Koronavirus

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Koronavirus

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 11. Maalis 2020 07:56

*
Niin, Juhani ja tervetuloa uusi jäsen Totuuden puolesta. :)

Muuten jokunen aika sitten kun olin töissä hoitoalalla, Niin siellä oli 2-3 viikon kestoinen norovirus. Lähihoitajat sairastuivat myös siihen vaikka he käyttivät huolellisesti käsidesiä. Ennen norovirusta minä satuin avaamaan juuri oikeaan aikaan jonkun tv-ohjelman. En muista mikä sen ohjelman nimi oli. Sen ohjelman mukaan tehtiin tutkimus kumpiko oli tehokkaampi joko käsidesi tai saippua. Muistaakseni käsidesi oli jotain 70 % tehokas mutta saippua oli lähes 90 % tehokkaampi.

Niin se juttu painautui mieleeni. Myöhemmin norovirus alkoi ja sai aikaan siellä, aluksi asukkaat sairastuivat siihen ja siten lähihoitajat myös sairastuivat. Minä pidin huolen itsestäni ja käytin vain saippuaa, en yhtään sairastunut. Selvisin läpi. Käytin vain saippuaa. Joskus käytin 'fairy' -tiskiainetta.

Nyt korona-virustauti vilisee. Tässä olisi yleisiä kerättyjä ohjeita miten suojautua hengitystieinfektioita aiheuttavilta virustaudeilta ja korona -virukselta. https://www.cturva.fi/yleisia-ohjeita-miten-suojautua-wuhanin-korona-virukselta/yritysturvallisuus/tyoturvallisuus/

Koronavirus on Suomessakin tavallinen hengitystieinfektioita aiheuttava virus, joka aiheuttaa flunssaa etenkin talvikaudella. Suomessa on laajalti varauduttu Wuhanin koronaviruksen leviämiseen. THL on antanut ohjeita terveydenhuollon toimijoille ja matkailijoille. Ohjeita päivitetään tarpeen mukaan.

Huolehdi hygieniasta:

-Pese kädet riittävän usein vedellä ja saippualla sekä tarvittaessa käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta. Käytä kertakäyttöpyyhkeitä käsien kuivaamiseen.
-Vältä läheistä kosketusta henkilöön, jolla on hengitystieinfektio.
-Vältä kättelyä.
-Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttöliinoilla, kun yskit tai aivastat.
-Ajankohtaisia terveyteen liittyviä tietoja on verkossa esimerkiksi osoitteessa: http://www.thl.fi.

Työpaikalla:

-Ohjeista työntekijöitä huolehtimaan hygieniasta.
-Kädet tulee pestä riittävän usein vedellä ja saippualla sekä tarvittaessa voi käyttää alkoholipitoista käsihuuhdetta.
-Vältä kättelyä.
-Tehosta yleisten ja yhteisten tilojen siivousta (esim ovenkahvat, hissipainikkeet, valokatkaisimet, hanat, taukotilat, wc:t).
-Hanki käsihuuhteita tarvittaviin paikkoihin (esim asiakaspalvelupisteet, taukotilat, wc:t).
-Hanki tarvittaessa hengitysmaskeja varalle.

Matkustaessa:

-Huolehdi hygieniasta.
-Pese kädet riittävän usein vedellä ja saippualla sekä tarvittaessa käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta.
-Vältä läheistä kosketusta henkilöön, jolla on hengitystieinfektio.
-Vältä toreja, joilla myydään eläviä ja kuolleita eläimiä.
-Vältä läheistä kosketusta eläimiin ja niiden eritteisiin.
-Vältä kypsentämätöntä tai huonosti kypsennettyä lihaa (yleinen ohje matkustaessa).
-Vältä pastöroimattomia maitotuotteita ja niistä valmistettuja tuotteita (yleinen ohje matkustaessa).
-Vältä pesemättömiä vihanneksia ja hedelmiä (yleinen ohje matkustaessa).
-Valitse juomaksi pullotettua tai keitettyä vettä (yleinen ohje matkustaessa).
-Käytä tarvittaessa hengitysmaskia.
-Tarkista, että vakuutusturva on riittävä ottaen huomioon olosuhteet kohdemaassa.
-Muista ottaa vakuutuskortti mukaan ja merkitse muistiin puhelinnumero, johon voit soittaa hätätilanteessa.
-Tarkista ulkoministeriön sivulta formin.fi, kohdasta matkustaminen -> matkustustiedotteet, ovatko viranomaiset varoittaneet matkustamasta kohdemaahan.

Jos epäilet saaneesi tartunnan:

-Jos olet oleskellut Wuhan-koronaviruksen epidemia-alueella ja sinulle tulee kuumetta, yskää ja hengenahdistusta 14 vuorokauden sisällä alueelta saapumisen jälkeen, toimi näin:
-Ota aina ensin puhelimitse yhteyttä terveyskeskukseen tai matkavakuutuksesi tiedoissa mainittuun infonumeroon. Saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen.
-Jos olet ollut tekemisissä koronavirukseen sairastuneen kanssa ja epäilet saaneesi tartunnan
-Ota yhteyttä puhelimitse terveyskeskukseen. Saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen.
-Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttöliinoilla, kun yskit tai aivastat. Laita liina heti roskiin käytön jälkeen.
-Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.

Mutta satuin itse lukemaan pari juttua joiden mukaan asia on toisin.

teksti-tv yle 133 kirjoitti:
E-Korea tutkii lahkon korona-toimia

Etelä-Koreassa poliisi on aloittanut tutkinnan Shincheonji-kirkon johtajan mahdollisisesta osallisuudesta korona-kuolemiin. Lahkon epäillään pimittäneen tietoja viruksenkantajista ennen kuin epidemia puhkesi Daegun kaupungissa.

Poliisi tutkii nyt lahkon johtajan Lee Man-heen ja 11 muun yhteisön jäsenen mahdollista osuutta koronaviruksen aiheuttamiin kuolemiin.

Etelä-Koreassa on vahvistettu tähän mennessä 3 730 tautitapausta ja 21 kuolemaa.

Yli puolet virukseen sairastuneista on Shincheonji-kirkon jäseniä.
:shock: :wtf:

Toinen näkökulma siitä korona-viruksesta, että se on sotilaallisesti kehitetty viruskanta. Että mitäh? :shock: :wtf: :?
Viimeksi muokannut Juha päivämäärä 12. Maalis 2020 17:26, muokattu yhteensä 1 kerran
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Taukotupa

ViestiKirjoittaja Juhani » 11. Maalis 2020 23:54

vaisuliini kirjoitti:*

Jumalan rauhaa kaikille :hearts:

Ehkä tästä koronasta voisi avata aivan uuden ketjunsa? Voisiko ylläpito siirtää kaikki koronakeskustelut jatkossa sinne?

Ei mulla ole paljon mitään lisättävää tuohon vaisuliinin kirjoitukseen, mutta ajattelin liittää tähän mukaan pari Raamatunjaetta.

Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta,
et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee.
Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani". - Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.
Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.
Ps. 91:5-7

Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Mark. 16:17-18
Viimeksi muokannut Juha päivämäärä 12. Maalis 2020 17:27, muokattu yhteensä 1 kerran
Syy: Tehtäköön oma ketjunsa kun aihe kuitenkin kiinnostaa, pyyntö toteutettu.
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Koronavirus

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 13. Maalis 2020 10:26

*
Vielä siitä Psalmin 91 luvusta. Haluaisin sanoa että sisällistyminen kaikella ymmärryksellä kannattaisi. Eilen minä luin sen, niin ensimmäinen jae avautui minulle. Aiemmin se ensimmäinen jae tökki mutta nyt se avautui niin pääsin ymmärtämään sen jakeen. Laitan tänne RK-käännöksen, joka on aika selkokielinen. On muutamia jakeita mitkä poikkeavat pois 33/38 kohdista.

Korkeimman suojelus:

Ps. 91:1 Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy.

2 se sanoo Herralle: "Sinä olet minun turvani ja linnani, minun Jumalani, johon minä luotan."

3 Hän päästää sinut linnustajan ansasta ja surmaavasta rutosta.

4 Sulillaan hän suojaa sinua, hänen siipiensä alla sinä saat turvan. Hänen totuutensa on kilpi ja suojus.

5 Sinä et pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta,

6 et ruttoa, joka kulkee pimeässä, et tautia, joka tekee tuhojaan keskellä päivää.

7 Kaatukoon tuhat sivullasi, kymmenentuhatta oikealta puolelta, mutta sinuun ei satu.

8 Sinä saat omin silmin katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan,

9 sillä sinä ajattelet: "Sinä, Herra, olet minun turvani:" Korkeimman sinä olet ottanut turvapaikaksesi.

10 Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.

11 Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.

12 He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaisi jalkaasi kiveen.

13 Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen yli, sinä tallaat jalkoihin nuoren leijonan ja lohikäärmeen.

14 "Koska hän on kiintynyt minuun, minä pelastan hänet. Minä vien hänet turvaan, koska hän tuntee minun nimeni.

15 Hän huutaa minua avukseen, ja minä vastaan hänelle. Minä olen hänen kanssaan ahdistuksessa. Minä vapautan hänet ja kunnioitan häntä.

16 Minä tyydytän hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä valmistamani pelastuksen." RK

Kaikissa medioissa kylvätään pelkoa siitä korona-viruksesta niin siksi olisi hyvä sisällistyä kaikella ymmärryksellä sitä Psalmin 91 lukua ajatuksen kanssa. Ja olisi tärkeintä rukoilla että Herra antaisi viisautta hoitamaan alistuvia huonokuntoisia sairaita esim. astmaatikkoja, sydänpotilaita jne terveiksi eikä he kuolisi siihen virukseen. Herra tahtoo, että kaikki pelastuisi [1Tim. 2:4].

:prayer4:

Muuten se Psalmin 91 on Herran lupaus "suojelemaan". Tuo jae 4 on konkreettisesti toteutunut minun kohdalleni kun minulle tapahtui oikeasti tulipalo joka yllätti äkisti täysin arvaamatta. Herra suojeli konkreettisesti sulillaan minua ja kasvojani siltä tulipalolta niin sain nähdä valtavat ja suuret vikivalkoiset sulat joilla Herra suojeli minua. Kiitos Herralle ihmeellisestä suojeluksesta jonka ansiosta minä pelastuin!
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Koronavirus

ViestiKirjoittaja iinuliinu » 13. Maalis 2020 10:57

Heippa kaikille! Ihana lukea näitä rohkaisevia viestejä kaiken negatiivisen viestinnän keskellä :thumb: :hearts:
Onkohan kukaan kuullut viestejä niiltä kristityiltä jotka ovat olleet pidempään epidemian keskellä esim. Kiina tai Italia.. :think:
Siunausta ja Herran johdatusta kaikille! :bible: :hearts:
iinuliinu
 
Viestit: 214
Liittynyt: 15. Helmi 2013 17:32

Re: Koronavirus

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 13. Maalis 2020 17:54

*
Jumala on ensisijaisesti uskovan ihmisen paras turva. Luottakaamme Jumalan armoon ja hyvyyteen eikä tarvitse olla paniikissa koronaviruksen takia.

Tässä hiukan ohjeita koronavirukseen liittyen, jotka sain erään facebook ystävän kautta:

Wuhanissa olleiden lääkäreiden huomioita ja neuvoja viruksesta.

Jos on nuha ja yskä, ja sinulla on kylmä, et voi olla koronavirustartunnan kantaja. Coronavirus-keuhkokuume on kuiva yskä ilman nuhaa. Tämä on helpoin tapa määrittää onko sinulla korona.

Wuhan-virus ei ole lämmönkestävä ja se kuolee 26–27 asteen lämpötilassa. Siksi juo enemmän kuumaa vettä. Jos mahdolista ole lämpimässä - esim sauna ym. Kuuma vesi ei ole parannuskeino, mutta hyvä terveydelle ja tehokas estämäön kaikkia viruksia.

Lääkärin suositukset koronaviruksesta:

1. Viruksen koko on melko suuri (solun halkaisija on noin ‪400-500‬ nm), joten tavallinen maski voi sen periaatteessa suodattaa. Jos tartunnan saanut aivastaa edessäsi tai kulkee yli 3 metrin etäisyydellä sinusta virus(sylki ym) putoaa maahan, se ei voi lentää niin pitkälle.

2. Jos virus pääsee metallin tai muulle viileälle pinnalle, se säilyy vähintään 12 tuntia. Siksi, jos joudut kosketuksiin metallipintojen ym kanssa, pese kädet huolellisesti saippualla.

3. Virus voi pysyä aktiivisena kankaassa 6-12 tunnin ajan. Tavanomaisen pyykinpesuaineen tulisi tappaa virus. vaatteet kannattaa kuivata riittävän kuivassa, esim auringossa tai saunassa, hiustenkuivaaja ym koska lämpö tappaaa viruksen.

Tietoja itse sairauden oireista - koronaviruksen aiheuttama keuhkokuume:

1. Jos virus tulee kurkkuun, kurkku saattaa tulla kuivaksi kuten angiinassa. Tämä kestää noin 3-4 päivää.

2. Sitten virus sulautuu nenänesteeseen, pääsee henkitorveen ja sitten keuhkoihin aiheuttaen keuhkokuumeen. Tämä prosessi kestää 5–6 päivää.

3. Koronoviruskeuhkokuumeessa ilmaantuu kuume ja hengenahdistus. Nenän tukkoisuus ei ole kuin normaali nenän tukkoisuus, on tunne, että olet hukkumassa veteen. Ota tällöin välittömästi yhteyttä lääkäriin.

Tietoja ennaltaehkäisystä:

1. Yleisin tapa saada tartunta on koskettaa ihmisiä, joten sinun on pestävä kädet usein. Virus voi elää käsissäsi vain 5-10 minuuttia ( koska kädet lämpimät). Mutta mitä voi tapahtua näissä 5-10 minuutissa (voit hieroa silmiäsi käsillä tai koskettaa nenääsi).

2. Usein käsinpesujen lisäksi voit huuhdella/kurlata suuta ja kurkkua Betadine-aineella poistaaksesi tai minimoidakseen mikrobien vaikutuksen, kun ne ovat vielä kurkussa (ennen kuin ne pääsevät keuhkoihin ..).

Ole erityisen varovainen ja juo enemmän ja usein ( 15-30min välein) lämmitettyä vettä.

[26.02, 18:36] Klimov Jura: Uusi NCP-koronavirus ei ehkä osoita tartunnan merkkejä ennen kuin monien päivien päästä. Kuinka voit selvittää, onko henkilö saanut tartunnan?
Viimeisimpien tietojen mukaan inkubaatioaika voi kestää jopa 28 päivää ennen kuin COVID 19: n oireet ilmenevät.
Siihen mennessä, kun henkilöllä on kuume ja / tai yskä ja hän saapuu sairaalaan, fibroosia ( keuhkojen arpeutumista) on yleensä havaittu jo 50% keuhkoissa, ja on liian myöhäistä!
Taiwanilaiset asiantuntijat tarjoavat yksinkertaisen itsetestin, jonka voimme tehdä joka aamu;
Hengitä syvään ja pidä hengitystäsi yli 10 sekuntia.
Jos suoritat sen onnistuneesti ilman yskää, ilman epämukavuutta, nenän tukkoisuutta jne., Tämä osoittaa, että keuhkoissa ei ole fibroosia, mikä tarkoittaa pohjimmiltaan infektion puuttumista.
Tee tämä testi joka aamu!

COVID-19: tä hoitavien japanilaisten lääkäreiden mukaan kaikkien tulee varmistaa, että suu ja kurkku ovat kosteita, eivät kuivia koko ajan.
Ota muutama kulaus vettä 15 minuutin välein.
MIKSI?
Vaikka virus pääsisi suuhusi ... juomavesi tai muut nesteet pesevät ne ruokatorven läpi ja vatsaan.
Siellä ollessaan mahassa olevat hapot tappavat koko viruksen.
Jos et juo tarpeeksi vettä säännöllisemmin ... virus voi päästä hengitysteihin ja keuhkoihin.
Tämä on erittäin vaarallista.
Ole hyvä ja lähetä ja jaa nämä ohjeet perheen, ystävien ja kaikkien kanssa!

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Koronavirus

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 13. Maalis 2020 18:14

*
Eilen kävin kysymässä apteekissa siitä suojamaskista. Mutta apteekkarin mukaan sitä ei ole apteekilla. Riittääkö tavallinen kangasliina esim. jenkkihuivi suojautumaan?

Kysymys; jos keuhkoissa on jo 50%, silloin on liian myöhäistä, tarkoittaako se ettei ole vaihtoehtoa millä selviytyä?
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Koronavirus

ViestiKirjoittaja roosa » 13. Maalis 2020 19:52

Vaisuliinille: Apteekissa taidettiin myydä ne hengityssuojat loppuun jo heti taudin alkuvaiheessa, mutta Rautakaupoista ja ns. 'sekatavarakaupoista' sellaisia voi vielä löytyä. Verkkokaupoissakin saattaa olla, tosin aika heikosti mitä äsken kurkkasin muutamasta paikasta.

Siitä huivista ei juuri taida olla hyötyä, ja onko hengityssuojastakaan paljon apua?!? Ainakin joka kerta pitäisi laittaa uusi maski kun menee ulos ja puhtailla käsillä se laittaa paikalleen kunnolla tiiviisti ihoa vasten, eikä näplätä sitä ulkona likaisin käsin. Ja taas kun tulee kotiin heittää se vanha heti roskiin ja huolellinen käsienpesu ja desinfiointikin vielä.

Ja Jumalalta rukoilla suojelua ja varjelua itselle ja muille joka päivä tämän taudin keskellä.

j.k. Noista hengityssuojista vielä, että ne ovat aika kalliita, joten harvalla varmaan on mahdollisuutta heittää pois niitä joka käytön jälkeen. Parhaimmat maskit taitavat olla N95 maskit. Youtubessa oli yksi video jossa oli vinkkejä tähän pandemia aiheeseen liittyen, ja joku oli hetki sitten kommentoinut kokemuksiaan, että hän vaihtaa maskia 3-5 päivän välein, riippuen ilmankosteudesta. Kun se maskin sisäpuoli on märkä, se kannattaa vaihtaa. Oli myös kommentoinut, että maskin pitäminen on hankalaa jos siihen ei ole tottunut. Oletteko muuten nähneet täällä Suomessa jonkun pitävän maskia?
Viimeksi muokannut roosa päivämäärä 14. Maalis 2020 23:11, muokattu yhteensä 2 kertaa
roosa
 
Viestit: 272
Liittynyt: 22. Maalis 2016 09:47

Re: Koronavirus

ViestiKirjoittaja Juha » 13. Maalis 2020 23:39

Wuhan-virus ei ole lämmönkestävä ja se kuolee 26–27 asteen lämpötilassa. Siksi juo enemmän kuumaa vettä. Jos mahdolista ole lämpimässä - esim sauna ym. Kuuma vesi ei ole parannuskeino, mutta hyvä terveydelle ja tehokas estämäön kaikkia viruksia.

Normaali ihmisen kehon lämpötila on 36 asteen pinnassa, joten tää teksti ei nyt ihan vakuuta.
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Koronavirus

ViestiKirjoittaja Jukka » 14. Maalis 2020 01:13

Juha kirjoitti:
Wuhan-virus ei ole lämmönkestävä ja se kuolee 26–27 asteen lämpötilassa. Siksi juo enemmän kuumaa vettä. Jos mahdolista ole lämpimässä - esim sauna ym. Kuuma vesi ei ole parannuskeino, mutta hyvä terveydelle ja tehokas estämäön kaikkia viruksia.

Normaali ihmisen kehon lämpötila on 36 asteen pinnassa, joten tää teksti ei nyt ihan vakuuta.

Niinpä. Ihmiskehon ns. sisälämpötila on 36,7-37,1 celsius astetta eli jos koronavirus kuolee jo 10 astetta viileämmässä niin eihän se kykenisi leviämään ollenkaan - varsinkaan koska kyseinen virus nostaa kuumeen korkealle. Lisäksi on huomioitava, että virus näyttää tunkeutuvan nenän limakalvojen ja keuhkoputkien kautta ihmiseen ja lämpimät juomat eivät siellä pääse vaikuttamaan.

Maailmassa on syntymässä ilmeisen vaikea pandemia tästä koronaviruksesta. Nähtäväksi jää voidaanko sen tuhoista selvitä pienellä säikähdyksellä vai kykeneekö se laajenemaan laajalti tappavaksi taudiksi. Kaltaiseni monisairas ihminen on merkittävässä riskiryhmässä, mutta myös ns. perusterveitä ihmisiä on menehtynyt tähän virustautiin. Kukaan ei kuole ennen kuin Jumalan kirjoissa on merkitty aika siirtyä täältä ikuisuuteen.

"Samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat" (Hebr. 9:27-28).
Jukka
 
Re: Koronavirus

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Maalis 2020 09:56

roosa kirjoitti:Vaisuliinille: Apteekissa taidettiin myydä ne hengityssuojat loppuun jo heti taudin alkuvaiheessa, mutta Rautakaupoista ja ns. 'sekatavarakaupoista' sellaisia voi vielä löytyä. Verkkokaupoissakin saattaa olla, tosin aika heikosti mitä äsken kurkkasin muutamasta paikasta.

Siitä huivista ei juuri taida olla hyötyä, ja onko hengityssuojastakaan paljon apua?!? Ainakin joka kerta pitäisi laittaa uusi maski kun menee ulos ja puhtailla käsillä se laittaa paikalleen kunnolla tiiviisti ihoa vasten, eikä näplätä sitä ulkona likaisin käsin. Ja taas kun tulee kotiin heittää se vanha heti roskiin ja huolellinen käsienpesu ja desinfiointikin vielä.

Ja Jumalalta rukoilla suojelua ja varjelua itselle ja muille joka päivä tämän taudin keskellä.

Niin, Roosa. Ja olisi hyvä rukoilla riskiryhmään kuuluvien ihmisten puolesta myös.

Image

Minusta tuntuu että Herra ravistaa uskovat hereille ja kurittaa luopuneet ihmiset takaisin uskoon koronaviruksella. Muuten eilen jouduin näkemään muutaman uskovan sydäntilaa ja se huoletti minua. :shock: :? Ja tunsin myös Herran läsnäolon kun valvoin sydäntilaani ja itseäni rukoillen. Herra tahtoo että jokainen tutkisi sydäntilaa ja itseään rukoillen.

Matt. 6:34 Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa." RK
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 24 vierailijaa

cron