Naisen paikka

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Naisen paikka

ViestiKirjoittaja inka » 20. Kesä 2011 15:24

Olen tässä viimepäivinä pohtinut, onko sopivaa naisen, jolla on pieniä lapsia/lapsi opiskella tai käydä töissä? Minulla on syksymmällä 2-vuotta täyttävä lapsukainen ja olen aloittamassa opiskelut jälleen ensi syksynä. Lapsi olisi ainakin osan päivistä hoidossa perhepäivähoitajalla, riippuen aina kuinka paljon pakollisia luentoja minulla on.
Jotkut uskovat ( ei kuitenkaan kaikki) eivät hyväksy ädin opiskelua tai työssäkäyntiä, sillä heidän mielestään nainen ei voi olla samaan aikaan hyvä äiti, puoliso ja Jumalan lapsi, vaan väkisin epäonnistuu jossakin näistä, mikäli käy töissä tai opiskelee. Opiskelu on heidän mielestään myös suuruuden ja maailman kunnioituksen tavoittelua.

Raamatussa puhutaan naisen asemasta esim. Tiit.2:3-5 niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia, voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.

Olen todella kiitollinen vastauksista jälleen kerran! Jumalan siunausta kaikille!
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: Naisen paikka

ViestiKirjoittaja tuomarisimson777 » 20. Kesä 2011 21:38

Herra on aikas voimallinen sumplimaan asioita kun on tarvetta sille. Jos opiskelu on tarpeellista siihen että yleensä pääsee töihin, on se tarpeelista ja Herra sumplii asiat hyvin. Mulle Herramme johdatti ei-stressaavan päivätyön ..Iltatyöt ei mulle sovi koska ne ajaa mut ryyppäämään :( Se on kokeiltu niin monta kertaa..
Ainakin melkein oikeita uskon-näkemyksiä jo vuodesta 2004=)=)
tuomarisimson777
 
Viestit: 543
Liittynyt: 01. Maalis 2011 17:44

Re: Naisen paikka

ViestiKirjoittaja Lumina* » 20. Kesä 2011 21:45

Samaa mieltä että kyllähän niihin useimpiin ammatteihin on koulut käytävä.Mutta sitä mä nyt oon täs miettiny lukiessani tuota Hilja Aaltosen ajatelmia..kun oon tienny hänen olleen evankelista mutta hän kertoo olleensa myös seurakunnan paimen ja saarnaaja? Mitenkäs se on ollu mahdollista??
Lumina*
 

Re: Naisen paikka

ViestiKirjoittaja lara.tomb.raider » 22. Kesä 2011 13:27

Minulla ei (vielä) ole lapsia. Olen läheltä seurannut yksi ja useampi lapsisen perheiden arkea. Ymmärrän naisia, jotka haluavat hoitaa lapsiaan kotona. Veljen perheessä on 1,5 vuotias lapsi ja lapsen äiti (ei-uskova) on halunnut hoitaa lasta kotona. Ymmärrän myös tilanteen niissä suhteissa, joissa perheessä on useampi lapsi. Äiti haluaa silloin panostaa lasten kasvatukseen ja kodin hoitamiseen. Se on arvokasta työtä. Kodin siisteys, ruoan laitto ja lasten hoito/ kasvatus on kokopäivätyötä, jota ei usein tarpeeksi arvosteta.

Äitini hoiti minua kotona 3-vuotiaaksi asti. En muista siitä ajasta mitään: en mitään leikeistä, päiväunista, ruoista tai ulkoiluista. En ollut siihen ikään mennessä toiminut juuri muiden lasten kanssa. Äitini palattua työelämään minulle tuli kotiin hoitaja, koska olin itkenyt perhepäivähoidossa. 3-vuotiaasta ylöspäin minulla on muistikuvia niin tästä rakkaasta hoitajasta kuin äitini kanssa vietetystä ajasta. (Joskus minua hoiti myös lähellä asuva mummo, mutta se oli minusta lähinnä ahdistavaa.) Ei kenenkään äidin tarvitsee syyllistää itseään siitä, kuka lasta hoitaa vai hoitaako itse. Jos lapsella on turvallinen ja rakastava ympäristö, tämä saa ruokaa ja kuivat vaipat vaihdetaan ylle, niin kaikki on silloin hyvin lapsen perusturvallisuuden kannalta. Jos äiti käy töissä, hän tuntee syyllisyyttä poissaolosta, jos on lapsen kanssa kotona, saattaa potea huonoa oloa työpanoksen hukkaan menemisestä... Kumpi on sitten parempi tai pahempi??? On puolipäivätyö ja pätkätyö. Jotkut haluavat tehdä pätkätöitä, koska pystyvät olemaan myös lasten kanssa kotona. Silloin he eivät ole sidottuja niin tiukasti työn tekemiseen kodin ulkopuolella. Kaikkien ei tarvitse tehdä 40 tuntia viikossa töitä. Minä ajattelen niin, että kotona käyvä hoitaja työllistyy. Samoin perhepäivähoitajat ja muut henkilöt, jotka työskentelevät lastensa kanssa, saavat voita leivän päälle!

