uni eksytyksen bensiini-altaasta

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

uni eksytyksen bensiini-altaasta

ViestiKirjoittaja eetu » 09. Syys 2017 11:50

Näin unen jossa olin jossain rakennuksessa. Huomasin että siellä oli bensaletku josta vuoti bensaa altaaseen.

Muut eivät huomanneet että siellä on se allas johon vuotaa bensaa eli räjähdysvaara. Unessa aloin etsiä omaa rinkkaa
ja vaimon rinkkaa. En nähnyt unessa että vaimo oli enää ollenkaan rakennuksessa eli hän oli jo lähtenyt ulos.

Koska en lähtenyt heti ulos vaan aloin etsiä tavaroita, altistin itseni eksytykselle eli jäin sinne haistelemaan eksytys "bensiinin" katkua.

Unessa minulle ikään kuin laskettiin lähtölaskenta eli sekunnit jotka olivat jäljellä siihen että en enää pääse ulos. Pääsin viime sekunneilla ulos.

Koen että se oli varoitus siitä että kun havaitsee eksytyksen, ei pidä jäädä "keräilemään kamoja" vaan lähteä HETI ULOS eksytyksestä ja irtisanoutua siitä ja sitten ulkopuolelta käsin varoittaa eksytyksessä vielä olevia ja muita - mainita eksyttäjät ja eksytykset nimeltä, jotta muutkin osaavat varoa eksytyksiä ja eksyttäjiä.

Asioista tulee puhua suoraan. Jumalan tiet ovat suorat. Kukaan uskova ei saa olla hiljaa jos eksytys sattuu kohdalle.

Gal. 1:10. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.

Ihminen vihaa lähimmäisiään jos ei puhu heille suoraan sitä mitä Herra on antanut puhuttavaksi. Meidän tulee rakastaa lähimmäisiä TEOIN ja TOTUUDESSA.

Matt. 7:12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

Eksytys ("bensiini") ei muutu herätykseksi vaikka miten isolla kepillä sitä sekoittaisi ja sormet ristissä toivoisi että bensiini muuttuu vaikkapa vaaleanpunaiseksi hattaraksi.

2. Piet. 2:15 He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa,
16 mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen: mykkä juhta puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömyyden.
17 Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu.
18 Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon,
19 ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.
eetu
 
Viestit: 250
Liittynyt: 04. Joulu 2016 17:42

Re: uni eksytyksen bensiini-altaasta

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 09. Syys 2017 12:46

Hyvä ..tuota odotinkin vastaukseksi kun....minulle näytettiin kesällä näky eksytyksestä ja siihen ymmärrykseen tuli sellainen ,että tämä ei ole ainoa ,jolle asia tulee .Tosin ymmärsin ,että sama näky tulee useammalle kenties vahvistuksena.Kirjoitan lähiaikoina tuon näyn ,jonka vielä jopa itse sain ymmärtää ,mitä se tarkoittaa.
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron