Mihin Putin on matkalla?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Mihin Putin on matkalla?

ViestiKirjoittaja laulajamies » 22. Elo 2022 14:03

Mihin Putin on matkalla?

Onko vika Putinin puolella, hänhän voi puhua mitä lystää, hänhän voi puhua ihan mitä tahansa.

Esimerkiksi, jos Putin olisikin antanut venäläisille käskyn, että nyt heidän olisi kaikkien vedettävä itsensä narun jatkoksi, niin eikö vahinko olisi ollut jossain muualla, kuin Putin puolella.

Venäjä manipuloi kansalaisiaa median avulla, toki, mutta eikö ole myös niin, että venäjän kansa on unohtanut Jumalan ja alkanut seurata televisiota?

Putin ei ole tietääkseni kenenkään venäläisen niskaan painanut asetta ja käskenyt, että "no, alapa tappamaan ukrainalaisia naisia ja lapsia"

Onko nyt niin, että Putin selviää puhtaammin paperein tästä kaikesta, kuin hallitsemansa kansa?


Mikä maailmojen kansoja vaivaa. Joka uskonnossa korotetaan viisautta ja ajattelua ja kuitenkin näyttää siltä,
että juuri uskontojen piiristä tulee kaikkein viheliäisimät saatanankumartelijat.
laulajamies
 
Viestit: 131
Liittynyt: 09. Marras 2019 15:50

Re: Mihin Putin on matkalla?

ViestiKirjoittaja nmn » 27. Elo 2022 23:17

Putin edustaa Venäjällä varsin maltillista linjaa. Ukrainankin tilanteessa odotteli vuosikaudet kärsivällisesti että asiat saataisiin kuntoon sopimuksilla (Minskin sopimukset). Kun ulkovenäläläisten tappaminen Donbassissa kiihtyi ja Venäjästä leivottiin samalla syntipukkia kaikkiin maailman ongelmiin aina Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksista lähtien, niin taisivat lopulta ymmärtää Venäjällä, ettei rauhanomainen ratkaisu Itä-Ukrainassa vain yksinkertaisesti tule onnistumaan. Jos joku luulee Putinin eliminoinnin tuovan Venäjän takaisin "ruotuun" eli ajamaan globalistien agendaa, niin eipä paljoa nykyvenäjästä tiedä. Siellä kärsittiin jo kommunismit läpi eikä lännen ajama uusmarxismi sen vuoksi houkuttele tippaakaan.
nmn
 
Viestit: 125
Liittynyt: 20. Syys 2020 21:37

Re: Mihin Putin on matkalla?

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 30. Elo 2022 10:17

*
Tapasin pitkästä aikaan kamupiiriäni viime perjantaina niin yksi heistä sanoi mulle että Putinilla on 3 vuoden elinaikaa. Kuulemma Putin on sairas. Onko se asia totta? :roll: En ole seurannut Putiniin liittyviä juttuja mutta yksi kamu sanoi mulle. :wtf:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mihin Putin on matkalla?

ViestiKirjoittaja nmn » 04. Syys 2022 17:54

vaisuliini kirjoitti:*
Tapasin pitkästä aikaan kamupiiriäni viime perjantaina niin yksi heistä sanoi mulle että Putinilla on 3 vuoden elinaikaa. Kuulemma Putin on sairas. Onko se asia totta? :roll: En ole seurannut Putiniin liittyviä juttuja mutta yksi kamu sanoi mulle. :wtf:


Kaikenlaisia huhuja aina liikkuu, mutta mitään vahvistusta en ole missään nähnyt tuollaisille väitteille. Jos vertaa vaikkapa Putinin ja Bidenin esiintymisiä, niin sanotaan nyt vain että Putin näyttää varsin terveeltä siinä vertailussa.

Loppujen lopuksi kukaan ei elä ikuisesti ja niin Putininkin päivät päättyvät ennen pitkää. Se muuttuuko Venäjän politiikka siinä vaiheessa maltillisempaan vai jyrkempään suuntaan ei ole itsestäänselvää. Putinia on kritisoitu Venäjällä siitä, että on liian maltillinen ja on antanut Naton laajeta liikaa puuttumatta asiaan.
nmn
 
Viestit: 125
Liittynyt: 20. Syys 2020 21:37

Re: Mihin Putin on matkalla?

ViestiKirjoittaja laulajamies » 04. Syys 2022 20:08

nmn kirjoitti:Putin edustaa Venäjällä varsin maltillista linjaa. Ukrainankin tilanteessa odotteli vuosikaudet kärsivällisesti että asiat saataisiin kuntoon sopimuksilla (Minskin sopimukset). Kun ulkovenäläläisten tappaminen Donbassissa kiihtyi ja Venäjästä leivottiin samalla syntipukkia kaikkiin maailman ongelmiin aina Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksista lähtien, niin taisivat lopulta ymmärtää Venäjällä, ettei rauhanomainen ratkaisu Itä-Ukrainassa vain yksinkertaisesti tule onnistumaan. Jos joku luulee Putinin eliminoinnin tuovan Venäjän takaisin "ruotuun" eli ajamaan globalistien agendaa, niin eipä paljoa nykyvenäjästä tiedä. Siellä kärsittiin jo kommunismit läpi eikä lännen ajama uusmarxismi sen vuoksi houkuttele tippaakaan.


Timo Vihavainen esittää Ivan Puopolon youtube-kanavalla, että Putin on ennen tätä erikoisoperaatioraanaivan suoraan puhunut Ukrainan valtauksesta ja ns. suur-Venäjän palauttamisesta.


Tässä arvioita Venäjän sotaisaan käyttäytymiseen.


Olikohan pähkinänkuoressa niin, että Venäjän laajentuminen on slaaveille selviytymiskysymys.

Näidenkin asioiden paikkansapitävyyttä voi tietenkin yrittää miettiä..
laulajamies
 
Viestit: 131
Liittynyt: 09. Marras 2019 15:50

Re: Mihin Putin on matkalla?

ViestiKirjoittaja nmn » 11. Syys 2022 18:31

Venäjä sanoi jo vuonna 2008 että jos Ukraina haluaa mennä Natoon, se saa mennä sinne ilman itäosiaan. Näyttävät usein tarkoittavan sitä, mitä sanovat siellä Venäjällä. Siksi tuntuu niin järjettömältä, että Suomi haluaa oikein tökkiä tikulla Venäjän karhua, kun tiedämme varsin hyvin että juuri se Naton laajeneminen on niille se punainen vaate.
nmn
 
Viestit: 125
Liittynyt: 20. Syys 2020 21:37

Re: Mihin Putin on matkalla?

ViestiKirjoittaja tuomarisimson777 » 24. Loka 2022 15:10

Jos me alamme mielistellä venäjää - silloin VENÄJÄ on meidän Jumalamme eikä Herra! tämän ovat monet unohtaneet ja alkaneet epäjumalanpalvontaan :bible: :bible: :bible: :bible:
Ainakin melkein oikeita uskon-näkemyksiä jo vuodesta 2004=)=)
tuomarisimson777
 
Viestit: 543
Liittynyt: 01. Maalis 2011 17:44

Re: Mihin Putin on matkalla?

ViestiKirjoittaja Juhani » 26. Loka 2022 21:02

Putin ei näyttäisi olevan taivaaseen matkalla, kuten eivät hekään, jotka vihaavat lähimmäisiään ja hyväksyvät toistensa tappamisen.
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Mihin Putin on matkalla?

ViestiKirjoittaja tuomarisimson777 » 27. Loka 2022 13:01

Mulla on pitkään ollut sellainen tunne? :shock: Onkohan mulla toiminnassa Henkien erottamisen armolahja (sitä eräs hyvä uskonsisar mulle monta kertaa rukoili tulemaan käyttöön) että Putinissa vaikuttaa sama henkivalta kuin islamissa.. :shock: :shock:
Ainakin melkein oikeita uskon-näkemyksiä jo vuodesta 2004=)=)
tuomarisimson777
 
Viestit: 543
Liittynyt: 01. Maalis 2011 17:44

Re: Mihin Putin on matkalla?

ViestiKirjoittaja Anton » 27. Loka 2022 19:12

tuomarisimson777 kirjoitti:Jos me alamme mielistellä venäjää - silloin VENÄJÄ on meidän Jumalamme eikä Herra! tämän ovat monet unohtaneet ja alkaneet epäjumalanpalvontaan :bible: :bible: :bible: :bible:


No ei nyt kovin monet, verrattuna Ukrainan / Naton palvojiin joita on moninvertaisesti enemmän.
Anton
 
Viestit: 56
Liittynyt: 11. Maalis 2020 02:55


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 46 vierailijaa