Mietitään maailmaa, jossa äidit eivät kävisi kodin ulkopuolella töissä. Työpaikat olisivat silloin lähes kokonaan miesten (iäkkäämpiä naisia, lapsettomia ja hyvin nuoria naisia lukuunottamatta). Minkälaisia työyhteisöjä olisivat koulut, sairaalat, siivousfirmat, vanhainkodit, vaatekaupat ja vaikkapa lastentarhat? Minä ostan vaatteet mieluummin nais- kuin miesmyyjältä. Kummallakin sukupuolella on annettavaa työyhteisöön on ammatti mikä tahansa. Meillä on myös eri lahjoja. Uskon todella, että Jumala on tarkoittanut ne käytettäväksi eikä hukattavaksi.

Voidaan ajatella myös yhteiskuntaa, jossa naisia ei koulutettaisi lainkaan. Näin on edelleen valitettavasti monissa maissa. Niissä naiset ovat automaattisesti täysin riippuvaisia miehistä. Naisen huolehtija on joko isä tai aviomies. Hienoa, jos läheinen huolehtijamies on lainkuuliainen ja kunnollinen, ikävää, jos perheen tulot juodaan tai vaimoa pahoinpidellään. Koska naiset eivät osaa lukea ja laskea, he eivät voi hoitaa itsenäisesti ostoksia tai liikkua kodin ulkopuolella. Toisaalta se taakoittaa myös miehiä, jotka joutuvat huolehtimaan sellaisista asioista, joita nainen kykenee hoitamaan itsenäisesti. Nämä naiset eivät voi myöskään lukea Raamattua.

Työ sinänsä voi olla parhaillaan sekä miehelle että naiselle henkisesti antoisaa, siitä saa rahaa, työyhteisössä työntekijän panosta ja ideoita arvostetaan, työyhteisö on mukavan sosiaalinen. Minulle ainakin oma työ antaa todella paljon. Olen ollut musiikin parissa aina. Nautin lasten onnistumisista. Saan kasvattaa samalla lapsia ja nuoria, vaikka biologisesti he eivät olekaan minun. Naisia voidaan arvostella suuruuden tai oman kunnian tavoittelusta - miksi siesten on "ihan okei" kilpailla työelämässä eikä heitä siitä moitita. Jos he avoimesti kertovat aikaansaannoksistaan, he saavat kiitosta ja jopa ihailua. Jotkut miehet tekevät ehkä reissuhommaa, kuten rekan ajaminen tai laivalla työskentely. Niissä töissä ollaan päiviä, viikkoja tai kuukausia kerrallaan pois kotoa. Onko tämä sitten lapsille hyvä tilanne? Yhtä lailla lapset ikävöivät isäänsä kuin äitiään. Ei mukavakaan työpaikka ja -yhteisö ole aina ruusuilla tanssimista, mutta pääperiaatteessa sekä naiset että miehet voivat nauttia työstään. Naiset usein joustavat työasioissa ja muutenkin. Miehet saavat töiden lisäksi käydä harrastamassa vaikkapa joukkueurheilua pari kertaa viikossa. Mielestäni kotityöt täytyy voida jakaa. Jos toinen pyykkää ja laittaa ruokaa joka päivä, niin toinen sitten leikkaa ruohon. Varmasti on naisia, jotka eivät anna miehensä osallistua kodinhoitoon. He haluavat pitää kaikki langat käsissään eivätkä salli miehen tehdä mitään. Tunnen tällaisiakin, valitettavasti.

Rukoilisin enemmin tasapainoa ja tasa-arvoa perheisiin, jossa kumpikin vanhempi osallistuu lasten kasvatukseen ja kotitöihin. Samalla kumpikin voi käydä työssä, jos niin kokee hyväksi.
lara.tomb.raider
 
Viestit: 204
Liittynyt: 04. Tammi 2011 10:33
Paikkakunta: Satakunta

Re: Naisen paikka

ViestiKirjoittaja inka » 22. Kesä 2011 21:15

Kiitos vastauksista kakille!
Olen nyt ollut kaksi vuotta pois koulunpenkiltä ja mieleni tekisi todella jatkaa opiskeluja, edes opapäiväisesti ja saada ne "pois alta", ettei enää tarvitsisi niitä miettiä. Kaipaan todella sitä, että saan ns. käyttää aivojani ja oppia uutta alasta, joka minua kiinnostaa. En halua kunniaa enkä suurutta, vaan ammatin, jossa voin auttaa toisia ihmisiä. En myöskään tahdo opiskella vanhempieni tai kenenkään mieliksi, vaan omasta tahdosta. Opiskeluni ei myöskään tarvitsisi välttämättä olla täysipäiväistä, sillä ei kaikilla luennoilla ole läsnäolopakkoa eikä joka jaksossa olisi edes joka päivä( ma-pe) koulua. En kuitenkaan halua tätä tehdä lapseni hyvinvoinnin kustannuksella, sillä onhan lapsen hyvinvointi tärkeämpää kuin omat toivomukset.

Koen nyt suurta syyllisyyttä siitä, että olisin laittamassa lapseni hoitoon.. Rakastan lastani hyvin, hyvin paljon ja tahdon tietenkin itse kasvattaa hänet mieheni kanssa, enkä niin, että joku hoitotäti kasvattaa hänet. Miehenikään ei tahdo, että lapsemme olisi hoidossa koko päivää.
Uskovat ystävät sanoivat minulle, että Raamattu selkeästi opettaa, että naisen paikka on ainoastaan kotona, perustellen sen tällä kohdalla : Tiit.2:3-5 niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia, voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.
Minä en kuitenkaan jotenkin löydä tuosta kohdasta sanomaa, että nainen ei saisi opiskella, vaikka tällä on lapsia.. Tai jos se sitten johtuu itsekkyydestä.. Tämä asia vaivaa todella. :(

Siunausta kaikille! :hugehug:
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: Naisen paikka

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 22. Kesä 2011 22:31

Minua askarruttaa samoin mutta kreikan kieltä eräs tuttava osaa niin käännyin ottamaan häneen yhteys ja kysyä mitä Tiit. 2:5 sanoo.


Hän lähetti minulle valmiiksi käännetyn siis suomennetun käännöksen s-postilla.

Tiit.2:5 tervemielisiä, puhtaita, kodissa työskenteleviä, hyviä, alistuvaisia omalle miehelleen, jotta Jumalan Sanaa ei pilkattaisi.

Jos täällä joku osaa sitä kieltä niin voi itse tarkistaa onko tuo oikein käännetty suomeksi. Kiitos!

Vanha kirkkoraamattu (Biblia 1776) sanoo todellakin hassusti tämän kohdan. Se ei edusta alkuperäistä ajatusta. Alunperin Paavali kirjoitti, että nuorten naisten tulisi olla "kodissa työskenteleviä", mutta noin 500-luvulla tekstiin tuli ilmeisestikin kirjurin kopiointivirhe ja sana muuttui muotoon "kotia valvovia". Tämä johti edelleen miehiseen tulkintaan, että naisen paikka on kotona. Piste. Mutta tätä Jumalan sana ei alun perin tarkoittanut. Se kannusti ahkeruuteen kotitöissä.

