Hyvää joulua!

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Kysymyksiä

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 25. Joulu 2015 17:15

Joululahjojen suhteen minulla onkin ollut vähän miettimistä, kun ostan kuitenkin kaikille läheisilleni jotain pientä, mutta muutamat ovat sellaisia, että eivät yhtään välitä joulusta tai eivät uskonnollisista syistä vietä sitä lainkaan (Jehovan todistajat). Silloin tuntuu tyhmältä ostaa kaikille muille, mutta jättää tuo joku lahjatta... Olen sitten ratkaissut asian niin, että jos toinen pariskunnasta on jouluton, niin vien heille periaatteessa yhteisen lahjan, mutta jätän sen nimeämättä kenellekään, jolloin tuo jouluton saa ajatella, että lahja on vain sille toiselle :D Tänä vuonna jätin vielä joulukortin lähettämättä Jehovan todistajista juuri eronneelle ystävälleni, koska en tiedä onko hänen ajatuksensa joulusta muuttunut. Mutta kyllä kai kaikki ymmärtävät, että en ainakaan tahallani halua ketään millään tavalla tässä asiassa loukata. Päin vastoin. Haluaisin lähinnä tuoda iloisia asioita tähän pimeään keskitalveen.

Meidän lapset saivat ihania lahjoja tänä jouluna ja mikä parasta, myös aineettomia lahjoja :thumbup:
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Hyvää joulua!

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 25. Joulu 2015 17:52

*
Totuus on se että Jeesuksen syntymäjuhla on porttokirkon virallistama juhlapäivä. Se julistaa samaa Raamattua muiden epäjumalien joukossa valheellisine taustoineen. Joulu on kivulias prosessi kun uskovilla alkaa kärsiä, oireilla ja vieroksua koska joulu on sisään ajettu uskovien sydämiin ja se on yhä takussa niin on vaikea ymmärtää oikeassa valossa.

Vaikeampi on se prosessi uskovilla että on aika uudistaa ajatuksia ja mieltä tutkien Jumalan tahtoa joka tahtoo että on aika kääntyä pois maallisista menoista antamalla oman ruumiinsa eläviksi Jumalalle. Ne maalliset menot eivät ole Jumalan tahdonmukaista niin se on uskoville vaikea prosessi ja uskovilla alkaa kärsiä, oireilla ja vieroksua. Se tarkoittaa että uloskasvamisen kautta kärsii, oireilee ja vieroksuu.

Kun uskovat ajattelevat; ei kai ole haitaksi että Jeesuksen mainitaan muiden epäjumalien joukossa ja juhla on Jeesuksen syntymän muistoksi valheen perusteella. Valheella sekoitus sokeuttaa ja muuttuu sydämen uskoa penseäksi Raamatun totuutta kohtaan, siinä on vaarallista hyväksyä muita epäjumalia valheellisine taustoineen huomaamatta ja ymmärtämättä koska ne kaikki ovat samassa joukossa missä Jeesuksen mainitaan.

Porttokirkko nosti Raamatusta esiin Jeesuksen syntymäpäivän juhlan ja virallisti sen korvaakseen epäjumalien juhlien päälle, siinä on syy mikä vanhurskaus ja oikeudenmukainen Jumala joka ei katso henkilöön tuomitessaan, tulee tuomitsemaan koska ne muinaisajan ihmiset eivät olleet valmiina luopumaan niistä epäjumalien juhlista niin siksi porttokirkko katsoi hyväksi laittaa Jeesuksen syntymäjuhlan samana päivänä 25.12. Siinä sekoitusta on valheesta.

Valhe-evankeliumi ja korvasyyhyn evankeliumi ovat omaksi kadotukseksi mutta Raamatun evankeliumi on omaksi pelastukseksi. Niin ei ole muita vaihtoehtoa kuin lähteä pois sieltä missä sekoitus on syntynyt valheesta suoraan Raamatusta esiin ihmisviisauden varassa jota Jumala on vastaan.

Valhe-evankeliumi ja korvasyyhyn evnakeliumi ovat vaarallisempia, koska ne sokeuttaa ja johtaa luopumaan terveestä uskosta ennen Jeesuksen tulemusta. Ne ovat, niinkuin juovuttava päihde, joka turruttaa aistit, sekä hämärtää näkökyvyn.

Kun oma liha kärsii, oireilee ja vieroksuu niin se on hyvä juttu koska se tarkoittaa että se kasvaa ulos valheesta ja koska se kuuluu uloskasvamiseen tästä kaikesta valheesta.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kysymyksiä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 25. Joulu 2015 18:12

*
Ok Leea :) Minun mieheni joka ei ole uskossa, on vielä kiinni joulutavoissa, siis jouluruassa niin en halua pakottaa luopumaan jouluruoasta ja minäkin syön vähän joulukinkkua mutta minulla vatsaoireet alkoi jo. Minun äidissäni ja isäpuolessani on tapahtunut yllättävää muutosta eli he hyväksyvät etten itse vietä joulua. :shock: He eivät sanoneet mitään minulle 'hyvää joulua!'. :shock: Jumalan sormi taisi olla mukana siinä muutosprosessissa hmm... :think2: Yhdessäolo oli hyvä korvike tälle päivälle siellä äidin luona.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kysymyksiä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 25. Joulu 2015 18:53

*
Hei minä huomasin pari muutosta itsessäni. Suoraselkäisyys ja kestäväisyys. Apollo ei pelännyt julistaa totuutta ihmisten keskellä ja kumosi kaikki väitteet. Niin sama piirre itsessäni on. Terve nöyryys peläten Jumalaa Hänen väkevän käden alla alkoi näkyä hiljattain minussa. Huomasin rakastavani Kristusta totuuden tuntemisessa. Tuumin ihmetellen olenko se välikappale jonka kautta Jumala tulee repimään kaikki istutetut juurineen mitä Isä Taivaallinen ei ole istuttanut. Muistan hyvin miten herkkä säikky olin mutta nyt huomasin etten aikoihin säikähtänyt vai onko se jo poissa? :shock: :roll: :?:

No onko itsessäsi jotain muuta muutosta mitä olet huomannut? Niin se on Jumalan työtä sinussa. :)
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kysymyksiä

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 25. Joulu 2015 19:07

Hyvän joulun toivottaminen ei kyllä voi olla mihinkään pakanalliseen uskonnolliseen riittiin osallistumista. On kohteliasta joulun aikaan toivottaa kaikille uskontoon katsomatta hyvää joulua. Muslimitkin osaavat vastata siihen kohteliaasti, että kiitos samoin. Siinä vähän niin kuin toivotetaan hyviä lomia, eikä oteta kantaa juhlan viettämisiin tai sen sisältöihin sen kummemmin. Tokihan voin toivottaa muslimeille myös hyvää ramadanin aikaa, vaikka en tuosta juhlasta mitään tiedä enkä sitä itse vietä. Israelissa opin nopeasti toivottamaan hyvät juhlat kaikille, vaikka en juhliin itse aina osallistunutkaan.

Tuli vielä mieleen, että yksi ateistiystäväni kiukutteli Facebookissa, että herkkänahkaiset uskovat suuttuvat siitä, kun heille kertoo joulua vietetyn jo kauan ennen Jeesuksen syntymää. En viitsinyt kertoa, että on niitäkin uskovia, jotka suuttuvat jo kun joulu mainitaan; saati sitten jos aletaan vielä puhua siitä Jeesuksen syntymäpäivänä. :D
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Hyvää joulua!

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 26. Joulu 2015 21:57

*
Nyt minulle asia avautui. Miksi valhe on meille vaarallinen niin siitä syystä pieni valkoinen valhe on Jumalalle vakava asia niin siksi Jumala ei ole sellainen, joka mieltyy vääryyteen ja vanhurskaat eivät ojentaisi käsiään vääryyteen.

Niin vähitellen uskovien sydämen usko muuttuu penseäksi Raamatun totuutta kohtaan pienen valheen kautta ja alkaa suvaita vääryyttä, niin lopulta valhe johtaa suurempaan valheeseen jossa ei ole yhtään totuutta. Valhe sokaistaa ja hämärtää näkökykyä niin se johtaa luopumukseen terveestä uskosta joka on Raamatun pohjalta jollei tee parannusta.

Jumala ei ole sellainen joka antaisi kunniaa ja ylistystä joukon epäjumalille missä joukossa Jeesuksen mainitaan. Siinä joukossa - mitä yhteistä uskovalla ei-uskovan kanssa on? Uskovissa Jumala on asuva ja on vaeltava, sentähden lähtekäämme pois heidän keskeltä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät vastaan ja Jumala ei edes anna kunniaa ja ylistystä siinä joukossa oleville epäjumalille. Jotkut eivät usko totuuteen vaan mieltyneet vääryyteen, niin heidät tuomitaan.

Psa 5:5 Sinä et ole Jumala, joka mieltyy vääryyteen. Paha ei saa asua sinun luonasi. RK
Psa 125:3 Jumalattoman valtikka ei pysy vanhurskaitten arpaosan yllä, etteivät vanhurskaat ojentaisi käsiään vääryyteen. RK

Jes. 42:8 Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.

2Kor. 6:14 Älkää suostuko kantamaan vierasta iestä yhdessä niiden kanssa, jotka eivät usko. Mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valolla ja pimeydellä?
15 Miten Kristus ja Beliar sopivat yhteen? Tai mitä yhteistä uskovalla on sen kanssa, joka ei usko?
16 Miten sopivat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:" Minä olen asuva heissä ja kulkeva heidän keskellään. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani."

17 Sen tähden: "Lähtekää pois heidän keskeltään ja erotkaa heistä sanoo Herra, älkääkä koskeko saastaiseen, niin minä otan teidät vastaan
18 ja olen oleva teidän Isänne, ja teistä tulee minun poikiani ja tyttäriäni, sanoo Herra, Kaikkivaltias." RK

2Tess. 2:12 jotta kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat mieltyneet vääryyteen.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Hyvää joulua!

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 08. Helmi 2016 14:59

*
Kun julistetaan jouluevankeliumia johon uskoo mutta sydämessä ei tapahdu mitään uudestisynnyttävä Jumalan aikaansaama usko koska jouluevankeliumilta puuttuu Jumalan voima ja koska se tapahtuu inhimillisellä ihmisviisaudella joka ei saa aikaan ihmisen sydämessä mitään muutosta. Raamatun mukaan Jumalan evankeliumi voi synnyttää ihmisessä uudestisynnyttävä Jumalan aikaansaama usko joko kuullessaan tai lukiessaan Raamatun evankeliumia jonka kautta Jumala toimii. Sana on Jumalan voima pelastukseksi. Jos käytetään inhimillistä ihmisviisautta niin silloin Kristuksen risti menisi mitättömäksi eli jää yhä uudestisynnyttämättä eikä sydämessä muutos tapahdu mitään. Tässä kyse on Sanan sisällöstä ja Jumalan voimasta.

1Kor. 1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

Room. 1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."

1Kor. 2:4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,

5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Hyvää joulua!

ViestiKirjoittaja Juha » 06. Joulu 2016 19:11



David Pawsonin hyvä opetusvideo Kolossalaiskirjeestä. Joulua myös sivutaan videossa. :D
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Hyvää joulua!

ViestiKirjoittaja Andrei » 16. Joulu 2016 21:18

ALKUSEURAKUNTA EI VIETTÄNYT JESHUAN SYNTYMÄPÄIVÄÄ

Joulu on kristityille tärkeä vaikka UT:ssa siitä ei ole mitään
mainintaa, eikä alkuseurakunnan aikana sitä vietetty - ei edes
tiedetty sellaisen olemassa olemisesta ennen kuin vasta
yli 300 vuotta myöhemmin.

Ensimmäinen historiallinen maininta joulusta löytyy vuoden
354 roomalaisesta kalenterista. Tällöin 25. joulukuuta olleeseen
Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päivään yhdistettiin
Jeshuan syntymäpäivä.

Aiemmin tämä päivä oli ollut myös Baalin, Nimrodin, Tammuksen,
Mithran, Horuksen, Isvaran, Bacchuksen, Iacchuksen, Adoniksen,
Attisin, Zarathustran, Mardukin, Sacaean, Kronoksen, Poseidean,
Acca Larentian ja Thorin syntymäpäivä. Myös Rooman keisarien
syntymäpäiviä vietettiin silloin olivat he syntyneet mihin aikaan
vuodesta tahansa.
Kirjoitusten mukaan on melko selvää, että Jeshua ei ole syntynyt
talvella vaan syksyllä tishrikuussa (syys-lokakuussa). Tarkkaa
päivämäärä ei pystytä varmuudella sanomaan.

Joulu näyttää iskostuneen kovin syvälle monien sisimpään, ja
vaikka sen pakanallisuus ymmärrettäisiinkin, niin siitä kuitenkin
yritetään muokata jumalista, ettei siitä tarvitsisi kokonaan luopua.

Jeshuan syntymäpäivän vietto on 300-luvun antisemitistisen
Rooman kirkon korvausteologian tuote. Se on yksi niistä juhlista,
joilla on korvattu heidän hylkäämänsä Jumalan asettamat juhla-ajat
(3 Moos. 23. luku).

Näissäkin asioissa on viisasta pysyä Kirjoitusten rajoissa - ei yli
sen mitä on Kirjoitettu. Alkuseurakunta ei viettänyt Jeshuan
syntymäpäivää eikä Uusi testamentti puhu mitään Jeshuan
syntymäjuhlasta - ei edes Lehtimajanjuhlan aikana kuten ei
myöskään sikiämisen ajankohdasta Hanukkana.

Koska apostolit eivät laittaneet mitään painoa tällaiselle,
ei myöskään meidän pidä niin tehdä.
Andrei
 
Viestit: 4
Liittynyt: 16. Joulu 2016 21:11

Re: Hyvää joulua!

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 21. Joulu 2016 15:56

*
Amen, Andrei! :thumbup: Joo kirkollinen juhlakalenteri (joulu) alkoi vuonna 300. Tässä se lähdetieto.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkovuosi

Raamatun pohjalta ei löydy sellainen tuki eikä Herran tahdonmukainen asettama vietto-ohje
kuin vain ehtoollinen ja sapatti. Tarkennetaan että se ei ole kristillinen vaan kirkollinen juhlakalenteri.
Kun sitä väännetään kristilliseksi, mennään harhaan.

Surullista se Ahvio juttu. Ahvion opetukset ovat kaukana Raamatun opetuksista. Ne ovat jopa turmiollisia terveelle kristinuskolle.
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/931/onko_joulu_pakanallinen_vai_kristillinen_juhla
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 48 vierailijaa