Jännä ilmiö, osa 2

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Jännä ilmiö, osa 2

ViestiKirjoittaja pekka » 12. Syys 2011 19:08

Ehkäpä noin parin viikon ajan kotona ollessa on aika ajoin alkanut kuulumaan kauniiden laululintujen viserrystä ja laulua. Ei, en ole tullut hulluksi jos niin luulette. Mutta en kyllä mene omalääkärillekään kertomaan. Voisi pian tulla aika vahva lääkitys päälle.

Korvat voivat tinnittää mutta tämä ei ole sellaista vaan ihan kuin olisin keskellä kesäistä lintumetsää jossa satakielet ja ehkäpä muutkin kauniit laululintumme asustelevat kesäisin. Mutta "tässä metsässä" on laulavia lintuja varmaan joka puussa. Siltä ainakin kuullostaa. Laulu tulee jostain kauempaa, että se ei mitenkään häiritse. Oikeastaan se tuo aika rauhallisen olon pikemmin kuin häiritsisi.

Eilen illallakin kuuntelin lintujen laulukonserttia monta tuntia ja nukahdinkin siihen lopuksi. En ole huolestunut koska ei ole mitään syytä olla huolestunut.

Ajattelin ensin, että uskallanko teille kertoakaan mutta siinä se nyt on paljastettuna. Oletteko ennen kuulleet moisesta?

Tästäkin kiitän Herraa.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Jännä ilmiö, osa 2

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 12. Syys 2011 19:42

Enpä ole ennen moisesta kuullutkaan... jännä ilmiö :) Onko se sitten annettu sellaiseksi "keitaaksi" jossa saa levätä.
lonelyrider
 

Re: Jännä ilmiö, osa 2

ViestiKirjoittaja pekka » 12. Syys 2011 19:51

Niin, siinä uskossa minäkin kaiketi olen koska mitään muutakaan selitystä en ole keksinyt. Ja kukapa ei nauttisi taustalla hiljaa soivasta kauniista lintujen lauluista. Tulee hyvin rauhaisa olotila. Eilen illalla menin parvekkeelle kuuntelemaan, että tuleeko se lintujen laulu ja viserrys ulkoa mutta ei tullut, ja heti kun tulin sisälle kaunis lintujen laulaminen kuului taustalla.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Jännä ilmiö, osa 2

ViestiKirjoittaja lara.tomb.raider » 13. Syys 2011 12:30

Erilaiset äänet, tuoksut ja kuvat voivat olla rohkaisuksi uskovalle. Ne eivät ole uskon perusta, mutta hyvä Jumala haluaa jakaa meidän arkeemme kaikkea ihanaa ja kaunista. En pidä sitä lainkaan huolestuttavana, jos "kuulee ääniä" tai "haistaa tuoksuja" tai "näkee kuvia", joita ei normaaleilla aisteilla erota. Meidän keskellämme on myös hengellinen todellisuus, josta voi näitä "helmiä" tipahdella osaksemme. Ne ovat rohkaisuksi tarkoitettuja. Itselle on käynyt joskus niin, että rukoillessa "siunaava käsi" laskeutuu toisen olkapääni päälle. Kysyin uskovalta kaverilta, mikä olkapäätäni lämmittää, ja hän näki siinä käden. Näitä ja monia muitakin asioita tapahtuu uskoville ympäri maailmaa.

En kuitenkaan suosittele puhumaan niistä kaikista päätä pahkaa uskosta osattomille, koska joko a) pitävät sinua aivan sekopäänä tai b) alkavat etsiä itselleen uskoa merkkien ja ihmeiden kautta. Toivon sinulle erittäin ihania keidashetkiä Jeesuksen kanssa!
lara.tomb.raider
 
Viestit: 204
Liittynyt: 04. Tammi 2011 10:33
Paikkakunta: Satakunta

Re: Jännä ilmiö, osa 2

ViestiKirjoittaja pekka » 13. Syys 2011 13:01

Kiitos sinulle kirjoituksestasi ja toivon sinullekin ihania hetkiä Jeesuksen kanssa. En aio kertoa kenellekään, juuri mainitsemistasi syistä johtuen. Teille kerroin mutta se jää siihen. Ja onhan tässä uskonvaelluksellani minullakin ollut kaikenlaisia selittämättömiä ja ihmeellisiä asioita tapahtunut ennenkin ja rukouksiin on vastattu lukuisia kertoja, että on saanut Herraa kiittää nöyrästi. Se on selvä se, että kun Jumala vastaa rukouksiimme niin samalla uskomme vahvistuu kun saamme huomata, että Hän on meidän puolellamme ja haluaa vahvistaa uskoamme ja rakkauttamme Häneen. En tietenkään voi käsittää Jumalan rakkautta koska ihminen ei siihen kykene mutta "aavistuksia" siitä saamme aina kun arjessa saamme tuntea Hänen läsnäolonsa eri tavoilla.

Haluaisin rohkaista jokaista täällä olevaa, että olkaa kärsivällisiä ja antakaa kaikki huolenne Herralle. Täällä on ollut tänään niin hyviä ja rohkaisevia kirjoituksia ja hienoa, että uskalletaan Jeesuksen voimassa avautua asioissa kuin asioissa. Minuakin Herra on elämässäni rakkaudellisesti kurittanut, olen joutunut käymään koko taistelun itseni kanssa, eikä se taistelu ole ohi, se jatkuu, kiitos siitä Herralle. Mutta olen sen kautta oppinut kuinka tärkeä Jeesus Kristus on meille ihmisille, olen oppinut yhä enemmän turvaamaan Häneen kaikessa mitä eteen tulee.

Herramme Jeesuksen Kristuksen Rauha ja Armo olkoon teidän kaikkien kanssa.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa