harva on rakennusmestari

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

harva on rakennusmestari

ViestiKirjoittaja laulajamies » 11. Tammi 2021 13:42

Hei vain,

kuuntelimpa tuossa yksi ilta Marika Hakolan saarnaa, jossa hän puhui uskossa kasvamisesta.

Puheessa siteerattiin raamattua kohdasta "emmehän ala uudestaan laskemaan perustusta"

Aloin pohtimaan omaa uskonelämää ja mietin niitä ihmisiä, jotka laskevat perustuksen, pystyttävät seinät, kai tiili tiileltä, ja jatkavat rakentamista.

Kauhistuin omaa tilaani. Koin, että täällä sitä taas mietitään että kummasta saadaan parempi perusta, kaurajauhoista, vai sahanpuruista.

Tuli myös mieleeni raamatunkohta, jossa nainen siivoa asuntonsa löytääkseen kultakolikon. Tiedän, että jotkut tekevät senkin, että heittävät kaiken maailmallisen tavaransa roskikseen Jumalan Pyhän Hengen tähden, Jumalan Kirkkauden tähden.

Miten se on omalla kohdalla niin vaikeaa, vaikka kaikenlaista ihanaa saa kokea uskonelämässä, niin kuitenkin sitä aina tulee siihen pisteeseen, jossa miettii, että olenkohan minä edes uskossa.

Onko se, se saatanan ja sielunvihollisen tuoma vastustus, kun huoneensa siivoaa, niin paha henki hakee muutaman vielä pahemman hengen ja palaa takaisin.

Tämmöisiä ajatuksia. Siunausta kaikille foorumin kävijöille.
laulajamies
 
Viestit: 131
Liittynyt: 09. Marras 2019 15:50

Re: harva on rakennusmestari

ViestiKirjoittaja Maaret » 05. Maalis 2021 09:51

Kysehän on siitä mitä rakastaa.
Tarkoititko että rakastat tavaraa ja siksi et halua sitä heittää pois?

Sehän ei ole pääasia mitä tavaraa kotona on ellei se ole jotain pahaa ja okkultistista.

Mutta omalta kohdaltani voin hieman selittää tuota tavaran heittämistä. En tiedä onko se "uskovaisuutta" mutta ajoittain vihaan tavaraa ja heitän sitä siksi menemään. Mutta se saattaa selittyä sillä että lapsuudessa huomasin vanhempieni rakastavan kaikkea muuta enemmän kuin minua.

Toiseksi olen köyhä joten se tavara jota heitän ei yleensäkään kelpaa kenellekään. Ja silti ajoittain toivon että kotini olisi kauniimpi eikä parin tuolin askeettinen majapaikka.
Katso, minä pakenisin kauas ja yöpyisin erämaassa.
Ps. 55:7
Maaret
 
Viestit: 111
Liittynyt: 14. Elo 2020 15:58
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: harva on rakennusmestari

ViestiKirjoittaja Maaret » 05. Maalis 2021 09:54

Usein ajattelen myös ettei kenenkään "jälkeeni jäävän" tarvitse siivota mun perintöä" kun valmiiksi heitän sen roskiin. Joten ei tämä askeettinen uskovaisuus aina tunnu kovin terveeltä.

Usein toivon että pääsisi pian pois ja siksi tuo on ajankohtainen toive lähes päivittäin ollut jo 30 vuotta uskossa ollessa.

En siksi koe olevani millään lailla sinulle esikuva enkä kehota miettimään mitään "tavaroiden heittoa".

Mutta ehkä tarkoitit jotain muuta?
Katso, minä pakenisin kauas ja yöpyisin erämaassa.
Ps. 55:7
Maaret
 
Viestit: 111
Liittynyt: 14. Elo 2020 15:58
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: harva on rakennusmestari

ViestiKirjoittaja laulajamies » 24. Maalis 2021 13:29

Maaret kirjoitti:Kysehän on siitä mitä rakastaa.
Tarkoititko että rakastat tavaraa ja siksi et halua sitä heittää pois?

Sehän ei ole pääasia mitä tavaraa kotona on ellei se ole jotain pahaa ja okkultistista.

Mutta omalta kohdaltani voin hieman selittää tuota tavaran heittämistä. En tiedä onko se "uskovaisuutta" mutta ajoittain vihaan tavaraa ja heitän sitä siksi menemään. Mutta se saattaa selittyä sillä että lapsuudessa huomasin vanhempieni rakastavan kaikkea muuta enemmän kuin minua.

Toiseksi olen köyhä joten se tavara jota heitän ei yleensäkään kelpaa kenellekään. Ja silti ajoittain toivon että kotini olisi kauniimpi eikä parin tuolin askeettinen majapaikka.


Myöhässä vastailen, kun nyt vasta huomasin, että tänne on tullut viestiä.

Lasteni äidin puolesta on musta raamattu, tarotkortit, unensieppari ja jotakin ihme noppia, itselläni on levyjä joista kaikki maallista musiikkia ja nimenomaan tuo levykokoelma on aika ajoittain ollut mielenpäällä.

Esitit vaikean kysymyksen, koska ajattelen kyllä, että kannan ne kaikki roskiin, koska enhän minä voi laittaa niitä takaisin maailmaankaan, vaikuttamaan jonkun mieleen.

Jos tiivistän vanhalla fraasilla, niin: askel eteen ja kaksi taaksepäin. Tämmöisiä kokemuksia minulla on ollut omasta uskonelämästä.

Maalliset vanhemmat on aina maalliset vanhemmat. Meillähän on kuitenkin kaikilla yhteinen Jumala. Ihminen on aina joltain osi rikki ja vajavainen, mutta onhan myös uskovien yhteys jossa saa kasvaa.
laulajamies
 
Viestit: 131
Liittynyt: 09. Marras 2019 15:50

Re: harva on rakennusmestari

ViestiKirjoittaja Roksi » 24. Maalis 2021 20:56

Laulajamies, miksette hävitä kotoanne mustaa raamattua ja niitä kaikkia mainitsemiasi taikakaluja? Ei ole ihmekään, jos tuollaisten läsnäollessa tulee hyökkäyksiä pimeältä puolelta!
Roksi
 
Viestit: 15
Liittynyt: 28. Helmi 2021 18:06

Re: harva on rakennusmestari

ViestiKirjoittaja laulajamies » 24. Maalis 2021 21:38

Roksi kirjoitti:Laulajamies, miksette hävitä kotoanne mustaa raamattua ja niitä kaikkia mainitsemiasi taikakaluja? Ei ole ihmekään, jos tuollaisten läsnäollessa tulee hyökkäyksiä pimeältä puolelta!


En voi toisen tavaroita mennä heittämään roskiin, vaikka kerran olen hänen tarotkortit heittänyt jätteisiin. Se ei muuttaisi yhtään, koska näiden lisäksi on joogat, new age, horoskoopit, vaikka mitä.
laulajamies
 
Viestit: 131
Liittynyt: 09. Marras 2019 15:50


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron