Kirjoittaja lonelyrider » 29. Syys 2017 22:47
Oli sitten kyseessä mikä hyvänsä sisäinen olotila, joka vaikuttaa mieleen ja sisimpään, elämää haittaavasti tai tuhoavasti... ystäväsi on varmasti kiitollinen, jos hän löytää sellaisen kuuntelijan, joka on vierelläkulkijana, "matkalla mukana"... ettei hän jää tai jätetä yksin, ongelmansa kanssa. Määritelmän löytäminen ei ehkä loppuviimein ole niin tärkeää kuin se, että muistaa, että itsekin olisi kiitollinen kaikesta avusta ja huolenpidosta, mitä tarjotaan ja sen kun muistaa, voi myös pyrkiä tukemaan muita, samalla tavoin kuin tahtoisi itselleen tehtävän.
"Kohtaaminen ja aito välittäminen,
sen lahjaksi saimme ja lahjana toisillemme voimme välittää,
se on elämää, uskossa ja rakkaudessa, Herrassa."
Koen, että kristinuskon sanoma, on rakkaudessa.
Kaikkea hyvää ystävällesi voisin toivottaa matkansa varrelle, että löytäisi rauhan sisinpäänsä,
mitään muuta ei ihminen kaipaa, kuin rauhaa.
Yleensä puhutaan ahdistuksista, mutta on eri asia ulkopuolelta tuleva ahdistus ja olla jatkuvasti/tai toistuvin väliajoin ahdistunut(sisimmän tasolla tapahtuva ahdistus tai toivottomuuden tunne ja kokemus), se on rauhattomuutta ja tietynlainen kierre, josta on vaikea päästä "ulos", se on nimittäin ihmiselle vankila tietyllä tapaa kuitenkin.
Uskossa olo ei välttämättä tarjoa sitä mitä sen tulisi tarjota, jos se ei tule myös sillä tavoin elämäksi, että voisi kokea sen rauhan, jonka usko antaa... se on aika tärkeää kuitenkin, ei voi kokea samalla tavoin asioita, jos elää esimerkiksi ahdistuksen kautta jatkuvassa pelossa tai turvattomuuden tunteessa tai se vetää mielen synkkyyteen jne.