Ajatteleminen uskonelämässä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Ajatteleminen uskonelämässä

ViestiKirjoittaja Jukka » 05. Loka 2017 00:26

pekka kirjoitti:Ja tähänkin tulee pyrkiä:

1. Kor. 1:10

Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.


Kas vain. Toit hyvän raamatunpaikan jaettavaksi. Kirjoitin juuri äsken vähän samantapaisia ajatuksia jonkun muun aloituksen jatkoksi.
Jukka
 

Re: Ajatteleminen uskonelämässä

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 19. Helmi 2018 08:38

Tuntuu usein siltä, että moni meistä käsittää Raamatun kehotuksen yksimielisyyteen siten, että toisten tulisi olla juuri meidän kanssa kaikesta samaa mieltä. Jos he eivät ole, niin he eivät ole "raamatullisia".

Olen miettinyt tuota yksimielisyyttä ja toisen pitämistä itseään parempana. Olisiko sittenkin parasta vain uskoa, että toiset tietävät paremmin ja olla aina samaa mieltä kulloisenkin keskustelukumppaninsa kanssa? Vaihtelisi mielipiteitä sen mukaan kenen kanssa keskustelee ihan vain sillä perusteella, että pitää toista itseään parempana... :think2:
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Ajatteleminen uskonelämässä

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 19. Helmi 2018 11:02

Itse ei pidä luulla olevansa viisas jos sellainen pyörii mielessä ,että ..ah ,kuinka olen viisas ja tiedän ja hallitsen raamatun sanan ja osaan käyttää hienoja teknisiä sanoja ja osaan tulkita kaiken oikein.
Tuollainen ihminen ei ole muuta kuin pöyhkeäksi tullut ja täynnä omaa itseään eikä tajua ,että Jumala antaa viisauden Hengen kautta .
Viisaus on Jumalan ei ihmisen .

Ajattelemme joka päivä ja se on aivan normaalia ja siinäkin voimme myös nähdä ,kuinka Jumala antaa mahdollisuuksia tutkia ja etsiä ja monta ovea on auki ja jos osaamme viisaasti Hengessä kulkea niin löydämme sen oikean oven ja pääsemme eteenpäin asiassa kuin asiassa.

Siis helppoa kun ymmärrämme antaa kunnian viisaudesta Hänelle kenenkä se oikeasti on.

Sitä niin helposti luulee ,että MINÄ MINÄ ja kerran vielä MINÄ.Jos en tarpeeksi selvästi tuonut asiaa esille niin haluan KOROSTAA MINÄ .
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49

Re: Ajatteleminen uskonelämässä

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 19. Helmi 2018 11:18

Olen aivan samaa mieltä kanssasi, MrKerimäki. Siis täysin yksimielinen :D
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Ajatteleminen uskonelämässä

ViestiKirjoittaja Juhani » 20. Helmi 2018 09:49

Niin aivan totta. "Minä itse" asenne ei varmaankaan ole Jumalan tahto ja se ei tuota hyvää hedelmää. Eikö meidän kuulu rakastaa lähimmäisiämme sekä pitää uskonveljiämme ja sisariamme parempana ihmisenä kuin itse olemme?
Silti toista parempana pitäminen ei tarkoita välttämättä aina toista viisaampana pitämistä. :think: :)

Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.

Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Ajatteleminen uskonelämässä

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 20. Helmi 2018 10:52

Kyllä.Jos joku haluaa olla suuri niin hänen tulee valita itsellensä sydämmen asenne palvelijana ..toisten palvelija ja niin Jumala korottaa jos oikeaksi näkee tai aika on oikea.Salomon oli kuulu viisaudestaan ja senkin viisauden antoi Jumala ,koska hänellä oli hyvä ja oikeamielinen sydän.

Ei varmaan kukaan meistä epäile kummalla on enemmän viisautta ...Jumalalla vai koulunpenkillä ja ihmistiedon pänttäämisellä.

Sellainen lähes vitsaus tässä ihmisviisaudessa ,jonka olen tullut huomaamaan on ,että ......monta ihmistä on suurissa viroissa ja tehtävissä kun on opiskellut paljon ja sellaista pidetään automaattisesti viisaana.
Sitten välillä näkee noiden viisaiden viisautta ,joka onkin hyvä muisti .Hyvällä muistilla voi monessa asiassa päästä pitkälle ,mutta viisauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49

Re: Ajatteleminen uskonelämässä

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 09. Maalis 2018 18:26

Tuo Juhanin laittama ylhäältä tulevan viisauden määritelmä on kaunis :thumb:
Puhdas, rauhaisa, lempeä, taipuisa.
Täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä.
Ei epäile.
Ei teeskentele.
Tuollaisessa viisaudessa kun saisi elää, niin kaikki menisi hyvin.
Miten te ymmärrätte tuon taipuisan?
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Ajatteleminen uskonelämässä

ViestiKirjoittaja pekka » 09. Maalis 2018 21:31

Aamu-Usva kirjoitti:Tuo Juhanin laittama ylhäältä tulevan viisauden määritelmä on kaunis :thumb:
Puhdas, rauhaisa, lempeä, taipuisa.
Täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä.
Ei epäile.
Ei teeskentele.
Tuollaisessa viisaudessa kun saisi elää, niin kaikki menisi hyvin.
Miten te ymmärrätte tuon taipuisan?


Jaak. 3:17

Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.

Biblia:

P. Jaakobin Epistola 3:

17. Mutta se viisaus, joka ylhäältä on, se on ensisti tosin puhdas, sitte rauhallinen, siviä, uskova, täynnä laupiutta ja hyviä hedelmiä, eriseuratoin ja ulkokullatoin.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Ajatteleminen uskonelämässä

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 09. Maalis 2018 21:43

Aika jännä, että tuo taipuisa on Pekan käyttämässä Raamatussa uskova. Ja ei epäile on eriseuraton.. :think2:
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 46 vierailijaa

cron