Jeesus on Herra!

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Jeesus on Herra!

ViestiKirjoittaja toni t » 19. Marras 2010 17:22

Jesaja.45:18 Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan - hän on Jumala - joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti: Minä olen Herra, eikä toista ole.

Raamattu ilmoittaa että Herra on luonut taivaan ja että Herra on Jumala joka teki maan! Raamattu sanoo on vain yksi Herra.

Jeesus sanoo; Minä ja Isä olemme yhtä." Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?" Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi". Joh 10:30-33

Jeesus sanoi olevan yhtä Isänsä kanssa. Kreik. tekstissä on jakeessa 30 sana yksi, esim. King James version kääntää kohdan tarkasti alkukielen mukaan: KJV, I and my Father are one, John 10:30.

Isä ja Poika ovat yksi Jumala mutta Isä ei ole Poika eikä Poika ole Isä mutta He ovat yksi. Yksi Jumala on Isässä ja Pojassa sekä Pyhässä Hengessä.

1.Kor.8:6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

Isä ja Poika ovat Luoja joka kaiken loi.

Kol.1:16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 1:17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

Joh.1:Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana.
2. Tämä oli alussa Jumalan tykönä.3. Kaikki ovat sen kautta tehdyt, ja ilman sitä ei ole mitään tehty, joka tehty on.

Snl.8:30-31.30. silloin minä olin hänen rinnallaan työmestarina*, ihastuneena riemuitsin päivästä päivään*. Hänen edessään minä iloitsin kaiken aikaa, 31. ihaillen hänen maanpiiriään, ja ihastukseni olivat ihmislapset.

amon sana kuvaa arkkitehtiä ja mestarityömiestä ja taitavaa työmistä eli Jeesus oli luomassa taivaita ja maata Isänsä kanssa.

Isä sanoo Pojastaan,

Hebr.1:10 Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;
1:11 ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate,
1:12 ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu."


Herra Jeesus antoi Moosekselle kymmenen käskyä sillä Herra Jeesus on Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala.

Apt.7:31 Kun Mooses sen näki, ihmetteli hän tätä näkyä; ja kun hän meni tarkemmin katsomaan, kuului Herran ääni, joka sanoi:
7:32 'Minä olen sinun isiesi Jumala, Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala.' Niin Mooses alkoi vapista eikä tohtinut katsoa sinne.
7:33 Mutta Herra sanoi hänelle: 'Riisu kengät jalastasi; sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa.
7:34 Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huokauksensa, ja minä olen astunut alas vapauttamaan heidät. Ja nyt, tule tänne, minä lähetän sinut Egyptiin.'
7:35 Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen: 'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?', hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt.
7:36 Hän johdatti heidät sieltä pois, tehden ihmeitä ja tunnustekoja Egyptin maassa ja Punaisessa meressä ja erämaassa neljänäkymmenenä vuotena.
7:37 Tämä on se Mooses, joka sanoi israelilaisille: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Jumala on teille herättävä teidän veljienne joukosta.'
7:38 Hän on se, joka seurakunnassa, erämaassa, oli enkelin kanssa, joka puhui hänelle Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa; ja hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi.
7:39 Mutta häntä meidän isämme eivät tahtoneet totella, vaan työnsivät hänet pois ja kääntyivät sydämessänsä jälleen Egyptiin,

Profeetan minun kaltaiseni eli ihmisen tarkoittaa Jeesusta ja Hän oli erämaassa ja puhui Siinain vuorella Moosekselle jne.. Eli Jeesus on Kristus lihaan tullut Jumala!

1.Kor.10:1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
10:2 ja saivat kaikki kasteen Mooseksen pilvessä ja meressä
10:3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
10:4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

Psalmit:
18:3 Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni.
18:32 Sillä kuka muu on Jumala kuin Herra, ja kuka pelastuksen kallio, paitsi meidän Jumalamme -
18:47 Herra elää! Kiitetty olkoon minun kallioni ja ylistetty minun pelastukseni Jumala,
19:15 Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani.

Joh.1:Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana.

Joh.1:18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.

Joh.6:46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.

Jeesusta sanotaan Johanneksen evankeliumin alussa Sanaksi sillä Herra Jeesuksen kautta on Jumalan sana aina julistettu ihmisille!

