Kirjoitan kysymyksen, joka on mietityttänyt minua aktiivisesti pari viikkoa. Todellisuudessa asia on vaivannut minua 4 vuotta. Olen turhautunut ja hieman ahdistunut. Toisaalta minua suututtaa todella paljon, koska en tiedä, miten toimia oikein. En kaipaa nyt vain pelkästään Raamatun jakeita ja sellaista "Kyllä se siitä selviää" - kommentteja. Olen lukenut tällä palstalla hyviä viestejä Jeesuksen seurakunnasta, jotka ovat ideatasolla hienoja mutta niistä puuttuu käytännön toteutus.
Erosin kirkosta 2007. Tätä ennen olin kokenut erilaisia uskon kausia ja nähnyt ristiriidan Raamatun ja monien järjestyneiden seurakuntien välillä. Halusin löytää henkilökohtaisen suhteen Jeesukseen, elävänä vapahtajana! Olin todennut, että ev.luterilainen kirkko ei elä Raamatun sanan mukaan. Siellä käydään tappelua uudestisyntyneen ihmisen silmissä täysin triviaaleista tai selvistä asioista. Esimerkiksi homoudesta ja pappissysteemistä annetaan Raamatussa mielestäni yksiselitteinen kanta. Yhtään vähemmällä eivät pääse kaikki muutakaan seurakunnat. Luterilaisesta kirkosta minulla on vaan eniten kokemusta, mutta samassa oppikiistakattilassa on mm. helluntaikirkon ja katolilaisen kirkon kauhat!
Kävin kasteella samaisena vuonna (2007). Minut kastoi eräs uskova ihminen järvessä. Minua ei suostuttu kastamaan helluntaiseurakunnassa, koska en suostunut ja halunnut liittyä kasteeni kautta kyseiseen seurakuntaan. Halusin ainoastaan kasteen Isään, Poikaan ja Pyhään henkeen eli elävään Jeesukseen! En ole osannut perustella tätä kasteasiaa oikein kenellekään, mutta tunsin ja tiesin tekeväni oikein. En ole uskaltanut kertoa vanhemmilleni, koska kirkosta eroaminenkin oli heille (jonkuntason uskovia) kova paikka. Lisäksi minulla ei ole niin suurta Raamattuviisautta, että voisin keskustella monta tuntia enemmän lukeneiden kanssa. Olen pitänyt kasteasian pienen piirin tietona, ja kerron siitä, jos joku asiaa kysyy.
Olen käsittänyt aina seurakunnan uskovien yhteydeksi. Jokaisessa kaupungissa on yksi seurakunta (uudestisyntyneet krisityt). Seurakunnan kokouksia ei tule jättää väliin, koska siinä virvoittuu, oppii, pysyy oikealla tiellä, rakentuu, saa rakentaa ja ennen kaikkea palvoa Jumalaa. Tähän ymmärrykseni ja tietoni sitten loppuvat... Kun erosin kirkosta, minulla sulkeutui monia ovia. Kun sanon olevani "seurakunnaton" henkilö, minua katsotaa kieroon. Ennen juttelin mielestäni rakentavasti joka paikassa, kuinka mätä tämä nykyinen kirkollishallinnollinen kuvio on. Se ei johtanut mihinkään tulokseen, koska en päässyt mukaan mihinkään musiikkijuttuihin tai evankeliointikuvioihin. Minun uskoni kyseenalaistettiin monta kertaa ja alettiin kysyä hienoja asioita taustastani ja kasvustani.
Nykyään en edes halua tai jaksa yrittää, koska ovia sulkeutuu joka puolella. Luojalle kiitos, että olen löytänyt erään kristillisen hyväntekeväisyyspaikan, joka on hyväntekeväisyyttä (mm. ruoakajako) tekevä yhteisö. Olen ollut mukana siellä opetuslapseuskoulussa ja toisinaan ylistysilloissa mukana. Osalla tuon "seurakunnan" jäsenistä kuuluvat myös ev.luterilaiseen kirkkoon tai muuhun, koska "eivät voi kuulua tuohon järjestöseurakuntaan". Siellä on joitain asioita pielessä, kuten jokin järkyttävä alttaritaulu tai jotain muuta, minkä ajattelen olevan Raamatun vastaista. Voin tuolla paikassa kuitenkin hengittää enkä koe niiden taulujen olevan uskossa kasvamisen esteeni. Olen tervetullut sinne mukaan, vaikka en ole sieltäkään löytänyt omaa paikkaani. Silti minua kalvaa se, että olen ikään kuin ulkopuolinen kaikesta. Tästä syystä minulla on ollut erittäin vaikeaa elää uskovana. Kun minulla on nyt ei-uskova puoliso, elämä on välillä todella rankkaa.
Tutustuin vuonna 2007 muutamiin kirkosta eronneisiin ihmisiin. Olin heidän kanssaan samalla aaltopituudella. He kaikki kuitenkin asuvat niin kaukana kotikaupungistani, ettemme tapaa säännöllisesti. Elin sellaista hengellisen hillumisen kautta opiskeluaikana, mikä oli sinänsä tärkeää nähdä, että Jumala pitää kaikesta huolen ja johdattaa. En väheksy sitä elämänvaihetta, koska näin konkreettisesti rahaa ilmestyvän kun sitä tarvitsin ja muitakin ihmeitä. En usko tuollaisen tavan elää olevan pidemmän päälle minulle hyväksi, koska olin silloin tavallaan yksin. Minulla ei ollut säännöllistä Raamattupiiriä tai muutakaan, kenelle olisin ollut jollain tavalla tilivelvollinen. Parhaiten minun perääni kyselivät jotkut ei-uskovat ystäväni.
Juttelin "vanhan uskiskaverin" kanssa, johon tutustuin tuollaisen hengellisen hillumisen kautena - mm. paastottiin yhdessä. Se oli hienoa aikaa ja kokemusrikasta. Hän on muuttunut - en tiedä, onko hyvään vai huonoon. Ennen kaveri vastusti kaikkia liitännäisyyksiä, nimityksiä Jeesuksen ulkopuolelle (tarkoitan nyt tätä seurakuntakenttää kokonaisuudessaan). Nyt hän on liittynyt erääseen cityseurakuntaan, jotta pääsee paremmin sen seurakunnan toimintaan mukaan, jopa puhumaan ja muuta. Mielessäni kävi kysymys "Miksi?". Kokeeko tämäkin kaveri itsensä ulkopuoliseksi kuten minä? En onneksi möläyttänyt mitään typerää, mutta jäin miettimään hänen tilannettaan. Mietin jopa, pitäisikö minun tehdä samoin. Tulisiko mennä jonkun rekisterin kirjoille? Jos menisin, niin mihin seurakuntaan liittyisin? Tässä kaupungissa ei ole yhtään sellaista seurakuntaa, johon suostuisin menemään vaan sen vuoksi, että olisin jäsenrekisterissä. Miten toimii esimerkiksi nämä seurakuntavirat oikeasti Jeesuksen ruumiissa käytännön tasolla, koska monessa seurakunnassa ei löydä kovinkaan hengellisesti viisaita ihmisiä - ennemmin pyrkyreitä ja oman edun tavoittelijoita.
Kristitty tarvitsee seurakuntayhteyden - tiiviin ja ystävyydellisen yhteyden. Raamatussa puhutaan mielestäni tiiviistä yhteydestä ja säännöllisistä kokoontumisista, jossa ihmiset tunsivat toisensa. He auttoivat, jakoivat toisilleen rahaa, ruokaa ja vaatteita. Samat ihmiset auttoivat myös uskosta osattomia ja köyhiä! Monet pienet seurakunnat ja jopa jotkut ev.lut. seurakunnat voivat olla tällaisia yhteisöjä, joissa ihmiset tuntevat toisensa.
Olen pettynyt näissä "vapaissa kristityissä ystävissäni", että heidän kanssaan on erittäin vaikea sopia mitään. "Katsotaan, minne Herra johtaa", he sanovat. Se on synonyymi sille, että voidaan muuttaa suunnitelmia silloin kun se itselle sopii. Ystävyys ja varsinkin kristittyjen ihmisten ystävyyden pitäisi olla muutakin kuin pintapuolista. Itseäni yhtää korostamatta voin kertoa, että jos jollain uskovalla ihmisella on taloudellisesti tiukkaa, voin ansiotyöstäni jonkin verran tukea (ajattelen tämän kolehtina tai antamisena). Itse en tiedä, keneltä voin pyytää käytännön apua, koska en voi sopia mitään. En tarvitse välttämättä rahaa, vaan vaikka sitä Raamattu-rukouspiiriä, yhteyttä, lenkkiseuraa, siivousapua ja vaan kahvittelukaveria. Kaipaan siis toisinsanoen myös kristittyjä ystäviä. Kun kirjoitan vaikkapa sähköpostia "vapaalle krisitylle ystävälleni", vastaus saattaa viipyä viikko tolkulla. Ei ole välttämättä ketään muuta, vaikka kysyisin ratkaisua Jumalalta. En voi olla itse vaikkapa päiväkausia vastaamatta työsähköpostiini. Vielä ennemmin minun tulee huolehtia uskovien ystävien ja myös ei-uskovien ystävien tuesta, rakkaudesta ja auttamisesta - on se sitten rahan tai ajan antamista, sähköpostin kirjoittamista tai mitä tahansa! Olen nähnyt tällaisia uskovia, jotka elävät "Herrassa". Miltä se näyttää ulospäin? Koti on jäkyttävän sotkuinen ja likainen - ei eroa alkoholistien kodista muuten kuin niin, ettei ole pulloriviä pöydällä. Lisäksi mainitsemani asioiden sopimisen vaikeus. Toiset hoitavat raha-asiansa huonosti. Jotkut eivät viitsi mennä töihin, koska "se ei ole Herran tarkoittama työpaikka". Koko elämästä puuttuu järjestys ja tasapaino. Yksikin "vapaasti elävä krisitty ystävä" sanoi, että tarvitsisi itsellensä vaimon pitämään kotinsa järjestyksessä. Sanoin hänelle, ettei vaimo ole mikään siivoaja.
Ev. luterilaisissa seurakunnissa ja muissa järjestäytyneissä seurakunnissa on se hyvä puoli, että järjestyneissä toiminnoissa ei ole juridisesti tilaa huijaamiselle ja siellä on toiminnallinen järjestys. Siellä tehdään hyväntekeväisyystyötä, mikä ei ole mahdollista ilman "byrokratiaa". Myös rekisteröityneillä yhdistyksillä on parempi ja helpompi tapa toimia kuin joukolla uskovia, joilla ei ole välttämättä pitkän tähtäimen sitoutumista. Jokaisessa seurakunnassa tarvitsisi olla paimen. En tällä hetkellä edes tiedä, kenelle tilittäisin omia ongelmiani tai ripittäytyisin, voisin kysellä asioita tai muuten soittaa vaikeassa tilanteessa. Vapaissa suunnissa (tarkoitan nyt pieniä, yksittäisiä seurakuntia) on helposti sellainen järjestäytymättömyys, ettei se kanna hyvää hedelmää. Jumala antaa hengen vapauden ja viisauden toimia, mutta tarvitaan myös sitoutumista. Aina ei huvita tai jaksaisi tehdä jotain.
Olen kuullut seuraavat selityksiä seurakunnan ja uskovien yhteyden toimimiselle, sekä kommentteja.
1) Uskovatkin ovat vain ihmisiä.
2) Jeesus toimii nykyään eri tavalla kuin Raamatun aikana.
3) Seurakuntien tehtävä on erilainen kuin ennen.
4) Täytyy olla sitoutunut johonkin seurakuntaan. Muuten on ilman uskovien yhteyttä.
5) Jolla ei ole kirkko äitinä, ei ole Jumalaa isänä.
6) Katsotaan, miten Herra johdattaa.
7) Anteeksi, etten ole ehtinyt vastata sähköpostiisi. Mutta siunausta tähän päivään.
jne. jne.