Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 29. Marras 2020 19:00

*
Tänään on adventtisunnuntai, osa kristityistä juhlii siitä ja kirkollinen vuosikalenteri on kristittyjen sydämessä enemmän arvovaltaista kuin Jumalan Sanat. Hapatus on uuden liiton uskoville varoitukseksi ja kielloksi. VT:ssa leivän happamattomuus kuvaa Herraa Jeesusta, Hän on elämän leipä.


Apt. 17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki,
mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra,
ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,

25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella,
ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi,
hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta
asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille
määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,

27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat
hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan
ei ole kaukana yhdestäkään meistä;

28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme,
niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet:
'Sillä me olemme myös hänen sukuansa.'

29 Koska me siis olemme Jumalan sukua,
emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen
kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin
inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.

30 Noita tietämättömyyden
aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi,
että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus
.

31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva
maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta,
jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille
siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."



Minulle nousi tällainen ajatus että korona on vitsaus ja viesti Jumalalta ihmiskunnalle. Jokaisen ihmisen on tehtävä parannus hapatuksiin liittyvistä juhlapäivistä, tästä adventtisunnuntaista ja joulusta. Korona varmaan poistuu vasta kun joku alkaisi ymmärtää ja tehdä parannuksen hapatuksista ja kääntyä Herran puoleen ja ottaa vastaan happamattomuuden niinkuin Jumalan Sanassa kehotetaan.

Ilm. 3:10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.


Koska ihmiskunta elää yhä valheessa ja luulee että on juhlittava hapatuksiin liittyvät juhlapäivät ja joulut jotka ovat hapatukseksi. Pitää julistaa tämä parannuksen sanoma niin ihmiskunta oppisi tuntemaan Herran tahtoaan. Jumala tahtoo että kaikki oppisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat.

1Tim. 2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

Minulle tuli myös ajatus joka jäi puhuttamaan minua, että Jumala avaa Hänen omille maanalaisen seurakunnan eli apostolien seurakuntamallin koska he ottavat vaarin Jumalan Sanasta eivätkä juhli hapatuksiin liittyvistä juhlapäivistä, tästä adventtisunnuntaista ja joulusta, niin he pelastuvat ja juuri tällaista seurakuntayhteyttä Jumala antaa heille.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Joulu 2020 10:30

*
Tapasin 80v uskovan. Hän kertoi minulle että Jeesuksen syntymäpäivä on joulukuussa. Kysyin siitä asiasta. Hän sanoi että Raamatussa sanotaan näin. Mutta Raamatussa ei kerrota mitään että Jeesus olisi syntynyt joulukuussa. Ei voi vääntää sen valheen totuudeksi ja elää sen mukaan ja kahta herraa ei voi palvella yhtäaikaisesti.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Joulu 2020 13:14

*
Kaikki Herran vitsat johtuu siitä että Hänen totuuteen lisätään valheella ja se on ihmisten vääntö, sitten Herra lähettää vitsan. Vitsa on monenlaiseksi ja se on Herra rakkaudesta kun Hän kurittaa vitsalla että Hänen oma tekisi parannuksen, hylkäisi sen ja saisi armon Herralta.

Ps. 89:32 jos he minun säädökseni rikkovat eivätkä noudata minun käskyjäni,
33 niin minä rankaisen vitsalla heidän rikoksensa ja heidän pahat tekonsa vitsauksilla;
34 mutta armoani en minä ota häneltä pois enkä vilpistele uskollisuudestani.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 18. Joulu 2020 15:09

*
Palataan vielä Raamatun termiin, se on happamattomuus.

Herra Jeesus:

Vanhassa Testamentissa leivän happamattomuus kuvaa Herraa Jeesusta. Hän on elämän leipä.

Luukkaan evankeliumi:
22:1 Mutta happamattoman leivän juhla, jota pääsiäiseksi sanotaan, oli lähellä.
7 Niin tuli se happamattoman leivän päivistä, jona pääsiäislammas oli teurastettava.

1.Korinttolaiskirje:
5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
5:8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.


Happamattoman leivän juhla jota sanotaan pääsiäiseksi kuvaa Herraa Jeesusta. Pääsiäinen on happamaton eli puhtauden ja totuuden happamaton juhla, se kuvaa Herraa Jeesusta.

---------------------



Sak. 14:16 Mutta kaikki jäljelle jääneet niistä kansoista, jotka hyökkäsivät Jerusalemia vastaan,
kulkevat vuosi vuodelta sinne ylös kumartamaan kuningasta, Herraa Sebaotia,
ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

17 Niille maan kansoille , jotka eivät lähde ylös Jerusalemiin kumartamaan kuningasta,
Herraa Sebaotia, ei tule sadetta.

18 Jos egyptiläisten suku ei lähde sinne ylös, ei sadetta tule heillekään.
Heitäkin kohtaa sama vitsaus, jolla Herra lyö niitä kansoja,
jotka eivät lähde sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.

19 Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden kansojen synnin palkka,
jotka eivät lähde sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa. RK




Sak. 14:16 Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet,
jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta
sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia,
ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

17 Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen
rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.

18 Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös,
ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus,
millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja,
jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.

19 Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden
pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös
viettämään lehtimajanjuhlaa. 33/38



Nämä kohdat puhuttaa ja antoi minulle tällaista ajatusta,
että Jos ei juhli lehtimajanjuhlaa Herran kunniaksi,
ei saa siunauksen ja sen sijaan saa vitsauksen.
Lehtimajan aikaan Herra Jeesus on syntynyt.
Se on Herran syntymäpäivä.


.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 04. Tammi 2021 12:17

*
Vähän joku aika sitten ajatus tuli ja alkoi puhuttaa minua. Olin pitkään ihmetellyt että Raamattu puhuu negatiivisesti jumalanpelosta. Juuri se asia alkoi siitä.

Mikä on sinun ja minun jumalanpelko?


Kun silloin Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen aikana Jeesuksen luo tuli Jerusalemista fariseukset ja kirjanoppineet ja he kysyivät Jeesukselta; 'Miksi sinun opetulapsesi rikkovat vanhinten perinnäissääntöä? Hehän eivät pese käsiään, kun rupeavat syömään."

Jeesus vastasi heille; "Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden? Sillä Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi’ ja ’Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla.’ Mutta te sanotte: ’Jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: Minä annoin uhrilahjaksi sen, mitä sinun kuuluisi saada minulta, niin hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiään.’ Näin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden. Te tekopyhät!"

Vielä Jeesus sanoi lainaten profetian sanat eli Jesajan sanat: "Oikein on Jesaja teistä ennustanut sanoessaan: ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan se palvelee minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmisten käskyjä’” (Matt. 16:1-9). Jeesus lainasi profetian eli Jesajan sanat [Jes. 29:13]. Jeesus sanoi että heidän jumalanpelko on opitut ihmiskäskyt ja perinnäissääntö. Ne oli heidän jumalanpelkonsa.

Jes. 29:13 Ja Herra sanoi:
Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja
kunnioittaa minua huulillaan,
mutta pitää sydämensä minusta kaukana,
ja koska heidän jumalanpelkonsa on
vain opittuja ihmiskäskyjä,



Se termi jumalanpelko hämmästytti minua, miksi se on negatiivinen asia. Mitä Raamattu tarkoittaa "jumalanpelolla" ja se on Raamatun termi? :shock: :wtf: :? Siis opitut ihmiskäskyt ja perinnäissääntö ovat lisättyjä ihmisten taholta ja niistä tuli heille enemmän "jumalanpelkonsa". Niin Raamatussa varoitetaan ettei saa lisätä Jumalan kirjoitettuihin ihmistulkinnan mukaista oppia (5. Moos. 4:2).

5.Mooseksen kirja:
4:2 Älkää lisätkö mitään siihen,
mitä minä teille määrään,
älkääkä ottako siitä mitään pois,
vaan noudattakaa Herran,
teidän Jumalanne, käskyjä,
jotka minä teille annan.




Niin Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen aikana Jeesus sanoi suorat sanat kirjanoppineiden ja fariseusten naamaa päin ja sanoi; "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut!". Ne ovat kovia sanoja jopa Herralta Jeesukselta koska kyse on Jumalan Sanoista joita eivät saisi tehdä tyhjäksi perinnäissäännön ja opittujen ihmiskäskyjen tähden. Jeesuksen sanojen mukaan lisätyt opit ihmistulkinnan mukaan ja ihmisten tahoilta on ulkokultaisuutta ja laittomuutta. Laittomuus termillä tarkoittaa että on ilman Jumalan lakia.

Matt. 23:28 Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta,
mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.



Opitut ihmiskäskyt ja perinnäissääntö olivat heidän jumalanpelkonsa ja se teki heistä ulkokultaisiksi ja laittomiksi, koska he tekivät Jumalan Sanat tyhjäksi. Se on se jumalanpelko termiltä. Mutta siinä on vaara että rakkaus Jumalan lakia kohtaan kylmenee ja laittomuus perinnäissäännön ja opittujen ihmiskäskyjen pohjalla pääsee valtaan sydämensä ja niistä tulee sydämensä "jumalanpelko". Se on se termi, jota Raamattu käyttää.

Matteuksen evankeliumi:
24:12 Ja sentähden,
että laittomuus pääsee valtaan,
kylmenee useimpien rakkaus.


Mikä on positiivinen termi? Mikä termi, jota Raamattu käyttää? Se on "Herran pelko", jota Raamattu käyttää ja se on Raamatun termi - positiivinen termi. Näytän vain pari esimerkkiä.

Ps. 19:10 Herran pelko on puhdas,
se pysyy iäti. Herran oikeudet ovat todet,
kaikki tyynni vanhurskaat.

Ps. 111:10 Herran pelko on viisauden alku,
hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat.
Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti.



Minä pääsin jyvälle ja ymmärsin että on kaksi eri termiä, toinen negatiivinen ja toinen positiivinen termi. Jos Jumalan Sanat ei ole sydämensä jumalanpelko vaan perinnäissäännöt ja opitut ihmiskäskyt, silloin uskova on kokonaan ulkokultainen ja tekee Jumalan Sanat tyhjäksi ja sydämen rakkaus Jumalan lakia (Raamattua, Jumalan Sanoja ja totuutta) kohtaan pääsee kylmenemään ja laittomuus joka on ilman Jumalan lakia pääsee valtaan (valloittamaan) kokonaan sydämensä ja silloin on luopunut uskosta Jumalan lakiin (Raamattuun, Jumalan Sanoihin ja totuuteen).





2Kor. 5:11 Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on,
niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan,
mutta Jumala kyllä meidät tuntee; ja minä toivon,
että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.

Paavali kirjoitti kirjeen Korinttolaisille ja sanoi; "siis tiedämme, mitä Herran pelko on". Kun me vaellamme Herran pelossa, ettemme tekisi syntiä Herraa vastaan, emmekä nojautuisi ihmistulkinnan mukaiseen omaan ymmärrykseen, emmekä lisäisi Jumalan kirjoitettuihin jotain omaa ihmistulkintaa, emmekä tekisi Jumalan Sanat tyhjäksi. Se on meidän sydämemme "Herran pelko", se on oikea ja puhdas Herran pelko. Niin silloin meidän sydämemme rakkaus kohti Jumalan lakia (Raamattua, Jumalan Sanoja ja totuutta) pysyy rakkautena. Raamatussa sanotaan; "joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu".


Matt. 24:13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti,
se pelastuu.



Nyt me elämme murroskautta kohti uutta maailman järjestystä, niin olisi aika karsia pois kaikki perinnäissäännöt, opitut ihmiskäskyt ja omat ihmistulkinnan mukaiset opit, ne pääsee sydämessä kylmenemään rakkautta Jumalan lakia (Raamattua, Jumalan Sanoja ja totuutta) kohtaan.

Minusta se on itsepetos ja olettamus jos sanotaan että juhlitaan ympärivuotisesti Jeesuksen syntymäpäivää mutta juhlitaan vain joulukuussa, omassatunnossa se pääsee turmelemaan. Miten voi pitää omaatuntoaan puhtaana ja olla yhtäaikaisesti uskonkuuliainen Jumalan Sanalle? Herralle ei kelpaa jos sydän on jakautunut ja kulkee yhtäaikaisesti kaksi eri tietä ja palvelee Jumalaa ja mammonaa.

Olisi tärkeintä pitää huolen omastatunnosta että se pysyisi aina puhtaana ja sitten on uskonkuuliainen Jumalan Sanalle puhtaalla omallatunnolla. Paavali kirjoitti näin: ”Miehet, veljet! Tähän päivään asti minä olen elänyt Jumalan edessä omatunto täysin puhtaana."

Ap.t. 23:1 Niin Paavali loi katseensa neuvostoon ja sanoi:
"Miehet, veljet, minä olen kaikessa hyvällä omallatunnolla
vaeltanut Jumalan edessä tähän päivään asti."
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 05. Tammi 2021 13:05

*
Minulle tuli vielä toinen ajatus joka nousi ja puhutti minua. Jos eletään väärässä jumalanpelosssa, se vaikeuttaa ja hidastaa kasvamasta ulos kaikista haavoista koska Jumala ja Hänen laki (Raamattu, Jumalan Sanat ja totuus) ei ole rakkauden keskipisteenä vaan opitut ihmiskäskyt, perinnäissääntö ja ihmistulkinnan mukaiset opit. Silloin ulos kasvaminen haavoista on työlästä ja hidasta ja siitä tulee pitkä ja tuskan hidas eheytymisprosessi ja on yhä haavoissa. Ne opitut ihmiskäskyt, perinnäissääntö ja ihmistulkinnan mukaiset opit tuovat enemmän arvovaltaista tuntemusta ja siinä ei ole kuitenkin Jeesuksen tuntemusta.

Jos pidättää jalkansa pois niiden tieltä ja otetaan vastaan rakkautta totuuteen avoimin ja tutkivin mielin ja tutkia halukkaasti onko asia näin, tällä tavalla Jeesus tulee eläväksi. Jeesuksen tuntemus avautuu ja syventyy, kun tällä tavalla lähestytään Jumalaa niin Jumala lähestyy kans.

Jaak. 4:8 Lähestykää Jumalaa,
niin hän lähestyy teitä.
Puhdistakaa kätenne,
te syntiset, ja
tehkää sydämenne puhtaiksi,
te kaksimieliset.



Päästä irti vääryyden siteistä

Kaikki vääryyden siteistä, missä opittuja ihmiskäskyjä, perinnäissääntöä ja ihmistulkinnan mukaisia oppeja noudatetaan, päästetään irti niin sitten valkeus puhkeaa esiin niinkuin aamurusko ja haavat kasvavat nopeasti umpeen ja vanhurskaus käy edelleen ja Jumalan kunnia seuraa suojanaan. Jumala kasvattaa haavat umpeen ja lääkitsee haavat kuntoon ja umpeen, Jumala parantaa ja avaa rauhan ja totuuden runsauden.

Jes. 58:8 Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niinkuin aamurusko,
ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen;
sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi,
ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi.

Jer. 33:6 Katso, minä kasvatan umpeen ja
lääkitsen sen haavat,
ja minä parannan heidät ja avaan heille rauhan ja
totuuden runsauden.


Opittujen ihmiskäskyjen, perinnäissäännön ja ihmistulkinnan mukaisten oppien pohjalla se on oma toisenlainen "raamattu", joka ohjaa väärälle tielle ja siinä loitontuu Herran yhteydestä ja muuttuu ulkokultaiseksi uskonnolliseksi ja luulee seuraavan Jeesusta noudattaen niitä opittuja ihmiskäskyjä, perinnäissääntöä ja ihmistulkinnan mukaisia oppeja. Tällä tiellä on haavoja hoitamattomina.

Mutta kun otetaan vastaan rakkautta totuuteen, se avautuu ja antaa yksinkertaista ymmärrystä. Se ohjaa oikealle tielle, jolla kohdataan Herraa Jeesusta. Eheytymisprosessi totuuden pohjalla menee perille, oikeaan paikkaan, jolla Eheyttäjänä Jumala kasvattaa haavat umpeen. Herran tuntemisen rinnalla pidätetään jalkansa pois opituilta ihmiskäskyiltä, perinnäissäännöltä ja ihmistulkinnan mukaisilta opeilta.

Olin vähän aikaa sitten sielunhoidossa ja kerroin jouluahdistuksesta. Hän kertoi että profetian mukaan Jeesus on syntynyt joulukuussa. Ajattelin että on aika auttaa häntä oikeaan suuntaan lähimmäisenrakkaudellisesti ja kerroin että Jeesus on syntynyt lehtimajan aikaan. Hän ei ottanut sen vastaan. Hän esitti vaihtoehtoa joko otan vastaan sen että Jeesus on syntynyt joulukuussa niin sielunhoito jatkuu. En voinut ottaa sen vastaan koska haluan kokosydämisesti rakastaa Herraa ja noudattaa Hänen lakia (Raamattua, Jumalan Sanoja ja totuutta). Sielunhoito päättyi hänen taholta ja samoin rukoustyö.

Opitut ihmiskäskyt, perinnäissääntö ja ihmistulkinnan mukaiset opit rikkoo ihmisen sisältäpäin. Olen kokenut sen. Minulle tuli Herralta sanat viime alkusyksyllä kun siihen aikaan jouluahdistus iski minuun. Sanat sanoivat; 'Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä jotka eivät ole notkistaneet Baalille' (Room. 11:4).

Niin ymmärsin mitä Herra tarkoittaa niillä sanoilla. On niitä uskonveljiään ja sisaruksiaan, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille eli opituille ihmiskäskyille, perinnäissäännölle ja ihmistulkinnan mukaisille opeille kuten jouluopille. Sitten Jumala valmistaa tien maanalaiseen seurakuntaan niille jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille koska elämme nyt tätä murroskautta kohti uutta maailman järjestystä. Jokunen aika sitten olin perehtynyt Raamatun termiin tutkien Sanan valossa, mitä on jumalaton ja jumalattomuus. Se ei ole yksisuuntainen termi vaan monisuuntainen termi joka koskee myös sellaisia uskovia jotka noudattaa opittuja ihmiskäskyjä, perinnäissääntöä ja ihmistulkinnan mukaisia oppeja. Raamatussa sanotaan; 'Jumalaton hylätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran luo, niin Hän armahtaa, ja meidän Jumalamme luo, sillä Hänellä on paljon anteeksiantamusta'. Oikea ja puhdas jumalanpelko eli Herran pelko tulee siitä että vaelletaan Jumalan käskyjen mukaan.

Jes. 55:7 Jumalaton hyljätköön tiensä ja
väärintekijä ajatuksensa ja
palatkoon Herran tykö,
niin hän armahtaa häntä,
ja meidän Jumalamme tykö,
sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 11. Tammi 2021 00:22

*
Kiitos Herralle Hänen ihmeellisestä avauksesta joka avasi minun silmiäni tänään kun silloin luin Raamattua! Siinä sanotaan: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin." Tänä päivänä! Se on jokapäiväiseksi muistutukseksi Vapahtajan syntymästä. "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" ja se on suuri ilosanoma. Se on puhdas totuuden evankeliumi, jolla julistetaan ja se on Jumalan voima kullekin uskovalle pelastukseksi, silloin siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta". (Room. 1:16-17).

Jos julistetaan väärän päivämäärän mukaan jonka mukaan juhlitaan, silloin totuus on vääryyden vallassa, sitä vastaan Herran viha ilmestyy, sanoo jae 18. Sen Jumala on ilmoittanut.

Room. 1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
1:19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 12. Tammi 2021 13:41

Termi: seurakunta

Seurakunta on Raamatun termi jota tulisi ymmärtää oikein mitä Herra tarkoittaa. Seurakunta koostuu Jumalan uudestisyntyneistä lapsista. Me olemme ruumis ja ruumiin jäsenet vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis niin on Kristuskin. Me kaikki olemme yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, se on se seurakunta. Me olemme yksi ruumis Kristuksessa, se ei tarkoita että maailmassa pitäisi olla yksi seurakunta.

Se tarkoittaa että Kristuksessa me kaikki olemme yhtä niinkuin Isä ja Poika ovat yhtä. Me olemme Kristuksen ruumis, se on se seurakunta ja Kristuksen ruumis on seurakunta. Kuvitellaan esimerkiksi että Helsinki on suuri alue, tarvitaan ehkä 3 seurakuntaa koska se on niin suuri alue, mutta me olemme yhtä Kristuksessa. Mutta se termi ei tarkoita rekisteröitynyttä seurakuntarakennusta. Se tarkoittaa Kristusta joka on seurakunta ja me olemme seurakunta. Yhteinen ja keskinäinen kokoontuminen on seurakuntayhteyttä (Hepr. 10:25). Kristus on seurakunnan keskeisintä, seurakunnan päänä ja kirkkaudeksi.

1Kor. 12:12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
14 Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.

Room. 12:5 niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä;

1Kor. 12:27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.

Kol. 1:24 Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta,

25 Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän. RK
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 13. Tammi 2021 11:56

*
Joh. 12:48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

Siinä kohdassa sanotaan että joka ylenkatsoo (halveksii) Minua eikä ota vastaan Minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka Minä olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä. Niin, kaikki on Raamatun termejä. Se tarkoittaa että ne kaikki Raamatun termit ovat arvovaltaisia, painoarvoisia ja auktoriteettisiä sanoja.

Mutta jos ei ymmärrä että ne ovat arvovaltaisia, painoarvoisia ja auktoriteettisia sanoja ja sitten tulkkaa ihmisten omalle tasolle helposti ymmärrettäväksi selitykseksi ja siinä on vaara pitää ihmisten tulkattua oppia arvovaltaisena, painoarvoisena ja auktoriteettisena oppina. Niin tällä tavalla ylenkatsoo Raamatun termejä. Esim. kolminaisuusoppi on nykyään arvovaltainen oppi ja se on sydämessä enemmän "rakas arvoinen" oppi kuin se mitä Raamatussa sanotaan.

Olisi hyvä lähestyä nöyrästi Raamatun termeihin rukoillen Herran apua ja ymmärrystä. Ne kaikki termit osoittaa kuinka suuressa viisaudessa Jumala on tarkalleen kirjoituttanut nämä termit. Ne avaa ja antaa ymmärrystä ja vie oikeaan tarkoitukseen mitä Herra tahtoo opettaa. Näin Herra kuljettaa oikealle tielle omia jotka lähestyvät nöyrästi termeihin oikealla tavalla. Herra opettaa omille termien kautta ja opettaa heille tiensä.

Ne ihmisten tulkatut opit eivät voi pitää rakkautta Jumalan lakia kohtaan rakkautena jos sydämessä ihmisten tulkatut opit ovat keskeisintä ja siinä on vaara että tulkatut opit saa rakkauden kylmenemään Jumalan lakia kohtaan. Raamatussa sanotaan: "laittomuus pääsee valtaan ja kylmenee useimpien rakkaus" (Matt. 24:12). Laittomuus tarkoittaa että on ilman Jumalan lakia. Se on Raamatun termi.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Tammi 2021 11:33

*
Image

Raamatun termien merkitys määritetään silloin, mitä Sanassa tarkoitetaan. Olisi hyvä perehtyä nöyrästi Raamatun termeihin rukoillen ymmärrystä ja pitäisi kaikesta puhua termein, mitä Sanassa tarkoitetaan. Näin tällä tavalla Herra paimentaa omia oikealle tielle. Tulisi nöyrtyä Raamatun termien eteen ja tarkkaa niin saa ymmärrystä mitä Sanassa tarkoittaa. Näin tavalla Jumala kuljettaa nöyriä oikealle tielle ja opettaa heille tiensä - Raamatun termien kautta. Se on ainoa oikea tie.

Nämä Raamatun termit ovat Jumalan kirjoituttamia kaikessa suuressa Hänen viisaudessaan. Älä ohita Raamatun termejä vaan pysähdy ja ota selvää rukoillen ymmärrystä ja mieti tutkien niin Herra antaa ymmärrystä siihen. Se on se oikea ja terve nöyryys. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu (Matt. 24:13). Raamatun kertomuksen mukaan lammas viittaa nöyryyteen joka nöyrtyy Jumalan Sanan eteen ja miettii mitä Sanassa tarkoittaa niin saa ymmärryksen siihen.

2Tim. 2:7 Tarkkaa, mitä sanon; Herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen.

Vuohi Raamatun kertomuksen mukaan ylpeyteen jota Herra on vastaan (Jaak. 4:6). Se tarkoittaa ettei etsi Herran tahtoaan mitä Hän tahtoo opettaa siitä, mitä Sanassa tarkoittaa vaan ohittaa Raamatun termejä ja nojautuu omaan ymmärrykseen tulkaten Raamattua. Tällä tavalla oma inhimillinen ja erehtyväinen ymmärrys ohjaa itse tiensä eikä Jumala saa olla mukana siinä voidakseen ohjata oikealle tielle ja siksi Jumala on sitä vastaan.

Ylpeys viittaa vuoheen joka puskee toisiaan vastaan turvautuen omaan oikeassa olemiseen ja omaan erehtyväiseen ja luonnolliseen ymmärrykseen.

Jaakobin kirje:
4:6 Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 32 vierailijaa

cron