Uskovien yhteydestä ykseyteen

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Uskovien yhteydestä ykseyteen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 23. Helmi 2018 17:30

Monet uskovat ihmiset erilaisista herätysliikkeistä ja uskonyhteisöistä tuovat aika ajoin esille kuinka tärkeätä on, että uskovat olisivat yhtä niin kuin Herra Jeesus rukoili Johanneksen evankeliumin luvussa 17. Samaan hengenvetoon monet uskovat sanovat ja kysyvät, että olemmeko uskottavia maailman silmissä ja onko meillä todella Pyhän Hengen voimaa ja armovaikutusta anteeksiantamukseen sekä todelliseen uskovien yhteyteen? Herra Jeesus ei suinkaan rukoillut pelkästään uskovien yhteyden puolesta, vaan alkutekstin mukaan Herra Jeesus rukoili Johanneksen evankeliumin luvussa, että opetuslapset (uskovat) olisivat yksi (alkutekstiin mukaan yksi) niin kuin Isä ja Poika (Jeesus) ovat yksi. Herra Jeesus rukoili opetuslastensa jakamattoman ykseyden puolesta, etteivät he hajaantuisi, vaan olisivat yksi niin kuin Hän on yksi Isänsä kanssa. Herra Jeesus pyysi Isäänsä varjelemaan opetuslapsiaan, että he olisivat yksi, niin kuin Hän on yksi Isänsä kanssa, joka on myös sama asia kuin rukoilla varjelusta etteivät uskovat hajaantuisi ja erkaantuisi toinen toisistaan omiin kuppikuntiinsa.

Kirjoitukseni tarkoitus on saada meidät näkemään Jumalan sanan totuuden ilmoitus ja opetus, joka liian usein hämärtyy sekä poljetaan jalkoihin ihmisten omien rakennelmien tähden. En kirjoita korkealta, sillä häpeäkseni joudun tunnustamaan, että minä olen itse aikoinani noin 20 vuotta sitten vastustanut Raamatun totuutta seurakunnan ykseydestä. Olen käynyt läpi aikoinani lukemattomia argumentteja joiden kautta vastustin totuutta Jumalan seurakunnasta. Olin vilpittömästi sitä mieltä, että nykyinen hajaannus on oikein ja eri karsinoista itse kukin löytäköön itselleen mieluisan hengellisen kodin. Jumalalle kiitos, että Hän veti minut polvilleni ja sain tehdä parannuksen kapinasta Jumalaa vastaan. Jumala ei ole muuttanut järjestystä seurakunnan ykseydestä, mutta sen sijaan me uskovat olemme hylänneet seurakunnan ykseyden ja suostuneet ja hyväksyneet eriseuraisuuden ja hajaannuksen häpeään. Kun Jumala avaa sydämen näkemään totuuden ja suostumme tekemään parannusta, niin silloin sydämemme kykenee näkemään totuuden ja erottamaan Jumalan asetuksen sekä ihmisrakennelmat toisistaan. Kirjoitukseni voi tehdä kipeää ja herättää suuttumustakin, mutta vilpitön toiveeni ja haluni on kirjoittaa rakkaudesta totuuteen häpeällisen hajaannuksen poistumiseksi seurakunnan keskeltä, seurakunnan ykseyden toteutumisen puolesta.

Meidän uskovien vetoomukset yhteyden puolesta eivät aina nouse Raamatun sanan totuuden perustalta, emmekä ole edes valmiita ja halukkaita todelliseen ykseyteen. Sain voimakkaasti sydämelleni kirjoittaa ajatuksista yhteyden puolesta, joka ei kuitenkaan ole halukas pyrkimään todelliseen ykseyteen ja mikä on todellinen uskon ykseys ja yhteys. Tämä on todella tärkeä aihe, tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan totuuden kautta rukouksen kera.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/uskovie ... yteen.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Uskovien yhteydestä ykseyteen

ViestiKirjoittaja Juhani » 03. Maalis 2018 01:40

Terveiset Saksasta! Käyn toisinaan täällä yhdessä kansainvälisessä kirkossa, jossa on hyvin paljon monia eri kansallisuuksia. Kokoonnumme tänne yhdessä Herran Jeesuksen nimessä rukoilemaan ja ylistämään Jumalaa.

Rukoilen myös uskovien yhteyden, keskinäisen rakkauden sekä Raamatun totuuden puolesta!

Image
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Uskovien yhteydestä ykseyteen

ViestiKirjoittaja Jukka » 03. Maalis 2018 04:25

Juhani kirjoitti:Terveiset Saksasta! Käyn toisinaan täällä yhdessä kansainvälisessä kirkossa, jossa on hyvin paljon monia eri kansallisuuksia. Kokoonnumme tänne yhdessä Herran Jeesuksen nimessä rukoilemaan ja ylistämään Jumalaa.

Rukoilen myös uskovien yhteyden, keskinäisen rakkauden sekä Raamatun totuuden puolesta!

Image


Oletko Juhani miettinyt, mitä mahdollista eroa on rukoilemisella, ylistämisellä ja palvomisella? Tämä kysymykseni ei liity suoranaisesti aiheeseen "yhteydestä ykseyteen", mutta se nyt vaan nousi mieleeni yön hiljaisena hetkenä?
Jukka
 

Re: Uskovien yhteydestä ykseyteen

ViestiKirjoittaja oha » 03. Maalis 2018 04:44

Jukka kirjoitti:Oletko Juhani miettinyt, mitä mahdollista eroa on rukoilemisella, ylistämisellä ja palvomisella? Tämä kysymykseni ei liity suoranaisesti aiheeseen "yhteydestä ykseyteen", mutta se nyt vaan nousi mieleeni yön hiljaisena hetkenä?


Jos joku keksii, kertokoon heti. Olen pitänyt tästä aiheesta saarnan, joten asia kiinnostaaa näin jälkikäteen ;)

Toivottavasti joku osasi lukea tuosta, että asia ei mielestäni ole niin helppo vastata, kuin ehkä ensi lukemalta saattaisi kuulostaa. Tuon pitämäni saarnan ajoilta, omat vastaukseni ovat muuttuneet jo pariinkin kertaan. Ihan oikeasti, haluan kuulla uusia ajatuksia asiasta ! Tähän kysymykseen kun ei ole vääriä vastauksia, koska meillä jokaisella on omamme.
oha
 
Viestit: 50
Liittynyt: 17. Helmi 2018 20:41
Paikkakunta: Taivasten valtakunta

Re: Uskovien yhteydestä ykseyteen

ViestiKirjoittaja Juhani » 03. Maalis 2018 13:58

Voisiko joku tästä aiheesta avata vaikka uuden ketjun? Aihe on mielestäni mielenkiintoinen ja olisi hyvä tietää siitä lisää.
"Mitä eroa on rukoilemisella, ylistämisellä ja palvonnalla?"
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Uskovien yhteydestä ykseyteen

ViestiKirjoittaja Jukka » 04. Maalis 2018 01:03

Juhani kirjoitti:Voisiko joku tästä aiheesta avata vaikka uuden ketjun? Aihe on mielestäni mielenkiintoinen ja olisi hyvä tietää siitä lisää.
"Mitä eroa on rukoilemisella, ylistämisellä ja palvonnalla?"


Tai miten ne täydentävät toisiaan? Pohditaan yhdessä tätä asiaa. Nyt on kuitenkin aika tullut tältä illalta omasta puolestani toivottaa kaikille lapsenomaisesti "hyvää yötä, Jeesus myötä!"
Jukka
 

Re: Uskovien yhteydestä ykseyteen

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 04. Maalis 2018 09:36

Kuten sanottua on oma sydämmeni kotiseurakunnassa ja nimenomaan sellaisessa ,jossa ilman "passeja ollaan Pyhässä Hengessä .Asia ,jota todella välillä ihan ihmettelee on se ,että kukaan ei suutaan aukaise sen oman srk n sanomaa vaan se yhteys on Kristuksen kautta ja se on todellista yhteyttä ja ykseyttä ja sen huomaa kun asia tapahtuu Hengen kautta.Ne lihalliset oppiriidat ovat jossain muualla .
Kaunista ja yksinkertaista ja hyvää .
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49

Re: Uskovien yhteydestä ykseyteen

ViestiKirjoittaja Juhani » 04. Maalis 2018 18:18

Ymmärrykseni mukaan, uskovien keskinäinen yhteys kuuluisi olla kaikille jakamatonta ykseyttä, jonka keskipiste on Jeesus Kristus. On vain yksi Kristuksen ruumis ja vain yksi seurakunta, johon kaikki uudestisyntyneet ja Kristuksen sovitustyöhön uskovat ihmiset yhdessä kuuluvat.

On olemassa monia eri näkemyksiä ja oppeja, mutta on silti tärkeää kertoa näkemänsä Jumalan sanan totuuden, välittämättä opillisista eri näkemyksistä. Kuitenkin välttäen opillisista riitaisuuksia ja väittelyjä.
Eriseurat ja lahkot ovat Raamatun sanan mukaan syntiä, mutta silti me jokainen tarvitsemme jonkin hengellisen kodin, jossa voimme yhdessä kokoontua.

Itse en kuulu mihinkään uskonlahkoon, kirkkokuntaan tai herätysliikkeeseen, vaikka käyn niissä toisinaan. Taidan kuulua "uskovien näkymättömään" kansainväliseen seurakuntaan, jonka pää on Jeesus Kristus. Jäsenkirjaani en voi näyttää, koska se on kirjoitettu sydämeeni. Siihen liittyminen ei maksa mitään ja kulut ovat ilmaiset - kaikki on maksettu jo kerran Golgatan ristillä ja se on voimassa iänkaikkisesti!
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Uskovien yhteydestä ykseyteen

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 04. Maalis 2018 19:22

Minä olen Juhanin kanssa samassa asemassa, eli en ole koskaan kuulunut kirkkoihin tms.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Uskovien yhteydestä ykseyteen

ViestiKirjoittaja Jukka » 05. Maalis 2018 07:47

Juhani kirjoitti: On vain yksi Kristuksen ruumis ja vain yksi seurakunta, johon kaikki uudestisyntyneet ja Kristuksen sovitustyöhön uskovat ihmiset yhdessä kuuluvat.


Noinhan se on. Raamattu opettaa kuitenkin tästä seurakunnasta, että se jakautui alusta alkaen paikkakunnittain yhdeksi kokonaisuudeksi. Seurakunnilla oli selvät maantieteelliset rajat ja niitä kutsuttiinkin niiden mukaan (Efeson seurakunta, Jeresulamin seurakunta, Antiokian seurakunta jne.). Niissä raamatunkohdissa, joissa seurakunta mainitaan monikossa (Galatian seurakunnat, Aasian seurakunnat jne.) oli kysymys maakunnista (provinsseista), joiden rajojen sisällä oli useita kaupunkeja tai muunlaisia asumisyhteisöjä. Kun joku paikkakunnalla tuli uskoon hän liittyi asuinalueensa seurakuntaan. Se ei tuottanut ongelmia silloin, koska paikkakunnalla oli vain yksi Jumalan seurakunta, joilla oli oma vanhimmisto ja muut vastuuhenkilöt. Nyt ajassamme tilanne on aivan toinen, kun paikkakunnilla on lukuisa määrä uskonyhteisöjä joiden piirissä uskovaiset kokoontuvat ja joita nimitetään seurakunniksi. Tässä on ongelma, iso ongelma. Toisaalta Raamattu opettaa, että pysyisimme seurakuntayhteydessä.

En ole osannut ratkaista tätä seurakuntakysymystä omalla kohdallani. Olen joutunut näkemään hyvin läheltä useamman seurakunnan riitoja ja hajoamisia sekä eri opinsuuntien keskeisiä taisteluja paikkakunnilla. Niiden seuraukseni monet innokkaasti seurakuntiin mukaan lähteneistä on uupunut tiepuoleen ja eräät menettäneet uskonsakin.
Jukka
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot], Majestic-12 [Bot] ja 47 vierailijaa