Muusikkona työnnä lusikkani tähän soppaan
Musiikkia on monenlaista. Yksi iso tekijä ovat sanat: mistä siinä puhutaan, miten asiat ilmaistaan. Hengellisen musiikin tulisi olla sanoiltaan Kristusta kirkastavaa. Siinä voi olla hyvin yksinkertaiset sanat (kuten ylistysmusiikissa tavallista). Lisäksi on kertovia hengellisiä lauluja (virret). Maallisissa lauluissa on montaa tyylisuuntaa sanoiltaan. On myös sellaisia omaa mieltä järkyttäviä lauluja, jossa avoimesti puhutaan pettämisestä, jättämisestä, huijaamisesta, vihasta, kostosta - selkeää synnin vaikutusta. Kuuntelin radiosta Erin Anttilan haastattelun "Vanha nainen hunningolla" kappaleestaan. Häns sanoi, että "Ei siinä pettämisestä puhuta" eikä kuitenkaan selittänyt
mistä kappale hänen (tekijän) mukaan kertoo. En ole kyllä löytänyt siitä mitään muuta kuin pettämistä.
Soittimista olen kuullut joidenkin luokittelevan soittimet "jumalallisiin" ja "maallisiin". Olen käynyt tästä väittelyitäkin nuorena, jotka olen myöhemmin ymmärtänyt täysin turhiksi. Jotkut puolustavat kirkkourkuja (joita ei mainita Raamatussa) ja pitävät lyömäsoittimia, torvia jne. epäsopivina (jotka mainitaan Raamatussa). En henkilökohtaisesti pidä kovinkaan paljon konemusiikista, olkoonkin se sitten hengellistä tai ei. En silti sano, että pelkkä syntetisaattorilla tehty musiikki olisi huonoa - maallisessa tai hengellisessä mittakaavassa. Monissa seurakunnissa on ylistyksen säestyksenä "humppakonesyntikka" eli soitin, josta saa valittua rytmin taustalle. Yritän vain silloin keskittyä tiiviimmin Sanan julistukseen ja ylistysmusiikkiin ja sulkea korvani soittimilta. Jotkut voivat silti pitää tätä soitinta erinomaisena säestyssoittimena enkä halua pilata heidän iloaan sen suhteen.
Musiikkityylilajeista en voi puhua kuin oman kokemukseni kautta. En pidä kaikkein raskaimmista musiikkilajeista, olkoon sanat kuinka hengellisiä tai hienoja tahansa. Ehkä musiikkiin liittyvät lieveilmiöt (pukeutuminen, jonkun aatteen ihannointi...) voi tulla yhtä tärkeäksi kuin itse musikki ja on siksi haitallista. En ole kuitenkaan mieltänyt jotain tyylilajia sinänsä hyväksi tai huonoksi. Tärkeämpää kuin tyylilaji on hengellisessä musiikissa miettiä, onko katseeni missä... Jos se on keskellä rockia Kristuksessa, niin ei kai silloin ole mitään väärää. Sama kappale voi toiselle olle maallinen, toiselle osoitus Kristuksen taidoista, rakkaudesta, syntien armahtamisesta ja kaikesta hyvästä.
Nuoret, levottomat sellaiset, kuuntelevat todella raskainta ja levottominta musiikkia. Samat henkilöt eivät kykene istumaan paikallaan ja keskittymään mihinkään. Lisäksi sormet ja jalat "naputtavat" koko ajan hermostuneesti. (Tähän lisätään vielä energiajuomien kittaaminen, niin se on siinä!) Heille pitäisi päinvastoin laittaa soimaan rauhoittavaa musiikkia. Tampereen Koskikeskuksen ulkopuolella soitetaan ilta/yöaikaan klassista musiikkia: nuorten leirit saadaan pidettyä pois sieltä. Klassisen musiikin kuunteleminen auttaa keskittymään matemaattisissa tehtävissä. Jos siis haluaa lisätä keskittymistä, kannattaa kuunnella rauhoittavaa musiikkia tai hiljaisuutta.
Itse en voi kuunnella urheillessa nopeatempoista musiikkia, koska sovitan liikkeet musiikin tahtiin. Musiikki ei saa siinä tarkoituksessa olla liian nopeaa tai hidasta. Vapaa-ajalla kuuntelen monenlaista musiikkia - sekä äärimmäisen hidasta että nopeaa. Jos (hyväkin) kappale soitetaan ylistyskokouksessa liian nopeaan tempoon, sitä voi olla vaikea laulaa ja seurata mukana. Silti on ilo kuunnella erilaisia sovituksia samoista kappaleista: silloin niissä on joka kerta jotain uutta. Tässä on monenlaisia eroja: toiset tykkäävät hitaasta virrenveisuusta, toiset ylistysmusiikista (jossa reippaampi tempo). Kummat ovat sitten oikeassa? Uskon tässä Hengen johdatukseen. Jos ylistyksen johtajat ovat kuulevin korvin liikkellä, kappaleet lauletaan ja soitetaan siihen hetkeen sopivalla nopeudella. Uskon myös, että jos musiikin tekijät (niin maallisessa kuin heng. ympäristössä) harjoittavat teknisesti musiikin tekemisen taitoa, antaa se Jumalalle suuremman liikkumavaran toimia. Minulle hyvin harjoiteltu kappale tai teos antaa varmuuden seurakunnan tilaisuudessa heittäytyä tilanteeseen. (Ei tarvitse miettiä, osaanko sanat ja sävelen.) Toki jokin säestys oli aluksi epävarmaa, ja oli vaikea keskittyä Jumalaan. Taitojen kasvaessa kontrollointi on vähentynyt ja kykenen keskittymään myös "pääasiaan".
Meteli. Elokuvissa äänitehosteet ovat paljon voimakkaammalla kuin 10 vuotta sitten. Kaupoissa soitetaan taustamusiikkia. Liikenteestäkin syntyy jo melko kova meteli ajonopetuksien (erityisesti kaahamisen seurauksena mutta muutenkin) vuoksi. Ihmisillä on lisääntyneitä äänenkäyttöongelmia (mm. opettajat ja myyjät) kovan taustametelin vuoksi. Kun tulee hengelliseen kokoukseen, ei viitisi laittaa korvatulppia tai huutaa ääntään käheäksi puhuakseen vieressä istuvalle henkilölle. Olkoon musiikkityyli kuinka kaunista tahansa ja soittajat/ laulajat taitavia, niin liian kova meteli aiheuttaa sekin keskittymiskyvyn puutetta. Eli onko heavy-rock -musiikki aiheuttama levottomuus pelkästään kiinni yksin siitä, että se on nopeatempoista räminää? Volyymi on iso tekijä sen suhteen, voiko vai eikö musiikkia kuunnella. Eivät seulastani pääse yhtään sen helpommalla saarnaajatkaan: he huutavat mikrofoneihin aivan turhan lujaa. Siitä tulee joskus jopa aggressiivisempaa kuin heavy/rockmusiikista.
Huom! En ole äänentoistoa vastaan, koska sillä saadaan laulu (heikompi ääni), piano (kovempi ääni) ja sähkökitara (ilman sähköä kuulumaton) balanssiin. Se ei tarkoita silti huudatusta ja luukutusta niin kovaa että ääni alkaa kiertämään ja vinkumaan kirkkosalissa. Yleensä äänentoisto on juuri ja juuri sillä rajalla, että se ei vielä kierrä/ vingu/ särise (eli aivan liian lujalla silti).
Pyydän itselleni kasvua tälläkin alueella. Pyydän pitkämielisyyttä, jos olen mielipiteitteni kanssa väärässä