Uskovan asema uudessa liitossa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Uskovan asema uudessa liitossa

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 23. Heinä 2017 10:06

Sain ajatuksen kirjoittaa muutaman sanan siitä, minkälainen tavallisen uskovan asema on uudessa liitossa, ja millä tavalla se on erilainen vanhan liiton aikaan.

Tiedämme, että vanhan liiton aikaan asiat olivat hieman erilaisia kuin uuden liiton aikaan jota nykyisin elämme. Jumalan seurakunta oli silloin yhtä kuin Israelin kansa. Kansan keskuudessa oli määrätyt henkilöt hoitamassa määrättyjä tehtäviä. Näitä kutsuttiin papeiksi ja profeetoiksi. Niiden joukko oli kansaan nähden hyvin harvalukuinen, ja Jumala itse asetti ne. Pappien ja profeettojen tehtävä oli toimia välimiehenä kansan ja Jumalan välillä. Papit olivat välimiehiä ihmisiltä Jumalan puoleen toimittamalla uhreja syntien sovittamiseksi, ja profeetat olivat välimiehiä Jumalalta ihmisten puoleen toimittaessaan heille sanomia ja ohjeita Jumalalta.

Tässä suhteessa näemme uudessa liitossa oleellisen eron. Enää ei ole tuonkaltaisia pappeja ja profeettoja. Ne olivat varjokuvia jotka osoittivat uuden liiton välimieheen, Kristukseen. Hän on uuden liiton Pappi ja Profeetta. Hän toimitti (ja voidaan sanoa että edelleen toimittaa) uhrin ihmisten syntien sovittamiseksi, sekä toimitti (ja voidaan sanoa että edelleen toimittaa) kansalle sanomia ja ohjeita Jumalalta. Eli siinä mielessä kuin vanhassa liitossa oli useita (joskin suhteellisen harvalukuisia) pappeja ja profeettoja, niin samassa mielessä uudessa liitossa on vain yksi pappi ja profeetta. Ei tarvita useampia, sillä Kristus ei kuollut kuten vanhan liiton papit ja profeetat, vaan yhä elää ja toimii (joskin hieman eri tavalla kuin lihansa päivinä, mutta ei kuitenkaan yhtään vähäisemmin tai voimattomammin).

Uudessa liitossa kaikki tapahtuu Kristuksen kautta. Me uskovat olemme sitä mitä olemme, uudestisyntyneen luontomme puolesta, Kristuksessa. Pyhän Hengen kautta Hän itse tuli meihin asumaan ja vaikuttaa meissä eri tavoin. Hän toi syntien sovituksen meidän osaksemme, eli Hän on meidän Pappimme, ja Hän avaa ja puhuu meidän sydämeemme sanomaa Jumalalta, eli Hän on meidän Profeettamme. Hän myös antaa jokaiselle uskovalle kyvyn palvella Jumalaa millään tavoin. Eikä vain millä tahansa tavoin, vaan nimenomaan Hänen tavoin. Hänessä olemme kaikki tietyllä tavalla profeettoja ja pappeja.

Mutta viimeistä lausetta täytyy sen verran avata ja selventää, että kukaan meistä ei ole täydellisesti Hänen kaltainen tai edes vanhan liiton kaltainen pappi tai profeetta. Vaikka Kristus on kaikissa uskovissa Pyhän Hengen kautta, niin kukaan uskova ei yksin ole täysin kuin Hän. Jumala on tehnyt koko seurakunnasta Kristuksen ruumiin. Se tarkoittaa, että yhdessä seurakuntana me olemme - me Kristuksessa eli Hän meissä - tässä maailmassa Pappi ja Profeetta. Toki voimme yksilöuskovina toimia uskon mukaisesti, eli palvella ihmisiä papillisesti ja profetaalisesti. Ja siihen meidät on kutsuttukin. Mutta Papin tai Profeetan asemaan vanhan liiton tapaan tai Kristuksen tapaan, ei ketään muuta uudessa liitossa aseteta.

Minusta tämä auktoriteetin ja nöyryyden suhde uudessa liitossa on hyvin mielenkiintoinen ja siunaava. Meillä on kaikilla täysi auktoriteetti, periaatteessa sama kuin Kristuksella eli suurempi kuin vanhan liiton papeilla ja profeetoilla. Mutta samalla me olemme kaikki asetettu toistemme rinnalle tai tietyllä tavalla jopa toisille alamaiseksi. Sillä toisella uskovalla on myös täysin sama auktoriteetti kuin meillä. Emme voi nousta toisen yläpuolelle omalla auktoriteetillamme, eikä päinvastoin. Kaikki olemme alamaiset Kristukselle, joka on meille kaikille kaikki kaikessa. Jokaisen meistä tulee myös olla alamaiset Kristukselle toisessa uskovassa.

Tämä edellyttää ennenkaikkea jatkuvaa nöyryydessä vaeltamista. Kristuksen edessä suoraan, ja toisten uskovien kautta. Kun vaellamme tässä nöyryydessä, voi Kristus palvella meitä papillisesti ja profetaalisesti jatkuvasti sekä suoraan että toisten uskovien kautta, ja sydämemme säilyy puhtaana. Sen myötä Hän voi myös käyttää meitä, palvellessaan meidän kautta papillisesti ja profetaalisesti suhteessa toisiin ihmisiin. Silloin me voimme käyttää - ei me, vaan Kristus meissä - auktoriteettia suhteessa toisiin ihmisiin. Mutta meitä ei silloinkaan ole koroitettu johonkin erityiseen papin tai profeetan asemaan, vaan yksinkertaisesti Kristus toimii Pappina ja Profeettana meidän kauttamme.

Huomaan tämän olevan hyvin vaikea aihe kirjoittaa, mutta toivottavasti tämä avaa edes hieman niitä näköaloja joita olen kokenut saaneeni tähän asiaan.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Uskovan asema uudessa liitossa

ViestiKirjoittaja VeliUskossa » 23. Heinä 2017 10:45

En tiedä oletko ymmärtänyt ollenkaan oikein, mitä profeetat tekevät. He eivät ole mitään ennustajaeukkoja, jotka jakavat viimeisimmät juorut tulevasta. Sellaisia kyllä tuodaan Suomen televisioon Atlantin takaa. Väärien profeettojen ja huonojen pappien tehtävä on kasvattaa ihmiset elämään sellaisissa harhaopeissa, ettei heidän paatuneet sydämet löytäisi totuutta, etteivät he pelastuisi. Näitä kaikkia on pilvin pimein seurakunnissa.

Oma kokemukseni Jumalan oikeista profeetoista on seuraava. Heitä on aika vähän tai sitten en ole vain kovin montaa heistä tavannut. Kun Jumala puhuu heidän suunsa kautta, niin Jumala haluaa ohjata kuulijan muuttamaan väärää suuntaansa tai rohkaisee heitä vaivoissaan.

Kuulijasta reaktioista tietää, onko hän Jumalan oma. Jos kuulija tekee kuten Daavid ja sanoo, että minua arvostellaan oikein, niin hän todellakin tarvitsi Jumalan sanoman. Hän sai Jumalan armoa, kun Jumala lähetti profeetan luokseen. Jos harhaopeissa ja synnissä vaeltava torjuu asiallisen ojentamisen ja keksii jotain tekosyitä torjuakseen sanoman, niin hän ei ole vielä Jumalan oma. Kuningas Saul oli tällainen ja yritti jopa tuhota Daavidin. Lopulta Jumala vaihtoi Daavidin Saulin tilalle.

Minusta pohdit uuden liiton sisältöä oman ihmisjärkesi kautta, etkä siteerannut yhtäkään kohtaa Raamatusta. Se on ihmisoppia, jota ei pidä uskoa. Perustelusi on lähinnä jaarittelua. Uuden liiton määritelmä on Raamatussa Jeremian kirjan 31.-luvussa. Ei Jumala turhaan ole tätä kohtaan laittanut Jeremian kirjaan, koska sen on tarkoitus kertoa, mitä tarkoittaa uusi liitto.

Minulla olisi ollut tähän laittaa linkki erääseen artikkeliin, joka opettaa oikein, mitä tarkoittaa uusi liitto, mutta sain sydämeeni heti tällaisen Raamatun lauseen, enkä sen takia enempää selosta asiaa.

Matteuksen evankeliumi 7:6
"Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä.
Viimeksi muokannut VeliUskossa päivämäärä 23. Heinä 2017 10:47, muokattu yhteensä 2 kertaa
VeliUskossa
 
Viestit: 21
Liittynyt: 22. Heinä 2017 16:42

Re: Uskovan asema uudessa liitossa

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 23. Heinä 2017 10:45

Kirjoitan vielä vähän profeetan palvelutehtävästä uudessa liitossa, ennenkuin joku ehkä ehtii sitä ihmettelemään.

Uudessa liitossa on kyllä olemassa profeetan palvelutehtävä (apostolin, evankelistan, paimenen ja opettajan ohella), mutta se ei ole samanlainen kuin vanhan liiton aikaan. Kuten edellä luimme, vanhan liiton profeetta oli välimies, joka uudessa liitossa on Kristus. Uudessa liitossa profeetan palvelutehtävä ei ole suoranaisesti samanlaisena välimiehenä toimimista, vaan liittyy seurakunnan rakentamiseen.

Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen... (Ef 4:11-12)


Tästä aiheesta "palvelutehtävät" voisi kirjoittaa pidemminkin, mutta koitan tässä tiivistää. Lyhyesti sanottuna ideana on, että palvelutehtävät toimivat eri tavoilla rakentaen koko seurakuntaa, jotta seurakunta voisi kirkastaa Kristuksen ilosanomaa maailmalle.

Esimerkiksi evankelistojen tehtävä on "tehdä pyhät valmiiksi" (eli opettaa, varustaa, innostaa) jakamaan kukin omassa elämässään ilosanomaa. Evankelista tietysti jakaa myös itse ilosanomaa, ja varmasti enemmän kuin muut uskovat. Mutta se ei tarkoita, että Jumala odottaisi vain evankelistan jakavan ilosanomaa. Seurakunta ei ole "yhden miehen show" tai edes muutaman, vaan jokaisen jäsenen eli uskovan odotetaan kasvavan jokaisessa suhteessa niin, että jokainen meistä pystyy palvelemaan lähimmäisiä kaikin tavoin miten Jumala tahtoo toimia.

Kristuksen kautta jokaisella on kutsumus jakaa evankeliumia, toimia profetaalisesti, opettaa Sanaa, paimentaa lähimmäisiä, jne. Esimerkiksi UT:ssa sanotaan, että vanhempien naisten tulee opettaa nuorempia naisia Jumalan tahtoon, sekä vanhempien tulee opettaa lapsiaan. Jumala ei ole antanut näitä tehtäviä "suurille opettajille" tai profeetoille tai evankelistoille, vaan kaikille meille. Palvelutehtävässä toimivien erityisenä tehtävänä on varustaa meitä kaikkia siihen.

Eli uuden liiton profeetat voivat profetoida ja jakaa erityisiä sanomia Jumalan sydämeltä koko seurakunnalle - Kristuksessa ja Hänen kauttaan - mutta ennenkaikkea heidän tehtävänsä on varustaa kaikkia uskovia profetaalisuuteen - myös Kristuksessa ja Hänen kauttaan. Voidaan myös sanoa: Kasvattaa meitä kaikkia tuntemaan Kristus Profeettana. Tai miten sen haluaakaan sanoa.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Uskovan asema uudessa liitossa

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 23. Heinä 2017 10:49

VeliUskossa kirjoitti:En tiedä oletko ymmärtänyt ollenkaan oikein, mitä profeetat tekevät...


Kyllä profeetat voivat tehdä myös sitä, mitä kirjoitit. Lue myös toinen viestini jossa selvennän palvelutehtävien luonnetta uudessa liitossa.


VeliUskossa kirjoitti:Minusta pohdit uuden liiton sisältöä oman ihmisjärkesi kautta, etkä siteerannut yhtäkään kohtaa Raamatusta.


Se että ei siteeraa tai viittaa Raamatun kohtiin, ei tarkoita etteikö sanoma voisi olla täydellisesti Raamatun mukainen. En koe olevani täällä julistamassa, vaan jakamassa omia ajatuksiani. Voin kyllä kertoa mistä päin Raamattua olen löytänyt perusteluja millekin ajatukselleni, jos jotain enemmän kiinnostaa.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Uskovan asema uudessa liitossa

ViestiKirjoittaja VeliUskossa » 23. Heinä 2017 10:56

Peace In Rest kirjoitti:Kirjoitan vielä vähän profeetan palvelutehtävästä uudessa liitossa, ennenkuin joku ehkä ehtii sitä ihmettelemään.

Uudessa liitossa on kyllä olemassa profeetan palvelutehtävä (apostolin, evankelistan, paimenen ja opettajan ohella), mutta se ei ole samanlainen kuin vanhan liiton aikaan. Kuten edellä luimme, vanhan liiton profeetta oli välimies, joka uudessa liitossa on Kristus. Uudessa liitossa profeetan palvelutehtävä ei ole suoranaisesti samanlaisena välimiehenä toimimista, vaan liittyy seurakunnan rakentamiseen.


Profeetta ei ole ollut koskaan välimies vaan vanhan liiton aikana välimies on ollut ylipappi. Ylipappeus ei ole muuttunut ollenkaan uuden liitona aikana. Uuden liiton aikana meillä on välimiehenä myös ylipappi, joka on Jeesus Kristus.

Kirje heprealaisille 7:28
Laki tekee ylipappeja ihmisistä, jotka ovat heikkoja, mutta lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen täydellisyyden.

Uuden liiton aikana tulee vielä kaksi säkkipukuista profeettaa, jotka toimivat samalla tavalla, kuin Elia toimi. Jeesus itse asiassa sanoo muistaakseni kolme kertaa Uudessa testamentissa ja tulevassa aikamuodossa, että Elia tulee vielä. Ainakin Malakian kirjan 3.-luvun alku ei toteutunut kokonaan Johannes Kastajassa, vaikka hän oli Elia. Tulevina päivänä Elia pesee kirkkojen pyykkiä vielä kerran. Sen kertoo Raamattu.
Viimeksi muokannut VeliUskossa päivämäärä 23. Heinä 2017 11:14, muokattu yhteensä 1 kerran
VeliUskossa
 
Viestit: 21
Liittynyt: 22. Heinä 2017 16:42

Re: Uskovan asema uudessa liitossa

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 23. Heinä 2017 11:08

Vanhan liiton aikaan Jumala puhui kansalle pääasiassa profeetan kautta. Eli profeetta välitti sanoman, ollen siten välittäjänä ts. välimiehenä Jumalan ja kansan välissä. Uudessa liitossa Hän puhuu suoraan jokaiselle kansansa jäsenelle uuden liiton ainoan Välimiehen ja Profeetan Kristuksen kautta, joka asuu Pyhän Hengen kautta jokaisen uskovan sydämessä.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Uskovan asema uudessa liitossa

ViestiKirjoittaja VeliUskossa » 23. Heinä 2017 11:17

Peace In Rest kirjoitti:Vanhan liiton aikaan Jumala puhui kansalle pääasiassa profeetan kautta. Eli profeetta välitti sanoman, ollen siten välittäjänä ts. välimiehenä Jumalan ja kansan välissä. Uudessa liitossa Hän puhuu suoraan jokaiselle kansansa jäsenelle uuden liiton ainoan Välimiehen ja Profeetan Kristuksen kautta, joka asuu Pyhän Hengen kautta jokaisen uskovan sydämessä.


Jokainen Jumalan profeetta välittää Jumalan sanomia myös uuden liiton aikana. Ei tämä ole mihinkään muuttunut. Ihmisillä on turhan suuria kuvitelmia siitä, miten vanhurskaasti heidän sydämensä toimii. Tämän takia Jumala tarvitsee tänäkin päivänä profeettoja oikaisemaan uskovia heidän väärillä teillään.

Kirje efesolaisille 4:17-22
Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä, heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita. Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen. Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu, jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on. Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma.
VeliUskossa
 
Viestit: 21
Liittynyt: 22. Heinä 2017 16:42

Re: Uskovan asema uudessa liitossa

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 23. Heinä 2017 11:23

VeliUskossa kirjoitti:Jokainen Jumalan profeetta välittää Jumalan sanomia myös uuden liiton aikana.


Kyllä, kuten edellä kirjoitin. Mutta uudessa liitossa sitä ei voi tehdä ainoastaan profeetan palvelutehtävään asetetut, vaan kaikki uskovat voivat Kristuksessa profetoida (eli suomeksi sanottuna välittää Jumalan sanomia).


VeliUskossa kirjoitti:JIhmisillä on turhan suuria kuvitelmia siitä, miten vanhurskaasti heidän sydämensä toimii. Tämän takia Jumala tarvitsee tänäkin päivänä profeettoja oikaisemaan uskovia heidän väärillä teillään.


Tuo on totta, mutta siihenkään ei tarvita profeetan palvelutehtävässä olevia, vaan kuka tahansa uskova voi tehdä sitä Kristuksessa. Ja myös uuden liiton profeetan palvelutehtävään asetetut ovat alamaiset tälle oikaisulle kenen tahansa uskovan kautta Kristuksessa.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Uskovan asema uudessa liitossa

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 23. Heinä 2017 13:18

Eihän muiden kuin VeliUskossan tarvitse enää sanoa mitään, kun hän ymmärtää kaiken paremmin ja hieman turhautuneena suvaitsee muillekin kertoa, miten asiat todella ovat ;) Siis siltä hieman kuulostaa. Varmaan hän ei itse ajattelekaan tietävänsä paremmin kuin muut. Tyyli vain on sellainen. Mutta tästä päästäänkin minun mielenkiinnon kohteeseen eli siihen, miksi joku ajattelee itse tietävänsä paremmin kuin muut? Siis siitäkin huolimatta, että toisetkin lukevat samaa Raamattua yhtä ahkerasti ja ovat uskossa? Miksi Jumala ilmoittaisi totuutensa yhdelle, mutta ei toiselle? Voinko ajatella esim. rakastavani totuutta enemmän kuin muut ja siksi ymmärtäväni sen paremmin tms.? Eikö se ole jonkinlaista ylpeyttä?
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Uskovan asema uudessa liitossa

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 23. Heinä 2017 13:25

VeliUskossa kirjoitti:Tämän takia Jumala tarvitsee tänäkin päivänä profeettoja oikaisemaan uskovia heidän väärillä teillään.


Tätä kun vielä tarkemmin mietin, niin eihän tuohon tarvitse profeettaa eikä edes profetallisuutta. Kuka tahansa voi oikaista toisia, kun näkee heidän olevan väärillä teillä.

Paitsi tietysti jos puhutaan salattujen asioiden paljastamisesta, joita ei pysty näkemään hedelmistä (teot ja puheet), niin silloin voidaan puhua profetaalisuudesta. Mutta siihenkään ei tarvita profeetta-palvelutehtävässä olevaa uskovaa. Esimerkiksi Pietari jota ei nimitetä profeetaksi vaan apostoliksi, paljasti Ananiaksen ja Safiran salatut synnit.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 34 vierailijaa