Opetuksen koettelu.

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Opetuksen koettelu.

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 19. Huhti 2011 10:09

Lopunaikoina liikkuu paljon Sanan opettajia, joilla ei ole Jumalan mandaattia, kutsua opettaa Raamatun Sanaa. Jeesus varoittaakin seuraavasti:

Matt.24:3 "Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"
24:4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
24:5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta."

Vakavia sanoja. Meidän on Herran edessä kysyttävä paikkaamme Jumalan Valtakunnan työssä. Meidän ei tule lähteä liikkeelle, ennen kuin Herra on kouluttanut ja lähettänyt sille paikalle, jolle on tarkoittanut. Nyt olen havainnut sellaisen ilmiön, että näitä valtuuksia ikääkuin otetaan, esim. Sanan opettajan tehtävä. Se ei tarkoita sitä, etteikö jossain kohden Jumalan valtuuttama Sanan opettaja voisi erehtyä. Siksi meidän tulee jo Raamatun perusteella koeteltava kaikki opetus. Meidän tulee tutkia Sanaa, ettemme eksyisi, kuten Jeesus itse sanookin: "Sen tähden te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia ja Jumalan Voimaa." (Matt.22:29).

1.Tess.5:21 "mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on.."

Emme kaikkea voi heti ymmärtääkään riippuen esim. siitä, miten pitkälle olemme hengellisesti kasvaneet. Ymmärryksemme lisääntyy hengellisesti käsittämään Raamatun opetuksia sitä mukaa kuin olemme itse kasvaneet. Onhan Raamatussa selkeitä opetuksia, kuten älä varasta. Jokainen tietää, mitä se tarkoittaa, vaikka olisi vastauskoontullut, pieni lapsi Kristuksessa ja on kuuliainen Jumalan Tahdolle, jonka Hän ilmoittaa Pyhässä Sanassaan. Jos uskosta osattomatkin ymmärtävät tuon käskyn.

Itse olen ollut "kastekriisissä" viimeiset kaksi vuotta. Uskon, että on Herran Tahto, uudestisynnyttyämme käymme uskovien upotuskasteella uskoontulon jälkeen. Karkeasti kristikunta jakaantuu vesikasteasiassa kahteen leiriin; sylivauvakasteen kannattajiin ja uskovien kasteen kannattajiin. Kun tutkimme opetuksia vesikasteitten sisällöstä, huomaamme paljon eroavaisuuksia niissä. Itse olen saanut lisävaloa ja muuttamaan osittain kantaani vesikastee sisältöön, mitä se merkitsee. Olen saanut Herralta lisää Valoa Tielleni ja joutunut muuttamaan kantaani kasteen teologisesta sisällöstä. Luettuani Raamattua ja verratessani opetuksia Raamatun Sanaan, olen muuttanut Herra Armosta kantaani sisällöllisesti, mitä vesikaste pitää sisällään. Tämä on johtanut myös siihen, että minua pidetään harhaoppisena ja riivajien oppien alaisina tietyissä piireissä. Olen koetellut erään kasteopetuksen ja pintapuolisesti luettuani sen, en huomannut mitään väärää. Mutta alettuani tutkimaan opetusvihkosta, joka on kirjoitettu jo 70-luvulla, tarkemmin ja syvällisemmin, Sanan Valo toi esiin oikeaa ja väärää. En tuomitse kyseisen opetusvihkosen kirjoittajaa, vaikka hän tuomitsee minut harhaoppiseksi. Hän ei vaan itse kestä opetuksensa koettelua ja kun hän ei anna koetella, eikä suostu keskustelemaan koko asiasta, niin herää epäilys, onko kyseessä ollenkaan Jumalan voitelema Sanan opettaja. Mielestäni ei ole varsinkin, kun "kaikki" toisinajattelijat ovat riivaajien oppien vallassa.
Mikää ei koettele Jumalan Sanan opettajan hengellisyyttä kuin se, että hänen opetuksiaan koetellaan ja jopa kyseenalaistetaan. Oikea Sanan opettaja suorastaan kehoittaa koettelemaan opetuksiaan jo senkin tähden, kun Raamatussa niin kehoitetaan tekemään kaikkien Jumalan lasten. Minunkin kirjoitukset sikäli, mikäli niitä tänne pääsen nettiongelmien välissä kirjoittelemaan on aina koeteltava. Jokainen meistä joutuu kuitenkin ottamaan selvän kumpi on oikea vesikaste, vauvakaste vaiko uudestisyntyneiden upotuskaste. Raamatun apostolisena aikana asia oli yksinkertainen. Elämme ajassa, jossa liikkuu jos jonkinlaista opetusta lähes kaikesta. Paljon on selkeitä harhaoppeja, jotka ovat helpostikin tunnistettavissa. Kasteasia jakaa paljon uskovia ja riidat ovat hyvinkin raakoja ja repiviä kummallakin puolen. Olen kysellyt Herralta monesti, miksi näin. Mutta kun me vilpittömin sydämin etsimme Herran Tahtoa ja tutkimme Raamattua, kirjoituksia, niin emme voi mennä ainakaan kovin pahasti harhaan. Ja jos erehdymme, kuten kaikki meistä voivat erehtyä, niin nöyrästi tunnustamme sen ja teemme parannuksen.
Rukoillaan toinen toistemme puolesta sikäli kuin Herra nostaa sydämelle ja antaa kehoituksen, että kerran olisimme kaikki määränpäässä Taivaan Kodissa ja ettei yksikään joutuisi hukkaan ja luopuisi uskosta.
Jumalan Tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja uskovat pysyisivät uskossa, eivätkä luopuisi. Lopuksi tähän ehkäpä kommentoitavaksi muutama paikka Raamatusta, jotka itse olen kokenut todeksi:

