Antikristus julistaa olevansa Jumala

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Antikristus julistaa olevansa Jumala

ViestiKirjoittaja Juhani » 06. Tammi 2019 15:32

vaisuliini kirjoitti:*
Tässä kirjoituksessa sanotaan siitä, että seurakunta on temmattu pois maan päältä, ennenkuin Antikristus astuu näyttämölle.

Raamatun mukaan joudumme vihan ajan loppuun asti ja seurakunta temmataan vihan ajan lopussa.


Asiat pitää tietenkin koetella ja monesti me usein erehdymme. Haluan kertoa mielipiteeni siitä, miten lopunaika ja ilmestyskirja on minulle viime päivinä avautunut.

Huomasin, että ahdistuksen aika ja vihan aika on ymmärrettävä erottaa toisistaan. Esim. Ilm.14:14-16 "tempaus ahdistuksen ajan lopussa?" sekä Ilm.14:17-20 "vihan aika?" (ei mahdollisuutta enää pelastua).

Ahdistuksen ajan päätyttyä Jeesus tulee noutamaan omansa ja sitten tulee tuomiot eli Jumalan viha.
Uskovia ei temmata pois ennen suurta ahdistusta... "Mutta kohta niiden päiven AHDISTUSTEN JÄLKEEN" Matt. 24:29-31.
Jos olen tämän asian oikein ymmärtänyt, niin tämä tarkoittaisi silloin sitä, että Jeesus saapuisi ahdistuksen ajan lopussa ennen Jumalan vihaa eli tuomioita. Tuomioiden aikana ei voi enää pelatua, koska taivaan ovi on kiinni ja kaikki tyhmät neitsyetkin ovat silloin jo oven ulkopuolella...

Toinen asia jota olen miettinyt on se, että Herra "pelastaa/varjelee" meidät tulevalta vihalta eli tuomiolta, mutta huolehtii lampaistaan läpi koko ahdistuksen ajan.
:wtf: ;gladly:
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Antikristus julistaa olevansa Jumala

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 06. Tammi 2019 17:52

Noin se varmaan menee ...se vaan ,että raamattu kertoo myös ihmisten osasta lopunajassa hetkessä ,että ...joidenkin osa on kuolema ja se on niin ,että se on kuin lukittu eli asiat menee niinkuin menee eikä muutosta.Lopunhetkessä tosin esim kuolema saattaa olla joillekkin armahtava tapahtuma kun tiedämme ,kuinka suuri voima on vastustajalla ja maailma on sen valtaan annettu .
Yleisestikkin uskon niin ,että asiat on lukittu ja raamatun sanasta voimme todeta tuon järjestyksen ja nyt mennään näillä eväillä loppuun saakka eikä muutosta tule mihinkään suuntaan .Meillä on siis rakenteet tiedossa kunhan valvomme kuten teemme tässäkin kun kirjoitamme porukalla ja pohdimme ..sekin on sitä valvomista ja se on jatkuvaa ja hyvää ja kenties joku ensiaskelia ottavakin saattaa jotain hyötyä näistä meidän porukka raapustamisista ,mutta luulen ,että jossain vaiheessa uskonnollisiin kirjoituksiin puututaan tai kielletään kun saatanan voima on täysillä ihmisissä niissä jotka ei koskaan tule taivasta perimään .....ne tulevat käymään kuin hulluiksi meidän näkökulmasta .
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49

Re: Antikristus julistaa olevansa Jumala

ViestiKirjoittaja oliviaa » 07. Tammi 2019 13:44

Juhani kirjoitti:
Asiat pitää tietenkin koetella ja monesti me usein erehdymme. Haluan kertoa mielipiteeni siitä, miten lopunaika ja ilmestyskirja on minulle viime päivinä avautunut.

Huomasin, että ahdistuksen aika ja vihan aika on ymmärrettävä erottaa toisistaan. Esim. Ilm.14:14-16 "tempaus ahdistuksen ajan lopussa?" sekä Ilm.14:17-20 "vihan aika?" (ei mahdollisuutta enää pelastua).


Tuossa kerrot ettei vihan ajassa voi enään pelastua?? Eikö pedon merkki kuulu vihan aikaan? Ilmestyskirjassa on pedon luvusta ja sen merkin ottamisesta, siellä myös mainitaan, että palvelee Jeesuksen kanssa tuhat vuotisessa valtakunnassa jos ei ota pedonmerkkiä. Itse uskon että Jumala antaa kaikille mahdollisuuden ottaa pelastus vastaan. Sanotaanhan Raamatussa että Jumala tahtoisi kaikkien ihmisten pelastuman. Miksi Jumala antaisi ihmiselle elämän jos ei hänelle soisi pelastustakaan. Jokainen itse päättää omalta kohdaltaan vastaako Jumalan kutsuun kieltävästi.

Ilm. 20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
oliviaa
 

Re: Antikristus julistaa olevansa Jumala

ViestiKirjoittaja Juhani » 08. Tammi 2019 00:54

Kiitos sinulle tarkennuksesta Oliviaa!
Anteeksi, meni kirjoittaessa käsitteet vähän sekaisin, teen asiassa parannusta... :roll: :oops:
Tarkoitin tietenkin vihan maljoja.
antikristuksen ahdistuksen aika = vihan aika, ennen Jumalan vihan maljoja eli tuomiota. Niiden välissä tempaus.
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Antikristus julistaa olevansa Jumala

ViestiKirjoittaja pekka » 08. Tammi 2019 08:53

Juhani, kiitos kirjoituksestasi, mutta Raamattu selvästi opettaa todella monin kohdin vain ja ainoastaan sitä tosiasiaa, että seurakunnan ylösotto tulee tapahtumaan aivan viimeisen petovaltakunnan loppumetreillä. Mikä on sitten tämä seurakunta? Se on tietenkin Jumalan/Kristuksen seurakunta joka on yksi seurakunta eli sekä pakanauskovat että Israelin kansa (kolmas osa). Eli viimeisen petovaltakunnan aivan lopussa Israelin kansa tulee joutumaan todella suureen hätään kun sitä vastaan hyökätään massiivisella suurhyökkäyksellä ja silloin kun hätä tulee olemaan suurin mahdollinen (Israelin kansalla) niin silloin tuo kolmas osa Israelin kansasta tulee ottamaan vastaan pelastuksen Herrassa Jeesuksessa. Ja siis samaan aikaan kun tuo tulee tapahtumaan niin silloin siinä samassa hetkessä tullaan myös vielä elossa olevat pakanauskovat kautta koko maanpiirin ylösottamaan kun Herra tulee pelastusta kaipaavia hakemaan eli se on yksi suuri joukko eli koko seurakunta joka on yksi Kristuksen seurakunta.

Sakarja 13:

8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.

9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".



Tästä linkistä pääsee myös koettelemaan tuota seurakunnan ylösottoasiaa eli koska se tulee lopulta sitten tulevina päivinä tapahtumaan.

https://uskonaskel.foorumi.eu/viewtopic ... 555#p58555

Tässä lyhyt lainaus tuosta alemmasta kirjoituksestani (loppukommenttini):

Seitsemän on Jumalan luku ja ilmestyskirjan 8. luvussa kahdessa ensimmäisessä jakeessa kerrotaan seitsemännen sinetin avaamisesta näin:
”kun Karitsa avasi seitsemännen sinetin, tuli taivaassa äänettömyys, jota kesti noin puoli hetkeä.
Ja minä näin ne seitsemän enkeliä, jotka seisoivat Jumalan edessä, ja heille annettiin seitsemän pasunaa”.

Seisemännen sinetin avaamiseen sisältyy seitsemän pasunatuomiota ja seitsemän vihan maljan vuodatusta maan päälle.

Myös seitsemäs sinetti on käynyt kokonaisuudessaan toteen silloin kun kuudennen sinetin yhteydessä kerrotut tapahtumat ovat toteutuneet eli kun kuudennen sinetin avaamisen yhteydessä kerrotut tapahtumat ovat toteutuneet niin silloin on maata ja ihmiskuntaa jo kohdannut suuren ahdistuksen ajassa seitsemän pasunatuomiota ja seitsemän vihan maljojen vuodattamista maan päälle.

Eli kun seitsemänteen ja viimeiseen pasunaan on puhallettu niin sen jälkeen vuodatetaan maan päälle seitsemäs ja viimeinen vihan malja; ja silloin ovat myös kuudes ja seitsemäs sinetti käyneet kokonaisuudessaan toteen.

Ja numerologiaa käyttäen voitaisiin mielestäni tätä Jumalan tahdon täydellistä toteutumista kuvata luvulla 777 joka siis tarkoittaa seitsemänteen pasunaan puhaltaminen (uskovien voitto ja pelastus Jeesuksessa Kristuksessa), seitsemännen vihan maljan vuodattaminen maan päälle (666-petojärjestelmän tuhoutuminen maan päältä) ja siis seitsemännen sinetin toteenkäyminen kokonaisuudessaan niin kuin on Jumalan täydellinen tahto.


Näin ymmärrän nämä asiat tällä hetkellä.



Jumalan siunausta kaikille tähän päivään.



1. Tess. 5:21

mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;





Kuva



Isän Jumalan siunausta ja Herran Jeesuksen armoa ja rauhaa kaikille foorumilaisille tähän päivään.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Antikristus julistaa olevansa Jumala

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 08. Tammi 2019 11:43

*
FB:ssa sanottiin, että tämä opetus on "pelotteluksi", jonka mukaan joudutaan vihanajan loppuun asti ja siten seurakunta ylöstemmataan. :wtf: :shock: :? Niin yritin avata ymmärrys, että Jumalan kansa varjeltuu kohtaamalla sitä suurta ahdinkoa, kuten pari tarinan mukaan Jeesuksen päivä on niinkuin Nooan aikana, jolloin vedenpaisumukselta Nooa perheineen pelastui ja varjeltui arkilla kohtaamalla sitä kansan synnillistä elämää ja pilkkausta ja ivausta jne.

Mooseksen aikana Jumalan uloskutsuma kansa varjeltui Herran avulla kohtaamalla Egyptin vihaa:

2Moos. 14:18 Egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra , kun minä näytän kunniani faraossa, hänen vaunuissaan ja ratsumiehissään.”

19 Jumalan enkeli, joka oli kulkenut israelilaisten leirin edellä, lähti paikaltaan ja meni heidän taakseen. Myös pilvipatsas siirtyi pois heidän edeltään ja asettui heidän taakseen.

20 Näin se tuli egyptiläisten leirin ja Israelin leirin väliin. Pilvi oli pimeä toisille mutta valaisi yön toisille, eivätkä leirit voineet lähestyä toisiaan koko yönä. RK

Samoin pätee vihanajan viimeisiin päiviin, joilla pelastumme tulevalta vihalta, joka tulee kohtaamaan jumalattomuutta. Kun Jumala uloskutsui kansaa pois Egyptistä, niin samoin se pätee myös lopunajan viimeisiin päiviin, joilla kohtaamme kaikenlaista ahdinkoa ja vihanaikaa. Jumala on kaikessa suuressa viisaudessa kirjoituttanut Raamattuun opetuksiksi meille, että varjellumme paljolti kaikelta kohtaamalla niitäkin myös. Meidän täytyy luottaa Herraan ja Hänen huolenpitoon, jonka mukaan varjellumme kaikenlaiselta pahalta, mikä tulee kohtaamaan vihanajan lopussa.

FB:ssa paljastuttiin, että se Raamatun kohta Room. 11:25 mukaan puhutaan sisälle ajetusta määrästä, vaikka Kreikankielen sanan mukaan tarkoittaa vain täyteyttä. Kun pakanoiden täyteys tarkoittaa, että pakanat löytävät Raamatun Kristuksen, niin ykseys juutalaisten kanssa Kristuksessa tulee täyttymään. Pakanat ja juutalaiset temmataan ylös yhdessä.

Juutalaisten paatumuksesta johtuen pelastus koitti pakanoille ja siten pakanoiden täyteys tapahtuu Kristuksen tuntemisen rinnallaan ja siten pelastus koittaa takaisin juutalaisille. Mutta pakanat eivät voi saavuttaa pelastusta ilman juutalaisia, koska Kristuksessa kaikki on yhtä täyteyden kanssa ja se näin tapahtuu. Se kohta Room. 11:25 ei tarkoita sisälle ajettua määrää vaan täyteyttä kreikankielen sanan mukaan. FB:ssa selitin siitä liittyen Room. 11:25 kohtaan.

Mitä tuo 144000 luku tulee, se on jäännös Israelin sukukunnista ja silti pakanoiden kanssa yhdessä olemalla yksi Kristuksessa, eli Hänen ylösnousemusruumiillisessa seurakunnassa.

Tulee suuri ahdinko, jolloin Herra ei koskaan jätä omiaan, vaan varjelee maailman loppuun asti eli Kristuksen tulemukseen asti. Eli Herran varjelun ohessa varjellumme tulevalta vihalta ja vainoa kohtaamalla niitäkin myös. Lohduttakaa näillä sanoilla toisiamme.

Jumala pitää huolen siitä, että saamme Herran voimia kestämään sitä suurta ahdinkoa.

Kristuksen ylösnousemusruumiillinen seurakunta ylöstemmattavaksi:

Ef. 4:4 yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin teidät on kutsuttukin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte,

Ef. 4:13 kunnes me kaikki saavutamme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, kypsän miehuuden, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan. RK

Jumala purki erottavan väliseinän , nimittäin vihollisuuden muurin tehdäkseen Jeesuksen veressä juutalaiset ja pakanat yhdeksi rauhan yhdyssiteen avulla [Ef. 2:14].

Ef. 2:14 Hän on meidän rauhamme. Hän teki nuo molemmat ihmisryhmät yhdeksi ja purki niitä erottavan vihollisuuden muurin, RK

Niin pyrkikäämme rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys [Ef. 4:3].

Ef. 4:3 Pyrkikää rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys: RK
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 30 vierailijaa

cron