Luterilaisten ja helluntailaisten sovintotilaisuus

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Luterilaisten ja helluntailaisten sovintotilaisuus

ViestiKirjoittaja PetriFB » 12. Loka 2018 10:44

Helluntaiseurakuntien Syyspäivien avajaistilaisuus oli Helsingin Saalem seurakunnassa 4.10.2018. Avajaistilaisuudessa oli myös evankelis-luterilaisten ja helluntailaisten sovintotilaisuus. Ajatus sovintotilaisuudesta on kaunis ja Raamattukin opettaa, että Herran Jeesuksen opetuslasten tulee elää sovinnossa ja anteeksiantamuksessa toistensa kanssa. Saalem seurakunnassa pidetty sovintotilaisuus ei ollut kuitenkaan Jumalan tahdon mukainen, koska Raamatun sanan opetuksen mukaan sovinnon ja anteeksiantamuksen siunausta ei voida asettaa syntien päälle, joista ei ole tehty parannusta, eikä haluta tehdä parannusta. Haluan korostaa ja painottaa, että luterilaisen kirkon sisällä ja helluntailaisten keskuudessa on minulle rakkaita Jumalan armosta pelastettuja ihmisiä, jotka eivät halua olla tekemisissä ekumenian ja homouden synnin hyväksymisen kanssa, joiden kannattajia oli mukana luterilaisten ja helluntailaisten sovintotilaisuudessa. Tuon sen vielä esille, että olen pieni ja vajavainen ihminen, en ketään toista parempi, mutta Jumalan armosta samalla tavalla kutsuttu pitämään esillä Jumalan sanan totuutta niin kuin Jumala on kutsunut jokaisen uskovan ihmisen kertomaan totuudesta.

Luterilaisten ja helluntailaisten yhteisessä sovintotilaisuudessa oli mukana luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma ja piispa Teemu Laajasalo, jotka molemmat hyväksyvät homouden harjoittamisen. Raamattu opettaa, että se joka antaa hyväksyntänsä homouden harjoittamiselle on tehnyt synnin, josta he ovat ansainneet kuoleman (Room 1 luku). On aivan varmaa ettei Jumala halua Hänen lastensa tekevän sovintoa ja osallistuvan yhteisen uskon tunnustamiseen sellaisten ihmisten kanssa, jotka elävät kuolemansynnin (homouden harjoittamisen hyväksyminen) tuomion alaisuudessa. Luterilaisten ja helluntailaisten sovintotilaisuus on muutenkin ongelmallinen eikä kaikessa Raamatullinen ja Jumalan tahdon mukainen. Kirjoituksessani tuon esille näitä ongelmakohtia sekä mikä on Raamatun totuus. Minä en ole synnitön enkä täydellinen, siksi kehotan sinua tutkimaan kirjoitukseni Jumalan sanan totuuden kautta rukouksen kera.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/luteril ... yynto.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Luterilaisten ja helluntailaisten sovintotilaisuus

ViestiKirjoittaja PetriFB » 12. Loka 2018 10:59

Osa kirjoituksesta omana osionaan myös netissä: http://www.kotipetripaavola.com/mikayrj ... istus.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Luterilaisten ja helluntailaisten sovintotilaisuus

ViestiKirjoittaja PetriFB » 29. Loka 2018 20:19

Kirjoitin aikaisemmin luterilaisten ja helluntailaisten sovintotilaisuudesta, joka pidettiin Helsingin Saalem seurakunnassa 4.10.2018. Olen saanut kirjoituksestani hyvää palautetta helluntailaisuuden parista sekä myös kritiikkiä. Koin sydämessäni avata vielä lisää sitä, miksi sovintotilaisuus ei ollut kaiken kaikkiaan Jumalan tahdon mukaista eikä perustunut Jumalan sanan totuuteen. Aluksi on hyvä tuoda esille se, että tietenkin on Jumalan tahto ja Raamatun sanan totuuden mukaista toimintaa sopia vääryydet, loukkaukset sekä pahat puheet ja teot ja antaa anteeksi lähimmäiselleen jos on tehnyt väärin ja syntiä lähimmäistään kohtaan tai jos on joutunut itse vääryyden teon kohteeksi. Kuitenkin kaiken kaikkiaan sovintotilaisuus ei ollut Jumalan tahdon mukainen, sillä sovintotilaisuuteen liittyi ekumenian petoksen osuus sekä väärän evankeliumin sekä haureuden syntien hyväksyminen. Avaan edellä olevaa tarkemmin myöhemmin tässä kirjoituksessani. Olen vajavainen sekä erehtyväinen ihminen, en ketään toista parempi, en kenenkään yläpuolella, sillä olen pieni ja vajavainen ihminen, jatkuvasti Jumalan armoa tarvitseva, mutta kutsuttu pitämään esillä Jumalan sanan totuutta rakkaudessa, ihan samalla tavalla kuin jokainen uskova on kutsuttu samaan tehtävään, pitämään esillä Jumalan sanan totuutta rakkaudessa. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan kautta rukouksen kera.

Uusin kirjoitus sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/luteril ... sosa2.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 29 vierailijaa

cron