Unia, näkyjä, profetioita ja muita asioita koeteltavaksi

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Unia, näkyjä, profetioita ja muita asioita koeteltavaksi

ViestiKirjoittaja laulajamies » 08. Elo 2021 21:17

Hmm... Tuossa unessani ensimäinen lohikäärme oli salaman kaltainen, sitä kiertelevät hiilenhekujen kaltainen ja se kolmas, musta,kuin öljy. Kiina, Venäjä, itse en osaa sen tarkemmin tulkita, mutta voinhan toki yrittää.

Eli, olisiko tuo niin, että salamankaltainen lohikäärme on jotain Israeliin, sähköön, internetiin, mediaan, liittyvää. Hillenkaltainen lohikäärme, no jo nyt pitäisi veikata, niin EHKÄ Kiina, koska siellä tehdään oikeastaan kaikki elektroniikka. Taaempi ja musta lohikäärme, voisi olla maskuliinisia kulttuureja edustava Afrikka ja Lähi-itä. Mutta mene ja tiedä, oli tosiaan näky tämä, ei uni.

Ajattelin, että tämän uskonsisaren unikin olisi voinut liittyä tähän.
https://www.youtube.com/watch?v=pQfHVnveQ6I

Eli hänellä oli siinä oli ensin, tuuli joka kaatoi puita ja sen jälkeen tulisia rakeita, joita dsatoi taivaalta.

Jo toteutunett skenaariot tekoälystä ovat melkoisia. Simuloidun ihmismielen, tai keinotekoisen aivoliikenteen tuottama laskentateho ja kyky kehittyä on aivan käsittämätön. Se on varma juttu, että älypeleissä ihminen jää äkkiä toiseksi, jos tulee vastakkainasettelua. Kristuksen ruumishan on seurakunnat ja niiden jäsenet ja tätä katsantaa vasten näyttää kyllä aika pahalta, tekoäly, joka internetin avulla kokoaa omat jäsenensä...
https://www.youtube.com/watch?v=9jkRcrM6XKA

https://www.youtube.com/watch?v=oVbNDuhuAYY
laulajamies
 
Viestit: 131
Liittynyt: 09. Marras 2019 15:50

Re: Unia, näkyjä, profetioita ja muita asioita koeteltavaksi

ViestiKirjoittaja Juhani » 19. Loka 2021 22:17

Laittomuuden henki valtaa ihmisiä. Ihmisoikeudet ja perustuslait poljetaan alas ja ihmiset asetetaan eriarvoiseen asemaan.

Sairaalat tulevat täyttymään, mutta eri potilaista kuin valheellinen media kertoo.

Tuleva energiakriisi, sekä pula tuontitavaroista ja leivästä on myös tulossa.

Maran ata!
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Unia, näkyjä, profetioita ja muita asioita koeteltavaksi

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 20. Loka 2021 21:05

*
Koetelkaa tätä Sanalla. :bible:

_______________

Vanhaa profetiaa rokotuksista
Joh. W. Matutisin näky elokuussa 2009


Kun olin valmistamassa saarnaa, Herra antoi minulle näyn. Näin suuren niityn jossa oli monia lampaita. Yhtäkkiä joka puolelta tuli susia laumaan sekoittuen lauman sekaan. Sen paremmin paimenet kuin paimenkoiratkaan (tärkeä havainto) eivät hälyttäneet laumaa tms., vaan ne olivat kuin hypnoosissa. Vain laumassa syntyi levottomuutta. Ja lampaat huomasivat, että jotain ei ollut ihan oikein, mutta nekään eivät tosissaan ajatelleet asiaa, vaan jatkoivat syömistä ja oleskeluaan rauhallisesti. Paimenet ja koirat taas eivät edes huomanneet, että mitään oli tapahtunut.

Kun katselin näkyä tarkkaan, susilla oli kuin käärmeillä piikki suussaan, ja sillä ne pistivät lampaita, jotka hätkähtivät ja taas vaan jatkoivat ruohon syöntiään. Hetken päästä sudet pakenivat takaisin vuorille koskaan viemättä yhtään lammasta laumasta tms. Katsellessani tätä ajattelin, että tämä ei ole mahdollista, että sudet saisivat vapaasti tulla lammaslaumaan ja silti eivät vahingoittaisi niitä.

Se ei ole suden luonteen mukaista. Kun sudet jättivät lampaat, ne olivatkin yhtäkkiä johtosutta myöten vuoren laella. Johtajasusi oli kuin hirviö. Sitten ne alkoivat ulvoa, ja paimenet ja koirat olivat kauhuissaan ja shokissa. Silloin pääsusi alkoi puhua ihmisen äänellä, jossa oli demoninen sävy: ”Rakkaat paimenet, koirat ja lampaat, nyt te kuulutte meille. Te olette täysin käsissämme.

Olimme joukossanne, eikä kukaan teistä huomannut mitään. Me jopa rokotimme teidät seerumilla, joka tekee teidät meidän omiksemme. Nyt te kaikki kannatte meidän sinettiämme. Me olemme myös rokottaneet teihin meidän henkeämme ja sitä mitä meissä on, ettekä huomanneet mitään. Nyt teillä ei ole mihin paeta, te olette nyt meidän kontrollissamme.”

Näyssä sanoin EI!, Herra on minun Paimeneni. Minä en halua mitään tekemistä vihollisen ja hänen joukkojensa kanssa. Minä en halua heitä paimenikseni. Näyssäni pääsusi nyt jatkoi hymyillen vinosti puhumista lampaille: ”Te söitte ja joitte ja nukuitte. Teille vatsanne ja toimeentulonne oli tärkeintä.”

Nyt kuulehan mitä kuulin tämän demonin sanovan näyssä: ”Me olemme tulleet kostamaan sen kun te ajoitte meidät sikoihin (Matteus 5:1-17). Silloin teidän Herranne ajoi meidät sikoihin. Nyt olemme toipuneet ja tulleet saadaksemme antaa takaisin, ja siksi nämä lampaat ovat nyt meidän. Olin shokissa.

Sitten kuulin Herran äänen joka puhui: ”Poikani, jokaista ihmistä tullaan kehottamaan ottamaan “pakollinen” rokote , se on sumuverho. Ja näyssä Herra varoitti, että jokainen joka ottaa rokotteita tulee (mahdollisesti) susien vaikutusvallan alle, eli myöntyy eliitin suunnitelmiin jne.

Kaikki joilla ei ole Minun sinettiäni ja Henkeäni. Herra kehotti: ”Te minun lapseni, olkaa lujat ja rohkeat älkääkä antako pistää itseänne.”

(Tulee pätemään myös niin sanotun ”sirutuksen” aikana!)

Teidän tulee luottaa Minuun. Vien teidät toisille rannoille ja siellä elämä jatkuu kutakuinkin normaalisti.

Te olette Minun lampaitani. Te kuulette Minun ääntäni ja seuraatte Minua. Ja Minä lähetän teidät lampaiden lailla susien joukkoon. Varoita kaikkia Minun omiani pakkorokotuksia vastaan. Se näyttää niin harmittomalta. Mutta se ei ole sitä.

Varoita kaikkia, vaikka teitä tullaan nimittämään vainoharhaisiksi ja terroristeiksi, te olette Minun omiani ja ja te olette Pyhiä. Te olette minun lapsiani ja Minun omiani. Sen tähden teissä, teidän ruumiissanne ei tule olla muuta ”stigmaa” eli ”häpeää”.

Teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli ja se ei saa olla demonien asunto, Herra sanoo. Pastori Matutis sanoo, että hän vain laittaa näyn eteenpäin, niin kuin hän sen sai. Hän jatkaa: ”Rakkaat ystävät, me olemme aivan lopunajoissa. Olkaa hyvin varuillanne sen suhteen mitä teille ja lapsillenne tapahtuu.

Vihollinen on valhettelija ja pysyy sellaisena eikä hänellä ole hyviä aikomuksia.

Olin aika säikähtänyt. kun Herra näytti tämän näyn minulle, ja koen että sillä on yhteys sikainfluenssarokotuksiin ja muihin tulevaisuudessa annettaviin rokotteisiin.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Unia, näkyjä, profetioita ja muita asioita koeteltavaksi

ViestiKirjoittaja laulajamies » 28. Loka 2021 14:34

Eilinen "mininäky" testiin.

Näyssä oli maanpinta korkealta, maiden rajoja siinä näkyi mutta huonosti, koska maa oli pimeä. Ajattelin kyseessä olevan Eurooppa. Pimeän maanpinnan yli näytti vetäytyvän, kohti länttä, kiiltävän hopean kaltainen vesi, ikään kuin jonkinlainen massa. Se oli kai jotain tuulen ja veden kaltaista ja se todella näytti etenevän länttä kohti.
laulajamies
 
Viestit: 131
Liittynyt: 09. Marras 2019 15:50

Re: Unia, näkyjä, profetioita ja muita asioita koeteltavaksi

ViestiKirjoittaja Juhani » 28. Loka 2021 22:31

vaisuliini kirjoitti:*
Koetelkaa tätä Sanalla. :bible:

_______________

Vanhaa profetiaa rokotuksista
Joh. W. Matutisin näky elokuussa 2009


Kun olin valmistamassa saarnaa, Herra antoi minulle näyn. Näin suuren niityn jossa oli monia lampaita. Yhtäkkiä joka puolelta tuli susia laumaan sekoittuen lauman sekaan. Sen paremmin paimenet kuin paimenkoiratkaan (tärkeä havainto) eivät hälyttäneet laumaa tms., vaan ne olivat kuin hypnoosissa. Vain laumassa syntyi levottomuutta. Ja lampaat huomasivat, että jotain ei ollut ihan oikein, mutta nekään eivät tosissaan ajatelleet asiaa, vaan jatkoivat syömistä ja oleskeluaan rauhallisesti. Paimenet ja koirat taas eivät edes huomanneet, että mitään oli tapahtunut.

Kun katselin näkyä tarkkaan, susilla oli kuin käärmeillä piikki suussaan, ja sillä ne pistivät lampaita, jotka hätkähtivät ja taas vaan jatkoivat ruohon syöntiään. Hetken päästä sudet pakenivat takaisin vuorille koskaan viemättä yhtään lammasta laumasta tms. Katsellessani tätä ajattelin, että tämä ei ole mahdollista, että sudet saisivat vapaasti tulla lammaslaumaan ja silti eivät vahingoittaisi niitä.

Se ei ole suden luonteen mukaista. Kun sudet jättivät lampaat, ne olivatkin yhtäkkiä johtosutta myöten vuoren laella. Johtajasusi oli kuin hirviö. Sitten ne alkoivat ulvoa, ja paimenet ja koirat olivat kauhuissaan ja shokissa. Silloin pääsusi alkoi puhua ihmisen äänellä, jossa oli demoninen sävy: ”Rakkaat paimenet, koirat ja lampaat, nyt te kuulutte meille. Te olette täysin käsissämme.

Olimme joukossanne, eikä kukaan teistä huomannut mitään. Me jopa rokotimme teidät seerumilla, joka tekee teidät meidän omiksemme. Nyt te kaikki kannatte meidän sinettiämme. Me olemme myös rokottaneet teihin meidän henkeämme ja sitä mitä meissä on, ettekä huomanneet mitään. Nyt teillä ei ole mihin paeta, te olette nyt meidän kontrollissamme.”

Näyssä sanoin EI!, Herra on minun Paimeneni. Minä en halua mitään tekemistä vihollisen ja hänen joukkojensa kanssa. Minä en halua heitä paimenikseni. Näyssäni pääsusi nyt jatkoi hymyillen vinosti puhumista lampaille: ”Te söitte ja joitte ja nukuitte. Teille vatsanne ja toimeentulonne oli tärkeintä.”

Nyt kuulehan mitä kuulin tämän demonin sanovan näyssä: ”Me olemme tulleet kostamaan sen kun te ajoitte meidät sikoihin (Matteus 5:1-17). Silloin teidän Herranne ajoi meidät sikoihin. Nyt olemme toipuneet ja tulleet saadaksemme antaa takaisin, ja siksi nämä lampaat ovat nyt meidän. Olin shokissa.

Sitten kuulin Herran äänen joka puhui: ”Poikani, jokaista ihmistä tullaan kehottamaan ottamaan “pakollinen” rokote , se on sumuverho. Ja näyssä Herra varoitti, että jokainen joka ottaa rokotteita tulee (mahdollisesti) susien vaikutusvallan alle, eli myöntyy eliitin suunnitelmiin jne.

Kaikki joilla ei ole Minun sinettiäni ja Henkeäni. Herra kehotti: ”Te minun lapseni, olkaa lujat ja rohkeat älkääkä antako pistää itseänne.”

(Tulee pätemään myös niin sanotun ”sirutuksen” aikana!)

Teidän tulee luottaa Minuun. Vien teidät toisille rannoille ja siellä elämä jatkuu kutakuinkin normaalisti.

Te olette Minun lampaitani. Te kuulette Minun ääntäni ja seuraatte Minua. Ja Minä lähetän teidät lampaiden lailla susien joukkoon. Varoita kaikkia Minun omiani pakkorokotuksia vastaan. Se näyttää niin harmittomalta. Mutta se ei ole sitä.

Varoita kaikkia, vaikka teitä tullaan nimittämään vainoharhaisiksi ja terroristeiksi, te olette Minun omiani ja ja te olette Pyhiä. Te olette minun lapsiani ja Minun omiani. Sen tähden teissä, teidän ruumiissanne ei tule olla muuta ”stigmaa” eli ”häpeää”.

Teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli ja se ei saa olla demonien asunto, Herra sanoo. Pastori Matutis sanoo, että hän vain laittaa näyn eteenpäin, niin kuin hän sen sai. Hän jatkaa: ”Rakkaat ystävät, me olemme aivan lopunajoissa. Olkaa hyvin varuillanne sen suhteen mitä teille ja lapsillenne tapahtuu.

Vihollinen on valhettelija ja pysyy sellaisena eikä hänellä ole hyviä aikomuksia.

Olin aika säikähtänyt. kun Herra näytti tämän näyn minulle, ja koen että sillä on yhteys sikainfluenssarokotuksiin ja muihin tulevaisuudessa annettaviin rokotteisiin.


Hei vaisuliini :thumb:

Anteeksi kritiikkini, mutta minun on nyt tähän profetiaan kommentoitava....

Tämä alkuperäinen Berliinin pastorin Johannes Matutiksen profetia on vuodelta 2008 ja sen nimi on oikeasti saksaksi "schweinegrippe" sikainfluenssa.
https://gemeindezentrum.berlin/diverses ... einegrippe

Suomalainen ja englantilainen käännös poikkeaa huomattavasti alkuperäisestä saksankielisestä versiosta, sekä sitä on lyhennetty ja muutettu huomattavasti alkuperäisestä tekstistä.

Tämä profetia on ns. äärikarismaattisesta seurakunnasta, joka pitää koetella, sekä sen profetian väännökset, joita on nyt liikkeellä.
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Unia, näkyjä, profetioita ja muita asioita koeteltavaksi

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 29. Loka 2021 21:01

*
Kiitos, Juhani, että koettelit Sanalla. :) Tokihan saa koetella Sanalla niinkuin pyysin koska en tunne kyseistä miestä. Siunausta! :pc:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Unia, näkyjä, profetioita ja muita asioita koeteltavaksi

ViestiKirjoittaja Juhani » 18. Marras 2021 02:26

Tuli vain pari asiaa mieleeni äsken. Koetelkaa...

Näyttäisi siltä, että sairaalat täyttyvät äärimmilleen ja ihmiset alkavat vaatia lisää tereyspalvelujaan mitään niitä silti saamatta. Tulee mielenosoituksia ja kaaos. Ihmiset vihaavat toisiaan, sekä asettavat ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Hinnat nousevat ja tulee pulaa elintarvikkeista sekä tuontitavaroista. Veli kääntyy veljeään vastaan ja monien rakkaus kylmenee. Laittomuus ja antikristillinen henkivaltavalta sokaisee ihmiset totuudelta.

Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
Matt. 24:11,12


niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
2 Tess. 2:8-12

Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Unia, näkyjä, profetioita ja muita asioita koeteltavaksi

ViestiKirjoittaja Juhani » 22. Marras 2021 20:41

KOPIO:

Eilen (19.11.) tullut profeetan viesti; (kopio)

Koen jotenkin Herran puhuvan, että iso osa Hänen kansastaan ei tahdo nyt millään ymmärtää, mitä oikein tapahtuu.
Ymmärrän, että olemme siirtyneet ajassa laittomuuden aikaan ja synnytys on käynnistynyt. Mikään ei voi enää muuttaa, eikä pysäyttää tapahtumien kulkua. Käsky on tullut Isältä.
Pysäyttäminen tarkoittaisi raskauden viimevaiheen keskeytystä, eli oman lapsen surmaamista. Yliajalla oleva lapsi on jo synnytyskanavassa ja tulee olemaan hyvin kivulias syntymä.

Paikat tulevat repeämään suurella todennäköisyydellä tässä synnytyksessä. Eikö Hänen kansansa halua syntyä ulos tämän maailman kohdusta, haluatteko, että Minä surmaan teidät tämän maailman kanssa ennen syntymäänne.
Katsokaa ettette seiso edessäni, kun Sanani toteutuu, ettette murskaantuisi sen alle, koska he, jotka haluavat nyt syntyä Minä olen antanut luvan. He saavat tulla luokseni ja kaikki, jotka haluavat.
Aivan kuin rukoilisitte pahan edestä säilyttämään hänet (pahan) ja hänen maailmansa.
Turhaan huudatte oikeuslaitoksianne apuun, maailma on täysin pahan vallassa ja sen aika on tullut. Minä teen nyt lopun sen hallinnasta. Irrottakaa itsenne tästä maailmasta, tämän ajan muoto on häviämässä.
Miksi rakastatte tätä maailmaa, ja pidätte kiinni sen rakenteista ? Taivasten Valtakunta on vieressänne astukaa siihen, olen avannut oven eteenne astumaan Minun yhteyteeni, mutta pidätte kynsin hampain kiinni enemmin tästä maailmasta. Se on kohta vain muisto ja pyyhin luonani vielä sen muistonkin, mielestänne.

Astukaa luokseni arkkiin, niin olette turvassa. Tämä maailma ja sen rakenteet ovat valheen isän rakentamat. Se tarjosi niitä minulle aikoinaan, mutta en ottanut niitä vastaan. Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta, niinhän Minä teille kerroin, kun olin luonanne. Ymmärtäkää ja tulkaa luokseni!"
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Unia, näkyjä, profetioita ja muita asioita koeteltavaksi

ViestiKirjoittaja Teofilus » 23. Marras 2021 19:00

Juhani kirjoitti:laittomuus pääsee valtaan[/i]


Mitä sinä ymmärrät sanalla "laittomuus"? Mikä sinun mielestäsi on laittomuutta?
Avatar
Teofilus
 
Viestit: 44
Liittynyt: 23. Syys 2021 10:16

Re: Unia, näkyjä, profetioita ja muita asioita koeteltavaksi

ViestiKirjoittaja Juhani » 04. Joulu 2021 02:16

Teofilus kirjoitti:
Juhani kirjoitti:laittomuus pääsee valtaan[/i]


Mitä sinä ymmärrät sanalla "laittomuus"? Mikä sinun mielestäsi on laittomuutta?


HERRA sanoi " miksi käyt minua ja lapsiani vastaan Dogmatikos" ?
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 30 vierailijaa

cron