Naisten ympärileikkaus

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Naisten ympärileikkaus

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 25. Tammi 2018 20:47

En tiedä kiinnostaako tämä aihe ketään, mutta luen väitöskirjatutkimukseen perustuvaa "Silvottu sielu" -kirjaa, joka kertoo etiopialaisäitien kokemuksista liittyen naisten ympärileikkaukseen.
Olen luullut, että naisten silpominen on yhteydessä islamiin, mutta yllätyksekseni sain tietää, että ainakin Etiopiassa sitä tehdään laajalti myös kristityissä piireissä. Kyseessä onkin siis enemmän kulttuurinen kuin uskonnollinen rituaali.
Ihan kamala rituaali kuitenkin :cry:
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Naisten ympärileikkaus

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 25. Tammi 2018 22:02

Hmm aika yllättävää .Minäkin olen sen luullut kuuluneen vain islamin puolelle ??
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49

Re: Naisten ympärileikkaus

ViestiKirjoittaja rpe » 26. Tammi 2018 08:01

Aamu-usvalta aiheellinen huomio. Monin paikoin maailmalla on niin sanottuja uskonnollisia perinteitä, joiden tausta on enemmän paikallisessa tapakulttuurissa kuin ulkoa tulleessa uskonnossa. Koska kyseistä ilmiötä ei sinällään ole kielletty Raamatussa ja kyse on ns ”kunniakoodeksista”, on sangen ymmärettävää, että sitä ei ole koettu ongelmaksi. Kyseinen traditio on kuitenkin suuremmassa suosiossa islamilaisessa maailmassa, vaikka monia ”kummallisia”tapoja on myös muualla, kuten katolisten kulkueperinne tai santa samina traditio. En missään nimessä hyväksy tyttöjen silpomista, mutta kyseinen ilmiö on paheksuttu nimenomaan länsimaisten silmälasien läpi katsovan kristillisyyden kontekstissa. Mitään niin sanottua ”kulttuurisitomatona” tai alkuperäisen raamatullista kristillisyyttä ei ole missään enää olemassa. Aika ja tulkintojen vaihtelut vaikuttavat käytänteisiin ja arjen kristillisyyteen.
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Re: Naisten ympärileikkaus

ViestiKirjoittaja Jukka » 26. Tammi 2018 20:15

rpe kirjoitti: Koska kyseistä ilmiötä ei sinällään ole kielletty Raamatussa ja kyse on ns ”kunniakoodeksista”, on sangen ymmärettävää, että sitä ei ole koettu ongelmaksi.


Koska lasten tervaamista kastamisen sijasta "ei sinällään ole kielletty Raamatussa", niin sitä saa harjoittaa? Niinkö?

rpe kirjoitti: En missään nimessä hyväksy tyttöjen silpomista, mutta kyseinen ilmiö on paheksuttu nimenomaan länsimaisten silmälasien läpi katsovan kristillisyyden kontekstissa. Mitään niin sanottua ”kulttuurisitomatona” tai alkuperäisen raamatullista kristillisyyttä ei ole missään enää olemassa. Aika ja tulkintojen vaihtelut vaikuttavat käytänteisiin ja arjen kristillisyyteen.


Aivan käsittämätöntä ja pöyristyttävää tekstiä. Lukiessani noita rivejä tuntui kuin lukisin elämälle ja lähimmäisenrakkaudelle kuolleen ihmisen kirjoitusta. Kun elävä kristillisyys on vaihtunut tapauskonnollisuuteen niin historian lehdiltä luemme toinen toistaan kauheampia ja säälimättömämpiä tarinoita pienten puolustuskyvyttömien ihmisten ja Jeesukseen uskovien kohtaloista (toisinajattelijoita unohtamatta).

Mitä lie kätkeytyy tuohon "santa samina traditioon"?
Jukka
 

Re: Naisten ympärileikkaus

ViestiKirjoittaja rpe » 26. Tammi 2018 21:47

Jukka1954. Sanoin aivan selvästi, että en hyväksy kyseistä toimenpidettä. Piste. MUTTA, kyseinen toimenpide on nähtävä tuomittavana MEIDÄN maailmankuvan ja kulttuuristen normien läpi, ei välttämättä heidän. En edes suhteellista kyseistä ilmiötä, vaan otan kantaa siihen, että ilmiöt, joissa tehdään tälläisiä ovat aina osittain kulttuurisidonnaisia, joissa paikalliset tavat ym sekoittuvat toisiinsa. Sama ilmiö 1600 luvun noitavainoissa, joita perusteltiin Raamatulla, vaikka kyseessä oli selkeä ylilyönti. Mitä tulee lasten tervaamiseen, en oikein ymmärrä kommenttia, koska kyseessä oli nimenomaan ajatus, että koska Raamattu ei sitä suoraan kiellä, paikallista tapa voidaan ylläpitää. Kuka on silloin se, joka auktoriteetti kieltää tai käskeä jotakin?( siellä on siis jokin uskonnollinen auktoriteetti, pappi tai vastaava?) Toisaalta oman yhteiskuntamme ihmisoikeudet, tasa-arvo ja fyysisen koskemattomuuden kunnioitus eivät ole kovin vanhoja ilmiöitä ja usein nykyään niitä pidetään jopa Raamattuun pohjutuvina, vaikka toisinkin voisi tulkita. Mutta edelleen: Jos tulin väärin ymmärretyksi, pahoittelen sitä, jos vielä epäselvää, niin kertaalleen vielä, että EN hyväksy silpomista missään muodossa ( mutta sisäinen kultuurintutkija minussa haluaa löytää syitä ja selityksiä kyseiselle ilmiölle).
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Re: Naisten ympärileikkaus

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 26. Tammi 2018 22:01

Tuossa kirjassa aika hyvin tulee ilmi se ajatus, joka Etiopiassa on silpomisen taustalla. Ihmiset siellä uskovat leikkauksen vaikuttavan positiivisesti esim. tasoittavan naisen luonnetta. Uskomukset ovat tiukassa, vaikka tietoa leikkauksen hyödyttömyydestä ja haitallisuudesta on saanut pitkään. Leikkaamaton ei välttämättä vieläkään pääse hyviin naimisiin ja joutuu muutenkin yhteisön syrjimäksi.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Naisten ympärileikkaus

ViestiKirjoittaja Jukka » 27. Tammi 2018 08:43

rpe kirjoitti:Jukka1954. Sanoin aivan selvästi, että en hyväksy kyseistä toimenpidettä. Piste. MUTTA, kyseinen toimenpide on nähtävä tuomittavana MEIDÄN maailmankuvan ja kulttuuristen normien läpi, ei välttämättä heidän. En edes suhteellista kyseistä ilmiötä, vaan otan kantaa siihen, että ilmiöt, joissa tehdään tälläisiä ovat aina osittain kulttuurisidonnaisia, joissa paikalliset tavat ym sekoittuvat toisiinsa. Sama ilmiö 1600 luvun noitavainoissa, joita perusteltiin Raamatulla, vaikka kyseessä oli selkeä ylilyönti. Mitä tulee lasten tervaamiseen, en oikein ymmärrä kommenttia, koska kyseessä oli nimenomaan ajatus, että koska Raamattu ei sitä suoraan kiellä, paikallista tapa voidaan ylläpitää. Kuka on silloin se, joka auktoriteetti kieltää tai käskeä jotakin?( siellä on siis jokin uskonnollinen auktoriteetti, pappi tai vastaava?) Toisaalta oman yhteiskuntamme ihmisoikeudet, tasa-arvo ja fyysisen koskemattomuuden kunnioitus eivät ole kovin vanhoja ilmiöitä ja usein nykyään niitä pidetään jopa Raamattuun pohjutuvina, vaikka toisinkin voisi tulkita. Mutta edelleen: Jos tulin väärin ymmärretyksi, pahoittelen sitä, jos vielä epäselvää, niin kertaalleen vielä, että EN hyväksy silpomista missään muodossa ( mutta sisäinen kultuurintutkija minussa haluaa löytää syitä ja selityksiä kyseiselle ilmiölle).


Liikumme eri kehillä. Kauhistelin eniten tätä tekstiäsi: "Mitään niin sanottua ”kulttuurisitomatona” tai alkuperäisen raamatullista kristillisyyttä ei ole missään enää olemassa. Aika ja tulkintojen vaihtelut vaikuttavat käytänteisiin ja arjen kristillisyyteen."

Olen (jossain määrin) tietoinen siitä, että länsimainen hyvinvointimme on johtanut tilanteeseen, jossa pidämme itsestään selvänä asioita, jotka eivät sitä ole. Tähän johti hiili, öljy ja sähkö. Tämä hyvinvoinnin kupla tulee puhkeamaan, sillä pallomme ei kestä sitä ylihyvinvointia ja luonnonvarojen järjetöntä riistoa mitä sivistyneet länsimaat ovat harjoittaneet jo kauan. Olemme ominneet itsellemme oikeuksia joita emme voi Raamatulla puolustaa. Tämä tästä.
Jukka
 

Re: Naisten ympärileikkaus

ViestiKirjoittaja rpe » 27. Tammi 2018 11:47

Ymmärtän Jukka1954 pointtisi ja hämmennyksesi. Pointtini on siis se, että koko kristinusko ilmiönä on aina ja kaikkina aikoina sidoksissa ympäröivään kulttuuriin ja tulkinnat/ painotukset muuttuu ajan ja paikkojen mukaan. Mitään ” puhdasta” tai alkuperäistä, saati ”raamatullista” kristinuskoa ei ole enää olemassa, koska puhumme eri aikoina eri kieltä. Siksi Jeesus usko on aina vain paikallinen tulkinta 2000v Jeesusliikkeestä. Tämä ei tarkoita, etteikö Pyhä Henki voisi johdattaa vilpittömiä totuuden etsijöitä. Näin ainakin toivomme ja rukoilemme edelleen 2000v aikana.
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 25 vierailijaa

cron