Snl.4:18 "Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka."

Filip.3:13 "Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
3:14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
3:15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
3:16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!
3:17 Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
3:18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
3:19 heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
3:20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
3:21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi."

Emme voi ketään "tyrkkiä" kasteelle uskoontulon jälkeen. Minulla meni monta vuotta ennenkuin asia selvisi. Olen kastettu vesikasteella upottamalla Herramme Jeesuksen nimeen. Olisinko joutunut helvettiin, jos olisin vaikka kuollut ennen kasteelle menoa? En varmasti, sillä "usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen Sanan kautta."Rm.10:17. Kun uudestisynnymme Pyhästä Hengestä uusiksi luomuksiksi Kristuksessa, saamme Pyhän Hengen.

Gal.3:2 "Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?" Vastaus on "uskossa kuulemisesta."

En nyt mene enempää kasteen sisältöön, mutta kasteen vesipesu ei poista lihamme saastaa, eikä vesikaste liitä meitä Kristukseen, vaan uuudestisyntyminen. Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä, kun teemme parannuksen ja otamme evankeliumin Sanan vastaan uskossa. Vesikasteella ei ole syntiämme puhdistavaa vaikutusta, kuten usein kuulee opetettavan. Se ei lisää pelastukseemme syntien poispyyhkimistä. Vesi ei sitä koskaan tee, vaan Henki sen tekee. Petrillä on perusteellinen selvitys vesikasteesta omalla sivullaan, joten en käy läpi asiaa tässä. Mutta on uskovien kasteesta sellaista opetusta liikkellä, että ikäänkuin vesi, kastevesi pesisi syntejämme ja lihan saastaamme pois. Sellainen on jo uussakramentalismia, jota tulee varoa, jos joku niin opettaa. Kun vesikaste meille selviää, niin on selvääkin selvempää, että menemme kuuliaisesti kasteelle. Tästä aiheesta en tässä enempää kirjoita, siis tässä kirjoituksessa. Toivottavasti saan vaan tämän lähtemään perille :)

Siunausta kaikille Jumalan lapsille, joissa Hän Henkensä kautta asustaa :hearts: :hugehug:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Opetuksen koettelu.

ViestiKirjoittaja toni t » 19. Huhti 2011 11:13

Jukka-Pekka kirjoitti:Lopunaikoina liikkuu paljon Sanan opettajia, joilla ei ole Jumalan mandaattia, kutsua opettaa Raamatun Sanaa. Jeesus varoittaakin seuraavasti:

:amen4:

Kiitos J-P hyvästä kirjoituksestasi sitä oli ilo lukea ;gladly:

Kaste asia on sellainen että jos uskoo vain Raamattuun eikä mihinkään Raamatun ulkopuoliseen lähteeseen (perinnäissääntöihin) niin huomaa että opetetaan vain yhdestä kasteesta ja se on uskovien upotuskaste. Vauvakaste opetus ei nouse Raamatusta vaan on selvää Raamatun opetusta vastaan torpeedoimalla koko syyn miksi kaste otetaan. Kaste otetaan aina uskoon tulon eli pelastumisen merkiksi. Ihmisten perinnäissäännöistä nouseva vauvakaste opetus on saanut sen aikaan että esimerkiksi suomessa on todella paljon uskottomia jotka kutsuvat itseään kristityiksi. Vain Jeesuksen opetuslapsi eli ihminen joka on uudesti Jumalan Hengestä syntynyt on Raamatun opetuksen mukaan kristitty. Ev.lut kirkko toimii todella väärin kun se ihmisten perinnäissäännön avulla muuttaa Jumalan käskyn kasteasiassa kastaa vain uskoon tulleita ihmisiä ja näin ev.lut kirkko tekee väärin uskottomista ihmisistä muka kristittyjä.

Tämän vuoksi nykyään törmää sellaiseenkin kummallisuuteen että homoseksuaalit sanovat olevansa kristittyjä eli Jeesuksen omia jotka perivät Jumalan valtakunnan vaikka Raamattu selvästi opettaa ettei yksikään homoseksuaali voi periä Jumalan valtakuntaa. Vauvakaste opetus on siis suuri tekijä ihmisten harhaan johtamisessa.

Jotkut ihmiset tulkitsevat Raamattu sillain kuin heitä itseään huvittaa eli he eivät usko Jumalan sanana eli totuutena kaikkia kohtia vaan ainoastaan ne jotka ovat heille itselleen hyödyksi. Tällaisella toiminnalla he tekevät todella ison virheen sillä näin he itse asettuvat Jumalan paikalle sanomaan mikä on totta ja mikä ei. Koko Raamattu on totta ja Jumalan sanaa sillä koko Raamattu on Isän ilmoitus jonka Poika ihmiskunnalle ilmoitti.

Raamatun mukaan niin vanhan kuin uuden testamentinkin puolella homoseksuaalisuus sanotaan synniksi jonka harjoittaja ei voi periä Jumalan valtakuntaa! Tämän Raamatun totuuden takia homoseksuaali ei voi olla Raamatun ilmoittama kristitty vaan on ulkona pelastuksesta jollei tee parannusta homoseksuaalisuuden synnistä uskossa Herraan Jeesukseen. Kristin uskossa Raamattu on ainut totuuden lähde ei Kristuksen sanasta luopuneet kirkot jotka opettavat täysin sanaa vastaan. Ev.lut kirkon opin tulisi perustua Jumalan sanaan mutta kirkon johto arkkipiispan johdolla on luopunut sanasta ja opettaa sanaa vastaan opettaen ihmisten perinnäissääntöjä.

Se että homoseksuaali on vauvana kastettu kirkon jäseneksi ei tee hänestä kristittyä uskovaa samoiten kuin se että jos heteroihminen on vauvana kirjattu setan jäseneksi, niin tuo kuuluminen setaan ei tee ihmisestä homoseksuaalia jos ihminen on hetero ja elää heteron elämää.

Jumalan siunausta kaikille Jumalan lapsille. :hearts:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Opetuksen koettelu.

ViestiKirjoittaja PetriFB » 19. Huhti 2011 11:57

Raamatun sanan opetuksen koetteleminen on todella tärkeä aihe. Jukka-Pekalla ja Tonilla oli todella hyviä ajatuksia. Jumalan siunausta kaikille.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Opetuksen koettelu.

ViestiKirjoittaja inka » 19. Huhti 2011 12:45

Amen Jukka-Pekka ja Toni! :thumb:
Sellastakin oppia on uskovien keskuudessa, että vauvat pitäis sen tähden kastaa, että jos menehtyisivät vauva/lapsuusaikana, niin eivät joutuisi helvettiin. Aika rankka opetus mielestäni, joka antaa Jumalasta aika raa'an kuvan...
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: Opetuksen koettelu.

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 19. Huhti 2011 17:28

inka kirjoitti:Amen Jukka-Pekka ja Toni! :thumb:
Sellastakin oppia on uskovien keskuudessa, että vauvat pitäis sen tähden kastaa, että jos menehtyisivät vauva/lapsuusaikana, niin eivät joutuisi helvettiin. Aika rankka opetus mielestäni, joka antaa Jumalasta aika raa'an kuvan...

Rauhaa inka!

Sellainen oppi on katolisuudesta olevaa harhaoppia, joka perustuu perisynti-oppiin, jolle ei löydy Raamatusta perusteita. Luterilaisen kirkon vauvasteessa uudestisyntymisen oppi perustuu juuri siihen, että siinä muka uudestisynnytään Jumalan lapseksi ja saadaan Pyhä Henki. Toni valaisi jo hyvin tätä vauvavalelun harhaa. Jeesus siunasi lapsia, muttei koskaan antanut käskyä kastaa sakramentaalisesti, armoa välittävänä tekijänä vauvoja, eikä ketään muitakaan, sillä kastevesi ei liitä meitä Kristukseen. Jossain vaiheessa tulemme ymmärtävään ikään ja Jumala alkaa Rakkaudessaan kutsua meitä puoleensa. Hän halua, että kaikki ihmiset pelastuisivat Tiit.2:11 jne.
Näitä etsikkoaikoja, otollisia aikoja pelastua löytää Herra, voi olla ihmisen elämässä useitakin, miten Jumala viisaudessaan hyväksi näkee. "Usko tulee siis kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen Sanan kautta Rm.10:17. Vauva ei voi kuulla ja ymmärtää puhetta, eikä Jumalan Sanaa. Kuinka sylivauvalle voisi siis saarnata parannusta syntien anteeksisaamiseksi? Ei mitenkään. Itse en löydä tälläistä käytäntöä Raamatusta. Perisynti-oppi on yksi petollinen oppi, jolla kaikki kansat tehdäänkin itseasiassa vettä pirskottamalla vauvan päähän luterilaisen kirkon (valtakirkko maassamme) jäseniä. Minut on vauvana kastettu, enkä muista mitään koko tilaisuudesta. Mutta jos ei olisi kastettu ja olisin vaikka kuollut vauvana, en usko millään, että olisin joutunut helvettiin.
Sylivauvakasteessa on ymmärretty Jeesuksen lähetyskäsky väärin. Raamattu ei käske tekemään kastamalla opetuslapsia. Vaan, "parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista." On siis saarnattava parannusta ja evankeliumia yhdessä. Parannus on mielenmuutos, nöyrtyminen tunnustamaan syntinsä Jumalalle ja luopumaan niistä Pyhän Hengen voimalla. Jumala antaa kyllä nöyrille Armonsa, julistaa syyttömäksi Jeesuksen Golgatalla meidän syntiemme tähden maksaman hinnan. Pyhä Henki vaikuttaa uskon syntymisen, itseasiassa synnymme uudesti ylhäältä Joh.3:3 Pyhästä Hengestä. Jumalan Pojan veri on tässä vaiheessa puhdistanut meidät synneistä ja olemme jo hengellisessä mielessä kastetut Kristukseen.

Gal.3:27 "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."

Siis, tässäkään ei puhuta vedestä kasteena, vaan Pyhän Hengen kasteesta, joka liittää meidät Kristukseen. Jotkut opettavat, että tässä puhuttaisiin vesikasteesta, mutta vesi ei meitä kastevetenä liitä, uudestisynnytä Kristukseen. Noniin...tästä voisi jatkaa lisääkin, mutta minä näin tipottain joudun nyt kirjoittamaan nettiyhteyksien takia vesikasteesta.. Siitä on yhä vielä kerran toistan, tervehenkinen opetus Petrin kotisivuilla. Uskovien kasteessakin noita asioita jotkut sotkevat keskenään, mikä johtaa jo osittain uussakramentalismin puolelle. Meidän tulee vain rukoilla sellaisten edestä, jotka opettava väärin kasteen sisällöstä, jotta heidän silmänsä aukenisivat.

Siunausta ja Rauhaa inka. Saat olla turvallisin mielin. Muistaakseni sinulla on pieni vauva, joten älä ainakaan peloissasi ole, että vauva pitäisi kastattaa, jotta taivaspaikka varmistuisi, jos jotain tapahtuisi. Vesikastetta Raamatussa ei sakramenttinä = armovälineenä, armonvälittäjänä opeteta.

:thumb: :hugehug: :amen4:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Opetuksen koettelu.

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 19. Huhti 2011 17:32

Kiitos J-P hyvästä kirjoituksestasi sitä oli ilo lukea ;gladly:

Kaste asia on sellainen että jos uskoo vain Raamattuun eikä mihinkään Raamatun ulkopuoliseen lähteeseen (perinnäissääntöihin) niin huomaa että opetetaan vain yhdestä kasteesta ja se on uskovien upotuskaste. Vauvakaste opetus ei nouse Raamatusta vaan on selvää Raamatun opetusta vastaan torpeedoimalla koko syyn miksi kaste otetaan. Kaste otetaan aina uskoon tulon eli pelastumisen merkiksi. Ihmisten perinnäissäännöistä nouseva vauvakaste opetus on saanut sen aikaan että esimerkiksi suomessa on todella paljon uskottomia jotka kutsuvat itseään kristityiksi. Vain Jeesuksen opetuslapsi eli ihminen joka on uudesti Jumalan Hengestä syntynyt on Raamatun opetuksen mukaan kristitty. Ev.lut kirkko toimii todella väärin kun se ihmisten perinnäissäännön avulla muuttaa Jumalan käskyn kasteasiassa kastaa vain uskoon tulleita ihmisiä ja näin ev.lut kirkko tekee väärin uskottomista ihmisistä muka kristittyjä.

Tämän vuoksi nykyään törmää sellaiseenkin kummallisuuteen että homoseksuaalit sanovat olevansa kristittyjä eli Jeesuksen omia jotka perivät Jumalan valtakunnan vaikka Raamattu selvästi opettaa ettei yksikään homoseksuaali voi periä Jumalan valtakuntaa. Vauvakaste opetus on siis suuri tekijä ihmisten harhaan johtamisessa.

Jotkut ihmiset tulkitsevat Raamattu sillain kuin heitä itseään huvittaa eli he eivät usko Jumalan sanana eli totuutena kaikkia kohtia vaan ainoastaan ne jotka ovat heille itselleen hyödyksi. Tällaisella toiminnalla he tekevät todella ison virheen sillä näin he itse asettuvat Jumalan paikalle sanomaan mikä on totta ja mikä ei. Koko Raamattu on totta ja Jumalan sanaa sillä koko Raamattu on Isän ilmoitus jonka Poika ihmiskunnalle ilmoitti.

Raamatun mukaan niin vanhan kuin uuden testamentinkin puolella homoseksuaalisuus sanotaan synniksi jonka harjoittaja ei voi periä Jumalan valtakuntaa! Tämän Raamatun totuuden takia homoseksuaali ei voi olla Raamatun ilmoittama kristitty vaan on ulkona pelastuksesta jollei tee parannusta homoseksuaalisuuden synnistä uskossa Herraan Jeesukseen. Kristin uskossa Raamattu on ainut totuuden lähde ei Kristuksen sanasta luopuneet kirkot jotka opettavat täysin sanaa vastaan. Ev.lut kirkon opin tulisi perustua Jumalan sanaan mutta kirkon johto arkkipiispan johdolla on luopunut sanasta ja opettaa sanaa vastaan opettaen ihmisten perinnäissääntöjä.

Se että homoseksuaali on vauvana kastettu kirkon jäseneksi ei tee hänestä kristittyä uskovaa samoiten kuin se että jos heteroihminen on vauvana kirjattu setan jäseneksi, niin tuo kuuluminen setaan ei tee ihmisestä homoseksuaalia jos ihminen on hetero ja elää heteron elämää.

Jumalan siunausta kaikille Jumalan lapsille. :hearts:[/quote]

Kiitos Toni erittäin selventävästä kirjoituksesta, millaiseen harhaan ja eksytykseen oppi uudestisyntymisestä vauvakasteessa voi johtaa. :thumb:

:GBU:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Opetuksen koettelu.

ViestiKirjoittaja inka » 21. Huhti 2011 12:34

Jukka-Pekka kirjoitti:
inka kirjoitti:Amen Jukka-Pekka ja Toni! :thumb:
Sellastakin oppia on uskovien keskuudessa, että vauvat pitäis sen tähden kastaa, että jos menehtyisivät vauva/lapsuusaikana, niin eivät joutuisi helvettiin. Aika rankka opetus mielestäni, joka antaa Jumalasta aika raa'an kuvan...

Rauhaa inka!

Sellainen oppi on katolisuudesta olevaa harhaoppia, joka perustuu perisynti-oppiin, jolle ei löydy Raamatusta perusteita. Luterilaisen kirkon vauvasteessa uudestisyntymisen oppi perustuu juuri siihen, että siinä muka uudestisynnytään Jumalan lapseksi ja saadaan Pyhä Henki. Toni valaisi jo hyvin tätä vauvavalelun harhaa. Jeesus siunasi lapsia, muttei koskaan antanut käskyä kastaa sakramentaalisesti, armoa välittävänä tekijänä vauvoja, eikä ketään muitakaan, sillä kastevesi ei liitä meitä Kristukseen. Jossain vaiheessa tulemme ymmärtävään ikään ja Jumala alkaa Rakkaudessaan kutsua meitä puoleensa. Hän halua, että kaikki ihmiset pelastuisivat Tiit.2:11 jne.
Näitä etsikkoaikoja, otollisia aikoja pelastua löytää Herra, voi olla ihmisen elämässä useitakin, miten Jumala viisaudessaan hyväksi näkee. "Usko tulee siis kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen Sanan kautta Rm.10:17. Vauva ei voi kuulla ja ymmärtää puhetta, eikä Jumalan Sanaa. Kuinka sylivauvalle voisi siis saarnata parannusta syntien anteeksisaamiseksi? Ei mitenkään. Itse en löydä tälläistä käytäntöä Raamatusta. Perisynti-oppi on yksi petollinen oppi, jolla kaikki kansat tehdäänkin itseasiassa vettä pirskottamalla vauvan päähän luterilaisen kirkon (valtakirkko maassamme) jäseniä. Minut on vauvana kastettu, enkä muista mitään koko tilaisuudesta. Mutta jos ei olisi kastettu ja olisin vaikka kuollut vauvana, en usko millään, että olisin joutunut helvettiin.
Sylivauvakasteessa on ymmärretty Jeesuksen lähetyskäsky väärin. Raamattu ei käske tekemään kastamalla opetuslapsia. Vaan, "parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista." On siis saarnattava parannusta ja evankeliumia yhdessä. Parannus on mielenmuutos, nöyrtyminen tunnustamaan syntinsä Jumalalle ja luopumaan niistä Pyhän Hengen voimalla. Jumala antaa kyllä nöyrille Armonsa, julistaa syyttömäksi Jeesuksen Golgatalla meidän syntiemme tähden maksaman hinnan. Pyhä Henki vaikuttaa uskon syntymisen, itseasiassa synnymme uudesti ylhäältä Joh.3:3 Pyhästä Hengestä. Jumalan Pojan veri on tässä vaiheessa puhdistanut meidät synneistä ja olemme jo hengellisessä mielessä kastetut Kristukseen.

Gal.3:27 "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."

Siis, tässäkään ei puhuta vedestä kasteena, vaan Pyhän Hengen kasteesta, joka liittää meidät Kristukseen. Jotkut opettavat, että tässä puhuttaisiin vesikasteesta, mutta vesi ei meitä kastevetenä liitä, uudestisynnytä Kristukseen. Noniin...tästä voisi jatkaa lisääkin, mutta minä näin tipottain joudun nyt kirjoittamaan nettiyhteyksien takia vesikasteesta.. Siitä on yhä vielä kerran toistan, tervehenkinen opetus Petrin kotisivuilla. Uskovien kasteessakin noita asioita jotkut sotkevat keskenään, mikä johtaa jo osittain uussakramentalismin puolelle. Meidän tulee vain rukoilla sellaisten edestä, jotka opettava väärin kasteen sisällöstä, jotta heidän silmänsä aukenisivat.

Siunausta ja Rauhaa inka. Saat olla turvallisin mielin. Muistaakseni sinulla on pieni vauva, joten älä ainakaan peloissasi ole, että vauva pitäisi kastattaa, jotta taivaspaikka varmistuisi, jos jotain tapahtuisi. Vesikastetta Raamatussa ei sakramenttinä = armovälineenä, armonvälittäjänä opeteta.

:thumb: :hugehug: :amen4:

Kiitos vastauksesta Jukka-Pekka! :)
Joo, on mulla pieni lapsi, mut on "jo" taaperoikäinen tepastelija. :) Hänet kastettiin kun hän oli vauva. En sillon ollu vielä tehny kunnollista uskonratkaisua, mutta muistan, että sillon jo en olis mielellään halunnu häntä kastaa.. Lapseni isä kuuluu luterilaiseen kirkkoon, kuten mäkin ennen kuuluin, samoin meidän molempien perheet. Mut en usko, että jos meille tulevaisuudessa tulis lapsia, että heitä kastettaisiin, sillä ei mieheni sitä mitenkään vaatinut tän ekankaan kohdalla, enemmänkin mun perhe.
Siunausta sulle ja peheellesi! :hugehug:
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron