Köyhät haluttiin unohtaa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja pekka » 24. Joulu 2012 14:55

Jo kolmantena jouluna peräkkäin on Vaasan kaupungin ylin johto päättänyt olla antamatta köyhille ja vähäosaisille niin sanottua harkinnanvaraista joulurahaa joulukuun ylimääräisiin ruokamenoihin ja muihin ylimääräisiin ja tarpeellisiin menoihin. Kuitenkin rikkaat Vaasan kaupungin päättäjät varmaaankin itse hakevat kaupoista kaiken minkä haluavat ja vielä yltäkylläisesti. Mutta köyhille ihmisille ei haluta suoda edes vähäistä avustusta/almuja ja myös näin samalla jää hyvän mielen lahjakin köyhille antamatta mitä tulee rikkaisiin päättäjiin.

Markus 12:

38. Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
39. ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
40. noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".
41. Ja hän istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhriarkkuun. Ja monet rikkaat panivat paljon.
42. Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä.
43. Ja hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun.
44. Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä."
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja pekka » 04. Maalis 2013 22:23

Lutunen kuva!

http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/d ... 8204_n.jpg

Herra pitäköön heistä hyvän huolen.

Ps. 36:6

(36:7) Sinun vanhurskautesi on kuin Jumalan vuoret, sinun tuomiosi niinkuin suuri syvyys, ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Köyhät haluttiin unohtaa

ViestiKirjoittaja pekka » 07. Heinä 2013 14:50

"Kerjäyskielto outo ajatus"


http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... uto-ajatus


"Ajatus kerjäyskiellosta on outo, arvioi Tampereen luterilaisten seurakuntien yhteiskunnallisen työn johtaja Ilkka Hjerppe. Hän hämmästelee kokoomuksen aikeita ehdottaa tällaista kieltoa.

– Ei ongelmia pidä sulkea pois pistämällä rajat kiinni, muuttamalla kerjääminen rikolliseksi. Ainakin se tuntuu täysin käsittämättömältä, että suomalaiset saisivat kerjätä Suomessa, mutta ulkomaalaiset eivät, Hjerppe linjaa.

Hänen mukaansa EU-alueen asukkailla pitää olla yhtäläiset pelisäännöt kaikilta osin, kaikissa maissa.

Hjerppe ei pidä mielekkäänä myöskään kerjäyskieltoa EU:n ulkopuolelta tuleville.

– Kirkon näkökulmasta katsoisin, että tällaisia rajoituksia ei pitäisi säätää kenellekään. Emme voi jakaa ihmisiä eri luokkiin.

– Tietysti ammattimainen kerjääminen on asia erikseen, mutta on haaste erottaa ja tunnistaa se.

Tampereen seurakunnat ovat ryhtyneet toimiin ulkomaalaisten kerjäläisten takia. Diakoniakeskus avasi heille Tampereelle kesän ajaksi huoltopisteen.

– Se on osoittautunut tarpeelliseksi. Kävijöitä on ollut jonkin verran, ei paljon, Hjerppe kertoo.

Huoltopiste on auki kahtena päivänä viikossa. Kerjäläiset ovat käyneet siellä muun muassa peseytymässä ja vaihtamassa vaatteita."



Markus 10:

46 Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä.
47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua".
48 Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua".
49 Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne". Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: "Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua".
50 Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö.
51 Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Niin sokea sanoi hänelle: "Rabbuuni, että saisin näköni jälleen".
52 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut". Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.



Mark. 14:7

Köyhät teillä on aina keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina.



Biblia:

P. Markuksen Evankeliumi 14:

7. Sillä teillä ovat aina vaivaiset, ja koska ikänä te tahdotte, niin te saatte heille hyvin tehdä. Mutta en minä teillä aina ole.




Kuva
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 45 vierailijaa

cron