Alfa-konferenssi 2019 ja katolinen eksytys

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Alfa-konferenssi 2019 ja katolinen eksytys

ViestiKirjoittaja PetriFB » 06. Helmi 2019 10:46

Tammikuussa 31 päivä ja helmikuun 1 päivä (/2019/) Hillsong churchissa Phoenixissa USA:ssa oli alfa-konferenssi, jonka ohjelmassa oli muun muassa katolinen messu ja alfaan tutustuminen katolisessa kontekstissa - vastauksia uuden evankelioinnin kutsuun. Kun luin aplhausa.org nettisivulta vuoden 2019 alfa-konferenssin osanottajalistan ja ohjelman, niin sydämelleni nousi vahvasti ja elävästi mieleeni vuoden 1995 ja -96 Jumalan puhe sydämelleni, jonka Herra puhui myös monille muille palvelijoilleen. Koin Jumalan puhuvan minulle silloin kuinka kaikki suuret herätysliikkeet, uskonsuunnat, kirkkokunnat ja kirkot eksyvät ja menevät mukaan ekumenian eksytykseen katolisen kirkon johdolla, joka tulee päätymään antikristuksen hyväksymiseen ja vastaanottamiseen, sillä valheen ja petoksen kautta he luulevat antikristuksen olevan Jeesuksen tulemus.

Vuonna 1995 ja -96 koin myös Herran puhuvan minulle (/ja monelle muulle/) kuinka Herra tulee ennallistamaan seurakuntansa takaisin alkuperäiseen tilaansa (/alkuseurakunnan malli/) ekumenian edetessä yhä syvemmälle valheen verkkoihin ja syövereihin. Viime vuosina olen kokenut Herran puhuneen minulle (/ja monelle muulle/) kuinka nykyisen kaltaisen herätysliike kristillisyyden aika on päättymässä, sillä seurakunnan ennallistaminen tulee olemaan tosiasia, joka alkaa tapahtumaan koko ajan yhä enemmän.

Kirjoitan kirjoitukseni aralla tunnolla, en asetu kenenkään yläpuolelle, enkä luule olevani ketään toista parempi. Kirjoitan kirjoitukseni rakkaudesta Herraan Jeesukseen totuudessa, sen uskon ymmärryksen mukaan mihin saakka olen saanut kasvaa Jumalan armosta. Kirjoitustani ei saa käyttää lyömäaseena ketään vastaan, vaan sen sijaan sävyisyyden totuudessa tulee näyttää tietä Jumalan sanan totuuden opetukseen, joka murtaa valheen ja vääryyden linnoitukset sekä järjenpäätelmät. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan totuuden kautta rukouksen kera.

Uusin kirjoitukseni kotisivullani:

http://www.kotipetripaavola.com/alfakon ... sytys.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 37 vierailijaa