Jeesus oli Herra joka puhui Moosekselle ja profeetoille vt:n aikaan ja Jeesus oli Sana joka tuli lihaan ja ilmoitti ihmisille Jumalan tahdon.

Hebr.1:1 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
1:2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut


1.Pie.1:10 Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
1:11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi
, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.

Joh.15:15 En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.

Joh.8:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.

Joh.12:48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
12:49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
12:50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."


Eli Herra Jeesus on aina ilmoittanut Jumalan sanan ihmiskunnalle ja Jeesus on ilmoittanut sen minkä on Isältä kuullut ja minkä Isä on Pojan käskenyt ilmoittaa.

Jumaluudessa on myös oma hierarkia ja se on, Isä on kaikkivaltias joka antaa valtansa Pojalleen ja Pyhä Henki ottaa Pojan omasta sillä kaikki mikä on Isän on myös Pojan. Pyhä Henki kirkastaa Pojan ja Poika kirkastaa Isän eli yhden Jumalan hierarkia on Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

Joh.14:28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.

1.Kor.15:27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

Joh.16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
16:14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
16:15 Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.

Joh.17:4 Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.

2.Moos.3:13 Mooses sanoi Jumalalle: "Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?"
3:14 Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne."
3:15 Ja Jumala sanoi vielä Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.

Jeesus sanoo;

Joh.8:23 Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
8:24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."
8:25 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.

Israelilaiset kunnioittivat tätä Jumalan nimeä niin paljon etteivät he koskaan sanoneet "minä olen" etteivät he olisi tulleet turhaan lausuneeksi Jumalan nimeä. He eivät yleensäkään käyttäneet Jumalasta tätä nimeä vaan sanoivat Hänestä Adonai eli Herra. Tämä oli kuin peitenimi Jumalan todelliselle nimelle Jahve/Jehova joka tarkoittaa Minä Olen eli itsestään aina olemassa oleva Herra.

Jeesus sanoo että ihmiset kuolevat synteihinsä jos eivät usko minua siksi joka "Minä olen". Jeesus sanoo tässä olevansa se Minä olen joka sanoi Moosekselle nimekseen Minä olen eli Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala.

Room.10:9Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
10:11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. 10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."

Paavali siteeraa roomalaiskirjeen luvun 10 jakeessa 13 vanhan testamentin Jooel.2:32 Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.

Tässä kohdassa Herra sana on (Jahve/Jehova joka tarkoittaa itsestään aina olemassa ollutta Jumalaa joka on kaiken Luonut ja juuri tästä Herrasta Jeseja 45:18 kertoo) eli paavali siteeraa tätä kohtaa ja sanoo että joka tunnustaa Jeesuksen täksi Herraksi pelastuu!

Joh.10:30 Minä ja Isä olemme yhtä (Yksi)."
10:31 Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet.
10:32 Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?"
10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi."
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin -
10:36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?

Jumalan Poika on Jumala!

Joh.38. Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.39. (Mutta sen hän sanoi siitä hengestä, jonka niiden piti saaman, jotka uskovat hänen päällensä; sillä ei Pyhä Henki vielä silloin saapuvilla ollut, ettei Jesus ollut vielä kirkastettu.)

Raamatun todistus on se että Jeesus on Herra ja joka uskoo Jeesukseen niin kuin Raamattu sanoo pelastuu ja saa sen merkiksi Pyhän Hengen sinetiksi sydämeen.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jeesus on Herra!

ViestiKirjoittaja toni t » 22. Marras 2010 13:56

1.Kor.3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
3:17 Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.

Uudestisyntynyt ihminen on Jumalan temppeli jossa Jumala asuu Henkensä kautta. Jumala on yksi Isässä ja Pojassa ja Pyhässä Hengessä ja näin Isä ja Poika tulee Jumalan temppeliin (uudestisyntynyt ihminen) asumaan kun ihminen syntyy uudesti Jumalan Hengestä.

Joh.14:16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
14:17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
14:18 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
14:19 Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
14:20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.

Uudestisyntynyt ihminen saa totuuden Hengen eli Pyhän Hengen jota maailma ei voi ottaa vastaan. Tämä Henki on oleva Jumalan lasten tykönä ja heissä sillä uudestisyntynyt ihminen on Jumalan temppeli. Jakeessa 18 Jeesus sanoo en jätä teitä orvoiksi MINÄ tulen teidän tykönne.

Jeesus tarkoittaa että kun ihminen syntyy uudesti ylhäältä Hengestä niin Jeesus tulee tässä Hengessä ihmisen tykö (sydämeen). Jae 20 ja MINÄ teissä!

Joh.14:21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
14:22 Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.

Joka rakastaa Jeesusta pitää Hänen käskynsä ja Jeesus ilmoittaa itsensä hänelle ja Isä ja Poika rakastavat tätä ihmistä ja tulevat Pyhän Hengen kautta Jumalan temppeliin (uudestisyntynyt ihminen) asumaan!

Tässä tulee Jumalan ykseys hyvin esille eli on vain yksi Jumala (Isä ja Poika sekä Pyhä Henki) He ovat yksi mutta kolme eri persoonaa ja Isä ja Poika tulee Pyhässä Hengessä Jumalan temppeliin asumaan.

Jeesus on siis Herra (Jahve/Jehova) joka tulee ihmisen sydämeen kun Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä ylhäältä Isän luota kun ihminen syntyy uudesti ylhäältä Hengestä.

Joh.3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
3:4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
3:6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.

:hearts:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jeesus on Herra!

ViestiKirjoittaja toni t » 22. Marras 2010 15:45

Mark.12:28 Silloin tuli hänen luoksensa eräs kirjanoppinut, joka oli kuullut heidän keskustelunsa ja huomannut hänen hyvin vastanneen heille, ja kysyi häneltä: "Mikä on ensimmäinen kaikista käskyistä?"
12:29 Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;
12:30 ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.'
12:31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä."
12:32 Niin kirjanoppinut sanoi hänelle: "Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että yksi hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi hän.
12:33 Ja rakastaa häntä kaikesta sydämestään ja kaikesta ymmärryksestään ja kaikesta voimastaan, ja rakastaa lähimmäistään niinkuin itseänsä, se on enemmän kuin kaikki polttouhrit ja muut uhrit."
12:34 Kun Jeesus näki, että hän vastasi ymmärtäväisesti, sanoi hän hänelle: "Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta." Eikä kukaan enää rohjennut häneltä kysyä.
12:35 Ja opettaessaan pyhäkössä Jeesus puhui edelleen ja sanoi: "Kuinka kirjanoppineet sanovat, että Kristus on Daavidin poika?
12:36 Onhan Daavid itse sanonut Pyhässä Hengessä: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi alle.'
12:37 Daavid itse sanoo häntä Herraksi; kuinka hän sitten on hänen poikansa?" Ja suuri kansanjoukko kuunteli häntä mielellään.

Jeesus sanoo että Jumala on yksi. Sitten Jeesus ihmettelee miksi kirjanoppineet sanovat Kristusta Daavidin pojaksi vaikka Daavid itse on Pyhässä Hengessä sanonut Kristusta Herraksi (Jumalaksi). Daavid sanoi Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi alle.'

Eli Isä sanoi Pojalle (Jeesus) Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi alle.'

1.Kor.15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
15:23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
15:24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
15:25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle."
15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
15:27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

Hebr.1:2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
1:3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa.

Eli 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi alle.'
Tarkoittaa Isä sanoi Pojalle. Daavid kutsuu siis Kristusta Herraksi joka Isän kanssa kaiken loi.

Herra eli Isä sanoo myös Pojastaan eli Herrasta;

Hebr.1:10 Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;
1:11 ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate,
1:12 ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu."


Psalmi.102:23 kun kaikki kansat kokoontuvat yhteen, ja valtakunnat, palvelemaan Herraa.
102:24 Hän on lannistanut matkalla minun voimani, on lyhentänyt minun päiväni.
102:25 Minä sanon: Jumalani, älä tempaa minua pois kesken ikääni; sinun vuotesi kestävät suvusta sukuun.
102:26 Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialasi.
102:27 Ne katoavat, mutta sinä pysyt, ne vanhenevat kaikki kuin vaate; sinä muutat ne, niinkuin vaatteet muutetaan, ja ne muuttuvat.
102:28 Mutta sinä pysyt samana, eivätkä sinun vuotesi lopu.


Tässä psalmissa Herra sana on hebreankielellä Jahve/Jehova. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja viittaa siihen että Isä kutsuu Poikaa (Jeesusta) täksi Herraksi joka on tehnyt taivaat ja maan.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jeesus on Herra!

ViestiKirjoittaja PetriFB » 22. Marras 2010 17:30

Amen, Jeesus on Herra! :amen4:
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Jeesus on Herra!

ViestiKirjoittaja toni t » 25. Marras 2010 13:09

Room.8:5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
8:6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
8:7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8:8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
8:9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
8:10 Mutta jos Kristus on teissä,
niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.

Room.9:5 heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!

1.Kor.8:6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

Room.11:34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
11:35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
11:36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.

Jesaja.45:18 Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan - hän on Jumala - joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti: Minä olen Herra, eikä toista ole.

Jesaja.42:8 Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.

Ilm.5:13 Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"
5:14 Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat

Jeesus Kristus on Herra! Hän on Jumala :amen4:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jeesus on Herra!

ViestiKirjoittaja toni t » 11. Joulu 2010 15:17

1.Kun.18:21 Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." Eikä kansa vastannut hänelle mitään.
18:22 Niin Elia sanoi kansalle: "Minä olen ainoa jäljelle jäänyt Herran profeetta, mutta Baalin profeettoja on neljäsataa viisikymmentä.
18:23 Antakaa meille kaksi mullikkaa, ja valitkoot he itselleen toisen mullikan, paloitelkoot sen ja pankoot kappaleet puiden päälle, mutta älkööt panko tulta; ja minä valmistan toisen mullikan ja asetan sen puiden päälle, mutta en pane tulta.
18:24 Sitten huutakaa te jumalanne nimeä, ja minä huudan Herran nimeä. Se jumala, joka vastaa tulella, on Jumala." Kaikki kansa vastasi ja sanoi: "Niin on hyvä."
18:25 Ja Elia sanoi Baalin profeetoille: "Valitkaa itsellenne toinen mullikka ja valmistakaa se ensin, sillä teitä on enemmän. Huutakaa sitten jumalanne nimeä, mutta älkää panko tulta."
18:26 Niin he ottivat sen mullikan, jonka hän antoi heille, ja valmistivat sen. Sitten he huusivat Baalin nimeä aamusta puolipäivään asti, sanoen: "Baal, vastaa meille!" Mutta ei ääntä, ei vastausta! Ja he hyppelivät alttarin ääressä, joka oli tehty.
18:27 Puolipäivän aikana Elia pilkkasi heitä ja sanoi: "Huutakaa kovemmin; hän on tosin jumala, mutta hänellä voi olla jotakin toimittamista, tahi hän on poistunut johonkin, tahi on matkalla; kenties hän nukkuu, mutta kyllä hän herää."
18:28 Niin he huusivat vielä kovemmin ja viileksivät itseään tapansa mukaan miekoilla ja keihäillä, niin että heistä vuoti verta.
18:29 Kun puolipäivä oli kulunut, joutuivat he hurmoksiin, aina siihen hetkeen asti, jolloin ruokauhri uhrataan. Mutta ei ääntä, ei vastausta, ei vaarinottoa!
18:30 Niin Elia sanoi kaikelle kansalle: "Astukaa minun luokseni." Ja kaikki kansa astui hänen luoksensa. Niin hän korjasi Herran alttarin, joka oli hajotettu.
18:31 Ja Elia otti kaksitoista kiveä, yhtä monta kuin oli Jaakobin poikien sukukuntia, hänen, jolle oli tullut tämä Herran sana: "Israel on oleva sinun nimesi."
18:32 Ja hän rakensi kivistä alttarin Herran nimeen ja teki alttarin ympärille ojan, johon olisi mahtunut kaksi sea-mittaa jyviä.
18:33 Sitten hän latoi puut, paloitteli mullikan ja pani kappaleet puiden päälle.
18:34 Ja hän sanoi: "Täyttäkää neljä ruukkua vedellä ja vuodattakaa se polttouhrin ja puiden päälle." Ja hän sanoi: "Tehkää se toinen kerta." Ja he tekivät niin toisen kerran. Vielä hän sanoi: "Tehkää se kolmas kerta." Ja he tekivät niin kolmannen kerran.
18:35 Niin vesi juoksi ympäri alttarin; ojankin hän täytti vedellä.
18:36 Ja kun oli tullut hetki, jolloin ruokauhri uhrataan, astui profeetta Elia esille ja sanoi: "Herra, Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen sinun palvelijasi ja että minä olen sinun käskystäsi tehnyt kaiken tämän.
18:37 Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, että tämä kansa tulisi näkemään, että sinä, Herra, olet Jumala ja että sinä käännät heidän sydämensä takaisin."
18:38 Silloin Herran tuli iski alas ja kulutti polttouhrin, puut, kivet ja mullan sekä nuoli veden, joka oli ojassa.
18:39 Kun kaikki kansa näki tämän, lankesivat he kasvoillensa ja sanoivat: "Herra on Jumala! Herra on Jumala!"

2.Kor.4:2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
4:3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4:4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
4:5 Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
4:6 Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.

:hearts:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jeesus on Herra!

ViestiKirjoittaja toni t » 15. Joulu 2010 18:07

Olen kuullut joidenkin sanovan että he uskovat että Jeesus on Jumalan Poika mutta ei Jumala.

Petri on tutkinut.

Minä ja Isä olemme yhtä." Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?" Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi". Joh 10:30-33

Jeesus sanoi olevan yhtä Isänsä kanssa. Kreik. tekstissä on jakeessa 30 sana yksi, esim. King James version kääntää kohdan tarkasti alkukielen mukaan: KJV, I and my Father are one, John 10:30.

Juutalaiset sanoivat Jeesuksen olevan ihminen, joka tekee itsensä Jumalaksi. Jeesus sanoi siis olevansa yksi Isän kanssa ja sen tähden juutalaiset halusivat kivittää Jeesuksen Jumalanpilkan tähden. Juutalaiset kokivat Jeesuksen käyttäytyvän kuten Jumala ja että Hän teki itsensä Jumalaksi, siksi he halusivat kivittää Hänet Jumalanpilkan tähden. Jeesus ei tekeytynyt Jumalaksi, sillä Hän on Jumala ja siksi Hän käyttäytyi kuten Jumala käyttäytyy.

http://www.kotipetripaavola.com/Jeesus_on_Jumala.html

Joh.9. Ja kohta parani se ihminen, ja otti vuoteensa ja kävi. Ja se päivä oli sabbati.
10. Sanoivat siis Juudalaiset paratulle: nyt on sabbati, ei sinun sovi vuodetta kantaa.
11. Hän vastasi heitä: joka minun paransi, se sanoi minulle: ota vuotees ja käy.
12. Niin he kysyivät häneltä: kuka on se ihminen, joka sinulle sanoi: ota vuotees ja käy?
13. Mutta ei parattu tietänyt, kuka se oli; sillä Jesus oli mennyt pois kansan tähden, joka siinä paikassa oli.
14. Sitte löysi Jesus hänen templissä ja sanoi hänelle: katso, sinä olet parattu: älä silleen syntiä tee, ettei jotain pahempaa sinulle tapahtuisi.
15. Niin se ihminen meni pois ja ilmoitti Juudalaisille, että Jesus oli se, joka hänen parantanut oli.
16. Ja Juudalaiset vainosivat sentähden Jesusta ja etsivät häntä tappaaksensa, että hän senkaltaisia teki sabbatina.
17. Niin Jesus vastasi heitä: minun isäni tekee työtä hamaan tähän asti, ja minä myös teen työtä.
18. Sentähden etsivät Juudalaiset häntä vielä enemmin tappaaksensa, ettei hän ainoastaan sabbatia rikkonut, mutta myös sanoi Jumalan isäksensä, ja teki itsensä Jumalan kaltaiseksi.
19. Niin Jesus vastasi ja sanoi heille: totisesti, totisesti sanon minä teille: ei taida Poika itsestänsä mitään tehdä, ellei hän näe Isän tekevän; sillä mitä ikänä hän tekee, sitä myös Poika niin tekee.
20. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja osoittaa hänelle kaikki, mitä hän itse tekee, ja hän on vielä suurempia töitä hänelle osoittava, kuin nämät ovat, että teidän pitää ihmettelemän.
21. Sillä niinkuin Isä herättää ja virvoittaa kuolleita, niin myös Poika virvoittaa, joita hän tahtoo.

