Hyvän tekemisestä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Hyvän tekemisestä

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 27. Helmi 2018 09:33

rpe kirjoitti:Mitä tulee orjuuteen, romantisoitu kuva, joka esim Raamatusta ääritulkiten voi johtaa, ei vastaa täysin todellisuutta Rooman ajan orjien asemasta ja ”vapauksista”. Paavalin kehotukset kohdella orjia hyvin perustui kristilliseen lähimmäisenrakkauteen, mutta siitä huolimatta orjan pystyi myymään ja hänen vapautensa oli tarkoin yhteiskunnan lakien säätämä (johon Paavalikin esivaltakunnioitus puheessa myös viittaa).


Kyllä en väitäkkään että Raamatun VT:n orjuus olisi aina tapahtunut niin kuin se oli määrätty, vaan sitä kehuskelin, että jos se olisi toteutettu juuri niin kuin Jumala määräsi ja asetti niin se ei tuohon maailmanaikaan (VT) ollut yhtäpaha kuin vaikkapa Amerikan puuvillaplantaasien orjuus jossa kahlitut miehet tuotiin laivoilla Afrikasta. Väitän myös, että VT:n aikainen orjuus oli hyvä diili niissä tapauksissa kun isäntä oli hyvä ja noudatti kaikkia säännöksiä.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Hyvän tekemisestä

ViestiKirjoittaja rpe » 27. Helmi 2018 11:50

Viittasinkin lähinnä antiikin ajan orjuuskäytäntöön Rooman valtakunnassa, en heprealaiseen-juutalaiseen maailmaan. Roomassa oli de facto orjakulttuuri, joka oli monin paikoin aika lailla samanlainen kuin orjuus myöhemminkin, eli hyvin rajoittetut liikkumis, kokoontumis ja mielipidevapaudet. Siksi esim Paavalin ”orjakommentit” pitää sijoittaa oman aikansa maailmaan, ja nähdä yhteiskunnallinen muutos arvoissa ym. Raamatussa yhteiskuntafilosofinen ja taloudellinen kehitys on aika iso esim 1200 eKr Mooseksen ajan ja toisaalta 100 luvun jKr keisarirooman välillä.
Siksi minusta onkin mielenkiintoista pohtia 700 luvun Aamoksen ja 500 luvun Jesaja-profeetan ja UT:n sosiaalietiikka, koska se on aika isossa roolissa koko Raamatun läpi.
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Re: Hyvän tekemisestä

ViestiKirjoittaja Linnea » 27. Helmi 2018 13:08

Se ongelma on yhteiskunnan tuen piirissä olemisella, että apua tarvitsevat saavat kyllä tavallisesti rahan toimeentuloon, mutta muuten voivat jäädä aivan heitteille. Yksin eläjiä on nykyään oikeastaan luonnottoman suuri määrä ja sitä pidetään normaalina.

Mikko Murpatti kirjoitti:
Toimeentulolla elämisestä on ihan turha hävetä. Itsekin olen joutunut joskus monta vuottakin olemaan toimeentulolla. Unettomuus myös on vakava tila samoin kun burnout joten ole ihan hyvällä omatunnolla ja nauti niistä etuuksista, jotka sinulle kuuluvat, voimia parantumiseen.



Kiitos Mikko ja kiitos vastauksesta. Välillä sitä joutuu hankaliin tilanteisiin, kun vaikka naapuri kysyy missä olet töissä. On epäkohteliasta ja outoa olla vastaamatta, valehdella ei saa ja itsesuojeluvaiston takia ei halua vastata ettei saa laiskan sossupummin leimaa. Eikä omista henkilökohtaisista burn outeistakaan aina halua kaikille kertoa, varsinkin jos vaikuttaa ettei jollakin ole perspektiiviä ymmärtää.
Linnea
 
Viestit: 182
Liittynyt: 28. Syys 2017 15:48

Re: Hyvän tekemisestä

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 27. Helmi 2018 15:54

Linnea kirjoitti:Se ongelma on yhteiskunnan tuen piirissä olemisella, että apua tarvitsevat saavat kyllä tavallisesti rahan toimeentuloon, mutta muuten voivat jäädä aivan heitteille. Yksin eläjiä on nykyään oikeastaan luonnottoman suuri määrä ja sitä pidetään normaalina.

Mikko Murpatti kirjoitti:
Toimeentulolla elämisestä on ihan turha hävetä. Itsekin olen joutunut joskus monta vuottakin olemaan toimeentulolla. Unettomuus myös on vakava tila samoin kun burnout joten ole ihan hyvällä omatunnolla ja nauti niistä etuuksista, jotka sinulle kuuluvat, voimia parantumiseen.



Kiitos Mikko ja kiitos vastauksesta. Välillä sitä joutuu hankaliin tilanteisiin, kun vaikka naapuri kysyy missä olet töissä. On epäkohteliasta ja outoa olla vastaamatta, valehdella ei saa ja itsesuojeluvaiston takia ei halua vastata ettei saa laiskan sossupummin leimaa. Eikä omista henkilökohtaisista burn outeistakaan aina halua kaikille kertoa, varsinkin jos vaikuttaa ettei jollakin ole perspektiiviä ymmärtää.



Minä sanoin vain, että olen työtön, elatuksesta harvalle mainitsin.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Hyvän tekemisestä

ViestiKirjoittaja Juhani » 27. Helmi 2018 20:41

Kyllä en väitäkkään että Raamatun VT:n orjuus olisi aina tapahtunut niin kuin se oli määrätty, vaan sitä kehuskelin, että jos se olisi toteutettu juuri niin kuin Jumala määräsi ja asetti niin se ei tuohon maailmanaikaan (VT) ollut yhtäpaha kuin vaikkapa Amerikan puuvillaplantaasien orjuus jossa kahlitut miehet tuotiin laivoilla Afrikasta. Väitän myös, että VT:n aikainen orjuus oli hyvä diili niissä tapauksissa kun isäntä oli hyvä ja noudatti kaikkia säännöksiä.


Minun mielestäni muinainen orjainstituutio ei ollut koskaan mikään ihanteellinen ratkaisu, vaikka orjuus olikin silloin arkipäivää. Raamatusta löytyy monia ohjeita orjien kohtelusta ja sitä ei pidetty silloin lainvastaisena. Toisaalta taas ihmisryöstö tuomittiin kuolemalla (2. Moos. 21:16) "Joka varastaa ihmisen ja joko myy hänet tahi pitää häntä hallussansa, se rangaistakoon kuolemalla."

Paavalin aikaan 1/3 väestöstä oli orjia Rooman vallan aikana ja he toimivat erilaisissa tehtävissä, eivät pelkästään työläisinä. Kyse ei ollut kuitenkaan samanlaisesta asiasta, kuten Suomen historian aikana piioista ja rengeistä.

Miten on orjuus nykypäivänä ja mitä Raamattu kertoo mm. Ilmestyskirjassa lopun ajan orjista?

Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin.(Ilm. 6:15).
Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,.(Ilm. 13:16).


Orjakauppa kiellettiin noin 200 vuotta sitten, mutta on arvioitu 30 miljoonan ihmisen elävän vielä orjuuden alla, esim. pakkotyö, ihmiskauppa ja seksipalvelut. Orjuus ja nykyaikainen ihmiskauppa ovat kasvussa ja ne ovat saaneet lisäksi uusia piirteitä: velalla kiristäminen, pakkoavioliitot ja lasten hyväksikäyttö.

Mihin suuntaan ollaan tulevaisuudessa menossa? Arvata vaan saattaa, mitä tapahtuu pedon vallan aikana...
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Hyvän tekemisestä

ViestiKirjoittaja rpe » 27. Helmi 2018 21:18

Juhanilta hyviä näkemyksiä nykyajan orjuudesta. Tämä orjuuskysymys on vain yksi haaste sikäli, että esim Paavalille se oli status quo tyylinen ilmiö, ja meidän maailmankuvassa orjuus mielletään lähestulkoon aina ihmisoikeusrikkomukseksi. Eli Suomeksi. Onko esivallan alle alistumista olla ”ottamatta orjaa” nykyään, vai onko Raamatun hengen mukaista pitää orjaa? Toisin sanoen, miten Raamatun yhteiskunta ja sosiaalinen ajattelu on aikaansa sidottu, ja mikä ”ikuista”. Tästä päästään varsin helposti myös muiden eettisten/ käytännöllisen kysymysten aikasidonnaishaasteisiin.
Itse ajattelen, että katolisen kirkon sosiaalieettinen painotus yhteiskunnan rakenteiden oikeudenmukaisuuden korostamiseen ja toisaalta yksilönvastuun tukemiseen on aika hyvä. Vapautuksen teologia on minun mielestäni tätä päivää, myös Suomessa. Kunnioitettu edesmennyt babstistisaarnaaja Billy Graham oli tästä mielenkiintoinen esimerkki, että selkeän evankeliumin rinnalla oli aina myös yhteiskunnallisen toimijuuden ja yksilönvastuun korostus.
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Re: Hyvän tekemisestä

ViestiKirjoittaja Jukka » 28. Helmi 2018 03:32

rpe kirjoitti:Juhanilta hyviä näkemyksiä nykyajan orjuudesta. Tämä orjuuskysymys on vain yksi haaste sikäli, että esim Paavalille se oli status quo tyylinen ilmiö, ja meidän maailmankuvassa orjuus mielletään lähestulkoon aina ihmisoikeusrikkomukseksi. Eli Suomeksi. Onko esivallan alle alistumista olla ”ottamatta orjaa” nykyään, vai onko Raamatun hengen mukaista pitää orjaa? Toisin sanoen, miten Raamatun yhteiskunta ja sosiaalinen ajattelu on aikaansa sidottu, ja mikä ”ikuista”. Tästä päästään varsin helposti myös muiden eettisten/ käytännöllisen kysymysten aikasidonnaishaasteisiin.
Itse ajattelen, että katolisen kirkon sosiaalieettinen painotus yhteiskunnan rakenteiden oikeudenmukaisuuden korostamiseen ja toisaalta yksilönvastuun tukemiseen on aika hyvä. Vapautuksen teologia on minun mielestäni tätä päivää, myös Suomessa. Kunnioitettu edesmennyt babstistisaarnaaja Billy Graham oli tästä mielenkiintoinen esimerkki, että selkeän evankeliumin rinnalla oli aina myös yhteiskunnallisen toimijuuden ja yksilönvastuun korostus.


Jeesus ei käsittääkseni opettanut orjuutta vastaan eikä puuttunut moneen muuhunkaan ongelmaan, joihin häntä yritettiin vetää mukaan, mm. perinnönjakokiistaan. ""Ihminen, kuka on minut asettanut teille tuomariksi tai jakomieheksi?" (Luuk. 12:13-14). Pilatuksen edessäkään Jeesus ei vedonnut asemaansa vaan totesi maaherran oikeudesta: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä" (Joh. 19:11). Paavali kirjoitti "herroille" näin: "Isännät, tehkää palvelijoillenne, mitä oikeus ja kohtuus vaatii, sillä te tiedätte, että teilläkin on Herra taivaassa" (Kol. 4:1). Kreikan kielessä palvelija-sana (dulos) merkitse myös orjaa.

Jeesus otti tuon orja-asian toisessa ja paljon syvemmässä mielessä esille, samoin kuin apostolitkin. "Jokainen, joka tekee syntiä on synnin orja". Synti on isäntä ja minä olen orja. Jeesus tuli vapauttamaan minut tästä orjuudesta. Hän ei ole minulle ensimmäiseksi opettaja ja esikuva vaan paljon sitä ennen Vapahtaja.
Jukka
 

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 19 vierailijaa

cron