Yhteisen todistuksen antaminen Jeesuksesta

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Yhteisen todistuksen antaminen Jeesuksesta

ViestiKirjoittaja PetriFB » 28. Helmi 2018 13:57

Sain käsiini Suomen vapaakirkon kirkkokunnanjohtajan kirjoituksen, joka on kirjoitettu vapaakirkon viikkolehdessä (Suomen Viikkolehti). Kun Kun luin Hannu Vuorisen kirjoituksen: Yhteyttä ja ekumeniaa Missä menevät yhteistyön ja yhteyden rajat? (Nro 7/2018-15.2.2018), niin sydämelleni nousi monia asioita sekä huoli siitä kuinka kovaa vauhtia luopumus etenee myös Vapaakirkon johdossa. Olen saanut myös monien vuosien ajan paljon huolestuneita palautteita koskien monia asioita, joista yksi on tiettyjen suomalaisten vapaiden suuntien (myös Vapaakirkko) mukana oleminen ekumeniassa sekä väärä kehitys ja luopumus uskovien keskuudessa. Joskus on aika kirjoittaa kipeistäkin asioita ja varsinkin silloin kun ja jos sävyisistä kehotuksista ja varoituksista huolimatta ehdon tahdoin kuljetaan väärään suuntaan. Joudun kirjoittamaan todella henkilökohtaisesti, enkä yleensä kirjoita tavalla (tai harvoin), jossa menen yksityiskohtiin, kun kirjoitan henkilöistä ja keskusteluista, joita olen käynyt näiden henkilöjen kanssa, koska näitä keskusteluja ei ole nauhoitettu tai muulla tavalla taltioitu ylös ja asianomaisilla voi olla eriäviä mielipiteitä mitä ja miten on asioista keskusteltu. Onneksi Herra tietää ja muistaa mitä itse kukin on sanonut, ja siksi jokainen olemme myös Herralle vastuussa siitä mitä olemme sanoneet ja tehneet. On hyvä välttää turhia vääntöjä ja riitoja ihmisten kesken. Olen aralla tunnolla, että antaisin totuuden mukaisen todistuksen siitä minkälaisia keskusteluja on käyty sekä miksi ekumenia ja katolisuus on petos ja eksytys, koska tiedän mitä sellaiselle ihmiselle käy, joka antaa väärän todistuksen lähimmäisestään tai vääristelee asioita. Nyt on tullut aika kirjoittaa tämä kirjoitus, jonka kirjoitan en kenenkään yläpuolelle nousten, vaan suuren murheen vallassa. Minä olen ansioton palvelija, eikä minulla ole esittää omia kannuksia, siksi turvaan Herran Jeesuksen ansioon, Hänen vereensä, kuolemaansa ja sovitustyöhönsä. Kirjoitukseni ei ole hyökkäys ketään ihmistä tai uskonyhteisöä kohtaan. Kirjoitukseni koskee myös ekumeniaa ja luopumusta uskovien keskuudessa sekä totuuden rakkautta uskossa Herraan Jeesukseen. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan totuuden kautta rukouksen kera.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/yhteise ... sesta.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Yhteisen todistuksen antaminen Jeesuksesta

ViestiKirjoittaja oha » 01. Maalis 2018 00:04

Kiitos kirjoituksestasi, Petri.

Minusta siinä oli paljon asiaa, joskaan en voi ottaa kantaa koska en tunne henkilöitä Turun vapaaseurakunnassa, lukuunottamatta Grahamia, jonka kanssa vaimoni kanssa siellä monasti käydessäni vuosina 2012-2013 (ennen kuin muutimme pois alueelta) paljon olin tekemisissä.

Mielestäni joka seurakunnassa on varsin eri tavalla ajattelevia, ja sikäli kun nyt esim. Grahamia tunnen, minustä hänellä oli oikea asenne myös niihin ekumenian kysymyksiin joita nostit esille.

Ongelmahan on laaja, ja käsittääkseni me olemme vain sivustakatsojia ja todistajia nähdessämme sen väistämättömän kehityksen, jolla Jeesuksen sanat tulevat aivan 100% varmasti toteutumaan: "Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
oha
 
Viestit: 50
Liittynyt: 17. Helmi 2018 20:41
Paikkakunta: Taivasten valtakunta


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 36 vierailijaa