluaa tasa-arvon nimissä suvaita homouden täysin hyvänä asiana ja haluaa antaa avioliiton kautta hyväksyntänsä ja kannatuksensa homoudelle joka on syntiä ja vääryys Jumalan edessä.

Suvaitsevaisuuden tavoite on ajaa maailmaa tasa-arvon nimissä samanlaiseen irstauteen missä ihmiset elivät Sodomassa ja Gomorassa ja tästä tämän päivän suvaitsevaisuus on elävä todiste. Nyky-ajan ihmiset itse todistavat että Raamatun profetiat viimeisistä päivistä ovat totta sillä ihmiskunta muttuu hurjaa vauhtia juuri sen kaltaiseksi minkä Raamattu ilmoittaakin ihmiskunnan olevan viimeisinä päivinä.

Sukupuolineutraali avioliitto ei koskaan tule olemaan avioliitto Jumalan edessä vaan ajaa sen harjoittajat tekemään Jumalan edessä huorin. Suvaitsevaisuus siis tasa-arvon nimissä ajaa ihmisiä huoruuteen ja antaa sille kannatuksensa. Sellainen toiminta ei ole lähimmäistä oikeasti rakastavaa sillä jos hyväksyy ja kannattaa lähimmäisen vääryydessä elämisen kannattaa saatanan tahdon toteutumista lähimmäisen elämässä ja se on sama kuin osallistua lähimmäisen tuhoamiseen.

Raamattu sanookin että saatana hallitsee maailmaa (ihmisiä jotka eivät usko Jeesukseen) ja että maailman ystävyys (suvaitsevaisuus) maailmassa olevia himoja ja vääryyksiä kohtaan on vihollisuutta Jumalaa kohtaan.

1.Joh.5:19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.

Jaak.4:4. Te huorintekiät ja huorat! ettekö te tiedä, että maailman ystävyys on viha Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo maailman ystävä olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi.


Suvaitsevaisuus muokkaa ihmisten asenteita juuri siihen suuntaan millaisia ihmiset ovat Jumalan sanan mukaan viimeisinä päivinä.

2.Tim.3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. 3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, 3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, 3:4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; 3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

Ihmiset ovat ennenkaikkea hyvän vihamiehiä viimeisinä aikoina. Sillä he suvaitsevat kaikkea Jumalan tahdon vastaista pahuutta ja vääryyttä tasa-arvon nimissä mutta yhtä asiaa suvaitsevaisuus ei suvaitse eli hyvyyttä. Hyvyyttä eli Jumalan tahtoa koska suvaitsevaisuus vihaa hyvää ja suvaitsee pahaa.

2.Tim.2:24 Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään; 2:25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden 2:26 ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.

Sillä uskomattomat ihmiset toteuttavat saatanan tahtoa joka on vanginnut heidät tahtoaan tekemään. Maailman suvaitsevaisuus suvaitsee siis tasa-arvon nimissä paljon pahuutta koska on pahuudesta mutta yhtä se ei suvaitse koska se vihaa sitä eli hyvyyttä eli Jumalan sanan ilmoitusta sillä Jumalan sana tuomitsee pahuuden jota maailman suvaitsevaisuus on.

1.Joh.3:18 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

Ei tule rakastaa sanalla ja kielellä eli mielistellen vääryyttä jossa lähimmäinen elää vaan tulee rakastaa totuudessa eli Jumalan sanan mukaan sillä vääryyden eli pahuuden suvaitseminen lähimmäisen elämässä on pahuutta joka johtaa lähimmäistä tuhoon. Oikeaa rakkautta ja välittämistä lähimmäisestä on siis rakastaa jokaista ihmistä Jumalan sanan opetuksen ja lain (kymmenen käskyn) opettamalla tavalla.

Room.13:9 Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
13:10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.


Kymmenen käskyn eli Jumalan lain opetuksen mukaan eläminen on lähimmäistä totuuden mukaan rakastamista. Kun lähimmäistä rakastetaan Jumalan tahdon mukaan ei lähimmäiselle tehdä mitään pahaa ei myöskään ajeta lähimmäistä syntielämään joka tuhoaa ihmistä.

Suvaitsevaisuus haluaa tasa-arvon nimissä suvaita kymmenen käskyn vastaisen elämän lähimmäistemme elämässä ja sellainen suvaitsevaisuus palvelee täysin saatanan tarkoitusta ja tahtoa. Tämän vuoksi suvaitsevaiston tulisikin miettiä kenen tarkoitusperää ja tahtoa he palvelevat.

Suvaitsevaistolla tarkoitan presidentti Martti Ahtisaaren kuvailemia hyviä ja suvaitsevia ihmisiä joidenka tulee rohkeasti alkaa vastustamaan konservatiivisuutta (perinteisiä normeja). Suomessa tämä tarkoittaa että ihmisten tulee suvaitsevaisuuden nimissä alkaa vastustamaan perinteisiä kristillisiä arvoja sillä Suomi on kristillinen maa. Ahtisaaren lausunto tekee pahasta hyvän ja hyvästä pahan jota tulee vastustaa.

Samoiten presidentti Tarja Halosen lausunnut eriarvoisuuden kasvun torjumisesta ovat kehoitus suvaitsemaan tasa-arvon nimissä myös epäkristillisiä asioita. Toisinsanoen Halonen kehoittaa suvaitsemaan tasa-arvon nimissä sellaisia asioita jotka ovat Jumalan edessä syntiä. Kenen tahtoa silloin palvellaan?

Tule, Herra Jeesus!
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Vääryyden (synnin) suvaitsevaisuus on pahuutta ja pahuud

ViestiKirjoittaja todael » 03. Tammi 2012 15:44

:amen4: Kiitos Tonille, tärkeästä tekstistä.

Tuosta tuli mieleeni, että hepreankielessä yksikössä oleva sana "rauhantekijä" saa kirjainten mukaan lasketussa lukuarvossa summan 666.

Jeesus sanoi jotain aivan muuta :

Luuk12:51 "Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta."

Jumalaton maailma on saatanan vallassa, ja se taistelee oman "rauhantekijänsä" nimissä Jumalan Poikaa Jeesusta, ja Jumalan totuutta vastaan. Evankeliumi ei ole "ympäri-pyöreää" rauhantekemistä, vaan se on julistusta ristiinnaulitusta Jeesuksesta - ja siitä, jotka eivät ota Häntä vastaan joutuvat Jumalan tuomittaviksi.

- todael :wise3:
todael
 


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa

cron