Köyhät haluttiin unohtaa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja pekka » 02. Joulu 2010 16:22

Vaasan kaupungin ylin johto ja sosiaalitoimen ylin johtohenkilöstö päättivät olla antamatta kenellekään köyhälle ja heikko-osaiselle tänä jouluna toimeentulotukeen perustuvaa harkinnanvaraista niin sanottua joulurahaa ja lisäksi he päättivät jättää maksamatta kaikkien köyhien ja heikko-osaisten jäännösveromaksut, maksut olisi pitänyt maksaa nyt joulukuussa. Olen soittanut tästä asiasta papeille Vaasan suomalaiseen seurakuntaan ja Vaasan ruotsalaiseen seurakuntaan ja jättänyt esirukouspyyntöni näiden kaikkien Vaasan köyhien puolesta. Minulle luvattiin, että nyt tulevana sunnuntaina Vaasassa järjestettävissä Jumalanpalveluksissa tämä asia tuodaan seurakuntalaisten paikalla ollessa Jumalan eteen rukouksin ja näin Hän auttaisi kaikkia ahdingossa olevia köyhiä ihmisiä.

Kaikki kunnia Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle.

pekka
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja toni t » 02. Joulu 2010 18:38

Muistetaan rukouksin köyhiä :prayer4:

Nämä Jeesuksen sanat lohduttavat sillä jos olemme Herrassa niin saatamme tämän pienen hetken kärsiä tässä ajassa puutetta mutta sitten saamme iankaikkisuuden lohdutusta! Jos taas tässä ajassa rikkaina maailman himoissa muista välittämättä elämme niin iankaikkisuus ei ole ruusuinen.

Luuk.16:19 Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
16:20 Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
16:21 ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.
16:22 Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
16:23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
16:24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
16:25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
16:26 Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
16:27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
16:28 - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.'
16:29 Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.'
16:30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.'
16:31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"

Jos ei tule uskoon sanan kautta ei usko vaikka näkisi kuolleiden nousevan.

Hebr.13:12 Sentähden myös Jeesus, pyhittääkseen omalla verellänsä kansan, kärsi portin ulkopuolella.
13:13 Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen;
13:14 sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.
13:15 Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät.
13:16 Mutta älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy.
13:17 Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.
13:18 Rukoilkaa meidän edestämme; sillä me tiedämme, että meillä on hyvä omatunto, koska tahdomme kaikessa hyvin vaeltaa.
13:19 Vielä hartaammin kehoitan teitä näin tekemään, että minut sitä pikemmin annettaisiin teille takaisin.
13:20 Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen,
13:21 hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.


Jaak.1:27 Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.

Matt.25:31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
25:32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
25:33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
25:34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
25:35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
25:36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'

25:37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
25:38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
25:39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
25:40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
25:41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
25:42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
25:43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
25:44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
25:45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
25:46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Matt.12:35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.

Efe.2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

Tiit.2:11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
2:12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,

2:13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
2:14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
2:15 Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.

Jumalan armosta olemme pelastuneet ja armo kasvattaa meitä hylkäämään tämän maailman jumalattoman menon ja maailmalliset himot jne..

2.Kor.3:2 Te itse olette meidän kirjeemme, joka on sydämeemme kirjoitettu ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat.
3:3 Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
3:4 Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;
3:5 ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
3:6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

Hyvä ihminen tekee hyviä tekoja ei oman lihansa halusta vaan Jumalan vaikutuksesta sillä Jumala on omansa tehnyt kykeniviksi olemaan uuden liiton palvelijoita antamalla lapsilleen Pyhän Hengen armostaan. Uuden liiton uhrit joihin Jumala miellistyy eivät ole polttouhreja vaan hyviä tekoja joihin Jumala mielistyy. Me olemme Hänen tekonsa luodut hyviä töitä varten koska Jumala itse vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä Henkensä kautta jotta Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Hän tekee meidät kykeniviksi kaikkia hyviä töitä varten jotta Hänen tahtonsa tapahtuisi. Puhdas ja tahraton uuden liiton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.

Jumalan siunausta kaikille :hearts:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 02. Joulu 2010 19:53

Amen!

Köyhien puolesta tuleekin rukoilla. Mutta uskovan on myös muistettava Pyhän Hengen johtamana avustaa etenkin uskonveljiä ja sisaria, jotka elävät ajallisessa puutteessa. Tämä ei toimi uskovien keskuudessa kovinkaan hyvin. Tosin tänä päivänä moni uskova on taloudellisessa ahdingossa, ettei ole ainakaan rahallisesti varaa auttaa vähäosaisia veljiä ja sisaria. Meidän tulisi pitää pyhien siis uskovien tarpeet niinkuin ne olisivat omiamme. Alla oleva Raamatun jae jatkuu; 'harrastakaa vieraanvaraisuutta.'

Rm.12:13 Pitäkää pyhien tarpeet ominanne

On myös paljon Herran omia, joilla on rahaa runsaastikin. Sellaisille Paavali Timoteukselle antaa neuvon:

1.Tim.6:17" Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme,
6:18 kehoita heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat,
6:19 kooten itsellensä aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat todellisen elämän."

Ei ole syntiä olla rikas, mutta syntiä on kerätä aarteita maan päälle, kun veljesi, sisaresi on puutteessa ja köyhyydessä. Olemme vastuussa maallisesta omaisuudesta, jonka Herra on meille uskonut, miten olemme käyttäneet sitä lähimmäistemme hyväksi. Älkäämme kootko siis aarteita tänne, missä koi ja ruoste raiskaa, vaan kootkaamme aarteita sinne, missä ei koi ja ruoste raiskaa.
Lähimmäisiämme ovat myös kaikki muutkin luodut. Pietarissa asuu viemärissä katulapsia. Me elämme heihin nähden yltäkylläisyydessä. Heitäkin voi avustaa ja se on tehty helpoksikin. Yksi puhelisoitto riittää. Näin joulun alla moni kristitty stressaa lahjojen kanssa juosten kaupasta kauppaan. Ruokaa pitää saada yli oman tarpeenkin. Kaikenkaikkiaan joulun aikaan moni on stressaantunut ja huonolla tuulella. Monet kuolevat ylensyötiin joulunaikaan. Sekö on Jumalan tahto? Uskon monella olevan rahaa sillä perusteella auttaa vähäosaisia. Koko maailmaa emme voi parantaa, mutta Herra johtakoon sydämelle autettavat. Taakoittaa en ketään halua ja kirjoitan tätä samalla itselleni.

Rm.12:1 "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne."

Paavali varoittaa rikastumisen vaaroista. Mielemme niin helposti voi kiintyä tämän maailman mammonaan. Emme voi palvella kahta Herraa, vaan ainoastaa jompaakumpaa.

1.Tim.6:9 "Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
6:10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
6:11 Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.
6:12 Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.
6:13 Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
6:14 että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
6:15 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
6:16 jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen."

Tarvitsemme kyllä rahaa, jolla voimme ostaa ruokaa, vaatteita, maksaa asumiskulut jne. Ilman rahaa emme tule toimeen yhteiskunnassamme.

1.Tim.6:7 "Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
6:8 mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin."

Saamme olla kiitollisia jokapäiväisestä leivästämme, johon kuuluu muukin kuin leipä, kaikki ajalliset tarpeemme. Älkäämme kuitenkaan sulkeko silmiämme köyhiltä. Jos emme muutoin voi auttaa, voimme rukoilla, voimme auttaa ehkäpä tekemällä jotain veljiemme/sisariemme puolesta. Herra johdattaa näissä asioissa. Ja kuten Tonikin kirjoitti, Pyhä Henki vaikuttaa tahtomista ja tekemistä, jotta vaeltaisimme Jumalan edeltäpäin valmistamissa teoissa.

:amen4:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja PetriFB » 02. Joulu 2010 20:05

Todella hyviä kirjoituksia ja kommentteja tässä ketjussa. Muistakaamme köyhiä ja rukoillaan heidän puolestansa sekä pitäkäämme köyhien uskovien tarpeita niin kuin ne olisivat meidän omia tarpeitamme. Evankeliumin arvokasta työtä on myös auttaa uskomattomia, jotka ovat köyhiä.

Nykyinen maailmassa vallitseva suuntaus tuo myös lisää köyhyyttä Suomeen. Tulevina vuosina Suomessakin tulee olemaan todellista köyhyyttä laajassa mittakaavassa. Jumala on luvannut pitää huolta kansastansa!

Tässä meille alkuseurakunnan aikainen kehotus:

2 Kor 8:
9 Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.
10 Minä annan vain neuvon tässä asiassa; sillä se on hyödyksi teille, jotka jo viime vuonna olitte ensimmäiset, ette ainoastaan tekemässä, vaan myös tahtomassa.
11 Täyttäkää nyt siis tekonne, niin että, yhtä alttiisti kuin olitte sen päättäneet, sen myös täyttäisitte, varojenne mukaan.
12 Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole.
13 Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi,
14 että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus,
15 niinkuin kirjoitettu on: "Joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut".
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja toni t » 02. Joulu 2010 20:23

:amen4: Veljien kirjoituksille

:thumb:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja pekka » 19. Joulu 2011 15:01

Jo toisena jouluna peräkkäin on Vaasan kaupungin ylin johto päättänyt olla maksamatta köyhille ja vähäosaisille niin sanottua harkinnanvaraista joulurahaa joulukuun ylimääräisiin ruokamenoihin ja muihin ylimääräisiin ja tarpeellisiin menoihin. Kuitenkin rikkaat Vaasan kaupungin päättäjät varmaaankin itse hakevat kaupoista kaiken minkä haluavat ja vielä yltäkylläisesti. Mutta köyhille ihmisille ei haluta suoda edes vähäistä avustusta/almuja ja myös näin samalla jää hyvän mielen lahjakin köyhille antamatta mitä tulee rikkaisiin päättäjiin.

Kiitos Herra Jeesus, että olet köyhien suojana ja kilpenä kaikkea pahaa vastaan. Sinä autat heikkoja, köyhiä ja maahan tallattuja ihmisiä. Kiitos, että saamme Pyhän Hengen voimassa auttaa ja rakastaa lähimmäisiämme ja kiitos, että annat meille kärsivällisyyttä ja toivoa kun huudamme sinua sydämissämme apuumme. Kiitos, että jonain päivänä koittaa Herran päivä. Tule Herra Jeesus! Amen.

KIITOS, YLISTYS JA KUNNIA HERRALLEMME JEESUKSELLE KRISTUKSELLE!
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja pekka » 21. Joulu 2011 19:53

Kaikilla köyhillä ja vähäosaisilla joilla on usko Herraan Jeesukseen niin heiltä ei silloin puutu mitään,

sillä:

Herra on minun Paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Silloin Herra antaa kaiken sen mikä on tarpeellista, Hän huolehtii silloin kaikesta kun nuhteettomina ja nöyrinä vaellamme. Ja kun lankeamme, Hän nostaa jälleen meidät ylös, kun tunnustamme syntimme Hänelle. Olkaamme parannuksen Tiellä viimeiseen hengenvetoon saakka. Hänen armollisessa johdatuksessaan.

Kiitos rakas taivaallinen Isämme, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, että sinä autat ja armahdat kaikkia köyhiä ja vähäosaisia ihmisiä tahtosi mukaan. Sinun on kaikki valta, voima ja kunnia, iankaikkisesti. Amen.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja pekka » 13. Joulu 2012 16:07

Köyhä mies ja hänen koiraystävänsä:

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... residentti

5. Moos. 15:11

Koska köyhiä ei koskaan puutu maasta, sentähden käsken minä sinua näin: Avaa auliisti kätesi veljellesi, kurjalle ja köyhälle, joita sinun maassasi on.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 13. Joulu 2012 18:52

Antaminen on niin ihana lahja, minkä olemme Jumalalta saaneet :good2:
Silloinkin, kun rahaa on vähän, niin voi antaa jotain muuta, esimerkiksi aikaa.
Itse olen välillä miettinyt, että mitä kautta olisi paras saada taloudellista tukea perille niille, jotka tarvitsevat. Siis en ole mikään rikas, mutta vähästäkin voi antaa ainakin vähän ;gladly: Yleensä olen ajatellut, että paras on antaa ihan vain suoraan jollain tavalla niille sisarille ja veljille, joiden tietää olevan tuen tarpeessa. Avustusjärjestöihin olen suhtautunut vähän epäillen. Tässä kuitenkin jonain päivänä ajattelin, että kyllä minun kuuluu saada uskoa ihmisten vilpittömyyteen ja siihen, että avustusjärjestöjenkin kautta apu menee oikeaan kohteeseen. Jumalan viisaushan ei epäile. Sain vielä sydämelle ajatuksen, että vain teeskentelijät epäilevät. Tein sitten pienen lahjoituksen Kirkon Ulkomaanavun kautta ja heti melkein seuraavana päivänä luin jostain, että sekin olisi joku riistojärjestö :?
Olisi ihanaa antaa oikein todelliseen tarpeeseen, mutta miten?
Täällä Suomessa köyhilläkin on kuitenkin useimmiten katto päänsä päällä ja jopa ruokakasseja sekä vaatteita jaetaan... Siis Suomalainen köyhyys ei ole koko maailman mittakaavassa köyhyyttä. Tietenkään en sano, etteikö suomalaisia köyhiä tule avustaa. Tietenkin meidän tulee aina pitää huoli siitä, ettei minulla itselläni ole enemmän kaikkea kuin veljellä tai sisarella, joka on minua lähellä. Mutta olisi kiva tutustua uskoviin, jotka elävät todella köyhissä oloissa jossain ja ihan ilman mitään järjestöä vaikka postitse lähettää silloin tällöin vähän rahaa tms... :think2:
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja Eetu » 17. Joulu 2012 16:14

Helpointa ja varminta lienee antaa raha suoraan käteen.

SPR:lle ja muille avustusjärjestöille en suosittele antamaan rahaa, tässä esimerkki SPR:n toiminnasta:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 13965.html

tässä tietoa kirkon ulkomaanavusta, aika paljon ovat käyttäneet byrokratiaan

"Toimintoihin kotimaassa ja yleishallintokuluihin käytettiin 5,3 miljoonaa euroa"

http://www.kirkonulkomaanapu.fi/fi/kirk ... ous/?id=27
Eetu
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 53 vierailijaa

cron