Jos täällä joku tietää miten tulisi vastata Sanan valossa niin saa sanoa puolestani mutta en ole varma onko tuo minkä minä sain eräältä tuttavalta oikea selitys Sanan valossa. Voitte koetella ja tutkia Sanan valossa. Jumalan armollista siunausta kaikille! :pc:

Voit opiskella turvallisin mielin ilman omaatuntoa ja tsemppejä opiskeluun, Inka! :thumb:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Naisen paikka

ViestiKirjoittaja JHK » 22. Kesä 2011 23:01

Vaikka kyseinen kohta kuuluisikin "kodissa työskentelevä", meidän on muistettavan että tuohon aikaan se oli naisten hommaa, ja vaimoja kehotettiin siis hoitamaan omat työnsä hyvin. Raamattu tuntee myös kodin ulkopuolella työskennelleitä naisia. Nykyään on tapana että molemmat vanhemmat tekevät töitä, ja lapsista huolehtii lapsen hoitaja (ei ennenkuulumatonta menneinä aikoina, jolloin lasta saattoi imettääkkin joku muu kuin lapsen äiti.) Jos lapsi on hyvässä hoidossa, niin en näe ongelmaa äidin opiskelussa tai työskentelyssä, kunhan lapselle muistaa antaa huomiota ja läheisyyttä kotona ollessaan.
JHK
 

Re: Naisen paikka

ViestiKirjoittaja tuomarisimson777 » 22. Kesä 2011 23:28

Tämä koskee uskosta osattomia, eli luult varmasti "jumalattomia" naisia. Kuskina kierrän suuren määrän firmoja ja olen aikasemmin kokenut miesvaltaiset, että naisvaltaiset työpaikat. Olen huomannut naisten olevan paljon miehiä laiskempia.. Naisvaltaisia työpaikkoja palvellessa voin sanoa että Kuorma-automiehen HIKI lentää kaaressa ja saat painaa itsesi aivan uihnalle.. :( Miesvaltaisia työpaikkoja palvellessa taas hommat on lähes vasemmankäden hommia. Tosin suurin syy on siinä että nämä miesvaltaiset työpaikat ovat paikkoja joissa on työkalut,pelit ja pensselit. Mutta muutaman mielenkiintoisen seikan olen silti pannut merkille... :wise3: :wise3: naisilla on yleensä paljon suurempi kiire töistä kotiin.. jos tuon tavaraa ja sitä on paljon..yleensä sana "voi ei" tulee naisen suusta.. :lol: :lol: :lol: Mutta on mietittävä sitä että miten ihminen on alunpoerin luotu.. Mies on rakennettu fyysistä rasitusta varten ja mies sisältää lihasmassaa monta kertaa naista enemmän.. miehen sydän,hengityselimnistö on paljon naisen vastaavia isommat..
Ainakin melkein oikeita uskon-näkemyksiä jo vuodesta 2004=)=)
tuomarisimson777
 
Viestit: 543
Liittynyt: 01. Maalis 2011 17:44

Re: Naisen paikka

ViestiKirjoittaja lara.tomb.raider » 24. Kesä 2011 13:16

Kiitos kaikille valaisevista kirjoituksista! Kiitos Herralle, että tästä(kin) asiasta keskustellaan :)

Naiset ja miehet ovat fyysiseltä ruumiinrakenteeltaan erilaisia. Jumala on luonut meidät erilaisiksi eikä meidän tarvitse yrittää olla mitenkään parempia kuin vastakkainen sukupuoli... Sukupuolen sisällä on myös eroja. Jos vertaan itseäni naisena muutamiin läheisiin naisiin, meissä on eroja. Minä kestän fyysistä rasitusta paremmin kuin joku toinen. Jollain toisella saattaa olla taas sitten sellaisia taitoja, mitä minulla (sukupuolesta huolimatta) ei ole tai ovat heikkoja. Olen työskennellyt sekä -30 että yli +30 asteessa täysiä työpäiviä mm. opiskeluaikana ja jonkun verran sen jälkeenkin. En ole oikein koskaan viihtynyt "näpräämistöissä" (älkää käsittäkö tätä nyt väärin ja loukkaantuko). "Näpräämistöillä" tarkoitan erityistä tarkkuutta vaativaa työtä vaikkapa laskennallisesti tai kielellisesti, mikä voi olla toimistotyötä, kirjanpitoa, laskentaa, kirjastossa työskentelyä, sihteerin hommia. Useat naiset ovat tässä erityisen hyviä, ja suuri kiitos minun kanssani työskenneille ja työskenteleville tämän kaltaisten hommien tekijöille. Minä "näprään" sitten välillä kotona siivoten pikkutarkkaan jääkaappia tai muuta, mutta työpaikalla en sitä harrasta :D ! Tämä ei tarkoita, että tekisin työni hutiloiden. En pidä siitä, että istun koko työpäivän. Usein lämmittelen ja soittotreenaan seisten. Saan liiasta istumisesta selkäni kipeäksi helpommin kuin siitä, että seison ja liikun 8h työpäivän aikana. Vaikka kestän fyysistä rasitusta, en ole mies. Minun ei tarvitsekaan olla. Olen kohdannut miesten puolelta aliarviointia sukupuoleni vuoksi. Jotkut miehet helposti aliarvioivat naiset, samoin naiset voivat yliarvioida miesten fyysiset voimat ja remonttireiskan taidot! Minua joskus ärsyttää se, että soittotavaroita "roudatessa" minua "kielletään" ottamasta kiinni johonkin painavaan laukkuun. Jos en jaksa nostaa ja kantaa jotain, jätän nostamatta ja joku mies saa tehdä sen. En pidä hyysäämisestä enkä paapomisesta. Olen myös joskus tehnyt fyysisesti heikompirakenteisen miehen auttamiseksi jotain fyysistä voimaa vaativaa hommaa. On ilo saada olla avuksi - on apua tarvitseva sitten mies tai nainen. Jos mietitään entisajan maatalon töitä, niin kyllä naisetkin ovat tehneet melkoisen vaativia/ raskaita töitä laiskottelematta.

Olen työskennellyt sekä mies- että naisvaltaisissa työpaikoissa sekä paikoissa, joissa on kumpaakin sukupuolta yhtä paljon töissä. En osaa sanoa Tuomarisimsonin777 työstä sen enempää - hän näki työyhteisöt omasta näkökulmastaan käsin ja sen mukaan, mikä toimii ja mikä ei. Miesten kanssa työskentely on usein suoraviivaista, mutta eivät nekään työyhteisöt ole ongelmattomia. Olen ollut reilun vuoden paikassa, jossa olin miesten keskellä ainoa nainen. Luulin siihen asti, että sellaiset työyhteisöt ovat ongelmattomia! Vielä mitä: samanlaista juoruamista (oikein välillä niin sanotusti akkamaista) ja kyräilyä, työn välttelyä ja riman ali menemistä kuin pahimmassa tapauksessa naisten työpaikoilla. Välillä olin hiljaa enkä osallistunut niihin tilanteisiin, välillä sanoin suoraan asioista. Olen ollut pienessä leipomossa töissä, jossa oli vain naisia. Siellä kaikki hommat toimivat työntekijöiden kesken: pomo oli se heikoin lenkki. Näissä kyseisissä työpaikoissa olin ainoa uskova tai vähemmistössä (että oli 1-2 muuta). Se ei ole aina sukupuoleen sidottua, mikä työyhteisö toimii ja mikä ei. Olen kuitenkin huomannut, että jotkut naiset ovat putkiaivoisia eivätkä voi joustaa tasan tarkkaan yhtään (myös uskovia) ja se on koko työyhteisölle haitaksi.

Kotityöt ovat yhtä vaativia kuin mitkä työt tahansa. Kyllä siinä siivotessakin saa hien lentämään ihan kiitettävästi :D ! Uskoisin, että lasten kanssa temmeltäminen ja juokseminen käy sekin ihan fyysisestä työstä. Ymmärrän tuon Raamatun kohdan "kodissa työskenteleviä" myös niin, että jos kumpikin (mies ja nainen) käyvät kodin ulkopuolella töissä/ opiskelevat, niin kodin töitä ei saisi kasata yksin miehen hartioille. Usein se menee varmaankin niin, että kotityöt kasaantuvat työpäivän jälkeen naisen harteille (pyykit ja muut), mutta mies voi hoitaa sitten taas oman osansa. Meillä kodissa tehdään niin, että minä hoidan kaikki pituutta vaativat työt (kurottelu), koska olen miestäni pidempi. Fyysiset ominaisuudet vaikuttavat siis tähän. En sääli tai voivottele, vaikka meillä välillä vitsiä heitetäänkin ;) ! Jokaisella perheellä on varmasti oma toimiva systeemi arjen pyörittämiseen eikä se ole välttämättä sama kuin naapurissa!
lara.tomb.raider
 
Viestit: 204
Liittynyt: 04. Tammi 2011 10:33
Paikkakunta: Satakunta


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa

cron