Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 22. Joulu 2019 11:29

*
Ajattelen avata postausta ja kertoa siitä, että ajat sitten Raamattua lukiessani pysähdyin hämmästyneenä ja hämmentyneenä yhteen Raamatun kohtaan, jossa puhutaan, että monet luopuvat uskosta ja alkavat seurata villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja [1Tim. 4:1]. Hämmentyneenä ja hämmästyneenä olin kovasti ihmeissäni, miksi Jeesus ei riitä. Siinä kohdassa viipyessäni mietin ihmetellen, kunnes siinä kohdassa kaksi sanaa pistivät silmiini ja ne sanat puhuivat villitsevistä henkiestä ja riivaajien opeista. Mietin, mitä ne tarkoittaa.

Siten päätin ottaa itse selvää Raamatusta, mitä ne tarkoittaa. Selvää otettuani tulin siihen tulokseen, että usko perustuu ihmisten viisauteen, joka johtaa luopumistilaan. Niin sen jälkeen ymmärsin paremmin Paavalin huolehtimista ja painostamista, että tulee pysyä terveessä uskossa. Kun Paavali painosti Timoteusta ja Tiitusta vastuulliseen tehtävään, jonka ohessa pidetään huolen, että Jumalan lapset pysyvät terveessä uskossa. Koska usko perustuu Jumalan voimaan, joka johtaa terveeseen uskoon, eli se tarkoittaa pelastavan uskon tilaa.

Haluaisin vielä kertoa muutamasta asiasta, jonka kanssa olin tekemisessä muutaman vanhimman kanssa. Keskustelut asioista heidän kanssa paljastuivat, että heidän usko perustuu ihmisten viisauteen. Olin siinä tilanteessa, niin tajusin keskustelevani heidän kanssa, että heidän usko perustuu ihmisten viisauteen ja olin silleen "apua, auta Jumala !". Koska heidän kanssa keskustellessani silmäni aukeni näkemään, että ihmisten viisaus ohjailee heitä ja he toimivat seurakunnan vanhimpana ja ohjaavat seurakunnan jäseneitä myös. Se oli minulle hätätapaus, hälytti minulle ja huusin Herran puoleen.

Mutta siinä ei ole vielä kaikki. On vielä muita asioita, joihin törmäsin. Muiden foorumien ylläpitäjien usko perustuu ihmisten viisauteen. Yksi heistä sanoi minulle, että pedonmerkki ei tarkoita sitä ihonalaista sirua. Olin silleen että täh? :o :shock: :wtf:

On sellaisia "vääriä" ylläpitäjiä ja opettajia, joiden usko perustuu ihmisten viisauteen. Raamatun mukaan haalitaan korvasyyhyyn valheopettajia, joiden ihmisviisautta ihannoidaan, se johtaa luopumistilaan. Paavalin aikana oli toisin, kuin nykyään, ei kukaan nykyään pidä Paavalin tavoin huolen, että uskon tulee yksin perustua Jumalan voimaan, joka johtaa pelastavan uskon tilaan.

Siten minua jäi askarruttamaan se, ettei nykyään pidä huolen Paavalin tavoin, että uskon tulee perustua yksin Jumalan voimaan, joka johdattaa kaikkeen totuuteen, avaa kaikkeen Raamatun opetukseen ymmärrystä ja johtaa yhteen terveeseen uskoon, joka on pelastavan uskon tila.

Minä en ole vielä tavannut sellaista miesopettajaa, joka olisi Paavalin tavoin pitänyt huolen, että uskon tulee perustua Jumalan voimaan, joka tarkoittaa pelastavan uskon tilaa. Paavali kirjoitti siitä asiasta, jonka mukaan se on vastuullinen tehtävä, jonka ohessa tulee pitää huolen terveessä uskossa pysymisestä ja Jumalan voimaan uskon perustumisesta.

Tiit. 2:1 Mutta sinä puhu sitä,
mikä terveeseen oppiin soveltuu:

2Tim. 1:13 Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat,
jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

Tiit. 1:9 hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa,
luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä
neuvomaan terveellä opilla että
kumoamaan vastaansanojain väitteet.

1Tim. 4:16 Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä;
sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.

Hyvät uskonveljet, olette ahkeroineet Raamatun tutkimisen ja opettamisen kanssa. Niin toivoisin teitä perehtymään Raamatun opetuksiin, mitä Paavali on tehnyt.

-----------------------
Raamatun mukaan Paavali kehotti Timoteusta kieltämään eräitä opettamasta toisin. Paavali kirjoitti hänelle kirjeen, siinä lukee; 'Makedoniaan lähtiessäni kehotin sinua jäämään Efesokseen, jotta kieltäisit eräitä opettamasta toisin kuin me ' [1Tim. 1:3].

Ja Paavali kirjoitti hänelle kirjeen, siinä lukee; 'mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, usko se luotettaville ihmisille, jotka sitten kykenevät opettamaan muitakin ' [2Tim. 2:2].

Ja siten Paavalin kirjeen mukaan Timoteuksen tulee pyrkiä lempeyteen voidakseen palauttaa vastaansanojat totuuteen [2Tim. 2:22-26]. Ja Paavali käski Tiitusta nuhtelemaan ankarasti vääriä opettajia ja muita, jotka teoillaan kielsivät Jumalan [Tiit. 1 luku].

Paavalin kehotuksen mukaan Tiituksen tuli antaa terveen opin mukaisia kehoituksia vanhemmille, ja nuoremmille seurakunnan jäsenille, siis miehille ja naisille ja samoin palvelijoille [Tiit. 2:1-10].

Tiituksella oli suuri vastuu hoitaa nämä asiat, niinkuin Paavali lähetti ja kehotti tekemään nämä asiat. Se osoittaa, että tulee olla vastuullista ja pitää huolen, että terve usko pysyy. Koska se ei johda luopumaan uskosta Jumalan Sanaan, joka on itse lihaan tullut Jeesus.

Koska väärän opin mukaiset opetukset vie maailman alkeivoimien alle orjuuttamaan noudatettavaksi, siihen tulee puuttua - Paavalin tavoin, kun galatalaiset kääntyivät toisenlaiseen evankeliumiin ja siten siinä he noudattivat väärän opin mukaista kehotusta muualta [Gal. 1:6-12].

Raamatun mukaan evankeliumin tarkoitus on julistaa, että ihmiset kääntyisivät pois synnin tieltä ja että saisivat synnit anteeksi ja pelastuisivat. Koska tulee se aika, jolloin ei kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyyn haalitaan itselleen valheopettajia, joiden ihmisviisautta ihannoidaan ja se saattaa luopumaan uskosta Jumalan Sanaan. Siksi se on vakava paikka.

