Pyhän Hengen ilmenemismuodot /kaatuminen

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Pyhän Hengen ilmenemismuodot /kaatuminen

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 02. Joulu 2010 11:43

Olen viimeaikoina törmännyt useastikin siihen, että siunattava ja/tai esirukoiltava seisoessaan kaatuu taaksepäin. Kaatumiseen saattaa liittyä muitakin ilmiöitä, joita en löydä Raamatusta. Olen itsekin kaatunut muutaman kerran. Onpa jopa selkäkipu parantunut esirukouksen voimasta, jolloinka kaatuminen tapahtui. Olo oli rauhallinen ja kipu hävisi. On myös tapahtunut sellaista, että on suorastaan kaadettu kumoon. Olen myös nähnyt senkaltaista toimintaa. Raamatusta en kuitenkaan löydä yhtäkään kaatumistapausta.

Saulus Tarsolainen (apostoli Paavali) kaatui kyllä silloisena kristittyjen vainoojana, kun Herra hänelle ilmestyi. Olisin varmasti kaatunut minäkin. No, tiedämme Paavalin tarinan Raamatusta Apostolien teoista ja hänen kirjeistään.
Kun en löydä tuollaista kaatuilua Raamatustani, niin hylkään sellaisen täysin kokonaan. Hylkään ylipäätään kaiken muka Pyhästä Hengestä lähtöisin olevat kultahippujen leijailut, eläinten äänet, naurukohtaukset, pään seinään hakkaamiset jne. ja kaikenlaisen sekasorron. Pyhä Henki on järjestyksen Henki, eikä seurakunnan kokouksessa koskaan pidä olla sekasortoa ja Pyhälle Hengelle vieraita, Raamatusta löytymättömiä ilmiöitä. 1.Kor.12. 14.

Henkeä en halua sammuttaa, mistä ei ole kyse. Mutta ajassamme liikkuu paljon Pyhää Henkeä matkivia demonihenkiä. Ihmiset haluavat nähdä ihmeitä ja kokea jotain jännittävää. Monet uskovat nykyään juoksevat sellaisten nimisaarnaajien perässä vuodesta toiseen saamatta apua fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiinsa. Sen sijaan on "nastaa" juopua Pyhästä Hengestä ja kävellä hoiperrellen kotiin kuin humalainen. Mihin unohtuu Jeesus? Kokemuskristillisyys on vallannut alaa ja ristinteologia on jäänyt jonnekin taka-alalle.
Pyhän Hengen raitista ja järjestyksessä tapahtuvaa toimintaa en halua siis sammuttaa. Mutta asetan pohdittavaksi sen, mikä on vieraista hengistä ja mikä taas Pyhästä Hengestä.

Eräät Suomea kiertävät tunnetut tv-evankelistat liikkuvat lakeladin ja toronton sekahenkien vallassa. Ovatpa sanoneet TV 7:män olevan Suomen Lakeland, koska niin ihmeellisiä asioita siellä tapahtuu. Kuulin eräässä kotikokouksessa tästä ja olin erittäin ahdistunut sekä tunsin hengessäni, että nyt ovat väärät henkivallat liikkeellä. En arvostele henkilöitä, vaan henkivaltoja. Kokouksen jälkeen olinkin erittäin ahdistunut. Rukoilin Jumalaa ja kysyin, mistä on kyse. En heti saanut vastausta, mutta unessa sain vastauksen, jota olin vahvasti epäillytkin. Seuraavana päivänä törmäsin netissä kundalismista varoittavaan linkkiin. Se löytyy googlettamalla. Asiat loksahtelivat paikoilleen. Ylikarismaattisuus ja alikarismaattisuus ovat eräitä eksytyksen muotoja, joihin ei tule mennä mukaan ja varoittaa muitakin menemästä.

1.Joh.4:1 "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan."
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Pyhän Hengen ilmenemismuodot /kaatuminen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 02. Joulu 2010 12:05

Yhdyn täysin Jukka-Pekan kirjoitukseen.

Tällä alueella olisi paljon ilmiöitä, joita käsitellä. Tuon tässä esille vain muutamia.

1970-luvulla alkoi vaikuttamaan ns. uuskarismaattinen liike, joka käytti itsestään nimitystä "New Wine in New Winskins" (Uusi viini uudessa nahkaleilissä). Tämä uuskarismaattinen liike alkoi julistamaan, että seurakuntien tuli vastaanottaa uusi voitelu, joka tulee muuttamaan seurakunnat jos he hylkäävät vanhat tapansa ja traditionsa. Liike julisti ettei vanhoilla arvoilla ole enää arvoa, vaan uuden voitelun avulla seurakunnat pääsevät lähemmäs Jumalaa ja vastaanottavat uuden ja todellisen voitelun, uuden hengellisen tason. Tätä liikettä johtavat voidellut "profeetat" ja "apostolit", jotka välittävät jatkuvasti uusia "profetioita" mitä Jumala tulee tekemään tulevaisuudessa. He lupaavat koko ajan herätystä, joka sijoitetaan aina tulevaisuuteen. Näiden "profeettojen" sanomana on myös jatkuvasti puhua suuresta lopun ajan herätyksestä. Herätys tulee olemaan sellainen, jossa koko maailma tulee uskomaan Jeesukseen, näin suuri osa tämä liikkeen "profeetoista" julistaa. Tämän liikkeen "perusopetus" uudelle viinille on Jeesuksen puhe, jossa Hän sanoi ettei uutta viiniä saa laskea vanhoihin nahkaleileihin. New Wine liike opettaa, että samoin mekin tarvitsemme nyt uutta voitelua ja siksi tulee luopua vanhoista tavoista ja traditiosta. Mutta mitä Jeesus tarkoitti puheellaan uudesta viinistä?

Fariseukset ja kirjanoppineet napisivat Jeesusta vastaan siitä miksi Jeesus söi ja joi syntisten kanssa. Jeesus sanoi heille, että Hän ei ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen. Niin fariseukset ja kirjanoppineet sanoivat Jeesukselle, että Johanneksen opetuslapset paastoavat, mutta miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa. Jeesus vastasi heille sanoen, ettei häävieraat voi paastota niin kauan kuin Ylkä on heidän kanssaan, mutta tulee päivä jolloin Ylkä otetaan pois ja silloin he paastoavat. Jeesus sanoi heille vertauksen, ettei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi. Samoin Jeesus sanoi: Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin nuori viini pakahuttaa leilit, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat. Vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin. Eikä kukaan, joka juo vanhaa viiniä, halua nuorta, sillä hän sanoo: ‘Vanha on hyvää’.

Jeesus tarkoitti uudella vaipalla ja uudella viinillä vanhurskautta Uuden Liiton mukaisesti ja elämää Pyhässä Hengessä sekä vanhalla vaipalla ja vanhalla viinillä vanhaa liittoa sekä elämää sen alaisuudessa ja vanhan Aatun hallintavaltaa sydämessä (synti). Todiste sille, että Jeesus tarkoitti uudella vaipalla ja viinillä Uuden Liiton mukaista elämää löytyy Luukkaan evankeliumin viidennen luvun jakeesta 32, jossa Herra Jeesus sanoi, ettei Hän ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen sekä Matteuksen evankeliumin yhdeksännen luvun jakeesta 13, joka kuuluu näin alkutekstin mukaan; Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ‘Laupeutta minä tahdon enkä uhria’. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.

Herra Jeesus käytti sanontaa kutsua syntisiä parannukseen. Uuden Liiton järjestyksessä kutsutaan syntisiä parannukseen. Samoin Herra Jeesus sanoi, että Hän tahtoo laupeutta eikä uhria, joka on lainaus Hoosea 6:6. Herra Jeesus siis lainaisi Hoosean kirjaa, joka menee kokonaisuudessaan näin:

Hoos 6:
1 ¶ Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät.
2 Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä.
3 Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.
4 ¶ Mitä on minun tehtävä sinulle, Efraim, mitä on minun tehtävä sinulle, Juuda, kun teidän rakkautenne on kuin aamun pilvi, kuin varhain haihtuva kaste?
5 Sentähden minä olen antanut heille iskuja profeettain kautta, olen kuolettanut heitä suuni sanoilla. Ja sinun tuomiosi nousevat kuin aamun valo.
6 Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja;
7 mutta he ovat ihmisten tavalla rikkoneet liiton: siinä he ovat olleet minulle uskottomat.

Herran Jeesuksen lainaama Hoosean kirja kohta kertoo siitä kuinka Israelin kansa tehdään eläväksi Uuden Liiton kautta ja kuinka Uuden Liiton kautta Israelin kansa oppii elämään laupiaasti ja hylkäämään vanhan liiton järjestyksen sekä siihen kuuluvat uhrit, sillä Uudessa Liitossa on vain yksi uhri, joka on Herran Jeesuksen Kristuksen uhri Golgatalla.

On siis täysin selvä, että uusi vaippa ja viini tarkoittaa Uuden Liiton järjestyksen mukaista elämää Pyhässä Hengessä.

Uutta viiniä ei lasketa vanhaan leiliin, vaan uuteen leiliin. Tässä on kysymys liiton vaihtumisesta sekä Pyhän Hengen vuodattamisesta Jeesuksen opetuslasten sydämiin. Uusi viini, eli Pyhä Henki ei operoi vanhan liiton järjestyksen mukaan, vaan Uuden Liiton järjestyksen mukaan elämä uutena luomuksena, jonka perustuksena on Jeesuksen Kristuksen kuolema ja Hänen sovitusverensä syntien anteeksiantamukseksi sekä Kristuksen ylösnousemus todisteeksi, että Jeesus elää. Uusi viini, eli Pyhä Henki uskovan sydämessä ei toimi vanhan liiton järjestyksen mukaan, eikä fariseusten ja kirjanoppineiden oppien mukaan. Vanha leili kuvaa myös vanhaa Aatamia ja lihamme voimattomuutta synnin edessä. Vanhaa viiniä ja uutta viiniä ei saa laittaa samaan leiliin, koska molemmat turmeltuvat; vanhan liiton järjestykseen ei kuulu Uuden Liiton järjestys ,sillä Uuden Liiton järjestys tuhoaisi vanhan liiton. Samoin fariseusten hapatus sekä vanhan liiton sekoittaminen Uuteen Liittoon tuhoaa ja turmelee Uuden Liiton. Samoin vanha Aatu ja uusi luomus eivät voi yhtä aikaa hallita meidän sydäntämme, vaan toisen on väistyttävä toisen tieltä. Jeesus tietenkin tarkoitti, että uuden luomuksen Pyhässä Hengessä tulee hallita meidän sydäntämme. Uusi viini on siis uusi elämä (uusi luomus) Pyhässä Hengessä. Samoin uusi viini kuvaa elämää Pyhässä Hengessä Uuden Liiton järjestyksen mukaan, jonka avulla voidaan kukistaa syntejä, jotka hallitsevat ihmisen sydämessä.

Hebr 10:
11 Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,

Raamattu opettaa, että vanhan liiton järjestyksen mukaan uhrattavat uhrit eivät voi ikinä poistaa syntejä, mutta Herran Jeesuksen Kristuksen Uuden Liiton uhri poistaa syntejä; eli todellinen vanhurskaus ja synnin kukistuminen voi tapahtua vain Uuden Liiton mukaisessa järjestyksessä. Siksi uusi viini ja vanha nahkaleili ei kuvaa pelkästään vanhurskautta ja syntiä, vaan myös Uuden Liiton mukaista elämää Pyhässä Hengessä ja vanhan liiton järjestyksen vaihtumista Uuteen ja parempaan liittoon.

Uutta viiniä ei saa laskea vanhaan leiliin, sillä uusi viini pakahuttaa vanhan leilin ja siksi uusi viini on laskettava uuteen leiliin. Ihminen voi kukistaa synnin vallan sydämestään, vain Uuden Liiton järjestyksen mukaisesti Pyhän Hengen vaikuttaman vanhurskaan elämän kautta. Tämäkin todistaa sen, että uusi viini kuvaa Uuden Liiton mukaista elämää Pyhässä Hengessä, jonka avulla voidaan voittaa ja poistaa syntejä. Uusi viini ja uusi leili kuvaavat uuttaa elämää Pyhässä Hengessä Uuden Liiton järjestyksen mukaisesti, jossa on ainoastaan mahdollisuus vanhurskaudessa vaeltamiseen ja synnin juurten kukistamiseen sydämessä. Jeesus Kristus puhui siis myös vanhurskaudesta ja synnistä, mutta koska Uusi Liitto on asema ja paikka, jossa voidaan vaeltaa vanhurskaudessa ja kukistaa synnin juuria, niin siksi on päivänselvää, että Jeesuksen käyttämä vertaus Uudesta viinistä ja vanhasta nahkaleilistä tarkoittaa myös Uutta ja vanhaa liittoa, eikä pelkästään vanhurskautta ja syntiä.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Pyhän Hengen ilmenemismuodot /kaatuminen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 02. Joulu 2010 12:05

