Hyvä opetus

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Hyvä opetus

ViestiKirjoittaja Hessu » 11. Elo 2011 19:20

Tällainen kirjoitus puhutteli minua tänä iltana, ja koin jakaa sen kanssanne. (kopsattu sivulta http://www.evankelistatami.net/kirjoitu ... litsee.htm)


Pelko hallitsee ja vie pois Jumalan tahdosta

"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa." 1Joh.4:18 Psalmi 78 kertoo meille varoittavan opetuksen, kuinka jumalan valtavasta rakkaudesta ja huolenpidosta ja ihmeistä huolimatta Israelin kansa teki syntiä.

Jumalan armon mittapuu alkoi täyttyä ja hän osoitti tuimuutensa surmaten heitä, niin he alkoivat etsiä jumalaa, mutta eivät koko sydämisesti. Jumala antoi jopa väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin. Kansan ahdistus sai lopulta heidät valittamaan ja etsimään ja rukoilemaan jumalaa. Herra aina suuressa armollisuudessaan antaa anteeksi ja ottaa tykönsä kun ihminen kääntyy synneistänsä. Me ajattelemme että kun on uusi liitto, niin Herra ei enää tee tällaista, VALHE, sillä nämä ovat kirjoitetut varoitukseksi, Jumala on rakkauden Jumala, mutta hän on myös peljättävä ja kiivas ja vihaa syntiä. Ainoa oikea pelko on Jumalan pelko.

Jumala on kutsunut meidät Hänen tuntemiseensa, niin että me kilvoittelisimme päästä juurtumaan hänen rakkauteensa, että kuolisimme täydellisesti itsellemme ja uskaltautuisimme menettämään oman elämämme. "joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen" Jumala kyllä voi sallia erilaisia pelkoja meille kutsuakseen pelastukseen ja läheisempään yhteyteensä. Mutta elämässämme voi vaikuttaa myös sellainen pelko joka estää meitä olemasta kuuliaiset Jumalan tahdolle.

Pelon päämäärä on tehdä sinut toimintakyvyttömäksi, niin että et kykene olemaan kuuliainen Jumalan tahdolle, se pyrkii hallitsemaan sinua niin että luopuisit uskollisuudestasi ja auktoriteetistasi, et uskaltaisi käyttää armolahjojasi, joita olet Jumalalta saanut.

Suurimpia pelkojamme on ihmispelko ja raamattu sanoo että se panee paulan, eli se kietoo paulaansa niin että lopulta vetäytyisit pois Jumalan tahdosta. Ihmispelon takana on "MINÄ ITSE" eli itserakkaus, oman minän, elämänsä menettämisen pelko. Koska liha on liittoutunut saatanan kanssa, niin lihan mukavuus vetää ihmisen tuttuun ja turvalliselta tuntuvaan vanhaan järjestelmään, se haluaa mielistellä ihmisiä, olla rauhassa, se etsii kompromisseja eikä ole valmis kärsimään totuuden puolesta. Pelko tuo aina mukanaan tottelemattomuuden, siksi on synti sallia pelon hengen vallita elämäänsä, sen takana on epäusko. Varsin usein tämä näkyy seurakunnissa joissa jotkut tietyt henkilöt Herroina hallitsevat, juorutaan ja otetaan vastaan vääriä todistuksia ja annetaan vääriä todistuksia ja niin mikään uusi ei saa tulla heidän seurakuntaansa, koska heissä on tämä pelko ja hallitseva Iisebelin henki, he tahtovat kontrolloida kaiken oman suodattimensa lävitse ja alistaa kaiken hallintavaltaansa. Jatkuva epäily on myöskin pelon aikaansaamaa ja siten epäuskoa. Meidän tulisi luottaa Jumalan kaikkivaltiuteen niin että luotamme myöskin siskoihin ja veljiin ja antaisimme toisillemme mahdollisuuden ja seurakunnillemme mahdollisuuden rakentua yhteisestä uskosta siten että kaikki saisivat palvella pyhillä armolahjoilla... näin kenellä olisi tuotavana sana, kenellä laulu, rukous, kiitos, nuhtelu tai rohkaisu jne...