Tärkeintä on se terve usko, joka johtaa pelastavaan uskon tilaan, joka vie suoraan Isä Taivaallisen luokse perille ja iankaikkisesti. He kaikki ihmiset ovat niin kallisarvoisia ja rakkaita Jumalalle, joka tahtoo heidän pelastuvan totuuden tuntemisen kautta.

2 Tim 4:3 Sillä aika tulee,
jolloin he eivät kärsi tervettä oppia,
vaan omien himojensa mukaan
korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia

1Tim. 2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset
pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

-------------------------

Villitsevät henget ja riivaajien opit viittaavat riivaajien viisauteen. Raamatun mukaan riivaajien viisaus on inhimillinen (sielullinen) ja maallinen viisaus, joka viittaa ihmisten viisauteen. Siinä on kiivausta, riitanaisuutta, epäjärjestystä ja kaikkinaista pahaa menoa, joka viittaa villitseviin henkiin. Ne ja ihmisten viisauteen uskon perustuminen liittyy toisiinsa, tulkiten Raamatun opetuksia, ohjaten ja opettaen.

Henkien villitseminen sopii hyvin Raamatun mainitsemaan epäjärjestykseen ja kaikkinaiseen pahaan menoon.

Jaak. 3:14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja
riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.

3:15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.

3:16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.


Biblian käännöksen mukaan Jaak. 3:15 on selkeä selkokielinen kohta.

Jaak. 3:15 Sillä ei se ole viisaus, joka ylhäältä tullut on,
vaan maallinen, inhimillinen ja perkeleellinen. Biblia

------------------

Mitä Raamattu tarkoittaa "taruilla", se voi viittaa myös ihmisen taholta lisättyyn juhlateemaan, joka ei pohjaudu Raamattuun esim. joulujuhla. Koska se tarjoutuu valheellista joulurauhaa, jota Raamattu ei tunne. Muista Paavalin sanoja, mitä hän kirjoitti.

2.Timoteuksen kirje:
4:1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
4:2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
4:3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4:4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
4:5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.

Mutta Raamatun mukaan moni luopuu uskosta Jumalan Sanaan ja seuraavat ihannoiden ihmisviisautta luullen sitä Jumalan antamaksi viisaudeksi ja uskon työkaluksi, jolla julistetaan toisenlaista evankeliumia, saarnataan ja opetetaan, siitä olen tietoinen. :cry:

Nyt ei ole myöhäistä koetella rukoillen, ollaanko terveessä uskossa. On vielä mahdollista korjata suunta ja uskon perustuminen kuntoon.

2Kor. 13:5 Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne.
Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.

1Kor. 2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

Raamatun mukaan Jumala on ylpeitä vastaan, koska heidän usko ei perustu Hänen voimaan, vaan omaan ihmisten viisauteen [Jaak. 4:6, 1Piet. 5:5].

Herran siunausta kanssanne!
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Joulu 2019 11:19

*
1.Korinttolaiskirje kirjoitti:
2:1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.

2:2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

2:3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,

2:4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,

2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.


Paavali piti huolen terveessä uskossa pysymisestä ja Jumalan voimaan uskon perustumisesta, joka on pelastava uskon tila. Raamatussa sanotaan, että Jumala on ylpeitä vastaan, se tarkoittaa, että heidän usko perustuu ihmisten viisauteen, joka ohjaa heitä itseään ilman Jumalaa, niin Jumala on heitä vastaan [1Piet. 5:5]. Paavali päätti olla tuntematta mitään muuta, paitsi Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänet ristiinaulittuna. Paavali kertoi, ettei tullut puhumaan kiehtovia viisauden sanoja, vaan hänen puheensa ja saarnansa oli Hengen ja voiman osoittamista, ettei usko perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

1Piet. 5:5 kirjoitti:

Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.



Tiituksen kirje kirjoitti:
2:1 Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:


2.Timoteuksen kirje kirjoitti:
4:1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:

4:2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.

4:3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia

4:4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

4:5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.


Paavali kirjoitti, että tulee pitää huolen siitä, että julistaminen ja saarnaaminen tapahtuu terveellä opilla. Paavali kirjoitti, että tulee se aika, jolloin ei kärsi kuulla tervettä oppia, vaan haalivat itselleen valheopettajia omien himojensa mukaan korvasyyhyyn ja kääntävät korvat pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Se tarkoittaa, että he kääntävät korvat pois totuudesta ja siten he ihannoivat ihmisviisautta, johon usko perustuu. Raamatussa sanotaan, että Jumala on ylpeitä vastaan, se tarkoittaa, että heidän usko perustuu ihmisten viisauteen, joka ohjaa heitä itseään ilman Jumalaa. Koska pelastavan usko tila tulee Jumalan kautta, - ei ihmisten viisauden kautta. Silloin se on Jumalan uskon lahja ja työ ihmisessä, ettei alkaisi kerskata omien tekojen kautta.

Paavali oli tietoinen lopunajan taruista, jotka nousevat ihmisten viisauden mukanaan. Taruilla Raamattu tarkoittaa, että usko perustuu ihmisten viisauteen, jolla tulkitaan Raamattua toisin - opettaen ja lainaten jotain Raamatun opetuksia ja ilosanomaa. Joulun syntymä ihmisen taholta alkoi paljon myöhemmin, ennenkuin Jumala on kirjoituttanut Raamatun. Niin Paavalin mainitsemat lopunajan tarut, joista yksi tuntuu viittaavan jouluun päivänselvästi.

Lopuksi yksi kohta puhuttaa, kun siinä puhutaan Kristuksen rististä. Paavali kirjoitti, että hän päätti olla tuntematta muuta, kuin vain Kristuksen ristiinnaulittuna ja myös Hänen ristin voimaa. Paavali kirjoitti, se oli ikäänkuin varoitukseksi, että ihmisten viisaudella voi saada ristin voimattomaksi. Koska se synnyttää ihmisissä Jumalan aikaansaamaa uskoa, joka on pelastava uskon tila.

Jos Paavali olisi varoittanut, että ihmisten viisaudella voi saada Kristuksen syntymän voimattomaksi, mutta Paavali puhui vain rististä, jonka kautta pelastava uskon tila Jumalan aikaansaamana tulee. Se osoittaa, että vain Kristuksen ristin kautta pelastava uskon tila Jumalan aikaansaamana tulee.

1Kor. 1:17 kirjoitti:

Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.


Paavali piti huolen terveessä uskossa pysymisestä ja terveeseen uskoon eli Jumalan voimaan uskon perustumisesta - jättämällä esimerkin teille, sillä hän on löytänyt Kristuksen sisäisen tuntemisen [Filip. 3:8] ja Arabiassa kolme vuotta [Gal. 1:18] hän sai sen ilmestyksessä Jeesukselta Kristukselta, eikä hän ole sitä keneltäkään ihmiseltä saanut, eikä sitä ole hänelle opetettu, kuin vain Jeesuksen ilmestyessään Hän opetti Paavalille sen.

Gal. 1:11-12, 15-16, 20 kirjoitti:
11 Teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista.

12 Enhän minä ole sitä keneltäkään ihmiseltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan sain sen ilmestyksessä Jeesukselta Kristukselta.

15 Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta saakka oli erottanut minut ja kutsunut armossaan, näki hyväksi

16 ilmaista minussa Poikansa, jotta julistaisin evankeliumia hänestä pakanakansojen keskuudessa. Niinpä en alun pitäenkään kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä.

20 Jumalan edessä vakuutan, että se, mitä teille kirjoitan, ei ole valhetta. RK
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja Jukka » 25. Joulu 2019 04:49

Heti aluksi pitää todeta, että tähän aloitukseesi on aika hankala vastata, koska koen että
a) et esitä mitään varsinaisen keskustelun synnyttämiseksi, vaan pikemminkin pyrit vaan opettamaan muita lukijoita
b) mielestäni irrotat Pyhän Hengen voiman Jumalan Sanan kokonaisilmoituksesta

vaisuliini kirjoitti:On vielä muita asioita, joihin törmäsin. Muiden foorumien ylläpitäjien usko perustuu ihmisten viisauteen. Yksi heistä sanoi minulle, että pedonmerkki ei tarkoita sitä ihonalaista sirua. Olin silleen että täh? :o :shock: :wtf:


Vakavia syytöksiä kirjoitat. Esimerkiksi minä olen ylläpitäjänä enemmällä kuin yhdellä foorumilla. En ymmärrä miten toimenpiteeni niillä palstoilla liittyy henkilökohtaiseen uskonelämääni. Palstoilla noudatan kunkin footumin sääntöjä ja Suomen lakeja, kuten varmasti tämänkin foorumin ylläpitäjät tekevät (en kuulu täällä ylläpitäjiin).

Vaisuliini kirjoitti:Minä en ole vielä tavannut sellaista miesopettajaa, joka olisi Paavalin tavoin pitänyt huolen, että uskon tulee perustua Jumalan voimaan, joka tarkoittaa pelastavan uskon tilaa. Paavali kirjoitti siitä asiasta, jonka mukaan se on vastuullinen tehtävä, jonka ohessa tulee pitää huolen terveessä uskossa pysymisestä ja Jumalan voimaan uskon perustumisesta.


Olen toista mieltä. Onhan toki maassamme Jumalan sanaa opettavia veljiä; uskon Jumalan heidät tuohon vastuulliseen tehtävään asettaneen. Kirjoituksissasi minua askarruttaa ja häiritsee se, että koen Sinun irrottavan Pyhän Hengen hänen varsinaisesta tehtävästään, joka on Jeesuksen ja hänen ristintyönsä kirkastaminen ihmiskunnalle ja erikoisesti syntien anteeksiantamusta etsiville ihmisille. Pyhän Hengen työtä ei voida erottaa Jeesuksen täytetystä työstä. Jeesus sanoi hyvin selvästi, että kun Pyhä Henki tulee niin hän muistuttaa meitä kaikesta mitä Jeesus on puhunut ja opettanut. "Hän ottaa Minun omastani ja julistaa teille" ja "Hän näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion" ja "Hän on Minut kirkastava".

Raamattu kokonaisvaltainen opetus ei korota sitä, että Pyhä Henki on Jumalan voima, vaan että Pyhä Henki korottaa Jeesusta Kristusta, joka on Jumalan Voima. Tämä voima on kätketty evankeliumin sanaan, sanaan rististä. Siinä on Jumalan lunastus, pelastus ja voima.

Jumalan Henki uudesti synnytti meidät. Hän otti peitteen silmistämme ja kirkasti meille Jeesuksen sovitustyön ristillä. Hän tuli ja toi Jeesuksen sydämiimme asumaan. En puuttuisi näin kovin Jumalan voimasta opettamiseen ellei ajassamme korostetusti opetettaisi Pyhästä Hengestä irrallaan Jeesuksesta ja Golgatasta. Jokainen henki, joka opettaa hengellisiä asioita irrallaan Jeesuksen uhrista Golgatalla, on joku muu henki kuin Pyhä Henki.

Jälkikirjoitus:
Uskon Vaisuliini, että tarkoitat kirjoituksillasi hyvää ja haluat tuoda Jeesuksen armon evankeliumia foorumilla luettavaksi. Meillä on eräs yhteinen ongelma ja se on lukihäiriö, joka sotkee tekstejämme ja synnyttää lukijoissa väärinkäsityksiä (tämänkin tekstin luin useamman kerran ja korjailin sitä ennen kuin painoin enter-näppäintä). Jumala kuitenkin näkee sydämemme ja tuntee motiivimme. Sanon tämän Sinulle lohdutukseksi vaikka arvioin toisinaan tekstejäsi. Menettelen samalla tavoin kaikkien kanssa; arvioin heidän tekstejään "yhtä julkisella tasolla" kuin he ovat kirjoituksiaan julkaisseet. Tämä on aika "kiittämätöntä työtä" ja mahdotontakin, jos haluaa olla ihmisille mieliksi.

Toivotan Sinulle ja kaikille lukijoille turvallista ja hyvää pian alkavaa armon vuotta (AD) 2020. Juutalaisessa kalenterissa vuosi taisi vaihtua syyskuussa ja on nyt muistaakseni 5780. Voin kyllä muistaa väärinkin.
Jukka
 

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 25. Joulu 2019 10:13

*
vaisuliini kirjoitti:On vielä muita asioita, joihin törmäsin. Muiden foorumien ylläpitäjien usko perustuu ihmisten viisauteen. Yksi heistä sanoi minulle, että pedonmerkki ei tarkoita sitä ihonalaista sirua. Olin silleen että täh? :o :shock: :wtf:


Vakavia syytöksiä kirjoitat. Esimerkiksi minä olen ylläpitäjänä enemmällä kuin yhdellä foorumilla. En ymmärrä miten toimenpiteeni niillä palstoilla liittyy henkilökohtaiseen uskonelämääni. Palstoilla noudatan kunkin footumin sääntöjä ja Suomen lakeja, kuten varmasti tämänkin foorumin ylläpitäjät tekevät (en kuulu täällä ylläpitäjiin).


Jukka, oli tarkoitus näyttää esimerkkiä, kun on todettu, että opetus esimerkiksi ihonalaisesta sirusta tuli ihmisten viisauden perusteella. Ja olin huolissani foorumien jäseneistä, jotka ovat mukana siinä.

En ole kuullut siitä, että olet ylläpitäjä. Tiedostin ketkä toimivat ylläpitäjinä, niin käsittääkseni en ollut siellä, missä sinä toimit ylläpitäjänä.

Vaisuliini kirjoitti:Minä en ole vielä tavannut sellaista miesopettajaa, joka olisi Paavalin tavoin pitänyt huolen, että uskon tulee perustua Jumalan voimaan, joka tarkoittaa pelastavan uskon tilaa. Paavali kirjoitti siitä asiasta, jonka mukaan se on vastuullinen tehtävä, jonka ohessa tulee pitää huolen terveessä uskossa pysymisestä ja Jumalan voimaan uskon perustumisesta.


Olen toista mieltä. Onhan toki maassamme Jumalan sanaa opettavia veljiä; uskon Jumalan heidät tuohon vastuulliseen tehtävään asettaneen. Kirjoituksissasi minua askarruttaa ja häiritsee se, että koen Sinun irrottavan Pyhän Hengen hänen varsinaisesta tehtävästään, joka on Jeesuksen ja hänen ristintyönsä kirkastaminen ihmiskunnalle ja erikoisesti syntien anteeksiantamusta etsiville ihmisille. Pyhän Hengen työtä ei voida erottaa Jeesuksen täytetystä työstä. Jeesus sanoi hyvin selvästi, että kun Pyhä Henki tulee niin hän muistuttaa meitä kaikesta mitä Jeesus on puhunut ja opettanut. "Hän ottaa Minun omastani ja julistaa teille" ja "Hän näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion" ja "Hän on Minut kirkastava".

Raamattu kokonaisvaltainen opetus ei korota sitä, että Pyhä Henki on Jumalan voima, vaan että Pyhä Henki korottaa Jeesusta Kristusta, joka on Jumalan Voima. Tämä voima on kätketty evankeliumin sanaan, sanaan rististä. Siinä on Jumalan lunastus, pelastus ja voima.

Jumalan Henki uudesti synnytti meidät. Hän otti peitteen silmistämme ja kirkasti meille Jeesuksen sovitustyön ristillä. Hän tuli ja toi Jeesuksen sydämiimme asumaan. En puuttuisi näin kovin Jumalan voimasta opettamiseen ellei ajassamme korostetusti opetettaisi Pyhästä Hengestä irrallaan Jeesuksesta ja Golgatasta. Jokainen henki, joka opettaa hengellisiä asioita irrallaan Jeesuksen uhrista Golgatalla, on joku muu henki kuin Pyhä Henki.


Voisitko näyttää, missä minä irrotin nämä asiat? En tiedä, mitä asiaa sinä koet minun irrottavan nämä asiat. Voisitko näyttää nämä asiat, kiitos.

Kai sopii kysyä sinulta, ymmärrätkö, että Paavali piti huolen terveessä uskossa pysymisestä ja terveestä opista eli Jumalan voimaan uskon perustumisesta? Ne liittyy juuri niihen asioihin, joista sinun mielestä irrotin pois. Jukka, ei ole tarkoitus nostaa sinua vastaan, vaan postaukseni oli ikäänkuin mietinnäksi tämän aiheen mukaan ja kehotukseksi. En ole nähnyt sinun kirjoittavan Paavalin tavoin, että tulee pitää huolen terveessä uskossa pysymisestä, terveestä opista ja Jumalan voimaan uskon perustumisesta.

Minä luin Paavalia koskevat asiat, mitkä puhuttaa minua. Hän kirjoitti nämä kirjeet Timoteukselle ja Tiitukselle, nämä kirjeet koski seurakuntaa myös. Paavali kehotti heitä tekemään nämä asiat, mitkä koski uskovia ja seurakuntaa. Terveessä uskossa pysymiseen liittyvät kaikki tärkeät perusasiat Raamatusta, kuten sinä äsken mainitsit, nämä ei ole irrottavia pois niistä asioista, joista sinun mielestäsi irrotin, mutta en irrottanut.

Voisitko näyttää vielä nämä asiat, joista sinun mielestäni irrotin. kiitos.

Jälkikirjoitus:
Uskon Vaisuliini, että tarkoitat kirjoituksillasi hyvää ja haluat tuoda Jeesuksen armon evankeliumia foorumilla luettavaksi. Meillä on eräs yhteinen ongelma ja se on lukihäiriö, joka sotkee tekstejämme ja synnyttää lukijoissa väärinkäsityksiä (tämänkin tekstin luin useamman kerran ja korjailin sitä ennen kuin painoin enter-näppäintä). Jumala kuitenkin näkee sydämemme ja tuntee motiivimme. Sanon tämän Sinulle lohdutukseksi vaikka arvioin toisinaan tekstejäsi. Menettelen samalla tavoin kaikkien kanssa; arvioin heidän tekstejään "yhtä julkisella tasolla" kuin he ovat kirjoituksiaan julkaisseet. Tämä on aika "kiittämätöntä työtä" ja mahdotontakin, jos haluaa olla ihmisille mieliksi.


Niin, yhteisymmärryksen kannalta kysyminen on tärkeällä tavalla tarpeellista, koska se johtaa rakentavaan ja hedelmälliseen keskusteluun ja tällä tavalla kaikki väärinkäsitykset väistyvät. Mutta pahempi olisi se, että syötettäisiin suuhun väärinymmärretyt asiat, mitä en itse tarkoittanut ilman kysymistä yhteisymmärryksen kannalta. Ilman sitä keskustelusta ei tulisi mitään, jos vastapuoli kokoajan kommentoisi, niin väärinymmärretyt asiat paisuisivat kokoajan, niinkuin väärä hapatus hapattaisi loputtomasti. Siksi kysyminen kannattaa yhteisymmärryksen kannalta.

Jukka kirjoitti:Toivotan Sinulle ja kaikille lukijoille turvallista ja hyvää pian alkavaa armon vuotta (AD) 2020. Juutalaisessa kalenterissa vuosi taisi vaihtua syyskuussa ja on nyt muistaakseni 5780. Voin kyllä muistaa väärinkin.


Kiitos samoin, Kristuksen armorikasta siunausta sinun tulevalle vuodelle 2020! Ja miksei myös kaikille lukijoille! ;gladly:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 26. Joulu 2019 13:34

*
No minulla alkoi herätä miettimään Paavalin tarinan. :roll: Vuonna 2012 minä esitin kysymyksen;

vaisuliini kirjoitti:
Paavalin kirjeet kokonaisuudessaan olivat vain ikäänkuin Jumalan sanaa?
Ja Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut...?
http://uskonaskel.foorumi.eu/viewtopic.php?f=2&t=841&p=7942&hilit=tarsolainen#p7942

Paavali kirjoitti pidättäytyneensä pois ihmisviisaudesta, kun julisti evankeliumia. Paavali kirjoitti, että hänen julistamansa evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista [Gal. 1:11]. Paavali kirjoitti kirjeen Timoteukselle ja sanoi; 'valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat ' [1Tim. 4:16]. Niin Paavali kirjoitti itse sen ja kehotti Timoteusta valvomaan sen, koska terveellä opilla opetetaan johtamalla Jeesuksen yhteyteen, niin pelastuu ja samoin kuulijatkin.

Kun Paavali pidättäytyi ihmisviisaudesta, kun julisti evankeliumia. Hän sanoi; 'sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi ' ja ’sanoma rististä on hullutusta niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima ’[1Kor. 1:17-18].

1Kor. 1:21 kirjoitti:

Koska Jumalan viisaudesta maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat. RK


Ristin sanoma on niille hullutusta, se puhutti minua, koska ihmisviisaudella koetaan ristiinnaulitun Jeesuksen sanomaa hullutukseksi, koska maailma ei voi oppia tuntemaan Jumalaa viisauden avulla, sen Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koska usko perustuu Jumalan voimaan, eli se on meille Jumalan voima, niin pelastumme, sillä meidän usko ei perustu ihmisviisauteen vaan Jumalan voimaan.

1Kor. 1:18 kirjoitti:
Sanoma rististä on hullutusta niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima


1Kor. 2:5 kirjoitti:
jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmmisviisauteen vaan Jumalan voimaan.


Niin Paavali piti huolen terveestä uskosta pysymisestä, koska se johtaa Jeesuksen yhteyteen, niin pelastuu. Kun hän kirjoitti kirjeet Timoteukselle ja Tiitukselle kehottalla heitä hoitamaan ne vastuullisesti johtamalla terveeseen uskoon , eli johtamalla Jeesuksen yhteyteen.

Paavali kirjoitti sen, että toisenlaisella evankeliumilla sai galatalaiset kääntymään pois Jeesuksen yhteydestä, koska evankeliumia vääristeltiin, siihen Paavalin oli pakko puuttua ja sanoi, että kun jos julistaa toisenlaista evankeliumia, hän olkoon kirottu.

Paavali sanoi galatalaisille; 'ihmisiäkö minä nyt taivuttelen puolelleni vai Jumalaa? Tai pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista. Enhan minä ole sitä keneltäkään ihmiseltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan sain sen ilmestyksessä Jeesukselta Kristukselta. ' [Gal. 1:6-12].

Väärän opin mukaiset opetukset vei galatalaiset maailman alkeivoimien alle orjuuttamaan noudatettavaksi, siihen Paavalin oli pakko puuttua. Galatalaiset seurasivat tarkoin päiviä, kuukausia, juhla-aikoja ja vuosia, ne orjuuttivat heitä maailman alkeisvoimien alle noudatettavaksi [Gal. 4:9-10],

Paavali kirjoitti kirjeen Timoteukselle ja sanoi hänelle; 'kehotan sinua vakavasti Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja valtakutansa kautta; saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita ja kehota, kaikin tavoin kärsivällisesti opettaen. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät kärsi tervettä oppia vaan omien himojensa mukaan haalivat itselleen opettajia korvasyyhyynsä. He kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät tarujen puoleen. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, teeevankelistan työ ja hoita palvelutehtäväsi täydellisesti ' [2Tim. 4:1-5].

Paavali sanoi; 'minun julistamansa evankeliumi ei ollut ihmismielen mukaista. ' Miten Paavali osasi tunnistaa sen? Fariseuksena hän tunsi ne Jumalan kirjoitukset, mutta Jeesuksen sisäisen tuntemisen löydettyään hän katsoi tappioksi ja roskaksi kaiken, johon sisältyy ihmisviisaus, jolla entisenä fariseuksena tunsi ne Jumalan Kirjoitukset. Arabiassa Jeesus opetti sen hänelle Jeesuksen ilmestyessään. Siitä lähtien Paavalin usko perustui Jumalan voimaan, joka tulee terveestä opista. Paavali oli tietoinen lopunajan taruista. Paavalin mukaan lopunajan tarut johtaa luopumukseen uskosta Jeesukseen.

1Kor. 2:1-5 kirjoitti:
Niinpä, kun tulin luoksenne, veljet, en tullut julistamaan teille Jumalan salaisuutta suurenmoisin puhein tai viisauden keinoin.

Olin näet päättänyt olla teidän luonanne tuntematta mitään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

Olin luonanne heikkouden vallassa, hyvin pelokkaana ja vapisevana.

Puheeni ja julistukseni ei ollut inhimillisen viisauden suostuttelevia sanoja vaan Hengen ja voiman osoittamista,

jotta teidän usko ei perustuisi ihmisviisauteen vaan Jumalan voimaan.


Paavali kirjoitti, että jos usko olisi perustunut ihmisviisauteen, niin silloin kukaan ei olisi ristiinnaulinneet Kirkkauden Herraa. Siksi Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, joiden usko perustuu Jumalan voimaan.

Jumala oli todella viisas ja taitava säätämään tämän pelastuksen työn, ettei ihmisen itsensä kautta - se on Jumalan lahja - eikä tekojensa kautta, ettei kukaan voisi kerskailla, sillä se pelastuksen työ on Jumalan teko ja uskon lahja ihmisessä.

Ettei ylpeys tule mukaan uuteen taivaaseen, missä ensimmäinen ylpeys sai aikaan ja se johti lankeemukseen. Raamatussa sanotaan, että Jumala on ylpeitä vastaan, koska heidän usko perustuu ihmisviisauteen, joka ohjaa heitä itseä ilman Jumalaa. Se ei tule taas tapahtumaan uudessa taivaassa. Siksi Jumala oli viisas ja taitava säätämään pelastuksen työn, ettei ylpeys tule mukana uuteen taivaaseen.

Mutta lopunajan luopumus tulee ihmisviisauden perusteella. Tarut puolesta selittää, ettei nöyrry Jumalan Sanan eteen, eikä pitäydy Jumalan Sanaan sellaisena, kuin se on meille ilmoitettu, eikä pysy siinä Jumalan Sanassa eli lihaan tulleessa Jeesuksessa, vaan taruista pidetään kiinni, ja ne tarut johtaa luopumaan uskosta Jeesukseen.

Kun nöyrrytään Sanan eteen, saa armon, joka on kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, se johtaa Jeesuksen yhteyteen. Jumala kuljettaa vain nöyriä opettaessaan heille totuuden tien.


Jaak. 4:6 kirjoitti:
Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."


Ef. 1:8 kirjoitti:

Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,


Ps. 25:9 kirjoitti:
Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 29. Joulu 2019 13:51

*
Vielä siitä Jumalan voimasta....

1Korinttolaiskirje 1:17-18 kirjoitti:
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan,
vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella,
ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

Sillä sana rististä on hullutus niille,
jotka kadotukseen joutuvat,
mutta meille, jotka pelastumme,
se on Jumalan voima.


Entisena fariseuksena Paavali tunsi vahvasti ne Kirjoitukset, niin siitä lähtien hänen usko perustui Jumalan voimaan [1Kor. 2:5] ja hän päätti olla tuntematta mitään muuta, paitsi Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänet ristiinnaulittuna ja kirjoitti sanoen; 'Ristin sanoma on Jumalan voima'. Siinä on Jumalan voima, johon usko tulee perustua - Kristuksen tuntemisessa. Koska hän Kristuksen tuntemisen rinnalla katsoi kaiken tappioksi ja roskaksi [Fil. 3:8], kun Arabiassa Jeesus Hänen ilmestyessään opetti häntä tuntemaan ne Jumalan Kirjoitukset uusin silmin, mitkä viittaa Kristukseen ja Hänen tuntemiseen [Gal. 1:12].

Lapsena on helppo uskoa ilman järkeilyä. Lapsella on lapsenomainen usko ja lapsen mieli, joka ymmärtää vastaanottaa ja omistaa tämän uskon lahjan, joka on Jumalan voima, johon usko perustuu. Jeesus sanoi; ettette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Se usko on Jumalan lahja, jonka lapsi, jolla on lapsen mieli, on helppo vastaanottaa ja omistaa. Niin se pätee siihen, että meidän usko perustuu Jumalan voimaan.

Matt. 18:3 kirjoitti:
ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille:
ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi,
ette pääse taivasten valtakuntaan.


Se on se pelastava uskon tila.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja laulajamies » 29. Joulu 2019 23:31

Aika paljon tulee kuunneltura radio Patmosta ja mieleen nousi kolme erilaista saarnaajaa. Ensimäinen, jonka puheen aikana koin Pyhän Hengen läsnäoloa. Toinen, jonka puheen aikana koin Jumalan pelkoa. Kolmas, joka kertoi lapuan herätyksen parantumisihmeistä.
laulajamies
 
Viestit: 131
Liittynyt: 09. Marras 2019 15:50

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 31. Joulu 2019 10:47

Minä uskon vakaasti ,että nykypäivinä kun evankeliumi on kerrottu lähes koko maailmalle eli Jeesuksen tulemus on lähellä ja tieto saatavilla Jeesuksesta joka puolella lähes niin Jumala kuin räätälöi kristityille niitä omia tehtäviä ,jotka saattaa olla hyvin tarkkoja rajoiltaan julistamisen lisäksi .
Tuli vaan eilen mieleen asia ja samalla mieleen piirtyi kuva Toni Torpasta ja tämä aihe tuli sydämmelle kuin keskustelu aiheeksi .

Eli jos asian toisin ilmaisee niin Suomessakin kristityt ihmiset saa todistusaineistoa (kerrottavaa) joka aihealueelta jokaisella omansa ...ja mitä se saattaa tarkoittaa ?? Ehkä ollaan niin pitkällä ,että asiat pitää tuoda julki kaikilta kanteilta ,että aikanaan kukaan ateisti ei voi väittää ,että meille ei kukaan kertonut mitään ja sitten esiin tuodaan todisteet ,joita riittää kun kristityt ovat tuoneet asiat esiin hyvinkin tarkasti kuin räätälin tarkkuudella .

Tämmöistä pohdintaa täällä idässä kun vuosi pian vaihtuu ..
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 12. Tammi 2020 10:44

*
Niin minä yritin avata ymmärrystä selittäen, että uskon tulee perustua Jumalan voimaan, mutta vastapuoli, joka keskusteli kanssani, ihmetteli, miksei ihmisviisautta tarvita ja miksi Jumalan viisaus tarvitaan. Yritin selittää, mutta se nojautui kokoajan omaan luonnolliseen ymmärrykseen, joka esti ymmärtämästä, niin yhtäkkiä minulle tuli ajatus, joka puhutti minua.

1Kor. 2:5 kirjoitti kirjoitti:

ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen,
vaan Jumalan voimaan.


Raamatussa puhutaan, että lopunajan viimeisinä päivinä ei kärsi kuulla tervettä oppia, vaan kääntävät korvansa pois totuudesta ja haalivat omien himojen mukaan opettajia korvasyyhyyn. Niin se tuntuu viittaavan siihen, että ihmisviisautta ihannoidaan ja etsitään.

2Tim. 4:3-4 kirjoitti:
Sillä aika tulee,
jolloin he eivät kärsi tervettä oppia,
vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä
haalivat itselleen opettajia

ja kääntävät korvansa pois
totuudesta ja kääntyvät taruihin.


Raamatun mukaan uskon tulee yksin perustua Jumalan voimaan [1Kor. 2:5], jolla avataan ymmärrystä kaikkeen Raamatun opetukseen, mutta tulee se aika, jolloin ei kärsi kuulla tervettä oppia ja käännetään korvat pois totuudesta ja käännytään ihmisviisauden puoleen ihannoitavaksi.

Niin minulle tuli ajatus, joka puhuttaa minua, että lopunajan viimeisinä päivinä järkeisuskovaisuuden mukaan on vastenkohtaista nöyrtyä Jumalan Sanan eteen ja pitäytyä Jumalan Sanaan sellaisena, kuin se on ilmoitettu meille ja pysyä siinä Jumalan Sanassa.

Järkeisuskovaisuus nousee lopunajan viimeisinä päivinä ja järkeisuskovaisuuden mukaan on mieluiten tavoittaa ihmisviisautta, jolla tulkitaan Raamatun opetuksia ja ohjaillaan itseään ilman Jumalaa ja siinä luullaan, että ihmisviisautta katsotaan uskon työkaluksi, jolla voi tulkita Raamattua, opettaa, saarnaa ja julistaa.

Ihmisviisautta etsitään, niinkuin siihen aikaan, jolloin kreikkalaiset etsivät ihmisviisautta.

1Kor. 1:21-31 kirjoitti:

Sillä kun, Jumalan viisaudesta,
maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa,
niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne,
jotka uskovat,

koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja
kreikkalaiset etsivät viisautta,

me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta,
joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,

mutta joka niille, jotka ovat kutsutut,
olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia,
on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.

Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset,
ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.

Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne:
ei ole monta inhimillisesti viisasta,
ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,

vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle,
sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään,
ja sen, mikä on heikkoa maailmassa,
sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,

ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua,
sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole,
tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,

ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.

Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa,
joka on tullut meille
viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,


että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."


Koska Jumala on säätänyt tämän pelastustyön, että pelastuminen tapahtuu vain uskon kautta Jeesukseen, niin silloin ihminen on Jumalan armon sisäpuolella, niin siis armosta hän on pelastunut uskon kautta, ei itsensä kautta - se on Jumalan lahja - ei tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi [Ef. 2:8-9].

Samoin Jumalan avaama ymmärrys on Jumalan aikaansaama tulos ihmisessä Jumalan Sanan kautta ja samoin Jumalan aikaansaama usko Jumalan Sanan kautta [2Tim. 2:7, Room. 10:17].

Lopunajan järkeisuskovaisuuden mukaan sellaiset ihmiset, jotka lukevat Raamattua tulkiten ihmisviisauden perusteella, eivät ymmärrä hengellistä keskustelua ja heistä se on "hullutukseksi", ja ihmettelevät, miksi pitää tyytyä siihen, että terveen nöyryyden kautta saa Jumalan antaman viisauden.

Järkeisuskovaisuuden mukaan terve maalaisjärki ja ihmisviisaus on yhtä samaa asiaa, mutta se ei ole näin.

Jumala loi Aatamin Hänen oman kuvan kaltaiseksi ja siihen sisältyy myös terve maalaisjärki, joka on suureksi hyödylliseksi kaikissa elämän alueissa, paitsi hengellisessä alueessa. Meidän järkemme ja ymmärryksemme ovat tärkeä osa täysipainoista elämää ja ne on hyödyllistä kaikessa elämän tarkoituksessa, paitsi hengellisessä uskonelämässä. Kyllä tervettä maalaisjärkeä hyödynnetään paljon, paitsi uskonelämässä.

Kun ihmissuvun lankeemuksen jälkeen ajatusmaailma on pahasti vääristynyt. Ja sen jälkeen ihmisen järki eli ajatus ei voi enää samassa ulottuvissa Jumalan ajatuksen kanssa [ Jes. 55:9 ].

Jes. 55:9 kirjoitti:

Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata,
ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja
minun ajatukseni teidän ajatuksianne.


Raamatun mukaan luonnolliset eivät voi käsittää hengellistä keskustelua Hengen opettamana, se on heille hullutukseksi. Niin jos usko perustuu ihmisviisauteen, niin Raamattua tulkittaessaan ei voi ymmärtää Raamatun opetuksia ja tällä tavalla tulkitessaan jää kokonaan pois totuudesta, jos luullaan ihmisviisautta Jumalan uskon työkaluksi. Tässä Raamatun kohdassa sanotaan; 'emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla selittäen hengelliset hengellisesti'.

1Kor. 2:13-16 kirjoitti:

ja siitä me myös puhumme,
emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla,
vaan Hengen opettamilla,
selittäen hengelliset hengellisesti.


Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä,
mikä Jumalan Hengen on;
sillä se on hänelle hullutus,
eikä hän voi sitä ymmärtää
,
koska se on tutkisteltava hengellisesti.

Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken,
mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.

Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen,
niin että voisi neuvoa häntä?"
Mutta meillä on Kristuksen mieli.


Järkeisuskovaisuuden mukaan ihannoidaan ihmisviisautta ja ihmettellään, miksei ihmisviisaus kelpaa. Kun häntä oikaistaan ja kehotetaan, että uskon tulee perustua Jumalan voimaan, niin hänen järkeisuskovaisuuden mukaan se on vastenkohtaista nöyrtyä Jumalan Sanan eteen, jonka kautta saa ymmärryksen kaikkeen Raamatun opetukseen.

Raamatussa kerrotaan sotapäälliköstä Naemaksesta, joka sairastui spitaaliin. Se liittyy tähän samaan aiheeseen. Hänestä oli vastenkohtaista sukeltaa veteen, niin sama asia pätee terveeseen nöyryyteen, jonka kautta Jumalan Sana puhdistaa pois ylpeitä ajatuksia, jotka estävät ymmärtämästä Raamatun opetuksia. Kerron tarkemmin seuraavasti sotapäälliköstä Naemaksesta.

Koska sellainen ylpeä loukkaantuu, kun hänen ihmisviisautta ei koroteta hengellisessä Raamatun alueessa, niinkuin Naemas loukkaantui siihen, kun Elisa lähetti sananviejän Naemaksen eteen ja vei nämä sanat, mitä Elisa sanoi; 'Mene ja peseydy seitsemän kertaa Jordanissa niin ruumiisi paranee entiselleen, ja sinä puhdistut'.

Naeman kuuli sananviejän viestin ja loukkasi, lähti pois suuttuneena ja sanoi; 'Minä ajattelin hänen edes tulevan luokseni, seisovan ja huutavan Herran Jumalan nimeä, heiluttavan kättään sairaan paikan yllä ja näin poistavan spitaalin'. Koska hän koki peseytymistä loukkaukseksi ja siksi suuttui.

Niin on järkeisuskovaisuuden laita, joka häntä kehotetaan, että uskon tulee perustua Jumalan voimaan ja nöyrry Jumalan Sanan eteen ja pitäydy Jumalan Sanaan sellaisena, kuin se on ilmoitettu meille ja pysy siinä Jumalan Sanan, jonka saa ymmärryksen Raamattuun. Järkeisuskovaisuuden mukaan se on vastenkohtaista ja kokee, että ihmisviisautta ei koroteta ja siksi suuttuu.

Raamatun mukaan peseytyminen on nöyrtyminen - terveellä tavalla, siis terve nöyryys. Koska Naemas omalla pään tasolla ohjasi itseään. Naemanin palvelijat menivät hänen perille ja saivat hänet kiinni. He sanoivat hänelle; 'Isäni, jos profeetta olisi käskenyt sinun tehdä jotakin suurenmoista, etkö tekisi sitä? Saati sitten nyt, kun hän sanoi sinulle vain: 'Peseydy ja puhdistu!'.

Siten Naemas päätti nöyrtyä ja sukelsi, niin puhdistui täysin [2Kun. 5:10-14]. Huomaatko, että Naemas puhdistui nöyryyden kautta?

Niin se pätee myös siihen, että Jumalan Sanaan tulee nöyrtyä - terveellä tavalla, niin Jumala pääsee johdattamaan häntä, - ei oma aivoitus itseään ohjaa enää. Se Naemaksen opetus pätee siihen, että Jumalan Sana puhdistaa ylpeitä ajatuksiaan pois, joka tulee lihallisesta ihmisvisaudesta [Joh. 15:3].

Joh. 15:3 kirjoitti:

Te olette jo puhtaat sen sanan kautta,
jonka olen teille puhunut. RK


Samoin Raamatun mukaan järkeisuskovaisuus nostaa Herran tuntemista vastaan. Ihmisviisaudella ei voi oppia tuntemaan Herraa.

2Kor. 10:5 kirjoitti:

Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen,
joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan,
ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle


1Kor. 1:21 kirjoitti:

Sillä kun, Jumalan viisaudesta,
maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa,
niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen
kautta pelastaa ne, jotka uskovat,


os Jumala olisi säätänyt sellaisen pelastustyön, joka olisi tapahtunut ihmisviisauden kautta Jeesukseen, niin ei kukaan tämän maailman hallitsijoista ole tuntenut - sillä jos he olisivat Jeesuksen tunteneet, eivätkä he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet.

1Kor. 2:8 kirjoitti:

sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä
jos he olisivat sen tunteneet,
eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -



Tässä Sananl. 3:5 kohdassa on kaksi eri asiaa. (1) Tässä kohdassa sanotaan, että tulee turvautua Herraan kokosydämiesesti, eli avaamaa ymmärrystä antamaan Jumalaan tulee kokosydämisesti turvautua.

(2) Älä nojaudu omaan luonnolliseen ymmärrykseen. Se tarkoittaa, että oma luonnollinen ymmärrys itse ohjailee ilman Jumalaa. Jumala on vastaan sitä, eli Jaak. 4:6 kohdan mukaan Jumala on ylpeitä vastaan, koska ylpeily tarkoittaa pään tasolla ohjailemista, tulkitsemista Raamatun opetuksia ilman Jumalaa, julistaa pään tasolla evankeliumia tehdessään tätä voimattomaksi [1Kor. 1:17] sekä saarnaa korvasyyhyyn, missä korvat on käännetty pois totuudesta ja ihmisviisautta ihannoidaan että ihmistulkinnan mukaiset opitut ihmiskäskyt tekevät Jumalan Sanat tyhjäksi [Matt. 15:6].

Sananl. 3:5 kirjoitti:

Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi
äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.


Älä koskaan anna
omien mielipiteiden
mennä Jumalan Sanan
totuuden yläpuolelle!


Tämä tarkoittaa, että kun ihminen ottaa vaarin meidän sanoista, se ottaa vaarin myös Jumalan Sanoista, eli meidän on nöyrryttävä Jumalan Sanan eteen, pitäytyä Jumalan Sanaan sellaisena, kuin se on ilmoitettu meille ja pysyä Jumalan sanassa, eikä asetu Jumalan Sanan yläpuolelle ollakseen suurempi, sillä Sana on itse lihaan tullut Jeesus, joka on täynnä armoa ja totuutta [Joh. 1:1-2, 14]

Joh. 15:20 kirjoitti:

Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin:
'Ei ole palvelija herraansa suurempi.'
Jos he ovat minua vainonneet,
niin he teitäkin vainoavat;
jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani,
niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne
.


Kun terveen nöyryyden kautta saa Jumalan antaman ymmärryksen Hänen aikaansaamana tuloksena meissä ja näin Jumala pitää huolen, että meillä on tämä mieli, jos jonkulla meistä on jossain kohden toinen mieli eli käsitys toisin, niin Jumala kyllä ilmoittaa, kuinka asia on, kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä, koska turvaudumme kokosydämisesti avaamaa ymmärrystä antamaan Jumalaan.

Filip. 3:15-16 kirjoitti:

Olkoon siis meillä,
niin monta kuin meitä on täydellistä,
tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli,
niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on
.

Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin,
vaellamme samaa tietä
!
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskon tulee perustua Jumalan voimaan

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 12. Tammi 2020 12:40

*
Nyt ymmärrän selkeämmäksi, mitä Jumala tarkoittaa tällä Raamatun kohdalla; 'Jumala on ylpeitä vastaan', koska he eivät nöyrry Hänen Sanan eteen ja terve nöyryys on heille vastenkohtaista, siksi mieluiten he nojautuvat omaan luonnolliseen ymmärrykseen ohjaten itseään ilman Jumalan avaamaa ymmärrystä Jumalan aikaansaamana tuloksena.

Samoin Jumala asettaa kaitsijoita seurakunnan tehtävään eli vanhimman tehtävään ja kaitsijat valvoo opetusta, kun heidän usko perustuu Jumalan voimaan eli avaamaa ymmärrystä antamaan Jumalaan. Mutta joukossa on mukana järkeisuskovaisuuden piirrettä, että usko perustuu ihmisviisauteen, joka ohjailee itseään ilman Jumalaa ja sitä Jumala on vastaan [1Piet. 5:5].

Jaak. 4:6 kirjoitti:

Mutta hän antaa sitä suuremman armon.
Sentähden sanotaan:
"Jumala on ylpeitä vastaan,
mutta nöyrille hän antaa armon."


1Piet. 5:5 kirjoitti:

Samoin te, nuoremmat,
olkaa vanhemmille alamaiset ja
pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen,
sillä "Jumala on ylpeitä vastaan,
mutta nöyrille hän antaa armon."


1Kor. 2:5 kirjoitti:

ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen,
vaan Jumalan voimaan.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron