Mietin tuota vihollisen valhetta syöttää asioista ihmismieleen... onko se ihminen itse, joka haluaa sysätä vastuun viholliselle, vai ihmisen pahuutta? Onko joistain asioista otettava ikäänkuin itse vastuuta, kuten synnistä jota vastaan ei osaa kamppailla tarpeeksi hyvin ja miten sitä vastaan oppii taistelemaan... eikös ne kiusaukset ole aika moninaiset ja joskus ihminen toimii opittujen toimintamallien mukaan... vaikka kokeekin että ei toimi oikein, niin silti luontaisesti ihminen voi toimia väärin... otetaan esimerkiksi kiroilu, sehän pääsee suusta vaikka ei tahtoisi... onko esim. kiroileva ihminen vähempi Jeesuksessa... jos ajatellaan että Pyhä Henki voi enetä ja vähetä? Ja onko rukoilu ja raamatun lukeminen avain siihen, että Jeesus enenee ja ihminenkin ikäänkuin vähenee ja syntikuorma vähenee... siinähän käy helposti jojoilmiö, aivan kuin laihdutuksessa, repsahdus kun tulee, niin on taas aloitettava alusta
Ensiksikin ajatuksenani on, että jos uskon, uskon sitten kunnolla... kuka haluaa jäädä jonnekin puolitiehen? Pelastus ei ole minun suuri primääri itselleni, en siis usko sen vuoksi että itse palastuisin... eihän se ole edes minun käsissäni oleva asia...niin kornilta kuin se kuulostaakin... kun niin usein uskovat hokevat, että vähemmälläkin uskolla voi pelastua, toiset ovat niitä vajavaisempia astioita kun taas toiset jotain hienoja ruukkuja... mutta anyway... alunperinhän olen hakenut apua Jeesukselta, koska olen luottanut että Hänessä on apu... mutta tämä menee kyllä jo ohi syntiaiheen kohta
mutta kait jokin uskonkriisi on itsellä ja se näkyy varmasti näistä mun kirjoituksistani, että kyseenalaistan asioita mitä on aina opetettu uskonpiirissä.
Entä jos tarkoitus onkin kuitenkin niin että Jeesus parantaa sisäisesti ja myös väärät toimintamallit katoaa, illman sen suurempia omia ponnisteluita... heitä nyt tällaisen ajatuksen vastapainona sille, että taistele ja vastusta syntiä?