Tiedotus koskien Saulus-Lähetyksen toiminnan lakkauttamista

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Tiedotus koskien Saulus-Lähetyksen toiminnan lakkauttamista

ViestiKirjoittaja PetriFB » 28. Huhti 2021 12:08

Saulus-Lähetys ry on lakkautettu ja sen toiminta yhdistyksenä on päättynyt. Olemme päätyneet tähän ratkaisuun siksi, koska tulevina päivinä kaikki yhdistykset joutuvat noudattamaan tulevia antikristillisiä lakeja ja säännöksiä, joita noudattamalla joutuu luopumaan Raamatun totuudesta ja Raamatullisesta uskosta Herraan Jeesukseen. Emme ole vielä siinä ajassa, jossa antikristillinen lainsäädäntö pakottaa kaikki yhdistykset noudattamaan antikristillisiä lakeja ja säädöksiä, jotka ovat Jumalan tahtoa vastaan, mutta koimme, että jo etukäteen lakkautamme Saulus-Lähetyksen, jo hyvissä ajoin, ennen kuin tämä antikristillinen järjestelmä ottaa yhdistykset ja yhteiskunnan kokonaan hallintaansa. Lähestymme tätä aikaa ja siksi lakkautimme Saulus-Lähetyksen toiminnan hyvissä ajoissa jo etukäteen.

Entisen ja lakkautetun Saulus-Lähetys yhdistyksen toiminnassa mukana olleet ja siihen sitoutuneet henkilöt jatkavat kuitenkin hyvää ja hedelmällistä yhteistyötä. Meillä on yhteinen SaulusMedia kanava Youtubessa ja muualla sekä SaulusMedia blogi osoitteissa:

https://www.youtube.com/channel/UCP59JH ... QmQ/videos

https://saulusmedia.blogspot.com/2021/0 ... media.html

SaulusMedia ei ole yhdistys, vaan videokanava sekä blogisivu, jonka kautta ryhmä saman uskon näkemyksen jakavia Herran Jeesuksen opetuslapsia tekevät Jumalan armosta yhdessä hengellistä työtä. Palvelemme yhdessä ja erikseen sen mukaan mitä ja miten ymmärrämme uskon asioita ja kuinka Jumala meissä vaikuttaa uskoa. Jumalan runsasta siunausta kaikille uskon ystäville Herrassa Jeesuksessa.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Tiedotus koskien Saulus-Lähetyksen toiminnan lakkauttami

ViestiKirjoittaja Uskon » 30. Huhti 2021 00:34

Tuleviin antikristillisiin aikoihin on jo vahvat merkit ilmassa; alla muutamia uutisotteita, jotka liittyvät ilmaisun rajoittamiseen antikristillisen hengen vaikutuksesta:

1.Päivi Räsäselle perusteeton syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan:

"Räsänen: Kyse on uskonnon- ja sananvapaudesta Räsäsen kertoo poliisin todenneen päätöksessään näin: "Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava." Tämän vuoksi Räsäsen mukaan asiassa on kyse uskonnon- ja sananvapaudesta."

2.Espoon kotikirkirkon jumalanpalvelus keskeytettiin taannoin antikristillisen hengen vaikutuksesta:

Näin kuitenkin he itse Youtube-videon saatetekstissä:

Espoon kotikirkon jumalanpalvelus pidettiin ulkona jo viidettä kertaa, koska henkilörajoitukset sisätiloissa olivat epäselviä. AVI on vahvistanut 12.4.2021 , että "uskonnollisten yhdyskuntien toimintaa säätelevät yhdyskunnat itse. Aluehallintovirastolla ei ole lain mukaan toimivaltaa rajoittaa tällaisia tilaisuuksia."

Jumalattomat lainsäätäjät eivät tunne Jumalaa eivätkä hänen tahtoaan.

Ensimmäinen eksytys tapahtui Paratiisissa ja viimeinen koko maan piirissä - hyvän ja pahan tiedon puusta maistamisen lopullisin seuraus ja vihollisen viimeisin yritys eksyttää ja tuhota Jumalan omaksi kuvakseen luoma ihminen on tuotu esiin siten, että uskovien yhteys yritetään rikkoa kieltämällä kokoontuminen ja estämällä ihmisten kyky tunnistaa toisensa käyttämällä orjuudesta tuttua kasvot peittävää maskia.

Loppuhuipennuksena Jumalan ihmiseen DNA:han asettama ilmoitus pyritään ylikirjoittamaan siten, että ihmisestä tahdotaan tehdä Jumalan kuvan sijaan pedon kuva ja tuosta DNA:han asetetusta uudesta vääristetystä ilmoituksesta seurauksena on teknisesti luettavissa olevan pedon merkin asettaminen niihin ihmisiin, joiden DNA on muutettu. Näin olen asiaa ymmärtänyt.

Räsäsen tapauksesta nousee mieleen kuinka nyt kaikilla "osa-alueilla" (muillakin kuin seksuaalisuuteen liittyvillä) totuus on vääryyden vallassa. Esim. alkuräjähdys- ja evoluutio-teoriat "pitävät" luomisilmoitusta vallassaan

Room.
1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,

Raamatullisesta kokoontumisesta huomioita raamatunjakeiden avulla:

Matt. 18:20 Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."

Rinnakkaisviitteet
Matt. 28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

2.Korinttolaiskirje:
3:17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

En väitä etteikö Herra Jeesus itse olisi läsnä videoneuvottelu-kokoontumisissa tai etänä lähetettävissä kokouksissa, mutta silloin kun uskovat eksytetään luulemaan ettei kokoontuminen ole turvallista sairastumisvaaran vuoksi, on vähintäänkin jokin raamatullinen totuus hieman kadoksissa. Muissa, välimatkoista tai liikkumisvaikeuksista johtuvista syistä videoyhteys on evankeliumin kannalta luonnollinen tapa hoitaa yhteyksiä.

Pian on aika irrottautua myös sosiaalisesta mediasta, sillä evankeliumia oikein julistavia henkilöitä ja heidän seuraajiaan tullaan todennäköisesti tulevina aikoina vainoamaan sanomistensa vuoksi.

Ymmärtääkseni tämä kaikki nyt tapahtuva ja luotuun pandemiaan kytkeytyvä on osa meneillään olevaa eksytystä, jolla terveys- ja turvallisuussyihin vedotaan ettei kokoontuminen ole mahdollista ja tähän halpaan tuntuu nyt menevän suurin osa kristityistäkin. Tuleva kaikkia ihmisiä koskeva kontrolli on naamioitu turvallisuuden lisäämiseksi ja välittämiseksi.

Eksytys koskee ensisijaisesti kristittyjä, sillä eiväthän jo eksyksissä olevat uskosta osattomat "tarvitse" eksytystä? Kristityt eksytetään ensivaiheessa siten, että kerrotaan ettei ole turvallista kokoontua ja sitä kautta maailma saanee otteen heistä ja tämä on alkusoitto raamatulliselle suurelle luopumiselle.

On jo sinällänsä luopumusta uskosta osallistumalla DNA:han vaikuttavaan geenimanipulointiin ja täten kieltää jo Jesaja 53:ssa kerrottu tosiasia, että olemme Herran Jeesukseen haavain kautta paratut.

Jesaja
53:4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

Lopuksi - olkoon evankeliumi voimanamme matkalla kohti apostolisen ajan paluuta ja maanalaisia seurakuntia:

KR 1933/-38
Room. 1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

Rinnakkaisviitteet
Ps. 40:10 Minä julistan vanhurskautta suuressa seurakunnassa; katso, en minä sulje huuliani. Sinä, Herra, sen tiedät.
Ps. 40:11 Minä en peitä sinun vanhurskauttasi omaan sydämeeni, vaan puhun sinun uskollisuudestasi ja avustasi; minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta.
Mark. 8:38 Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."
1Kor. 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1Kor. 1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
2Tim. 1:8 Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa,
Uskon
 
Viestit: 110
Liittynyt: 28. Tammi 2021 18:23

Re: Tiedotus koskien Saulus-Lähetyksen toiminnan lakkauttami

ViestiKirjoittaja iinuliinu » 30. Huhti 2021 08:15

Uskovien olisi hyvä herätä rukoilemaan kotimaamme puolesta, että hallitsijamme, esivaltamme nöyrtyisi kunnioittamaan Jumalan lakia päätöksissään ja että sellaiset päättäjät jotka puoltavat
vääryyttä menettäisivät valta-asemansa. Sekä että tämä kansa saisi armon vielä löytää pelastuksen.

1Tim.2: 1 Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,

2 kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.

3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,

4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
iinuliinu
 
Viestit: 214
Liittynyt: 15. Helmi 2013 17:32

Re: Tiedotus koskien Saulus-Lähetyksen toiminnan lakkauttami

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 01. Touko 2021 07:11

*
Niin, tärkeä rukous. :prayer4:


Jos tulee vainon aika, täällä foorumissa voi toimia suljetussa osastossa. Jokunen aika sitten kirjauduin erääseen foorumiin, joka oli ulkoa päin aika suljettava foorumipaikka mutta sisäänkirjauduttuani se oli aika avoin paikka. :thumbup:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7933
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Tiedotus koskien Saulus-Lähetyksen toiminnan lakkauttami

ViestiKirjoittaja Teofilus » 04. Joulu 2021 15:22

PetriFB kirjoitti:Saulus-Lähetys ry on lakkautettu ja sen toiminta yhdistyksenä on päättynyt. Olemme päätyneet tähän ratkaisuun siksi, koska tulevina päivinä kaikki yhdistykset joutuvat noudattamaan tulevia antikristillisiä lakeja ja säännöksiä, joita noudattamalla joutuu luopumaan Raamatun totuudesta ja Raamatullisesta uskosta Herraan Jeesukseen. Emme ole vielä siinä ajassa, jossa antikristillinen lainsäädäntö pakottaa kaikki yhdistykset noudattamaan antikristillisiä lakeja ja säädöksiä, jotka ovat Jumalan tahtoa vastaan, mutta koimme, että jo etukäteen lakkautamme Saulus-Lähetyksen, jo hyvissä ajoin, ennen kuin tämä antikristillinen järjestelmä ottaa yhdistykset ja yhteiskunnan kokonaan hallintaansa. Lähestymme tätä aikaa ja siksi lakkautimme Saulus-Lähetyksen toiminnan hyvissä ajoissa jo etukäteen.


Suomessa on perustuslaissa taattu kokoontumisvapaus ja erityisesen vahvasti uskonnonvapaus. Koronan takia säädetyt kokoontumisrajoitukset eivät ole koskeneet uskonnollisia yhdyskuntia. Monet seurakunnat ovat kuitenkin vapaaehtoisesti niitä noudattaneet, mikä on ihan järkevää. Tältä osin huoli on täysin aiheeton.

Sosiaalisessa mediassa on anonyymisti kerrottu, että Petri Paavola olisi ollut huolissaan siitä, että EU:ssa säädettäisiin direktiivi, että yhdistysten toimintaan osallistuminen edellyttäisi rokotetta siis koronapassia, minkä vuoksi Saulus-Lähetys ry olisi lakkautettu. Korjatkaa, jos tämä on väärä huhu.

EU:ssa on käynnissä valmistelu pakkorokottamisista, mutta uskonnon harjoittamista se ei rajoita. Kyse on yksittäisten henkilöiden velvollisuudesta ottaa koronarokote jonkin rikosrangaistuksen uhalla. Suomen tartuntatautilaissa on jo nyt säädökset pakkorokottamisesta, mutta kynnys käyttää näitä toimivaltuuksia ei ole vielä ylittynyt. Jos EU:ssa säädetään ko. direktiivi, rokottamattomuus olisi jatkossa rangaistavaa siitä huolimatta, mihin järjestöön kuuluu tai ei. Kuitenkaan sellaisia lakeja ei ole vielä säädetty.

Joku voi nähdä tässä tien raivaamista pedon merkin pakkoasentamiseen. Saattaa olla, mutta koronarokote ei ole kuitenkaan mikään pedon merkki. Ilmestyskirja kertoo pedon merkistä, josta tulee kristityille kova koetus, kenelle he ovat uskollisia. Koetus ei kuitenkaan koske sitä suhteellisen pientä seurakuntaa, joka temmataan Karitsan häihin ennen Antikristuksen tulemista temppeliin. Tosin tempaus koskee vain hyvin pientä osaa kristityistä, joten käytännössä suurin osa kristityistä joutuu tähän koetukseen.

Johanneksen ilmestys 13:
14 Niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin.
15 Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.
16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.
18 Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.

Johanneksen ilmestys 3:
10 Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat.

1 Tessalonikalaiskirje 5:
9 Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.
Avatar
Teofilus
 
Viestit: 44
Liittynyt: 23. Syys 2021 10:16

Re: Tiedotus koskien Saulus-Lähetyksen toiminnan lakkauttami

ViestiKirjoittaja tuomarisimson777 » 11. Joulu 2021 13:51

Kuva vai patsas? onko siis tulevaisuudessa jossain ihan patsas pystytettynä?
Ainakin melkein oikeita uskon-näkemyksiä jo vuodesta 2004=)=)
tuomarisimson777
 
Viestit: 543
Liittynyt: 01. Maalis 2011 17:44

Re: Tiedotus koskien Saulus-Lähetyksen toiminnan lakkauttami

ViestiKirjoittaja PetriFB » 07. Helmi 2022 20:51

Teofilus kirjoitti:
Sosiaalisessa mediassa on anonyymisti kerrottu, että Petri Paavola olisi ollut huolissaan siitä, että EU:ssa säädettäisiin direktiivi, että yhdistysten toimintaan osallistuminen edellyttäisi rokotetta siis koronapassia, minkä vuoksi Saulus-Lähetys ry olisi lakkautettu. Korjatkaa, jos tämä on väärä huhu.


Sosiaalinen media on täynnä vääriä huhuja ja tämä sinun esille tuomasi anonyymin kertoma huhu on valhetta ja väärä huhu. Saulus-Lähetyksen toiminnan lakkauttaminen on kerrottu tässä ketjussa todella selvästi, että miksi lakkautettiin. Jumalan siunausta t:pp.

Ps. Vastaus tuli näin myöhään, koska käyn täällä nykyään todella harvoin.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa