demonihenget

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

demonihenget

ViestiKirjoittaja pekka » 13. Elo 2011 14:37

Eräs vanha mies halusi tänään tulla kertomaan minulle ahdistuksestaan. Muutama vuosi takaperin yksi hänen pojistaan eli hyvin viinahuuruista elämää ja eräs päivä hän kuoli juotuaan myrkyllistä tai myrkytettyä viinaa tai pontikkaa eräässä hyvin rähjäisessä "hökkelitalossa" hämärissä olosuhteissa. Tuo vanhan miehen poika oli ryypiskellyt erään toisen kaverin kanssa ennen kuolemaansa ja poliisi epäili hänen myrkyttäneen viinan ja otti hänet kuulusteluihin. Noin päivää myöhemmin tämä toinenkin mies kuoli tehtyään itsemurhan (päästyään pois kuulusteluista), ilmeisesti juotuaan yliannoksen myrkytettyä viinaa tai pontikkaa.

Nyt viime aikoina (en tiedä tarkalleen kuinka pitkän ajan) tuo vanhan miehen kuollut poika on tullut monena yönä herättämään vanhaa miestä ja ilmestynyt hänelle sängyn vierelle ja sanonut isälleen muun muassa, että "isä, ota ryyppy". Vanha mies masentui ja ahdistui näistä öisistä vierailuista ja lopulta hakeutui terapiaan. Terapiassa sanottiin eräänä kertana, että mene käymään siellä "hökkelitalossa" missä poikasi kuoli jos se helpottaisi oloasi ja parantaisi ahdistustilaasi. Vanha mies meni talolle ja siellä eräs hyvin vanha mies tiesi opastaa tämän vanhan miehen hänen poikansa kuolinpaikkaan joka oli ollut "hökkelitalon" vieressä erään ruosteisen autonrämän vieressä.

Vanha mies oli sitten hiljentynyt kunnioittamaan poikansa muistoa siinä kuolinpaikan vieressä ja samassa hänen poikansa nousi maasta ja nousi taivasta kohti ja sanoi isälleen muun muassa "hei sitten isä".

Tämän kerrottuaan kysyin vanhalta mieheltä, että uskotko Jumalaan ja oletko uskossa? Kävi ilmi, että mies ei ole ottanut uskoa vastaan Jumalalta lahjaksi Pyhän Hengen kautta. Lisäksi koin, että tämä vanha mies kantoi yhä katkeruutta sydämessään poikansa kuoleman johdosta. Yritin kertoa hänelle, että antaisi anteeksi tuolle toiselle miehelle jonka epäiltiin myrkyttäneen viinan...

Kerroin myös vanhalle miehelle, että hänen poikansa ilmestykset ovat varmastikin demonihenkiä ja varoitin häntä uskomasta mitä nuo pahat henget hänelle kertovat.

Puhuin miehelle vielä Herrasta Jeesuksesta mutta kovin paljon en ehtinyt puhumaan koska miehen korvat eivät kestäneet kuulla kovin paljon ilosanomaa Vapahtajastamme Herrasta Jeesuksesta ja hän lähti pois.

Herra Jeesus , kiitos, että sain puhua tuon miehen kanssa ja sain yrittää auttaa häntä. Avaa tämän vanhan miehen korvat kuulemaan ja silmät näkemään totuus sinun nimessäsi. Amen.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: demonihenget

ViestiKirjoittaja Masa » 14. Elo 2011 10:02

pekka kirjoitti:Eräs vanha mies halusi tänään tulla kertomaan minulle ahdistuksestaan. Muutama vuosi takaperin yksi hänen pojistaan eli hyvin viinahuuruista elämää ja eräs päivä hän kuoli juotuaan myrkyllistä tai myrkytettyä viinaa tai pontikkaa eräässä hyvin rähjäisessä "hökkelitalossa" hämärissä olosuhteissa. Tuo vanhan miehen poika oli ryypiskellyt erään toisen kaverin kanssa ennen kuolemaansa ja poliisi epäili hänen myrkyttäneen viinan ja otti hänet kuulusteluihin. Noin päivää myöhemmin tämä toinenkin mies kuoli tehtyään itsemurhan (päästyään pois kuulusteluista), ilmeisesti juotuaan yliannoksen myrkytettyä viinaa tai pontikkaa.

Nyt viime aikoina (en tiedä tarkalleen kuinka pitkän ajan) tuo vanhan miehen kuollut poika on tullut monena yönä herättämään vanhaa miestä ja ilmestynyt hänelle sängyn vierelle ja sanonut isälleen muun muassa, että "isä, ota ryyppy". Vanha mies masentui ja ahdistui näistä öisistä vierailuista ja lopulta hakeutui terapiaan. Terapiassa sanottiin eräänä kertana, että mene käymään siellä "hökkelitalossa" missä poikasi kuoli jos se helpottaisi oloasi ja parantaisi ahdistustilaasi. Vanha mies meni talolle ja siellä eräs hyvin vanha mies tiesi opastaa tämän vanhan miehen hänen poikansa kuolinpaikkaan joka oli ollut "hökkelitalon" vieressä erään ruosteisen autonrämän vieressä.

Vanha mies oli sitten hiljentynyt kunnioittamaan poikansa muistoa siinä kuolinpaikan vieressä ja samassa hänen poikansa nousi maasta ja nousi taivasta kohti ja sanoi isälleen muun muassa "hei sitten isä".

Tämän kerrottuaan kysyin vanhalta mieheltä, että uskotko Jumalaan ja oletko uskossa? Kävi ilmi, että mies ei ole ottanut uskoa vastaan Jumalalta lahjaksi Pyhän Hengen kautta. Lisäksi koin, että tämä vanha mies kantoi yhä katkeruutta sydämessään poikansa kuoleman johdosta. Yritin kertoa hänelle, että antaisi anteeksi tuolle toiselle miehelle jonka epäiltiin myrkyttäneen viinan...

Kerroin myös vanhalle miehelle, että hänen poikansa ilmestykset ovat varmastikin demonihenkiä ja varoitin häntä uskomasta mitä nuo pahat henget hänelle kertovat.

Puhuin miehelle vielä Herrasta Jeesuksesta mutta kovin paljon en ehtinyt puhumaan koska miehen korvat eivät kestäneet kuulla kovin paljon ilosanomaa Vapahtajastamme Herrasta Jeesuksesta ja hän lähti pois.

Herra Jeesus , kiitos, että sain puhua tuon miehen kanssa ja sain yrittää auttaa häntä. Avaa tämän vanhan miehen korvat kuulemaan ja silmät näkemään totuus sinun nimessäsi. Amen.

Missä ne demonihenget ilmenee kirjoituksessasi.. eikös kyse ole ihmisen omista valinnoista joilla ei ole mitään tekemistä demonihenkien kanssa.
Joskus tuntuu että ihmiset syyttävät demonihenkiä jotta itse pääsivät pälkähästä.
Masa
 
Re: demonihenget

ViestiKirjoittaja toni t » 14. Elo 2011 12:14

Masa kirjoitti:

Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: demonihenget

ViestiKirjoittaja Masa » 14. Elo 2011 12:18

toni l kirjoitti:

Anteeksi tuo meni ohi.. Pyydän anteeksi.
Masa
 
Re: demonihenget

ViestiKirjoittaja Lumina* » 14. Elo 2011 13:01

Niin kumpi kertoi toni vai pekka..ootteko sama?? :shock: ... :)
Lumina*
 
Re: demonihenget

ViestiKirjoittaja Lumina* » 14. Elo 2011 13:16

Lumina* kirjoitti:Niin kumpi kertoi toni vai pekka..ootteko sama?? :shock: ... :)

Olis pitäny arvata että on sama..selailin vähän pekan juttuja ja totesin että hyvin samantyylinen esim.rukoustyyli kuin tonilla,oon kuullu livenä :shock:
Lumina*
 
Re: demonihenget

ViestiKirjoittaja toni t » 14. Elo 2011 13:30

Lumina* kirjoitti:
Lumina* kirjoitti:Niin kumpi kertoi toni vai pekka..ootteko sama?? :shock: ... :)

Olis pitäny arvata että on sama..selailin vähän pekan juttuja ja totesin että hyvin samantyylinen esim.rukoustyyli kuin tonilla,oon kuullu livenä :shock:

:shock: Oletko Lumina tosissasi?? Minä siis olisin esiintynyt pekkana täällä ja myös keskustellut näin ollen itseni kanssa..? Miten voit Lumina edes kuvitella tuollaista? Sellainen olisi epärehellistä toimintaa ja toisten harhaan johtamista. Onko niin että olisi kiva uskoa minusta jotain sellaista kun sanot olisi pitänyt arvata..

Pienenä vinkkinä Lumina pekan avatarin alapuolella on linkki hänen ystävänsä kotisivulle josta löytyy pekankin kuva. Näyttääkö minulta?

Lähden lenkille siunausta teille kaikille.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: demonihenget

ViestiKirjoittaja Lumina* » 14. Elo 2011 13:34

Mistäs minä tiedän ..eka viesti tuli pekan nikillä ja toni vahvisti sen,miten se noin voi mennä?? :)
Lumina*
 
Re: demonihenget

ViestiKirjoittaja PetriFB » 14. Elo 2011 13:37

Lumina* kirjoitti:Niin kumpi kertoi toni vai pekka..ootteko sama?? :shock: ... :)

Minä tiedän, että Toni ja Pekka ovat kaksi eri henkilöä. Toni ei koskaan sortuisi siihen, että esiintyisi kahdella eri nikillä täällä.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: demonihenget

ViestiKirjoittaja Lumina* » 14. Elo 2011 13:42

No okei.. mutta toni selitti samalle miehelle samoista demonihengistä kuin pekka vai eikö selittänyt...mulla on varmaan oikeasti pääs jotain vikaa ??
Lumina*
 
Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 24 vierailijaa

cron