Ykseyden sanomaa helluntaiherätyksen kesäjuhlilla 2000

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Ykseyden sanomaa helluntaiherätyksen kesäjuhlilla 2000

ViestiKirjoittaja PetriFB » 28. Huhti 2018 14:57

Kiinalainen veli Yun julisti Jumalan sanaa helluntaiherätyksen kesäjuhlilla Keuruulla 4.-6.8 2000. Kuunneltuani hänen puheitaan vuoden 2000 Keuruun kesäjuhlilta sydämelleni nousi ajatus käydä lävitse eräs kohta Veli Yunin puheesta, jossa hän puhui seurakunnan ykseyden sanomaa. Koin sydämessäni Herran halunneen puhua myös Suomen uskoville ja helluntaiherätykselle, että Suomessakin Herran kansan tulisi romuttaa ja hylätä erilaiset herätysliike sekä uskonsuuntatunnukset ja yhdistyä yhdeksi seurakunnaksi paikkakunnittain, niin kuin Raamattukin opettaa. Herra on yhdistämässä yhdeksi seurakuntaansa ennen Herran Jeesuksen tulemusta, eikä mitään todella voimallisia Herran tekoja tule tapahtumaan, niin pitkään kun seurakunta elää hajaannuksessa vastustaen Herran seurakunnan yhdeksi tulemista. Jumala lähetti veli Yunin lähes 20 vuotta sitten kertomaan Jumalan teosta ja pyrkimyksestä yhdistää hajallaan oleva seurakunta yhdeksi seurakunnaksi. Miten olemme suhtautuneet Herran antamaan kutsuun ja todistukseen seurakunnan yhdistymiseksi? Suurin osa meistä tämän ajan uskovista olemme vastustaneet Jumalan työtä seurakuntansa yhdistämiseksi yhdeksi. Nyt on aika luopua kapinasta Jumalaa vastaan. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan totuuden kautta rukouksen kera.

Kirjoitus on sivullani:
http://www.kotipetripaavola.com/ykseyde ... lilla.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Ykseyden sanomaa helluntaiherätyksen kesäjuhlilla 2000

ViestiKirjoittaja Jukka » 28. Huhti 2018 20:52

Sivullaan Petri kirjoitti:Olin suuresti murheellinen siitä, että helluntaiherätyksen kesäjuhlaväki taputti Kiinan seurakuntaruumiin yhdistymiselle. Olin murheellinen siksi koska Suomessa ei helluntaiherätyksen piirissä ole uskovia, jotka julkisesti tavoittelisivat Jumalan seurakunnan ykseyttä (en ainakaan itse tiedä tai ole kuullut sellaisesta), taputtaessaan he käyttäytyivät kaksinaamaisesti, sillä he ulkonaisesti (tekopyhää teeskentelyä) osoittivat asialle hyväksyntää, jota he julkisesti sekä sydämessään vastustavat saadakseen pitää pystyssä omaa puoluettansa. Jos he ihan oikeasti haluaisivat seurakunnan ykseyttä, niin he puhuisivat julkisesti sen puolesta ja tekisivät asian eteen kaikkensa käytännön toimin.

[ http://www.kotipetripaavola.com/ykseyde ... lilla.html ]

Saman panin merkille. Ne taputukset ovat osoittautuneet pelkäksi teatteriksi. Eikä näin vaan helluntailaisten piirissä vaan joka puolella. Tämä on raskasta meille, jotka tahdomme uskovaisten kullakin paikkakunnalla kokoontuvan yhteen julistamaan Jumalan Pojan evankeliumia ja "kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu" Juud. 1:3b.

Voi meitä ihmispoloja puolueinemme ja lahkoinemme. Kuinka olemmekaan kasvaneet kiinni perinteisiimme ja riipumme niissä kynisin hampain; uskottelemme toisillemme ja itsellemme olevamme oikealla tiellä ja puhumme puolueistamme seurakuntina. Pelkäänpä, että taivas puhuu niistä lahkoina ja lahkothan ovat seurausta lihan teoista, ei Hengen (Gal. 5:20 "vihat, juonet, eriseurat, lahkot). Jumalan seurakunta on yksi. Jeesuksella on vain yksi morsian. Tämä seurakunta tulee esille kullakin maantieteellisellä alueella (esim. kaupungissa) paikallisseurakuntana. Muuta ilmoitusta en ole Raamatustani löytänyt. Raamatussa kutakin paikallisseurakuntaa nimitetään paikkakunnan nimen mukaan (Jerusalemin seurakunta, Rooman seurakunta, Efeson seurakunta jne). Missä seurakunta on kirjoitettu monikkomuodossa on kysymyksessä maakunnista (esim. Galatian maakuinnan seurakunnat, Aasian seurakunnat jne. joissa maakunnissa [provinsseissa] oli monia kaupunkeja kuten meillä esim. Uudellamaalla).

Niistä helluntailaisten taputuksista nousi mieleeni profeetan sanat: Ja sinä, ihmislapsi! Sinun kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta'. He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä. Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan.
Jukka
 


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa

cron