Uskovien täytyisi oppia elämään hengessä ja siten nähdä ketä vastaan taistellaan. Ilman henkien erottamisen armolahjaa me keskitämme huomiomme ainoastaan sivuasioihin, millä ei ole oleellista merkitystä palveltaessa Jumalaa. Meidän tulisi elää Jeesukseen keskittyen. Jumala sanoo sanassaan että meidän ei pitäisi antaa sijaa perkeleelle Ef.4:27

Pelko varastaa sinulta ilon, rauhan, luottamuksen ja kestäväisyyden, se varastaa sinulta uskon. Saatana on tullut varastamaan ja sen lopullinen päämäärä on tappaa ja tuhota ja mikäli se ei muuhun kykene, niin se pyrkii häiritsemään ja hidastamaan kulkuasi. Pelko on siis henkivalta, perkeleen demoni joka yrittää hallita ja ottaa hallintaotetta ihmisistä. Jeesus on voittanut nämä ilmavallan hallitsijat, Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ristin kuolemalla ja ylösnousemalla. HÄN ON JO VOITTANUT! " Vastusta siis perkelettä lujana uskossa niin se sinusta pakenee".

Muistat Elian kun hän yksin pelottomasti vastusti uskonnollisia johtajia, 850 väärää profeettaa oli vastassa ja hän "löi" heidät kaikki. Mutta kuinka yksi Iisebelin hengen omaava hallintavallallaan sai Elian juoksemaan pakoon henkensä edestä. Kysymys on koko luomakuntaa kattavasta ja hallitsevasta hengestä, joka hallitsee kokonaisia kansakuntia ja useita tämän päivän seurakuntia, kysymys on uskottomuudesta, tottelemattomuudesta, haureudesta Jumalaa kohtaan. Pelko kääntää katseemme sisäänpäin ja itseemme, se saa tekemään myönnytyksiä ja kompromisseja tottelemattomuuden kanssa, se on tekopyhyyttä, joka näyttää oikealta ja hyvältä, mutta Jumala näkee sydämen ja totuuden. "Vaikka me vaellammekin lihassa, emme kuitenkaan lihan mukaan sodi; sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajoittamaan maahan linnoituksia. Me hajoitamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle". 2Kor.10:3-5

Muistat Daavidin joka uskaltautui taistelemaan Filistealaisten Goljatia vastaan, hän ei pelännyt koska hän oli seurustellut Herran kanssa ja hän tunsi Herran ja hänen voimansa. Mutta "Saul ja Israel kun kuulivat nämä Filistealaisten puheet, valtasi heidät kauhu ja he pelkäsivät suuresti." 1Sam.17:11 Kun Daavid ilmestyi paikalle, niin isot veljet kateudesta pilkkasivat Daavidia ja yrittivät saattaa hänet huonoon valoon, sanoen; " minä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi; sinä olet tullut tänne katsomaan sotaa". näitten veljien sydän tuli paljastetuksi ja näin on, että useasti nämä ns. isot veljet tuovat esille sitä mitä heidän omassa sydämessään on ja näin he yrittävät paeta totuutta itsestään, niin että heidän ei tarvitsisi tehdä parannusta. Daavidia vähäteltiin, mutta hän ei lannistunut edes kuninkaan halveksivasta asenteesta. Daavid valitsi Jumalan puolelle asettumisen ja hän maksoi hinnan kuuliaisuudesta.

Jeesus kohtasi myös jatkuvasti näitä Fariseuksia, jotka yrittivät häpäistä Jeesuksen maineen, he syyttivät ja uhkailivat häntä milloin mistäkin; mm. että hän oli syömäri, juomari, kovaääninen valheopettaja, petturi, demonien vallassa, syntinen mies koska hän ei totellut heidän lakejaan, eikä alistunut heidän hallintavaltansa alle ja näin hän paljasti heidän sydämensä. He vastustivat tätä uutta joka oli tulossa Jeesuksessa Kristuksessa, koska he pelkäsivät, he olivat tottelemattomia ja jäivät sokeuteensa koska eivät tehneet parannusta, heiltä puuttui Jumalan pelko! Herran pelko synnyttää kuuliaisuuden, luottamuksen ja rohkeuden. Se on Jumalan rakastamista että pitää hänen käskynsä ja tekee sitä mikä on hänelle otollista. "Herran pelko on elämän lähde kuoleman paulain välttämiseksi".Snl.14:27

Saatana yrittää pelon kautta halvaannuttaa meitä, mutta meidän tulee vastustaa häntä, eikä antaa minkäänlaista hallintavaltaa, Jumala on itse käskenyt meitä vastustamaan, se on meidän tekemistämme. Pelosta vapautumisen avain on kokonaisvaltaisessa antautumisessa, uskalla kadottaa elämäsi, oma voimasi, kunniasi, maineesi, anna Jeesuksen tulla rikkaudeksesi ja anna hänen täyttää sinut hänen mielenlaadullaan ja kirkkaudellaan. Kun olet täynnä Kristuksen henkeä ja hänen mielenlaatuaan, ei kukaan voi pelotella sinua. Jatka rohkeasti eteenpäin! Kristus sinua vahvistaa! Tee kaikki minkä teet niin kuin Herralle tekisit. Rukoillaan; Herra anna minun syntini anteeksi, kaikki epäusko ja tottelemattomuus. Kiitos että saan elää jatkuvassa Jumalan pelossa, niin että en uskaltaisi poiketa oikealle enkä vasemmalle. Isä luo minuun uusi sydän ja puhdas mieli! Herra auta minua kirkastamaan sinun tahtoasi ja tekemään sinun tahtosi kaikessa. Kiitos että vahvistat minua, auta minua pääsemään sisälle Jeesuksen tuntemiseen ja rakastamiseen. Kiitos että kaikesta vastustuksesta huolimatta saan voiman tehdä sen mitä olet varalleni aivoitellut. Kiitos, ylistys ja kunnia, kirkkaus sinulle kaikkivaltias pyhä Jumala ja Jumalan karitsalle Jeesukselle Kristukselle iankaikkisesti Aamen!


Ann-Mari.
Hessu
 

Re: Hyvä opetus

ViestiKirjoittaja todael » 16. Elo 2011 01:13

Lukiessani edellä olevaa tekstiä tuli sydämelleni vahavasti todistus siitä, että järjellinen, ihmisen omaan loogisuuteen tai viisauteen perustuminen on mitä hatarin perusta, eikä sitä kautta voi mielestäni koskaan päästä täysin tuntemaan Jumalaa henkilökohtaisena Vapahtajana, Lohduttajana sekä Pyhänä Jumalana.

Itse haparoin vuosia kuin vyötäröön asti suossa kahlaten ja tunsin seurakunnan vain raatelevien susien kaltaisena paikkana. Kannoin vuosia haavoja sisälläni, jotka koin tulleen lyödyksi veljieni taholta. Näin myös kuinka toisia veljiä haavoitettiin - ja se loukkasi minua. Rakkaus seurakuntaan on tullut Jumalan kosketuksen kautta, ja pelko on poistunut - joskin hitaasti ja kasvavasti.

Elän (tiedän sen itse) ikäänkuin vääriin tekijöihin luottaen - kuten raha, toiset ihmiset, ihmisltä saatava hyväksyntä. Silti, Jumala on kutsunut minua rukoilemaan - ja rukous on muuttunut itselleni Jumalan kohtaamiseksi. Hyvin voimallinen Jumalan kohtaaminen, jossa koen lohdutusta, rakkautta sekä Jumalan pyhyyden arvovaltaa. Jumala on alkanut erottaa minua vääristä rakenteista ja koen sen Jumalan pyhän rakkauden kutsuna, jossa ei ole enää pelkoa. Haluan oppia tuntemaan Jumalan, ja etsiä Häntä. Uudistuminen uskossa on suurta armoa, ja se että saa tulla uudella tavalla Jumalan eteen - on sanoin kuvaamatonta.

Jer. 31:34 "Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä."

Hoos. 6:3 "Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan."

Kiitos Hessulle, että jaoit kirjoituksen.
- todael
todael
 


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 4 vierailijaa

cron