Jeesus ei rikkonut Jumalan sapattia vaan ainoastaan fariseuksien ja kirjanoppineiden keksimiä sapatin perinnäissääntöjä esim, ei saa kantaa vuodetta sapattina.

Tässä tulee nyt se esille hyvin että Jeesus sanoo Jumalaa Isäkseensä ja näin teki itsensä Jumalan kaltaiseksi. Eli Jumalan Poika on Jumalan kaltainen. Isä ja Poika yhdessä loivat maailman niin kuin Raamattu opettaa ja Poika tekee niitä mitä Isä tekee. Herra Jeesus ei siis ole Isä vaan Isän Poika Jumala/Luoja!

:GBU:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jeesus on Herra!

ViestiKirjoittaja lähtökuoppa » 16. Joulu 2010 23:22

En ollut silloin aiemmin ajatellut, että Jeesus olisi Jumala, vaikka oli selvää, että Hän on Jumalan Poika. Olin uskonut, että Hän on syntynyt Jumalasta ja näin ollen Jumalan Poika. En tiennyt sitä, että jehovantodistajat voivat myös näin uskoa. Kun annettiin ymmärtää, että jos Hän olisi syntynyt niin Hän olisi ollut luotu mutta Hän on Jumala, niin sillä hetkellä sai tuntea ihmeellistä iloa. Kuin Jeesuksen ristintyöstä olisi saanut ymmärtää sitä rakkautta (pisaran verran), jolla Hän on meitä rakastanut kun antoi itsensä meidän edestämme. :hearts:
lähtökuoppa
 

Re: Jeesus on Herra!

ViestiKirjoittaja toni t » 27. Joulu 2010 13:48

Monet suomalaiset ymmärtävät tämän Herra sanan väärin ja tämä Herra sana on todella tärkeä ymmärtää oikein sillä Jeesukseen tulee uskoa niin kuin Raamattu sanoo.

Joh.38. Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.
39. (Mutta sen hän sanoi siitä hengestä, jonka niiden piti saaman, jotka uskovat hänen päällensä; sillä ei Pyhä Henki vielä silloin saapuvilla ollut, ettei Jesus ollut vielä kirkastettu.)

Katsoin wikipediasta Herra sanaa ja se selittää osaksi sitä miksi monet ymmärtävät Herra sanan suomenkielessä väärin kun Herralla viitataan Jeesukseen sillä monet kyllä sanovat Jeesuksen olevan Herra mutta kun samalta ihmiseltä kysyy onko Jeesus Jumala niin sitä he eivät usko.

Lainaus wikipediasta.

Herra on suomen kielessä esiintyvä saksalaisperäinen lainasana, jota keskiajalla käytettiin ritareiden ja pappien arvonimenä.

Sittemmin (1800-luvun lopulla) herra-sanan merkitys on laajentunut tarkoittamaan mitä tahansa arvostettua tai vaikutusvaltaista miespuolista henkilöä, tai yksinkertaisesti aikuista miespuolista henkilöä.

Sanalla "Herra" tarkoitetaan myös kristinuskon Jumalaa.



Moni suomalainen siis ymmärtää Jeesuksen Herruuden tarkoittavan vain ensin mainittua eli vaikutusvaltaista miespuolista henkilöä. Raamattu ei kuitenkaan tarkoita Herra sanalla Jeesuksen kohdalla tätä vaan Herra sana tarkoittaa Jumalaa/Luojaa.

Raamatun uskontunnustuksessa ei tunnusteta Jeesusta vaikutusvaltaiseksi mieheksi vaan Luojaksi jota Herra tarkoittaa.

Jesaja.45:18 Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan - hän on Jumala - joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti: Minä olen Herra, eikä toista ole.

Room.10:9Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
10:11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. 10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."

Paavali siteeraa roomalaiskirjeen luvun 10 jakeessa 13 vanhan testamentin Jooel.2:32 Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.

Tässä kohdassa Herra sana on (Jhwh/Jahve/Jehova joka tarkoittaa itsestään aina olemassa ollutta Jumalaa joka on kaiken Luonut ja juuri tästä Herrasta Jeseja 45:18 kertoo) eli paavali siteeraa tätä kohtaa ja sanoo että joka tunnustaa Jeesuksen täksi Herraksi pelastuu!

Jeesus pitää siis tunnustaa Herraksi joka tarkoittaa Jumalaa joka on kaiken luonut. Tätä moni ei ymmärrä kun puhutaan siitä että tulee tunnustaa ja uskoa Jeesuksen Herruuteen. Moni uskosta osatonkin sanoo Jeesusta Herraksi koska he eivät tarkoita Herra sanalla Luojaa vaan vaikutusvaltaista miestä. Sellainen uskontunnustus ei ole Raamatullinen jos Jeesusta ei tunnusteta Herraksi joka on Jumala.

Petrillä on hyvä kirjoitus aiheesta.

Herra sana tarkoittaa VT:ssa Jumalaa, nyt annankin sinulle mietittävää, mitä Herra sana merkitsee UT:ssa, joka on liitettynä Jeesukseen, meidän Herramme Jeesus. Tarkoittaako tuo Herra sana herrasmiestä vai Jumalaa? UT:n kreik. teks. kääntää kaikki vanhan testamentin Herra (Jhwh) sanan lainaukset sanalla kyrios. Samaa kyrios sanaa käytetään myös silloin, kun käytetään Herra (kyrios) Jeesus(Ieesous) sanaa. UT ei tee mitään eroa näiden sanojen välille, jotka ovat lainauksia VT:sta missä esiintyy Herra (Jhwh) sana ja UT:ssa olevan Herra (Kyrios) sanojen välille. Selitykseksi ei riitä se esim. Jehovan todistajien väite, että septuagintassa on ollut tetragrammi, joka on sieltä poistettu ja UT:n sana kyrios ei tarkoitakaan Herraa (Jhwh), vaan ehkä herrasmiestä tai mitä sitten? Apostolit kirjoittivat Pyhän Hengen ohjaamina ja koska UT niin kuin VT antavat saman todistuksen, että Jeesus on Jumala sekä Herra (Jhwh), niin ei tarvittu eri sanoja erottamaan Herra sanaa, koska ei tarvita erotusta, sillä Jeesus on Herra. Johannes Kastaja siteerasi Jes 40 lukua sanoessaan olevansa huutavan ääni erämaassa, joka valmistaa tietä Herralle ja Jumalalle. Jes 40:3 Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.

Hepreankielisessä Raamatussa Jes 40:3:ssa oleva Herralle sana on Jhwh sekä Jumalallemme sana on Elohim, ja kuten tiedämme niin Johannes kastaja valmisti tietä Herralle Jeesukselle, joka on Raamatun ilmoituksen mukaan Herra (Jhwh) sekä Jumala (Elohim).

Kyrios sana siis tarkoittaa ja vastaa VT:ssa heprean sanaa Jhwh.

http://www.kotipetripaavola.com/Jeesus_on_Jumala.html
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jeesus on Herra!

ViestiKirjoittaja pekka » 27. Joulu 2010 15:14

Tämä on tosiaan hiukan mutkikasta. Jeesus on Jumalan Poika ja myös Jumala. Jeesus on Herra ja myös Herramme Jeesus Kristus ja messias. Siis ut:n ilmoituksen mukaan. Taivaan Isä on Jumala mutta myös Jeesus on siis Jumala mutta kuitenkin Jumalan Poika. Taivaan Isä ja Jeesus on yksi eli molemmat yhdessä loivat kaiken. Kun puhuu Jeesuksesta niin voiko hänestä siis käyttää myös nimeä Jumala? Ja kun puhuu Herrasta niin sekö tarkoittaa aina Jeesusta armoliitossamme, ei koskaan Taivaan Isää?
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 47 vierailijaa