Presidentinvaalit

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Presidentinvaalit

ViestiKirjoittaja toni t » 23. Joulu 2011 16:23

Avaan ketjun jossa voi keskustella vaaleista jos haluaa. Minulla on yksi kanta joka on todella tärkeä kun valitsen ketä äänestän. Se on tulevan presidentin eli ylipäällikön kanta Israeliin. Tämä kanta on todella tärkeä sillä Raamattu ilmoittaa seuraavaa.

Jooel 3:
1 Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon,
2 minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani
3 ja heittäneet minun kansastani arpaa; ovat antaneet pojan porttoa vastaan sekä myyneet tytön viinistä, jonka ovat juoneet.

Sak 12:
1 Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
2 Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
3 Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.


Viimeisinä päivinä kun Jerusalem jaetaan tulee Jerusalemista juovuttava malja kaikille kansoille. Jerusalem tulee olemaan väkikivi kaikille kansoille ja kaikki jotka sitä nostavat repivät pahoin itsensä koska Jumala itse asettuu suojelemaan ja taistelemaan kansansa edestä.

Jokainen joka asettuu Israelia vastaan tai kiroaa sitä tulee kohtaamaan Jumalan vihan. Tämän vuoksi en halua äänestää ehdokasta joka suvaitsee Jerusalemin jakamisen ja asettuu Israelia vastaan.

Vain kaksi ehdokasta on julkisesti mielestäni osoittanut tukevansa Israelia ja he ovat Timo Soini ja Sari Essayah siksi jompaa kumpaa heistä tulen äänestämään sillä en voi antaa ääntäni henkilölle joka suvaitsee Jerusalemin jakamisen osaksi palestiinalaisille sillä Jumala ei halua että Jerusalem jaetaan ja käy sotaa heitä vastaan jotka sen tulevat jakamaan.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Presidentinvaalit

ViestiKirjoittaja todael » 23. Joulu 2011 16:53

Timo Soini on paavin porttokirkon puolesta puhuja ja jonka "kaksinaismoralistinen" puolue politiikka lähentelee "jesuiittojen" toimintaa. Itse en KOSKAAN voi antaa ääntäni saastaiselle uskonnolliselle portolle, jonka käsissä on miljoonien juutalaisten ja todellisten uskovien veri. Tätä asiaa ei kohdallani muuta se, mitä hän ajattelee Jerusalemista. Timo Soini myös edustaa inklusiivista ekumeniaa - porttokirkon mukaisesti, kun hän sanoi Radio Deissä että kaikki uskonnot ovat yhtä. Timo Soinin suurin paavi on Paavi Johannes Paavali II - juuri ekumeniaa vahvasti edes ajanut paavi. Humanistinen ja antikristillinen henki siis - aivan selvästi. Katolisen kirkon portto harrastaa haureutta maan kuningasten kanssa. Todellinen Jeesuksen seuraaja ei voi tällaiseen ääntään antaa.

LUE > http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/timo-soini-paavi-ihmeesta-kaitselmuksen-osuutta-ei-voi-sulkea-pois-/art-1288363408392.html
LUE > http://signsofthelastdays.com/archives/pope-benedict-we-need-world-government

Rukoilen että tässä asiassa vilipttömät uskovat eivät tulisi eksytetyksi.

JEESUS ON HERRA
- todael
todael
 

Re: Presidentinvaalit

ViestiKirjoittaja toni t » 23. Joulu 2011 17:21

todael kirjoitti:Timo Soini on paavin porttokirkon puolesta puhuja ja jonka "kaksinaismoralistinen" puolue politiikka lähentelee "jesuiittojen" toimintaa. Itse en KOSKAAN voi antaa ääntäni saastaiselle uskonnolliselle portolle, jonka käsissä on miljoonien juutalaisten ja todellisten uskovien veri. Tätä asiaa ei kohdallani muuta se, mitä hän ajattelee Jerusalemista. Timo Soini myös edustaa inklusiivista ekumeniaa - porttokirkon mukaisesti, kun hän sanoi Radio Deissä että kaikki uskonnot ovat yhtä. Timo Soinin suurin paavi on Paavi Johannes Paavali II - juuri ekumeniaa vahvasti edes ajanut paavi. Humanistinen ja antikristillinen henki siis - aivan selvästi. Katolisen kirkon portto harrastaa haureutta maan kuningasten kanssa. Todellinen Jeesuksen seuraaja ei voi tällaiseen ääntään antaa.

LUE > http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/timo-soini-paavi-ihmeesta-kaitselmuksen-osuutta-ei-voi-sulkea-pois-/art-1288363408392.html
LUE > http://signsofthelastdays.com/archives/pope-benedict-we-need-world-government

Rukoilen että tässä asiassa vilipttömät uskovat eivät tulisi eksytetyksi.

JEESUS ON HERRA
- todael


Tuo oli minulle uutta tietoa että Soini sanoisi kaikkia uskontoja yhdeksi. Onko sinulla linkkiä kyseiseen juttuun? Olen käsittänyt että Soini ei rinnasta Islamia ja kristinuskoa. Soini on tosiaan katollinen mikä ei ole hyvä juttu, mutta siitä en tiedä kuinka kiihko katollilainen hän on. Olen pitänyt häntä enemmänkin "nimi" katollisena joka ei ole perillä kaikista katollisen kirkon valheista.

Soinin ajamat asiat ovat kuitenkin pääpiirteittäin hyviä. Avioliitto vain miehelle ja vaimolle ja abortti kielto ja eu-liittovaltio kriittisyys jne.. Lisäksi se että valtamedia pilkkaa ja kritisoi minkä kerkeää Soinia kertoo sen että hän on ajan henkeä vastaan mikä on hyvä.

Todeal ketä sinä aijot äänestää?
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Presidentinvaalit

ViestiKirjoittaja todael » 23. Joulu 2011 17:31

En tiedä vielä varmasti. Kaikki muut ovat pois suljetut paitsi Sari Essayah sekä Paavo Väyrynen. Vielä rukoilen viisautta Jumalalta kumpi heistä.

Valitettavasti ei ole linkkiä Radio Dein koko haastatteluun. Silti tuohon Timo Soinin "ut unum sin" (että he yhtä olisivat) jo riittää se että hän liputtaa Paavi Johannes Paavali II nimeen. Pelottavinta mielestäni Timo Soinissa on vahva humanistisen uskonnollisuuden petollisuus. "Karitsan" ulkonäkö (edustaa petollista uskonnollisuutta) mutta sisältä on pedon ajatusmaailman mukainen.

Nuo arvot ovat Katolisen kirkonkin arvoja - homovastaisuus, aborttin kieltäminen jne. Mielestäni emme saa tulla näillä tekijöillä eksytetyksi. Timo Soinin "avain" valtapolitiikkaan OLI juuri EU vastaisuus, joskin SILTI hän esim. kannattaa yhteistä sotilaspolitiikkaa EU:n sisällä. Tämä on minusta kovin "kaksinaamaista".

Jätän ajatuksen : MIKÄ yhteys on ex-Jesuiitoilla ja Illuminaateilla ? Sama päämäärä. Päämäärä oikeuttaa keinot - saavuttaakseen hallintavallallisen antikristuksen järjestyksen.

Lopuksi - Sauli Niinistö tai Timo Soini = sama peto eri vaatteissa. Kaikki tiet vievät Roomaan.

- todael
todael
 

Re: Presidentinvaalit

ViestiKirjoittaja toni t » 23. Joulu 2011 18:33

todael kirjoitti:En tiedä vielä varmasti. Kaikki muut ovat pois suljetut paitsi Sari Essayah sekä Paavo Väyrynen. Vielä rukoilen viisautta Jumalalta kumpi heistä.

Valitettavasti ei ole linkkiä Radio Dein koko haastatteluun. Silti tuohon Timo Soinin "ut unum sin" (että he yhtä olisivat) jo riittää se että hän liputtaa Paavi Johannes Paavali II nimeen. Pelottavinta mielestäni Timo Soinissa on vahva humanistisen uskonnollisuuden petollisuus. "Karitsan" ulkonäkö (edustaa petollista uskonnollisuutta) mutta sisältä on pedon ajatusmaailman mukainen.

Nuo arvot ovat Katolisen kirkonkin arvoja - homovastaisuus, aborttin kieltäminen jne. Mielestäni emme saa tulla näillä tekijöillä eksytetyksi. Timo Soinin "avain" valtapolitiikkaan OLI juuri EU vastaisuus, joskin SILTI hän esim. kannattaa yhteistä sotilaspolitiikkaa EU:n sisällä. Tämä on minusta kovin "kaksinaamaista".

Jätän ajatuksen : MIKÄ yhteys on ex-Jesuiitoilla ja Illuminaateilla ? Sama päämäärä. Päämäärä oikeuttaa keinot - saavuttaakseen hallintavallallisen antikristuksen järjestyksen.

Lopuksi - Sauli Niinistö tai Timo Soini = sama peto eri vaatteissa. Kaikki tiet vievät Roomaan.

- todael


Minä en ole noin kriittinen Soinia kohtaan. Se että kunnioittaa Paavia ei vielä kerro sitä että olisi perillä kaikista Paavin ajamista asioista ja tavoitteista ja antaisi niille hyväksyntänsä. En vain koe ainakaan vielä Soinissa sellaista pahuutta joka ajaisi antikristuksen valtakuntaa. Pikemminkin Soinin ajamat asiat ovat niitä vastaan sillä konservatiivisuus jota Soini kunnioittaa on vastaan uuden maailmanjärjestyksen tavoiteita joita taas Niinistö ja Lipponen ajavat.. Tulen kyllä kriittisemmäksi Soinin politiikkaa kohtaan jos näen sellaista jota en voi hyväksyä ja toivon että Jumala antaa minulle ymmärrystä ja viisautta asiaan.

Itse en vielä tiedä kumpaa äänestän Timoa vai Saria. En äänestä ketään jos en äänestä toista heistä.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Presidentinvaalit

ViestiKirjoittaja systeri » 23. Joulu 2011 21:13

Jännä että Soini jakaa uskovien mielipiteet jyrkästi kahtia..toiset on kovasti puolesta,mutta joillakin soi hälytyskellot.Eräs sanoi että Soini voi korkean moraalinsa kans olla kuitenkin huono valinta lopun aikoja ajatellen?? Mene ja tiedä?
systeri
 

Re: Presidentinvaalit

ViestiKirjoittaja tph » 23. Joulu 2011 23:10

Itse en todennäköisesti ainakaan äänestä Soinia. Tähän mennessä Soini ja perussuomalaiset ovat tuoneet vain väriä suomalaiseen politiikkaan. Todennäköisesti äänestän Sari Essayahia.
tph
 

Re: Presidentinvaalit

ViestiKirjoittaja JHK » 24. Joulu 2011 17:40

Itse suhtaudun positiivisesti Soiniin, miehen arvot ovat mielestäni kohdallaan, vaikka hän katolinen onkin. En halua sitä Suomea jota Haavisto ajaa, Essajah on varmaan ihan ok, mutta auktoriteetti kuulu miehille - minusta on jossain määrin häpeällistä että KD:llä ei ole yhtään varteenotettavaa miespolitikkoa, joka voisi antaa kasvot kristillisdemokraateille. SDP:n Paavo ja Kokoomuksen Sauli eivät ole minulle kovin tuttuja.
JHK
 

Re: Presidentinvaalit

ViestiKirjoittaja pekka » 24. Joulu 2011 19:01

Kiitokset JHK:lle ja muillekin hyvistä kommenteista ja perusteluista tästä aiheesta.

Mielestäni kukaan ei ole noista ehdokkaista oikein hyvä seuraavaksi Suomen presidentiksi. Sari tuntuisi parhaalta mutta kuten JHK toi esille niin minustakin presidentin olisi hyvä olla mies. En ole kyllä vielä koskaan oppinut luottamaan poliitikkoihin. Näen demokratian vain eräänä diktatuurin muotona. Poliittista puoluepeliä ja valtapeliä missä ei juurikaan Jumalan sanan totuutta kunnioiteta. Paitsi tietysti kristillinen puolue pitää Raamattua "esillä" sen minkä siihen puolueeseen kuuluvat jäsenet vain voivat ja kykenevät. Vaikka minusta paremminkin he voisivat tuoda Jumalan sanan totuutta esiin asioissa kuin asioissa. Ei tämän enempää tällä kertaa tästä politiikka-aiheesta.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Presidentinvaalit

ViestiKirjoittaja tuomarisimson777 » 27. Joulu 2011 22:56

Itse laitan "LEO MELLER" vaalilippuun:D
Ainakin melkein oikeita uskon-näkemyksiä jo vuodesta 2004=)=)
tuomarisimson777
 
Viestit: 543
Liittynyt: 01. Maalis 2011 17:44

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa