Kirjoittaja lara.tomb.raider » 13. Kesä 2011 14:33
Kiitos, Aino, tuosta aiheellisesta Raamatun kohdasta. Olen miettinyt itsekin mainitsemiasi asioita, sekä koko tätä taakka-auttamiskuviota. Jokainen meistä voi tehdä jotain eikä kaikkien tarvitse tehdä kaikkea!
Yksi ääriesimerkki auttamattomuudesta on äkilliset onnettomuudet, kuten tulipalo tai autokolari. Onnettomuuspaikoille pysähdytään "pällistelemään", keräännytään katsomaan ikään kuin näytöstä. Kukaan oman talonsa palamista avuttomana vierestä seuraava ei kaipaa siihen uteliaita ympärille, joilla ei ole aikomustakaan auttaa. Toki on niitä, jotka auttavat, toimivat ripeästi kykyjensä mukaan. Jos auttajia on tarpeeksi, niin toivottavaa olisi "ylimääräisten" poistua onnettumuuspaikalta, jotta mm. ambulanssihenkilöt voisivat toimia ripeästi. Jos joku voisi esim. auttaa hätämajoituksessa, tuleekin yhtäkkiä "yllättävä meno" tai "ei meille mahdu". Tämä esimerkki kuvaa ihmisen luonnetta. Seuraavana päivänä luetaan lehdet. Kauhistellaan ja voivotellaan maailman menoa. Itsellä ei ole tarkoituskaan auttaa nälän hädässä olevia - eikä edes sitä 200m päässä asuvaa naapuria. Ymmärrän vielä, että "maailman ihmiset" toimivat näin, mutta se ei selitä uskovien toimintaa.
Hienoa, että ihmisiä evankelioidaan. Mitä sitten?
Olen nähnyt monia katumissioita ja aktioita, joissa kerrotaan Jeesuksesta ja ehkä autetaan joitain ihmisiä uskoon. Pystytetään äänentoistolaitteet ja puhutaan ihmisille, jotka kävelevät ohi. Toinen vastaava esimerkki on jakaa traktaatti jokaiselle ohikulkevalle. Mihin he sen jälkeen menevät, kun ovat esim. vapautuneet huumeista ja antaneet elämänsä Jeesukselle? Nämä ihmiset ovat sosiaaliviranomaisten verkossa (ja toivovat parasta). En yhtään ihmettele, ettei moni "elämänsä Herralle antanut" sortuu takaisin rikollisuuteen, prostituutioon ja huumeisiin, koska ei saa apua ja ystävyyttä. Heidän taakkojaan ei ole kukaan valmis jakamaan! Surullista. Sama missiojoukko porhaltaa jo nasta laudassa seuraaville festareille puhumaan ihmisille uskosta. SPR:n ensiapuyksiköistäkin on enemmän apua puhdistaessaan ihmisten puukkotappeluhaavoja festareilla!
Tottakai on hyvä, että monet ihmiset kuulevat evankeliumia heidän omassa ympäristössään (festarit, katu, baari, koulu...), mutta eivät yläasteikäiset lähde koulusta aktioporukan mukaan kesken lukuvuotta ja opi siinä lisää Jeesuksesta. Nuorilla (ja kaikenikäisillä) pitäisi olla rinnalla kulkija omassa kaupungissaan. Yksi kaverini kertoi minulle, että hänen kanssaan oli vaihdettu puhelinnumerot, ja sovittu "soitellaan ja nähdään". Todellisuudessa näillä seurakunnan ihmisillä ei ollut aikaa tälle uskoon tulleelle. Jeesusta seurasi 12 opetuslasta, jotka kuulivat opetuksen. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen nämä ihmiset lähtivät levittämään ilosanomaa muualle. He viettivät kaupungeissa ja kylissä aikaa. Meillä on Internet ja hyvät kulkuyhteydet, mitä ei Jeesuksen aikana ollut. Silti tuntuu, ettei Sana mene eteenpäin yhtään sen paremmin. Tai oikeastaan Sana ei juurru, vaikka sitä levitetään. Osasyynä on tähän yksin jääminen. Olen itsekin tällä hetkellä uskovana ihmisenä vailla kunnon seurakuntayhteyttä. Onneksi on tämä nettiyhteisö.
En puhu aktiotoimintaa vastaan, mutta usein siitä paistaa pakkotoiminnon piirteet. Kovalla kiihkolla puhutaan ja huudetaan, mutta oikeasti yhtään ohikulkijaa ei kohdata. Myös kauemmin uskossa olleilla voi puuttua lähimmäisen kuuntelemisen ja auttamisen taito. Olen monta kertaa mennyt "seurakuntaan" opintotuet vähissä, ahdistuneena, surullisena. Moni kyllä tervehtii hymyillen mutta ei jää juttelemaan. Joskus riittää, kun kuuntelee 10-15 minuuttia toisen murheita. Joku tarvitsee rahaa, joku vaatteita tai katon päänsä päälle, joku tarvitsee apua vaikka kaupassa käyntiin ja pihan haravointiin, joku tarvitsee eniten ystävää ja kuuntelijaa. Taakkojen kantaminen on monisyinen asia.
OA:ssa (overeater anonymous, anonyymit ylensyöjät) 12 askeleen ohjelmassa (joka on käsittääkseni vastaava kuin AA:n ohjelma) on osuva tekstin pätkä. Siinä sanotaan jotenkin niin "monet ihmettelevät, miksi eivät löytäneet apua aiemmin. Ehkä Jumala ei ole tarkoittanut kantamaan tätä sairautta yksin vaan yhdessä toisten kanssa". Mielenkiintoista sinänsä, että usein OA:n kokouksissa ollaan paljon rehellisempiä kaikkine raadollisuuksineen kuin niin sanottujen "seurakuntien" tilaisuuksissa. Ymmärrätte toivottavasti, mitä tarkoitan.
Toivon, etten itse kulkisi lähimmäisen ohi. Pyydän myös nöyrästi anteeksi kiirettä ja muita tekosyitä olla auttamatta.