Jeesus ei siis puhunut siitä, että Uuden Liiton järjestyksen perustalla olevat tarvitsevat uutta viiniä jo saadun Pyhän Hengen voiman tilalle, vaan Hän puhui vanhan liiton järjestyksen alaisina olleille, jotka tarvitsevat uutta viiniä. Uuden Liiton järjestyksen perustalla olevat saavat lahjana Jumalalta Pyhän Hengen voiman sydämeen asumaan. Jeesus ei siis syrjäytä sitä työtä mitä Hän on aloittanut Pyhän Hengen kautta opetuslapsensa sydämessä. New Wine liike opettaa, että meidän tulee hyljätä mitä meillä jo on ja vastaanottaa uusi voitelu. Heidän tarjoama uusi voitelu ei ole Jumalan voitelua, vaan riivaajista lähtevää voitelua, jonka todistan myöhemmin tässä kirjoituksessa. Jumalan Pyhän Hengen työ ei ole sellaista, jossa kaikki entinen mitä Jumala on antanut meille pyyhitään pois "uuden voitelun" tieltä. Jumala sanoo sanassaan muuttavan meitä mielenuudistuksen kautta, jossa meidän tulee tutkia mitä Jumala sana opettaa. Kun ymmärrämme mikä on Jumalan tahto, niin Jumala vaikuttaa meissä Pyhän Hengen kautta, että kykenemme elämään ja kasvamaan Jumalan sanan opetuksen mukaisesti. Jumalan Hengen työ on siis jatkuvaa muutosta, ei sellaista, jossa kaikki entinen Jumalan antama pyyhitään pois "uuden voitelun" tieltä. Jumala kyllä kutsuu meitä hylkäämään vanhan Aatamin halun elää synnissä sekä uskonnolliset perinteet, jotka eivät edusta Jumalan tahtoa, mutta sitä mitä Hän on jo kylvänyt meidän sydämiimme, ei Hän ota pois, vaan antaa meille lisää ja johdattaa meidät syvempään Hänen tuntemiseen. Uusi viini eli Pyhä Henki ja Pyhän Hengen työ johdattaa meitä jatkuvasti rakentumaan syvempään Jumalan tuntemiseen, joka tapahtuu askel kerrallaan niin kuin taloa rakennetaan. Perustuksen päälle rakennetaan koko ajan uutta, mutta tätä uutta ei pureta, ellei se ole käyttökelvotonta rakennusmateriaalia. Uusi viini johtaa meidät siis jatkuvaan mielenuudistukseen ja parannukseen, niin kuin Jeesus sanoi, että Hän kutsuu syntisiä parannukseen sekä uudistaa meitä päivittäin.

New Wine liike opettaa väärin vanhoista ja uusista leilistä, jossa se sotkee uuden leilin tarkoittavan, jotakin ylimääräistä "supervoitelua Pyhässä Hengessä", "uuden ja syvemmän voitelun tasoa", jonka kautta tulee hylätä nykyinen opetus ja vaellus ja vastaanottaa uusi voitelu. Jos olemme jossakin kohden rakentaneet väärin, niin se tulee hylätä ja tulee rakentaa siten kuin mikä on Jumalan tahto. New Wine liike haluaa sinun unohtavan sen mitä olet saanut Jumalalta ja haluaa johdattaa sinut uuteen tasoon ja voiteluun hengen maailmassa. New Wine liike opettaa, että sinä tarvitset uuden voitelun, mutta Raamattu opettaa, että Pyhä Henki uudistaa meitä päivittäin. Eli emme tarvitse uutta voitelua, vaan joka päivä Pyhän Hengen uudistusta. On kaksi täysin eri asiaa puhua päivittäisestä Pyhän Hengen uudistuksesta kuin uudesta voitelusta. Jumala vuodattaa meidän sydämeemme Pyhän Hengen, uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, jonka kautta meillä on voitelu elää ja kasvaa Pyhän Hengen uudistuksessa joka päivä. Jumalan antama Pyhän Hengen voitelu ei ole siis sellaista missä saamme uuden voitelun, jonakin päivänä kun Hänen supervoidellut "profeettansa" tulevat laskemaan kätensä päällemme voitelun siirtämiseksi meihin. New Wine liikkeen "profeetat" opettavat, että kun tämä voitelu tulee niin kaikki muuttuu ja uskovat saavat voiman ja voitelun. Raamattu sanoo, että Pyhä Henki uudistaa meitä päivittäin, eli Pyhä Henki ei toimi siten, että talon perustuksista hypätään suoraan katolle, vaan talon perustuksien jälkeen alkaa lattian ja seinien rakentaminen jonka jälkeen päästään rakentamaan kattoa. New wine johdattaa uskovat pois mielen uudistamisesta ja sanan kautta rakentumisesta ja sen sijaan tarjoaa voitelua joka yhtäkkiä ratkaisee kaiken. Jumalan Hengen työ on kasvua vaihe vaiheelta eteenpäin, niin kuin aakkosista A:sta Ö kirjaimeen kirjain kerrallaan. New wine koittaa saada sinut hyppäämään A:sta suoraan Ö kirjaimeen. New Wine liike toimii vastoin Jumalan sanan opetusta voiteluopetuksellaan. Millaista hedelmää tämä uuskarismaattinen liike on saanut aikaan uuden voitelun avulla?
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Pyhän Hengen ilmenemismuodot /kaatuminen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 02. Joulu 2010 12:06

John Wimber oli eräs New Wine (uuskarismaattisuuden) liikkeen edustajia, jonka vaikutus on ollut merkittävä uuskarismaattisuudessa. John Wimber opetti, että Pyhän Hengen työ ei ole sidottu Raamatun kirjoituksiin, vaan voi mennä sen yli meidän kokemustemme kautta. John Wimberin kokemuskristillisyys johti hänet mystiseen okkultiikkaan sillä Wimber sanoi Pyhän Hengen työksi muun muassa näitä asioita: ilmeneekö kädessä lämpöä, aura (valo) pään päällä, kihelmöinnin tunne, käsien (jalkojen, kehon) vapina, tärinää kehossa, kaatumista voitelun alle, sähkövirtojen kokemista kehossa, ihon rypistymistä, valoa kasvoissa, vaikerointia ja transsiin joutumista jne. John Wimber opetti myös, että Pyhä Henki toimi Neitsyt Marian kautta tapahtuneissa parantumisissa.

John Wimber opetti okkultiikkaa sekä hyväksyi demonisten henkien toiminnan Neitsyt Maria kultin ympärillä. Uusi voitelu johdatti Wimberin okkultiikkaan, koska hän ei hyväksynyt sitä voitelua ja järjestystä, jonka mukaisesti Pyhä Henki toimii ja vaikuttaa.

C. Peter Wagner opettaa, että 1980-luvulla asetettiin seurakunnassa profeetan virka paikalleen ja 1990-luvulla asetettiin apostolin virka paikalleen sekä että 2001 alkoi toinen apostolinen aika, jonka kautta tulee tapahtumaan voimaevankeliointi. Wagner opettaa näiden uuden ajan "profeettojen" ja "apostolien" auttavan seurakuntaa varustautumaan Hengen lahjoilla uuden voitelun avulla siten, että koko maailmaa tulee uskomaan Jeesukseen (Dominion theology). Wagner korostaa "profeettojen" ja "apostolien" auktoriteettia seurakunnassa, koska hänen mukaansa seurakunta rakentuu profeettojen ja apostolien perustukselle.

Wagner opettaa vastoin Jumalan sanaa, sillä koko seurakunnan historian ajan on ollut olemassa profeetan ja apostolin palvelutehtävät. Se on totta, että alkuseurakunnan aikaiset profeetan ja apostolin palvelutehtävät ovat harvinaisia Jumalan seurakunnassa. Uskon myös että Jumala ennallistaa lopun ajassa profeetan ja apostolin palvelutehtävän, mutta ei sillä tavalla kuin Wagner opettaa. Wagnerin korostama uusi palvelutehtävä ja toinen apostolinen aika Wagnerin opetuksen mukaisesti ei ole totta eikä Raamatun opetusta. Wagnerin toinen aikakausi ja uusi palvelutehtävä ja uusi voitelu sekä koko maailman uskoon tuleminen kuulostaa antikristuksen hengen työltä, sillä Raamatun opetuksen mukaan koko maailma ei tule uskomaan Herraan Jeesukseen, mutta koko maailma uskoo vähäksi aikaa antikristukseen. Wagnerin evankeliumin päämäärä on juuri se minkä antikristus tulee saamaan aikaan. Jumala tietenkin haluaa pelastaa kaikki ihmiset, mutta Raamatun mukaan he eivät halua pelastua, eivätkä pelastu. Wagnerin evankeliumi sopii yhteen siis antikristuksen päämäärien kanssa.

Wagner erehtyy myös siinä kun hän opettaa profeettojen ja apostolien johtavan seurakuntaa, koska seurakunta on rakennettu Wagnerin mukaan heidän varaansa. Wagner vetoaa Efesolaiskirjeen toiseen lukuun, mutta mitä se todella opettaa?

Ef 2:
12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
14 ¶ Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
17 Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
21 jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;

Paavali opetti juutalaisista ja pakanoista, joilla on Kristuksen sovitustyön kautta Pyhässä Hengessä pääsy Isän tykö. Apostolien ja profeettojen perustus tarkoittaa sitä, että he julistivat Kristusta ja näin valmistivat ihmisiä vastaanottamaan pelastuksen Jeesuksessa ja tulemaan osallisiksi pelastuksen perustuksesta Jeesuksesta Kristuksesta. Uskon että oli kysymys vanhan liiton profeetoista, jotka julistivat Kristuksen tuloa ja Uuden Liiton apostolit sitten julistivat Kristuksen evankeliumia. Apostolit ja profeetat eivät siis ole seurakunnan perustus ja seurakunnan johtajat, vaan paikallista seurakuntaa johtavat vanhimmat (kaitsijat, paimenet). Apostolien tehtävänä on julistaa pelastussanomaa sekä opettaa seurakuntia. Profeetan tehtävä on julistaa Herran sanaa seurakunnalle. New Wine liike ymmärtää väärin profeetan tehtävän, joka toimii monella tasolla. VT:ssä profeettojen toiminnan keskipiste oli sen hetkisessä tilanteessa, jossa he kehottivat kansaa ja vallanpitäjiä tekemään parannusta. Uudessa Liitossa myös profeetat tuovat Herran sanaa sekä kehottavat parannukseen. Toki profeetat julistavat myös tulevia tapahtumia. Profeetan tehtävää on usein pidetty vain tulevien asioiden julistajana, mutta se on kuitenkin paljon monipuolisempi. Varsinkin New Wine liikkeen opetuksessa profeettaa painotetaan tulevien asioiden julkituojana, joka yleensä lupaa herätystä tulevaisuudessa. New Wine liikkeen "profeetat" myös lupaavat usein taloudellista menestystä jos uskotaan sitä mitä he puhuvat. Suuri osa näistä New Wine liikkeen "profeettojen" profetioista on jäänyt toteutumatta, mutta silti heillä tuntuu olevan kannattajansa. New Wine liikkeen opettajat puhuvat paljon tulevasta herätyksestä ja rahasta. He myös keräävät paljon rahaa bisneksillään; kokousten kymmenystulot, kannatusrenkaat, kirjojen myynti jne. Alkuseurakunnan profeetat eivät keränneet rahaa, vaan he julistivat Herran sanaa kasvuksi ja parannukseksi seurakunnalle. New Wine liikkeen "profeetat" ja "apostolit" toimivat eri tavalla ja painottavat eri asioita kuin alkuseurakunnan profeetat ja apostolit.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Pyhän Hengen ilmenemismuodot /kaatuminen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 02. Joulu 2010 12:07

Chuck Pierce toimii Glory of Zion International Ministries järjestön johtajana, joka toimii Dentonissa Texasissa. Hän palvelee profetiallisessa tehtävässä sekä rukouspalvelussa. Chuck Pierce markkinoi ja myy erilaisia voiteluöljyjä. Raamattu opettaa Uuden Liiton uskoville vain yhdenlaisesta öljyn käytöstä, jossa seurakunnan vanhimpia kehotetaan rukoilemaan sairaiden puolesta öljyä käyttäen. Tämä on siis ainoa opetus öljyn käytöstä Jumalan seurakunnassa.

"Murheesta iloon" Kynttilä & voiteluöljysarja. Chuck Pierce: "Rakastan tätä New Wine Lightsin kehittämää kynttilä ja öljyä, joka muistuttaa meitä Herran muuttavasta voimasta. Minun pelkoni muuttuu iloksi kynttilä ja surusta iloon voiteluöljy sisältävät piparminttua, mandariinia, laventelia, sitruunaa ja muita tuoksuja. Toivomme että tämä ihastuttava yhdistelmä kannustaa sinua etsimään uutta elämää, joka Herralla on varattuna sinulle."

"Elämäni menestyy" Kynttilä & voiteluöljy. Chuck Pierce: "Juutalainen Sivan kuukausi on bisnessmiehen kuukausi! Se on myös liitetty Sebulonin heimoon, joka on yhdistetty vaurauteen ja sen lisääntymiseen. Tämä kynttilä on suunniteltu kannustamaan sinua saavuttamaan uudet tuulet ja päämäärän minkä Hän on varannut sinulle, että kaikki mitä teet tulee sinulle tuottoisaksi."

"Ilon Liitto" kynttilä & voiteluöljy. Chuck Pierce: "Jumalan tehdessä uuden liiton, me olemme tehneet tämän uuden voiteluöljyn. Ruusun ja liljan tuoksuista voiteluöljyä voit käyttää kun rukoilet uudistetun tai uuden liiton puolesta."

"Granaattiomena voiteluöljy ja Kynttiläsarja" Chuck Pierce: "Tämä on kaikkein uskomattomin voiteluöljy ja kynttiläsarja. Granaattiomena edustaa parantumista, vaurastumista sekä voittoja (synnistä). Ehdotan sinulle voiteluöljyä ja kynttilöitä vuodeksi eteenpäin. Nämä ovat täydellisiä lahjoja niille jotka haluavat siirtyä uuteen ulottuvuuteen vapaudessa ja menestymisessä."

Chuck Pierce on johdattanut uuden voitelun kera myymään voiteluöljyjä ja kynttilöitä joiden kautta uskovat saavat elämäänsä taloudellista menestystä ja pääsemään eteenpäin uskon elämässä uuteen vapauteen. Chuck Pierce harrastaa okkultiikkaa näiden öljyjensä ja kynttilöidensä kautta. Chuck Pierce kannattaa myös Dominion theology oppeja.

Benny Hinn

Benny Hinn toimii myös uuden viinin liikkeen oppien mukaan. Benny kertoo itse oman voitelunsa alkuperästä: ”Yksi oudoimmista tapauksista sattui muutama vuosi sitten, kun vierailin Aimeen haudalla. Nyt torstaina olen TBN:n lähetyksessä. Perjantaina aion vierailla Kathryn Kuhlmanin haudalla. Se on lähellä Aimeen hautaa… en koskaan unohda mitä näin Aimeen haudalla. Se oli uskomattoman dramaattista. hän oli sellainen nainen, että hänen haudallaan, sen molemmin puolin, seisoivat yli kaksimetriset enkelit kumartuneina haudan puoleen ja kultainen ketju ulottui haudan ympäri…tuntuu uskomattomalta, että joku voi kuolla ja enkelit seisovat haudan vierellä kumartuneena. Tunsin valtavan voitelun, kun olin siellä… Jumalan voima tuli ylleni… uskon voitelun lähteneen Aimeen ruumiista… te, te teidän tulisi tuntea Aimeen haudan voitelu. Se on uskomatonta. Ja Kathrynin. Se on valtava. Olen kuullut ihmisten parantuneen kun he ovat käyneet haudalla… ”

Raamattu kieltää ettemme saa olla tekemisissä vainaja- ja tietäjähenkien kanssa. Benny Hinn uskoi Jumalan voitelun lähteneen Aimeen (Aimee MacPherson) ruumiista. Benny Hinn puhui haudan voitelusta. Bennyn voitelu on pimeyden henkivalloista, sillä Jumalan voitelu tulee Pyhältä Hengeltä eikä kuolleiden ruumiiden ja hautojen kautta. Jotkut koittavat puolustella Bennyn voitelua tällä Raamatun kohdalla:

2 Kun 13:21 Ja kerran, kun he haudatessaan erästä miestä näkivät partiojoukon, heittivät he miehen Elisan hautaan ja menivät matkoihinsa. Kun mies kosketti Elisan luita, virkosi hän ja nousi jaloilleen.

Tällä Raamatun kohdalla jotkut puolustavat Hinnin "hautavoitelua". Tässä on unohtunut eräs tärkeä ja oleellinen pointti, joka on se, että Jumala kieltää vainaja- ja tietäjähenkiin yhteydenotot sekä se että Jumala antaa Pyhän Hengen voitelusta taivaasta, eikä kuolleiden ihmisten kautta. Toisessa kuninkaan kirjassa ollut mies oli jo kuollut eikä hän siis etsinyt voitelua kuolleiden kautta. Elisan luissa ei ollut voimaa, vaan Jumalalla on voima ja valta herättää kuolleet eloon. Se miksi Jumala toimi näin tässä kohdassa on Hänen asiansa. Mutta sellaista opetusta ei ole VT:ssa tai UT:ssa, että uskovien tulisi rukoilla voitelua kuolleiden haudoilla ja vastaanottaa voitelua kuolleiden ruumiiden kautta, sillä sellainen on riivaajahenkiin yhtymistä ja sitä on myös Bennyn "haudanvoitelu".

Benny Hinn uskoo myös ns. dominion theology opetuksen, joka opettaa näin: että Jumalan alkuperäinen aikomus oli kopioida itsensä ja että kristityt ovat oikeastaan pikku jumalia. Jumalina kristityillä on sama puheauktoriteetti kuin Jumalalla uskon kautta Kristukseen. Sen tähden uskovien velvollisuus on rakentaa oma valtakuntansa maan päälle Jeesuksen nimessä. Tähän kuuluu varallisuuden kokoaminen hienojen talojen, kellojen, timanttisormusten, jahtien ja kalliiden autojen kera, joka on osoitus maailmalle jumalallisesta auktoriteetista. Tämä on tehtävä uskon voiman käyttämisen kautta. Dominion theology opettajien mukaan usko on voima, jonka kautta kristityt voivat luoda itselleen oman todellisuuden, jos heillä on siihen tarpeeksi uskoa. Sen tähden uskovilla on valta yli sairauden, jossa he uskon sanan kautta ajavat sairaudet ulos. Tämä tapahtuu myös positiivisen tunnustamisen kautta (hokemalla olen terve) ja kieltämällä tunnustamasta sairautta, vaikka sairauden ilmeiset tunnusmerkit olisivat jo olemassa. Jos tunnustaa olevansa flunssassa, tekee negatiivisen tunnustuksen, jolla luo itselleen sairauden. Sen tähden uskova ei saisi koskaan tunnustaa olevansa sairas. Lääkkeiden ottamista pitää välttää, koska sen kautta tunnustaa sairauden olemassaolon ja näin epäonnistuu ottamaan valtaa yli sairauden uskon kautta. Yksi hyvä tapa päästä sisälle uskon sanojen käyttämiseen on kylvää uskon siemen lahjoittamalla rahaa näille uskon sanan opettajille.

Benny on sanonut olevansa Jumala: (”So, I am Benny Jehovah,” Spiritual Warfare Seminar, 2.5. 1990). Bennyssä vaikuttava voitelu on tehnyt hänestä "Jumalan". Benny Hinn edustaa okkultista voitelua, ei Jumalan Pyhän Hengen voitelua.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Pyhän Hengen ilmenemismuodot /kaatuminen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 02. Joulu 2010 12:08

Dominion theology opettajien pääharhaoppi on siinä, että he uskovat Jumalan tehneen ihmisestä Jumalan (pikku jumalan). He uskovat että heillä on nyt jumalina sama auktoriteetti kuin Jumalalla on, kun he käyttävät tätä auktoriteettivaltaa uskon kautta Kristuksessa. Raamattu ei opeta Jumalan tehneen meistä Jumalia, vaan Jumalan kuvan kaltaisen, joka tarkoittaa ihmistä jonka tuli elää elämänsä Jumalan tahdossa, eli vanhurskaasti ja oikeamielisesti. Dominion theology uskoo sen valheen minkä käärme sanoi paratiisissa:

Gen 3:5 for God doth know that in the day ye eat thereof, then your eyes shall be opened, and ye shall be as God, knowing good and evil.’ Jewish Publication OlD Testament Society
Käännös: 1 Moos 3:5 sillä Jumala tietää, että sinä päivänä kun syötte siitä teidän silmänne avautuvat ja te tulette olemaan kuin Jumala, tuntemaan hyvän ja pahan.

Saatanan valhe oli, että ihmisestä tulee Jumala, joka tietää ja tuntee hyvän ja pahan. Se on totta, että ihminen oppi tietämään hyvän ja pahan olemassaolon, mutta vain ihmisenä, ei Jumalana. Dominion theology opettajat ovat uskoneet paratiisiin valheen ja opettavat uskovan ihmisen olevan Jumala (pikku jumala), joka jumalallisella auktoriteetilla omistaa täyden jumaluuden maan päällä. Tämän tähden he opettavat ettei uskovassa voi olla sairautta ja että emme voi tehdä enää syntiä uskovina, vaan uskova on täydellinen, jolla täydellinen jumalallinen auktoriteettivalta maan päällä.

Fil 3:
8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen
9 ¶ ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.

Paavali opetti ettei ollut tullut vielä täydelliseksi, vaan hän kasvaa ja rientää sitä kohden.

Jaak 3:
1 ¶ Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
2 Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

Ei ole yhtään sellaista uskovaa, joka olisi erehtymätön (täydellinen), vaan kaikki me erehdymme ja jopa monessa kohden.

Fil 3:
15 ¶ Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!

Onneksi Jumala kuitenkin ilmoittaa kuinka asiat ovat ja niin meidän ei tarvitse jäädä hairahdukseen. Se on kuitenkin valitettavaa ettemme aina kykene ojentautumaan siihen mikä on oikein, vaan jäämme esim. opillisissa kysymyksissä uskomaan siihen mikä ei ole oikein. Raamattu opettaa ettei uskova tule täydelliseksi sekä hairahtuu tekemään syntiä. On eri asia hairahtua syntiä tekemään kun elää synnissä. Se ettemme tule täydelliseksi tässä ajassa ei saa olla meille puolustus synnin tekemiseen, vaan innoitus siihen suuntaan, että meillä on varaa kasvaa loppuun asti vanhurskaudessa. Tarvitsemme todellista nöyrtymistä uskoaksemme siten kuinka asiat ovat, sillä Jumala on aktiivinen ja halukas osoittamaan meille kuinka asiat ovat. Voi kunpa me olisimme aktiivisia ja halukkaita kuulemaan Jumalan puheen ja opetuksen.

Room 8:
21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.

Jumala siis parantaa tänäkin päivänä, mutta ei Dominion theology opin mukaisesti. Dominion theology pitää kaikkea sairautta osoituksena epäuskosta, eikä täten kukaan uskova saisi koskaan sairastaa mitään tautia. Jumalan tahto on parantaa sairauksia, mutta kuitenkin esim. Paavali jätti Trofimuksen Miletoon sairastamaan, eli Paavali ei ollut Dominion theology opin opettaja, vaan Kristuksen opin opettaja. Emme saa väheksyä Jumalan parantavaa voimaa, sillä totisesti Hän parantaa voimallisesti tänäkin päivänä, mutta lopullisesti meidän ruumiimme lunastetaan kaikesta turmeluksen orjuudesta silloin kun koko luomakunta on vapautettu turmeluksen orjuudesta. Korostan sitä, että uskovina saamme uskoa Jumalan parantavaan voimaan, sillä Hän on sairauksien parantaja, joka ei kuitenkaan toimi sairauksien suhteen siten kuin Dominion theology opettaa.

Dominion Theology opettajat keräävät itselleen omaisuuden ja rahaa opetuksensa kautta. Valitettavasti monet vilpittömätkin uskovat ovat eksyneet kannattamaan näitä "uskon" huijareita. Dominion Theology on johdattanut opettajansa ja kannattajansa tavoittelemaan rahaa ja omaisuutta, eli taloudellista hyvinvointia, mutta Raamatun pääopetus uskovalle on tämän maailman korskan hylkääminen ja ja sydämen muuttumisen tavoittelu kohti jumalista ja vanhurskasta elämää. Uskovakin tarvitsee rahaa elääkseen maan päällä, mutta uskovan tehtävä ei ole kerätä itselleen rahaa ja omaisuutta maan päällä, vaan kasvaa vanhurskaudessa Pyhän Hengen voiman kautta. Rahanahneus on yksi Dominion Theology synti, kaikkien muiden syntien lisäksi.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Pyhän Hengen ilmenemismuodot /kaatuminen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 02. Joulu 2010 12:09

2 Tess 2:
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen

Dominion theology pääharha on siis ihmisen tekeminen Jumalaksi. Mikä on antikristuksen pääharha? Antikristus myös tekee itsestänsä Jumalan ja hän tekee sen kaikella valheen voimalla, jonka avulla hän jäljittelee Pyhän Hengen tekoja. Minä uskon, että joidenkin Dominion theology opettajien voitelu on suoraan antikristukselta, joka matkii ja jäljittelee heidän kauttaan Pyhän Hengen toimintaa, jonka tarkoitus on tehdä ihmisestä Jumala sekä lopulta valmistaa antikristus tulemaan maan päälle, jossa hän julistaa itsensä valhemessiaaksi ja Jumalaksi maan päällä.

Se mikä tekee myös tämän Dominion-Kingdom / DominionTheology / Kingdom Now/ Reconstructionism / Restoration Theology opetuksen vaaralliseksi on se, että se opettaa Raamatun opettamaa ennalleenasettamista. Dominion Theology opettaa sitä vain väärin ja valmistelee opillaan antikristuksen tulemusta maailmaan, ei Kristuksen.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Pyhän Hengen ilmenemismuodot /kaatuminen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 02. Joulu 2010 12:09

Dominion Theology opettaa, että saatana kaappasi maan herruuden lankeemuksen kautta Aatamilta ja Eevalta; seurakunta on Jumalan työkalu, jonka kautta otetaan takaisin maan herruus; Jeesus ei tule takaisin ennen kuin seurakunta on ottanut vallan maan valtiosta ja yhteiskunnista.

Jumala ei antanut Aatamille ja Eevalle maan herruutta yksin hallita maailmaa, vaan vallan yhdessä Jumalan kanssa pitää huolta maailmasta. Dominion Theology opin opetus, että kaikki maailman valtiot ja yhteiskunnat pitää saattaa kuuliaisiksi Jumalalle on väärä opetus, koska koko maailmaa ei tule koskaan uskomaan Jumalaa, mutta kylläkin vähäksi aikaa antikristukseen. Dominion Theology valmistelee opetuksellaan antikristuksen tuloa maailmaan.


Dominion Theology opettaa:

- että vanhan testamentin lain tulisi hallita meidän elämäämme; lain pitäminen ei ole pelastuksen ehto, mutta kuitenkin ehto pyhitykselle; jotkut opin kannattajat nostavat lain pitämisen pelastuskysymykseksi.

- he odottavat lopun ajan suurta herätystä, jolloin suuret massat kääntyvät uskomaan Jeesukseen. He eivät usko ylöstempaukseen, vaan Jeesuksen tulemukseen, kun koko maailma on suuren herätyksen kautta alkanut uskomaan Jeesukseen.

Useat harhaopit perustuvat ihmisen omaan suoritukseen ja tekoihin. Dominion Theology nostaa myös lain sille paikalle, joka kuuluu Kristukselle. Kristuksen tulee saada hallita uskovien sydämissä Pyhän Hengen kautta Raamatun opetuksen mukaisesti, eikä vanhan liiton lain kautta.

Dominion Theology opin suuri herätys, eli koko maailman uskoontuleminen sopii vain siihen kohtaan, jossa antikristus ottaa vähäksi aikaa täyden vallan maailmassa. Koko uskomaton maailmaa uskoo ja kumartaa antikristusta. Tämä on se herätys mihin Dominion Theology uskoo. Todelliset Jeesuksen opetuslapset julistavat evankeliumia ja toivovat monien pelastumista, mutta ei koko maailman, koska se vastoin sitä mitä on sanassa kirjoitettu. Raamattu opettaa ettei koko maailma ole tullut uskoon silloin kun Jeesus tulee.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Pyhän Hengen ilmenemismuodot /kaatuminen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 02. Joulu 2010 12:10

Brown sanoo olevansa "Pyhän Hengen" baarimikko, joka tarjoaa uutta viiniä Jooelin kuppilassa. Tätä viiniä saa juoda niin paljon kun haluaa ja talo tarjoaa, hän sanoo. Brown sanoo, että apostolien toisessa luvussa uskovat olivat kuin juovuksissa Pyhästä Hengestä ja siksi uskovan tulee humaltua Pyhästä Hengestä ja käyttäytyä kuin juopuneet.

Apt 2:
1 ¶ Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
2 Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
3 Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
5 ¶ Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on.
6 Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä.
7 Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia?
8 Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet?
9 Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa,
10 Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset,
11 kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja."
12 Ja he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: "Mitä tämä mahtaakaan olla?"
13 Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: "He ovat täynnä makeata viiniä".
14 ¶ Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne.
15 Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.
16 Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
17 ‘Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
18 Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.

Jumalattomat ihmiset Jerusalemissa sanoivat opetuslasten olevan juovuksissa, koska he eivät ymmärtäneet, että Pyhä Henki kykenee puhumaan kielilläpuhumisen lahjan kautta ihmisille. Pietari sanoi etteivät he ole juovuksissa, vaan tämä on sitä mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta!

Eräs asia tulee muistaa. Jumalan Pyhä Henki johdattaa uskovan pois syntiä tekemästä vanhurskaaseen ja jumaliseen uskon elämän kasvuun. Pyhä Henki vaikuttaa uskovissa pyhyyden, rakkauden ja totuuden mukaista elämää. Pyhä Henki ei vaikuta uskovassa vaikutusta jossa uskova käyttäytyisi juopuneen tavoin, sillä juopumus on syntiä. Juovuksissa oloa ei saa rinnastaa Pyhän Hengen työksi, sillä väärä voitelu juovuttaa haureudella (hengellinen ja lihallinen):

Ilm 14:8 Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat".

Ilm 18:3 Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."

Raamattu ei missään kohden kehota juopumaan Pyhästä Hengestä, vaan vastaanottamaan Pyhän Hengen uudistavaa vaikutusta, joka muuttaa meidän sisäisen ihmisen elämään rakkauden, totuuden, vanhurskauden ja jumalisuuden mukaan.

Rodney Howard Brown levittää väärää voitelua, joka juovuttaa, turruttaa, tekee hengellisesti sokeaksi ja johdattaa ihmiset epäjumalanpalvelukseen. Olen nimennyt tässä vain muutamia New Wine liikkeen edustajia, mutta heitä on paljon muitakin mm. William Branham, Rick Joyner, John Arnott, Paul Cain, Cindy Jacobs ja monet muut.

1990 luvun puolivälissä Suomeen rantautui ns. Toronto uudistus, joka edustaa myös New Wine liikkeen oppeja. Kävin usealla paikkakunnalla kuuntelemassa ja katselemassa mitä Toronto herätyksen airuet julistivat ja millaista voitelua he toivat seurakuntiin. Heidän "voitelunsa" alla ihmiset alkoivat päästelemään eläinääniä, sekä joutuivat tilaan jossa ei ollut kontrollia; pitkäkestoinen hillitön nauru ("pyhä nauru"), erilaiset kehon pakkoliikkeet. Olen nähnyt okkultiikan harrastajien käsien kautta tapahtuvan "voitelun" saavan aikaan samanlaisia pakkoliikkeitä kuin Toronto uudistuksessa. Raamattu opettaa valheen muuttavan Jumalan totuuden eläinten kuvan kaltaisuuteen sekä Jumalan Pyhän Hengen muuttavan uskovaa kohti Jumalan kuvan kaltaisuutta. Toronto uudistuksen "voitelu" oli valheen voimalla tehtyä, sillä Pyhä Henki ei muuta ihmistä käyttäytymään eläinten tavoin, vaan vanhurskaasti ja jumalisesti kasvamaan kohti Jumalan kuvan kaltaisuutta. Toronto uudistuksen sananjulistajat julistivat uutta voitelua ja vanhan hylkäämistä. Heidän voitelunsa johti käyttäytymään eläinten tavoin sekä kaikenlaisiin omituisiin ja outoihin pakkoliikkeisiin. On täysin selvää, että tämän voitelun takana oli pimeyden henkivallat, sillä Pyhä Henki ei vaikuta uskovassa eläimellistä käyttäytymistä eikä pakkoliikkeitä, jossa keho vääntäytyy ja heittelehtii mitä oudoimmalla tavalla.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Pyhän Hengen ilmenemismuodot /kaatuminen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 02. Joulu 2010 12:13

New Age tarkoittaa uutta aikakautta. New Age uskonnot julistavat uutta aikakautta, jolloin koko maailma tulee valaistumaan uudelle hengelliselle tasolle; tullen osaksi jumaluutta. New Age uskonnot odottavat myös maailman pelastajaa sekä tekevät työtä yhden maailmanuskonnon hyväksi, jossa kaikki hyväksyvät toinen toisensa. New Wine liikkeen julistuksessa on samoja piirteitä New Age uskontojen kanssa, sillä myös New Wine liike julistaa uutta hengellistä aikakautta ja tasoa, jonka kautta koko maailma tulee muuttumaan. New Wine liikkeen kannattajat ovat myös omaksuneet okkultiikan tarkoitusperiensä ja päämääriensä toteuttamiseksi. Uuskarismaattisuus toimii siis myös okkultisten vaikutuksien kautta. Lopulta New Wine liike (uuskarismaattisuus) hyväksyy ekumeenisen viimeisten päivien uskontojen suvaitsevaisuuden, jossa ne yhdistyvät yhdeksi hyväksyen toinen toisensa erilaisten polkujen kautta, jotka johtavat yhden ja saman jumalan luokse, joka on kuitenkin pimeyden ruhtinas.

Lopun ajassa vaikuttaa paljon väärää karismaattisuutta väärien profeettojen tähden, jotka ovat saatanan juoksupoikia ja tyttöjä. Jumala tietenkin vaikuttaa myös oikeiden armolahjojen käyttöä seurakunnassa. Emme saa heittää lasta pois pesuveden mukana, eli emme saa uskovina hyljeksiä ja vastustaa Raamatullisia armolahjoja ja niiden oikeanlaista käyttöä sekä aitoa Pyhän Hengen toimintaa. Väärän profeetan tunnistaa siitä, että hän sitoo kuulijat itseensä sekä julistaa väärää sanomaa ja levittää väärää voitelua ympäristöönsä. Usein he uhkailevat kuulijoitansa ja kieltävät kaikenlaisen arvostelun. Raamattu opettaa että kaiken opetuksen, armolahjojen käytön sekä Hengen (ja hengen) toiminnan tulee kestää niiden koetteleminen ja arvosteleminen. Koetelkaa kaikki mikä on hyvää ja rakkauden totuuden kestävää ja hylätkää kaikki mikä ei perustu Jumalan sanaan. Ilman koettelua emme tiedä mikä on Jumalasta, siksi kaikki tulee koetella. Jumalan sana näyttää kuinka Pyhä Henki toimii ja Pyhä Henki toimii Jumalan sanan mukaisesti siksi Jeesus sanoi näin: "Joka uskoo minuun, niinkuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on, juokseva elävän veden virrat", Joh 7:38.

Jumalan Pyhä Henki toimii siis Raamatun sanan opetuksen mukaan ja Raamattu näyttää kuinka Pyhä Henki toimii. Tutki siksi Raamattua ja elä Pyhässä Hengessä, jossa kasvat rakkauden ja totuuden kautta Jeesuksessa Kristuksessa.

Profeetta toimii seurakunnassa sekä tuo sanoman seurakunnassa.

Vanhan liiton ja Uuden Liiton profeetoilla on muuten ihan samanlainen tehtävä, paitsi eräs erovaisuus on olemassa. Vanhan liiton profeettojen kautta kirjattiin ylös Jumalan ilmoitusta Raamattuun. Uuden Liiton profeettojen ilmoitusta ei enää kirjata ylös Raamatun kirjoihin, koska Raamattu on jo valmiiksi kirjoitettu, eikä uutta Raamattuun liitettävää sanomaa enää anneta.

Kun on syntiä tehty Jumalaa vastaan, silloin Jumala saattaa lähettää profeetan nuhtelemaan synnintekijää niin kuin Daavidin tapauksessa kävi. Herra puhuu kyllä uskovan sydämelle, silloin kun uskova tekee syntiä ja kehottaa uskovaa tekemään parannusta omassa elämässään. Mutta joskus käy niin, että uskova ei ikään kuin ymmärrä mitä on tehnyt ja sen tähden Jumala lähettää sananpalvelijan (profeetta) kautta kehotuksen parannuksen tekoon. Toki se voi olla joku muukin kuin profeetta, mutta VT:stä näemme Jumalan lähettäneen profeetan nuhtelemaan synnintekijää, joka on myös yksi alue profeetan tehtävässä.

Profeetta toimii monella tasolla; tuoden sanan ja ilmoituksen sen hetkiseen tilanteeseen, joka yleensä oli kansalle kehotus parannuksen tekoon. Samoin profeetta myös julistaa tulevia tapahtumia. VT:ssä profeettojen toiminnan keskipiste oli sen hetkisessä tilanteessa, jossa he kehottivat kansaa ja vallanpitäjiä tekemään parannusta. Toki profeetat myös julistivat myös tulevia tapahtumia. Profeetan tehtävää on usein pidetty vain tulevien asioiden julistajana, mutta niin kuin Raamatusta olemme nähneet profeetan tehtävä on paljon monipuolisempi kuin mitä siitä usein opetetaan.

Jokainen ilmoitus tulee koetella onko se Jumalasta vai ei. Näinä aikoina on paljon vääriä profeettoja, jotka tuovat oman sydämensä sekä riivaajien sanomia, joilla saadaan paljon pahaa aikaan.

Raamatullinen seurakuntajärjestys, jossa vanhimmat ovat vastuussa seurakunnasta johtaa myös terveeseen ja vastuulliseen valvontaan, jossa profeetatkin joutuvat terveen seurakunta "kurin" alaisuuteen, jossa heitäkin koetellaan. Tällaisessa terveessä seurakunta elämän "kontrollissa" ei pääse niin helposti väärät profeetat ja profetiat mellastamaan seurakunnassa tuhojansa tekemässä.

Yksikin väärä profeetan "profetia" tai ilmoitus voi saada paljon tuhoa aikaan. Esim. väärä profetia avioliitosta, joka ei ole Herran tahto ja näin kaksi ihmistä iestetään parisuhteeseen, jota ei koskaan olisi pitänyt muodostaa. Väärä profetia voi saada todellakin tuhoa aikaan monella tasolla.

Terveeseen seurakuntaa elämään kuuluu profeetat ja profetiat, jotka ovat Pyhän Hengen sekä uskovien "kontrollissa". Usein me uskovina unohdamme, että kaikki mitä teemme Herralle ja seurakunnassa tulee olla koetuksen kestävää.

Väärän profeetan ja profetian tunnistaa monestakin seikasta, joista yksi on sellainen, että "profeetta" vaatii sanomansa uskomista, usein jopa uhkaillen (kuolemalla tai käy muuten huonosti). Samoin väärän profetian voi tunnistaa monestakin asiasta, joista yksi on painostaminen uskomaan sokeasti profetiaan.

Samoin väärän profeetan ja profetian tuojan tunnistaa siitä, koska he ovat usein sellaisia, jotka "palvelutehtävällään" pyrkivät hallitsemaan ja kontrolloimaan muita. Oikea profeetta ja profetia sallii koettelemisen sekä sallii uskovan kasvaa Kristukseen, eikä itseensä.

Tunnen tapauksia joissa "profeetat tai profetiat" ovat rikkoneet väärillä sanomillaan perusteellisesti uskovia ihmisiä. Näiden uskovien eheytyminen ja parantuminen on usein (ei kaikilla) pitkällinen ja tuskallinen prosessi.

Ymmärrän hyvin Jeesuksen ja Raamatun sanan jyrkän ja tiukan suhtautumisen vääriin profeettoihin, sillä ne voivat pahimmissa tapauksessa johdattaa uskovan hengelliseen tai fyysiseen kuolemaan. Olen nähnyt näitä liian paljon, jossa uskovan sisin on rääkätty rikki väärillä sanomilla.

Jumala armahtakoon kansaansa tässäkin asiassa toimimaan Raamatullisesti, joka tarkoittaa tervettä vastuun ottamista seurakunnalta. Kantaa ottamaton väistelytaktiikka, jossa ei haluta loukata toisia johtaa juuri sisäisten vammojen lisääntymiseen, kun ei ole asioita hoidettu kuntoon. Tarkoitus ei ole loukata lähimmäistä, vaan torjua synnin pesiytyminen seurakunta elämään.

Tarvitsemme seurakunta elämässä tervettä ja lähimmäisen huomioon ottavaa vastuuta, joka noudattaa rakkauden ja totuuden rajoja. Tarvitsemme myös lisää henkilökohtaisen tilan valvomista sekä Jumalan armon, rakkauden ja totuuden kohtaamista konkreettisesti, että saamme kasvaa terveellä tavalla eteenpäin.

Jumalan armo ei jätä meitä suhteeseen, jossa meillä ei olisi omaa osaamme. Meidän osamme ei ole lihan teot eikä omat ansiot, vaan suostua Pyhän Hengen voiman kautta Jumalan armosta tuottamaan uskon tekoja. Meidän osamme kautta emme kuitenkaan ansaitse pelastusta kadotuksesta iankaikkiseen elämään missään muodossa, vaan uskon tekojen kautta pelastumme synnin harjoittamisesta, joka vallitsee tässä maailmassa.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa

cron