Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja kurja » 13. Joulu 2017 10:30

Hei Mikko.

Se on ihan totta, että minä hieman haastan sinua miettimään omaa toimintaasi.

Siis minä vasta tulin foorumille, ja sinä jo heti kehoitit siis minua ensisijaisesti rukoilemaan toisen puolesta, jos näen jonkin epäkohdan hänen toiminnassaan, ja nyt siis oli kyse Petristä.

Petri taas on kirjoitellut ja postannut tänne varmasti kymmeniä ellei satamäärin kirjoituksia, joissa hän on arvostellut ja syyttänyt ja siten tuominnut uskovia ja uskosta osattomia, sekä asioita ja ilmiöitä laidasta laitaan, eli kaikkea taivaan ja maan väliltä.

Mutta nyt sinä siis itse sanoit juuri, että häntä et ole kehoittanut samoin kuin minua.

Mietitkö Mikko, että miksi näin ?

Siis onko meille eri säännöt ja kehoitukset siis ?

Eikö sellainen ole puoluellisuutta, vai mitä sen sinun omasta mielestäsi on, että toisen kohdalla rajataan tämän toimintaa ja pyritään estämään kehoittaminen, ja toisen henkilön ihan samankaltainen touhu sallitaan ilman mitään kehoituksia tai varoituksia ?

Jos sinä et näe tässä kaikessa mitään väärää tai siis puolueellisuutta, niin miksi minä näen sen selvästi ?
kurja
 

Re: Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja kurja » 13. Joulu 2017 10:38

Mikko Murpatti kirjoitti:
Jos haluat voit tehdä niin kuin Petri tekee ja tehdä kotisivuillesi myös oman kirjoituksesi ja vastineesi artikkelisi miksi taas sinusta sananopettajan tulee aina olla paimen.



Selitätkö tätä hieman minulle Mikko ?

Olen täällä kesksuetelu foorumilla, keskustelemassa uskon asioista.

Miksi minun pitäisi mennä kotisivuilleni asiasta kirjoittamaan ?

Nyt en ihan oikeasti ymmärrä siis koko homman ideaa, joten selitätkö tätä kehoitustasi.
kurja
 

Re: Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja kurja » 13. Joulu 2017 11:12

Mikko Murpatti kirjoitti:
Se eo, että Petri on Jumalanpalvelija , ja ev.lut kirkkojen piispat eivät ole. Eivät ole siksi , koska eivät seuraa ja toteuta Raamatun säännöksiä ja ovat hyljänneet Raamatun ja Jumalan tahdon samalla.


Mikko, sinäkö sen päätät, että kuka on uudestisyntynyt uskova ja kuka taas ei ?

Voiko sitä Raamatun mukaan ulkoisen mukaan oikein arvioida, eli tekoja ja ymmärrystä tutkien ?

Siis nuori uskova on ymmärtämätön ja hyvin tietämätön, ja siten toimii monella tapaa väärin, vanhintensa perinnäissääntöjen mukaan, eikä se nuori itse siis vielä edes kykene niitä perinnäisssääntöjä kyseenalaistamaan, oman vähäisen Raamatun tuntemuksensa vuoksi.

Otetaan tähän "kuva" kertomaan asiasta:

Jos on luonnollinen vauva tai lapsi, niin tekeekö se hänestä perheeseen kuulumattoman, kun hän ei vielä asioita itse ymmärrä, ja sotkee kaiken kasvamattomuuttaan ja ymmärtämättömyyttään ja oppimattomuuttaan ja höppänyyttään, eli esim. laskee alleen ja repii tavarat pöydiltä ja mullat kukkaruukuista ?

Entäpä tekeekö se lapsesta perheeseen kuulumattoman, että hän uskoo olemattomaan joulupukkiin siksi, että hänen vanhempansa ovat hänelle siten valehdelleet ?

Ei, kyllä hän on kuitenkin perheeseen kuuluva vaikka ei vielä kaikkea oikein ymmärrä ja touhuaa ihan käsittämättömiä.

Ja vaikka hän siis uskoo vanhempiensa kertomat valheet todeksi, siis kykenemättä niitä itse mitenkään kyseenalaistamaan, niin sekään ei vielä tee hänestä perheeseen kuulumatonta.

Sinä Mikko ja myös Petri, olette leikkaamassa siis ennen aikojaan, oletko lukenut Petrin oman kirjoituksen tähän Raamatunkohtaan liittyen, siinä on sama sanoma kuin tässä minun versiossani tässä edellä:

24 Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
25 Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
26 Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
27 Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?'
28 Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
29 Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

Siis kun te itse tuomitsette ihmisiä uskosta osattomiksi ja uudestisyntymättömiksi, vastoin tätä ohjetta, niin te olette leikkaamassa ennen aikojaan vääjäämättä myös viljaa lusteen kanssa !

Eli toimintasi ja toimintanne on täysin ristiriidassa, tämän Jumalan Sanan hyvin selvän ohjeen kanssa.

Lisäksi Mikko tässä yhteydessä toinenkin epäkohta tuli ilmi.

Eli jos ja kun sinä siis et pidä joitakin edes uskovina, heitä oman ulkoisen arviointisi kautta, ja jos niin sitten olisikin, niin miksi te sitten tuomitsette, näitä uskosta osattomia eli ulkopuolisia ihmisiä ?

Sana sanoo siis:

1. Korinttolaiskirje 5
9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

Siis uskovan ei tule tuomita ulkopuolella olevia, se sanotaan tässä aivan selvästi, eikö totta ?

Sinä Mikko ja Petrikin siis toimitte tätäkin Raamatun selvää ohjetta vastaan syyttämällä ja tuomitsemalla niitä, joita te itse pidätte ulkopuolella olevina.

Siis ette te katolilaisia pidä veljinänne, siis katolilaisia, joiden toimintaa ja joita te kovasti arvostelette ja syytätte ja tuomitsette.

Olisiko aika alkaa katsoa peiliin eli Kristuksen eli Sanaan, ja aika alkaa muiden arvostelun ja toumitsemisen sijaan, tutkia omia touhujanne edes hieman ?

Tai mielumin vaikkapa tutkia niitä oikein suurennuslasilla, kuten olette muiden toimia tutkineen ja muita tuominneet.

Siis olette kovalla mitalla mittailleet muille, ja mitä Sana sanoo sellaisesta toiminnasta:

Mark. 4:24 Ja hän sanoi heille: "Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin.

Luuletteko kestävänne sen saman kohtelun ja tuomitsemisen itseänne kohtaan, siis vieläpä kovempana ?

Petri itse varoitti videopuheessaan "yli" paimenista, jotka ovat asettuneet muiden yläpuolelle.

Nyt hän itse ja sinäkin Mikko, hänen esimerkkiään ilmeisesti seuraten, olette ruvenneet tuomareiksi, eli Petri ihan valtakunnan syyttäjäksi ja tuomariksi selvästikin, ja olette siis tuominneet ja leikanneet jopa Jumalan Sanan vastaisesti, kuten olen edellä kertonut ja todistanut.

Mihin siis Petrikin on itsensä nostanut ?

Jaak. 4:11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.

Jaak. 4:12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?

Tämä on nyt vakava kehoitus teille, tutkia toimianne, niin kauan kun Jumalan Armo riittää yhä, sillä nykyisellä toiminnallanne kartutatte Jumalan vihaa päällenne:

Room. 2:5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
7 niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.

Heprealaiskirje 10
26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
kurja
 

Re: Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 13. Joulu 2017 12:22

*
Kun antaa ensin toista ihmistä väärinymmärretyksi tulemisen kohteeksi voidakseen tuomita häntä vääristämällä asiaa, syyllistyy itse syntiin. Kun väärinymmärrys kasaantuu, sitä ei kukaan jaksa oikaista kasaantunut väärinymmärrys pois eikä hänen kanssa selvittely auta kun toinen ei tahdo ymmärtää oikein. Keskustellessaan selvittelystä ei ole apua kuin kiertää kauemmin ettei itse tulisi väärinymmärretyksi.

Väärinymmärryksen välttämiseksi on paras tapa kysyä ensin ettei ymmärtäisi asiaa väärin ja tällä tavalla pääsee yhteisymmärrykseen ja sopuun ja rauhaan, se parempi, kuin syöttää perättömät asiat toisen suuhun mitä itse ei tarkoita.

Minun on tapana ottaa pieni asia kerrallaan ja katsoa pääsemmekö yhteisymmärrykseen ja siten voi keskustella kaikessa rauhassa ottamalla pieni asia kerrallaan ja läpi.

Kun lyödään Sanalla toisiaan, se on lihallista, eikä toisten vikoja sormella osoittamalla pääse kasvamaan Kristuksessa. Se on Pyhän Hengen työtä niin ajan myöten ne viat häviää itsestään, älä kiinnity toisten vikoihin. Haluaisin antaa yhden Raamatun kohdan luettavaksi.

Hepr. 10:24 Pitäkäämme huolta toisistamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin. RK

:hearts: ;gladly:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 13. Joulu 2017 13:10

kurja kirjoitti:
Mikko Murpatti kirjoitti:
Jos haluat voit tehdä niin kuin Petri tekee ja tehdä kotisivuillesi myös oman kirjoituksesi ja vastineesi artikkelisi miksi taas sinusta sananopettajan tulee aina olla paimen.



Selitätkö tätä hieman minulle Mikko ?

Olen täällä kesksuetelu foorumilla, keskustelemassa uskon asioista.

Miksi minun pitäisi mennä kotisivuilleni asiasta kirjoittamaan ?

Nyt en ihan oikeasti ymmärrä siis koko homman ideaa, joten selitätkö tätä kehoitustasi.


Tähän loppuu yksinäinen sotasi ja ihmisten haastaminen täällä, luulitko että voi tätä peliäsi pelata loputtomiin täällä? Eipä onnistu , vaan lopputulos on se sinulle tuttu jo monista uskonyhteisöistä näin uskon.

3kk porttikielto riidanhaluisuudesta.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja Ylläpito » 13. Joulu 2017 13:12



Ylläpito antaa kolmannen varoituksen ja samalla porttikiellon nimimerkille "kurja".

Edelliset varoitukset eivät ole tehonneet ja nyt joudutaan antamaan jo kirjoitusjäähyä.

Syynä riidanhaluisuus ja kirjoittajien jatkuva riidanhaluinen haastaminen ja parjaaminen sekä vihjailu ylläpidon puolueellisuudesta.

-Ylläpito
Tämä on erillinen tiedotustili. Älä lähetä tälle tilille yksityisviestiä, lähetä sen sijaan viesti jollekin ylläpidon jäsenelle suoraan.
Ylläpito
Site Admin
 
Viestit: 62
Liittynyt: 09. Marras 2010 11:35

Re: Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Joulu 2018 11:56

*
Jeesuksen nimestä vielä...

Kun alkuseurakunnan apostolit käyttivät vain ainoastaan Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä - saatuaan Jeesuksen alkuperäisen lähetyskäskyn. Alkuseurakunnan apostoleille Jeesuksen nimi oli itsestään selvyyttä, siksi heidän toiminnoissa Raamatun mukaan näkyy se, kenen nimeen tulee toimittaa. Raamatusta löytyy kaikki kohdat, joissa on Jeesuksen nimi kaikkien toimintojen ohessa. Koska nimessä on se merkitys.


Jeesuksen nimi, siinä on merkitys. Nimi on Isän, on Jeesuksen nimi.

Joh. 17:11 Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.

Se on pelastava nimi. Koska nimi on Raamatun mainitun pelastussanoman linjoilla, kun uskoo Jeesuksen nimeen, pelastuu. Jeesuksen nimi merkitsee, että on Herran pelastus ja Pelastaja. Tässä pelastavassa nimessä "Jeesus", kun Jeesus pyysi Isää varjelemaan heidät Hänen nimessä, joka on Jeesuksen nimi. Tämä nimi on iankaikkisen Isän nimi, jonka Hän antoi Pojalle. Nimi on Isän, on Jeesuksen nimi. Kun Jeesuksen nimen päälle uskominen kirkastaa Jeesuksen nimen merkityksen, että Hän on Herran pelastus ja Pelastaja ja se on Hänen pelastavan nimen merkitys.

2Tess. 1:12 että meidän Herramme Jeesuksen nimi teissä kirkastuisi ja te hänessä, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaan.



Hänen pyhä nimi on kerskaukseksi - kaikella ymmärryksellä nimen merkitystä.

1Aikak. 16:10 Hänen pyhä nimensä olkoon teidän kerskauksenne; iloitkoon niiden sydän, jotka etsivät Herraa.

Ps. 105:3 Hänen pyhä nimensä olkoon teidän kerskauksenne; iloitkoon niiden sydän, jotka etsivät Herraa.

Sak. 10:12 Mutta heidät minä teen väkeviksi Herrassa, ja hänen nimensä on heidän kerskauksensa, sanoo Herra.



Kun jossain uskonnollisessa uskonyhteisössä käytetään Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeään, samoin joku uskova käyttää Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeään, siltä jää pois se merkitys, joka tulee Jeesuksen nimestä. Samoin kirkastaminen kaikella ymmärryksellä jää pois. Silloin se on uskonnollinen tapa ja sävy perehtymättä kaikella ymmärryksellä Jeesuksen pelastavaan nimeen.

Joku uskova vapaista suunnista käyttää Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeään upotuskasteen yhteydessä, häneltä jää pois Jeesuksen nimen tunteminen ja se, että apostolien toiminnat, joissa on Jeesuksen lähetyskäskyn mukainen opetus ja tahto, jonka mukaan Jeesuksen nimeen on uuden liiton kaste.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 17. Tammi 2019 06:40

*
Hei, minulle tuli se selvennys ikäänkuin Herran ääni, jonka mukaan se lähetyskäsky, jossa on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimi, on yksi perinnäissäännöistä, joka tekee Jumalan Sanat tyhjäksi. Se on lisätty, sillä Raamatun mukaan lisääminen Raamattuun on pahasta.

Ilm. 22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

Sananl. 30:6 Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi.



Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä:

Kol. 3:17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.

....................................................


Raamattu ei ole sellainen, että voisi irrottaa yhden ainoan kohdan ja lopulta jättää pois ne kohdat:

Voisitko yrittää lukea huolellisesti välttäen väärinymmärrystä. Jos et ymmärrä, kysy ihmeessä pois minulta. Pyritään yhdessä saamaan yhteisymmärrys. Kiitos.

Kerron kohta siitä unesta, josta herättyäni, siis valveilla tilassani näin ihan ensimmäisen kerran Raamatun täydennyksen uusin silmin. Aloin ihmetellä sitä täydennystä ihan uusin silmin. Mitä tarkoitan Raamatun täydennyksellä? Siitä kohta kerron.



Ennen unta:

Koin jatkuvasti törmäyksiksi yhden ainoan Raamatun kohdan kanssa nähdessäni noita Raamatun kohtia. Raamatun "törmäys" alkoi vaivata minua.



Uni:

Unessani kuulin selkeästi Jeesuksen lähetyskäskyn ja tunnistin heti Hänet Hänen äänen perusteella.

Hän sanoi; ''Menkää ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni - kastamalla heitä Minun nimeeni.'.



Raamatun täydennys:

Unestani herättyäni, siis valveilla tilassani eli hereilläni muistui heti kaikki Raamatun kohdat mieleeni ihan tulvaten. Niin muistin, mitä Jeesus opetti. Hän opetti, mitä rukoilemiseen ja anomiseen tulee; tulee tapahtua Hänen nimessään. Muistin myös ne Raamatun kohdat, joiden ohessa apostolien toiminnoissa tapahtui Jeesuksen nimessään.

Minä näin ensimmäisen kerran Raamatun täydennyksen. Oli ihmeteltävää katsoa ihan uusin silmin, miten kokonaisvaltainen Raamattu on täydentävä. Tajusin, että se ei ole sellainen "törmättävä" tai "tökittävä" Raamattu. Muistui siten eräs näky mieleeni. Siinä näyssä sanotaan siitä, että Raamattu on niinkuin "palapelit", jotka loksahtavat kohdilleen ja siinä kokonainen kuva alkaa avautua. Kerron siitä näystä.



Kaksi näkyä:

Ajat sitten sain ensimmäisen näyn, jonka mukaan aarre oli auki raollaan. Ääni käskee: 'avaa se Kristuksen aarre ja tutki, siinä on timantteja'. En nyt muista, miten lause meni. Mutta muistan vain, että minua käskettiin avata se Kristuksen aarre ja muistan myös, että mainittiin timanteista. Aloin lukea Raamattua. Etsin Raamatusta timantteihin liittyvää juttua. Ei minulla ollut aavistustakaan, mitä Herra tarkoittaa timanteilla.

Kuitenkin jatkoin lukea ja lukea. Lukeminen tuntui todella työläältä, mutta siitä huolimatta sinnittelin lukemaan Raamattua. Se tuntui "ikuiselta". Ajattelin; 'hyvänen aika, meneekö kaikki aikaa Raamatun lukemiseen?' Sinnittelin kuitenkin ja luin vielä Raamattua, kunnes tuli toinen näky. Siinä näyssä puhutaan palapeleistä. Että palapelit ovat jo kohdilleen loksahdettu. Siinä kokonainen kuva avautui ja se oli itse kirkastettu Kristus.



Palataan takaisin vielä Raamatun täydennykseen:

Niin siksi minä näin lainaan sen palapeleihin liittyvän jutun tähän "Raamatun täydennykseen". Että Raamattu ei ole sellainen, että voisi ottaa yhden ainoan kohdan "tueksi" irrottamalla pois kaikista Raamatun kohdista, joiden mukaan tämä yksi ainoa kohta aiheuttaa törmäystä törmättäväksi niiden kaikkien kohtien kanssa. Tämä tarkoittaa, että se yksi ainoa kohta on myöhemmässä vaiheessa lisätty ihmisen taholta. Se käytetään monissa seurakunnissa "perinnäissäännöistä osana".

Raamatun mukaan se tekee Jumalan Sanaa tyhjäksi.

Matt. 15:6 niin hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiään.’ Näin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden. RK



Jeesuksen sanat:

Jeesuksen on tapana sanoa näin 'Minun nimeeni, Minun nimessäni, - monissa Raamatun kohdissakin.



Apostolit:

Huomasin, että apostoleille ei ole ristiriitaista käyttää Jeesuksen nimeään ja he käyttivät vain Jeesuksen nimeään muissa toiminnoissa. Tajusin, että he saivat Jeesukselta alkuperäisen lähestyskäskyn, mikä on täysin sovussa muiden kohtien kanssa täydentävästi. Aloin ymmärtää paremmin Raamatun tarkoitusta, että Raamattu on täydentävä, joka täydentää kaikkien kohtien kanssa täydentävästi, niinkuin palapelit, jotka loksahtaa paikoilleen.



Kaste:

Kaste on yksi niistä apostolien toiminnoista. Kaste tässä asiayhteydessä tapahtui Jeesuksen nimessään. Tässä olisi pari esimerkkiä.

Apo 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

Apo 10:48 ja hän käski kastaa teidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.



Ajatukseni:

Kun ensimmäisen kerran näin Raamatun täydennyksen ja ajattelin itsekseni; 'Onpa tyhmää takertua yhteen ainoaan Raamatun kohtaan noudatettavaksi nähden muita Raamatun kohtia, joiden mukaan Jeesuksen nimi on päivänselvää.'



Jeesuksen nimessään on auktoriteetti:

Raamatussa kerrotaan Jeesuksen nöyryydestä ja korotuksesta. Laitan ne kohdat. Ne liittyy Jeesuksen nimeen.

Filip. 2:6 Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen

7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon. Hän tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen.

8 Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristinkuolemaan asti.

9 Sen tähden Jumala onkin korottanut hänet korkealle ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,

10 niin että jokaisen polven on notkistuttava Jeesuksen nimeen, niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,

11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. RK



Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä:

Kol. 3:17 Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttaan. RK



Nimi on Isän oma, on myös Jeesuksen nimi:

Joh. 17:11 Minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun luoksesi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka olet antanut minulle, että he olisivat yhtä niin kuin me.

Siinä kohdassa puhutaan, että nimi on Isän ja sen nimen Isä on antanut Jeesukselle. Siinä ei vielä ole kaikki. Siinä puhutaan 'echad' - hepreankielen sanan mukaan ykseydestä, että Isä ja Jeesus ovat yhtä.

Tämä tarkoittaa, ettei ole mitään erillistä nimeä.



Nimi teissä kirkastuu:

2Tess. 1:12 että meidän Herramme Jeesuksen nimi teissä kirkastuisi ja te hänessä, meidän Jumalamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen armon mukaan.

Kun Jumala antoi Jeesukselle nimen, joka merkitsee; 'Herran pelastus ja Pelastaja'.



Totuudessa pyhittyminen:

Kun on ojentautunut sen mukaan, kun sanan totuus avaa hänelle ymmärrystä, niin se alkaa pyhittyä.

Joh. 17:17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

Tätä Jeesus rukoili opetuslasten ja tulevien opetuslasten puolesta, että pyhitä heidät totuudessa, sillä Sinun Sanasi on totuus.



Huomio:

Tämä on vajavainen postaus.

Koettele tätä Raamatulla omaksi suojaverkoksi ja pelastukseksi ja pidä se hyvä ja pyri rauhaan, niin saa nähdä Jumalaa, sillä Hän on rauhan Herra keskuudessamme.

Tällä tavalla otetaan vastaan rakkautta totuuteen katseet Kristuksessa ja tämä johtaa pyhitysmatkaan kohti Kristuksen hääjuhlia. Jeesus tulee pian.

Älä saata tätä postausta riidanalaiseen keskusteluun, kiitos. Kannetaan hengen hedelmät, joista on yksi rauhan hedelmä, niin saa nähdä Jumalaa.

Raamatun Kristus kanssasi.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 18. Tammi 2019 11:46

*
Niillä perinnäissäännöillä ei voi tulla uskonvanhurskaaksi. Ne perinnäissäännöt ovat "omaa vanhurskautta", kun he luulevat tulla uskonvanhurskaiksi perinnäissääntöjen noudattamisen kautta. Sen jälkeenpäin lisätyn lähetyskäskyn, joka on ihmisen taholta ja siinä on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimi, ohessa ei voi tulla uskonvanhurskaaksi.

Se on lähes kaikissa seurakunnissa käytännöllisesti ja samoin arkielämässä, niin tulisi välttää sitä, joka on yksi niistä perinnäissäännöistä, jotka tekevät Jumalan Sanat tyhjäksi.

Mitä uskonvanhurskauteen tulee, vanhurskaus on elävästä uskosta. Jumalan armosta uskon kautta Jeesukseen tulee vanhurskaaksi. Mutta se ei tarkoita, että Herran käskyjen pitäminen olisi sama asia, kuin lakia noudattaminen, joka saa armon ulkopuolelle [Gal. 5:4]. Lakia noudattamalla ei voi tulla vanhurskaaksi, eikä hyvillä teoilla voi tulla vanhurskaaksi. Sillä vanhurskaaksi tuleminen on elävästä uskosta Jeesukseen - Jumalan armon kautta.

Mutta vanhurskaus ei myös tarkoita, että olisi vapaa pois syntielämän harjoittamisesta, joka vallitsee maailmassa. Siksi Herran käskyjen pitäminen on välttämiseksi pois syntielämän harjoittamisesta maan päällä. Se ei ole sama asia, kuin lakia noudattaminen siinä mielessä, että tulisi vanhurskaaksi lain kautta.

Vanhurskaaksi tuleminen armon kautta uskosta Jeesukseen ja Herran käskyjen pitäminen kuuluu samaan uskonelämän pakettiin. Kun ihminen pitää Herran käskyjä, hän ei jää armon ulkopuolelle. Valitettavasti ne ovat keskenään sotkeutunut, niinkuin velli ja puuro.

-------------------


Siihen mennessä uskonveljet, jotka ovat seurakunnan vanhimpia, ohjasivat minua Raamatun tuntemiseen keskustellen kanssani, mutta nyt minua alkaa häiritä se, että he ovat "perinnäissääntöjen noudattajat". Heitä en voi ohjata Raamatun tuntemiseen, koska he pitävät itseään "oikeaoppisina" ja se oikeaoppisuus estää heitä näkemästä selkeästi, mitä Raamattu opettaa koskien perinnäissääntöjä, jotka tekevät Herran Sanat tyhjäksi. Luulen, että oikeaoppiseksi tuleminen sokeutti jo heitä. Onneksi Pyhä Henki voi avata heidän silmät.

Kun yksi yritti ohjata minua uskomaan, että ylöstempaus tapahtuu ennen vihan aikaa. En voinut yhtyä siihen. Hän jatkoi ja yritti ohjata minua, niin minulta tuli hänelle "stop" ja sanoin hienovaraisesti, että minun päätäni on turhaa yrittää käännyttää. :)

Nyt näen vanhimpia "perinnäissääntöjen noudattajina", en voi kysyä keneltäkään heiltä jotain Raamattuun liittyvästä asiasta, enkä neuvoa. Koska minun silmäni on jo auennut näkemään selkeästi sitä asiaa. Perinnäissääntöjen noudattaminen on pahasta, sillä se tekee Jumalan Sanat tyhjäksi.

Jos olet itse seurakunnan vanhin, älä noudata seurakunnan perinnäissääntöjä. Ne tekevät Jumalan Sanat tyhjäksi. Se on pahasta.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 18. Tammi 2019 21:44

Hmm--ylöstempaus ennen vaikeita aikoja on kenties sellainen pelko pyllyssä uskovien versio ,että juhla kulkueessa tyyliin täältä ihminen pääsee pois ,vaikka raamattu ei lupaa ruusuisia aikoja uskoville oikeasti niinä päivinä.
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 35 vierailijaa

cron