lara.tomb.raider kirjoitti:Kerroin etsiväni ja kaipaavani kahta asiaa. Ne ovat päällekkäisiä ja osittain myös erillisiä. Toinen asia ovat ystävät, joiden kanssa tehdä arkipäiväisiä asioita. Toinen asia, jota kaipaan syvästi on uskovien yhteys. Uskovien yhteys on merkinnyt minulle aiemmin raamattupiirejä, nuorteniltoja, messuja, vapaata rukousta uskovien ystävien kesken kotona, kahvilla käymistä ja toisten ihmisten konkreettista auttamista taloudellisesti, aikaa antamalla tai auttamalla muulla tavoin. Tietysti parhaassa tapauksessa ystävät ja uskovien yhteys ovat päällekkäisiä.
Minulla ei ole ristiriitaa sen suhteen, että haluaisin olla jotain. En koe painetta liittyä mihinkään yksittäiseen seurakuntaan tai järjestöön. Haluan vain säännöllistä rukousyhteyttä ja seurakuntaelämää. En tiedä, millaista on oikea ja säännöllinen seurakuntaelämä, koska minulla ei sellaista ole. Olen myös hieman huolissani siitä, että jos olen tällainen yksinäinen samurai, niin siinä ei mene taas kauaa kun olen taas "maailmassa". Se puoliksi uskova - puoliksi uskosta osaton - elämäntyyli on hajoittavaa ja sisäinen helvetti! Koen itselleni tärkeäksi viikottaiset tapaamiset (on se sitten messu tai mikä tahansa). Tällä hetkellä koen hyvin vähän tyydytystä mennessäni seurakuntaan. En ole vierailija: käyn jossain tilaisuuksissa useamman kuin yhden kerran tutustuakseni ja antaakseni jotain omasta osaamisesta ja käyttäen Herran minulle suomia armolahjoja. Armolahjat voivat toimia myös niin, että minä rukoilen ja soitan rohkaistakseni jotain ihmistä (esim. tiedon sanat). Olen tehnyt näin, mutta jotenkin on mukavampaa ja rakkaudellisempaa sanoa asiat kasvotusten kuin puhelimessa sadan kilometrin päähän! Koen armolahjojen terveemmän ja rakentavamman käytön toimivan yhteisössä kokonaisuutena, kasvotusten. Useat Raamatun esimerkit armolahjoista liitetään kahden tai useamman (jopa muutamien kymmenien tai satojen) ihmisten kokoontumiseen. En halua suistaa keskustelua nyt armolahjakeskusteluksi, koska se(kään) ei ratkaise tätä kysymyksen asetteluani.
Mutta mitä sinä voit asialle? Ratkeaako asia liittymällä mihinkään ja jos ratkeaa, siinä vastaus, mutta luulisin että se ei miksikään muuta mitään, ainakin mitä olen ymmärtänyt viestiesi perusteella.
Ystävyys, sekin on sellainen asia joka tulee luontojaan ja samoin on myös seurakuntayhteyden laita. Väkisin puristaminen aiheuttaa sisäistä ristiriitaa.
Ei seurakuntaan liittyminen ole välttämättä huono asia, mutta omalle kohdalleni, ainakaan vielä, se ei ole vastaus. Ja sen vuoksi näen myös että sinä voisit saada asiassa rauhan, näin on myös itselleni käynyt.
Jumalan eteen voit asian viedä ja uskon että Hänellä olisi mitä parhain ratkaisu siihen janoon mikä sinussa on. Jano sammuu vasta sitten kun löytää sen ratkaisun, jonka Jumala on kohdallesi valmistanut, tässäkin asiassa.
Armolahjat, nekin on käytössä silloin kun Jumalan tahto on, miksi sitäkään ei voisi jättää Jumalan eteen pelkästään, ja antaa Hänen johdattaa näissä asioissa eteenpäin.
Itsestäni voin sanoa, että henk.kohtaisesti en koe edes itselläni mitään armolahjoja olevan, mutta jos jotain on, nekin on Jumalasta, ei minusta, eikä minun tarvitse sitä ajatella edes millaisessa käytössä ne on, kun Jumala tekee mitä tahtoo, on minun ajatukseni mitä ovatkaan.