Hengen johdatus

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Hengen johdatus

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 05. Heinä 2017 10:25

Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä, kuinka tärkeää on Hengen johdatus. Omassa ja kohtaamiemme ihmisten elämässä on monenlaisia vaiheita, ja Raamatussa annetaan paljon erilaisia ohjeita näihin erilaisiin vaiheisiin. Joskus joku saattaa tarvita pelkkää lohdutusta ja rohkaisua, toisinaan taas nuhdetta ja ojennusta, jne.

Meillä saattaa joskus jäädä "levy pyörimään", eli joku tietty asia tai teema tai painotus valtaa meidät niin, että lähes joka tilanteessa tuomme sitä asiaa esiin. Väitän että helposti silloin saattaa käydä niin, että vaikka asia itsessään olisi täysin raamatullinen ja oikeaoppinen, niin me tuomme sitä paljon oman itsemme kautta. Eli toimimme lihassa. Silloin julistuksellamme ja palvelemisellamme ei ole todellista Hengen hedelmää ja vaikutusta. Päinvastoin se luultavimmin saa aikaan - kuten liha aina saa - negatiivisia kokemuksia ja pahimmassa tapauksessa voi rikkoa ihmisiä pahastikin.

Koen siis ja haluan kehoittaa jokaista joka Herraa palvelee, että ollaan herkällä tunnolla Hengen hiljaiselle "äänelle" (millä tavalla se milloinkin "kuuluu") ja ennenkaikkea rukoillaan tätä johdatusta elämäämme. Rukoillaan, että saisimme itse olla täysin tyhjiä astioita, ilman mitään piilotettuja motiiveja ja agendoja, niin että Jumala saisi käyttää kaikkea meihin kylvämäänsä viisautta ja tietoa Hänen tahtomallaan tavalla, miten itse kukin lähimmäinen sitä milloinkin tarvitsee. Hän on sydänten tuntija ja Hän yksin tietää, mitä kukin milloinkin tarvitsee.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Hengen johdatus

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 05. Heinä 2017 17:38

Omalla kohdalla olen huomannut ,kun se radioyhteys alkaa heikkenemään tai pätkimään ja tietysti minun omista syistä ,joista lie yleisin valuvika se ,että alan liikaa pohtimaan niitä maallisia asioita ja kaikki kiinnittyy huomaamatta niihin silloin yhteys hiipuu ja silloin olen pyytänyt(usempaan kertaan ) Herra haluan yhteyden toimivan normaalisti ja haluan palata mitä pikaisemmin siihen yhteyteen takaisin.
Onneksi taivaan Isä on huomioinut nämä pyynnöt ja olen tuntenut sellaista Hengen täyttymistä uudelleen ja uudelleen.

Se on vähän kuin kävelisi tietä Herran vierellä ja katselisi samalla maisemia ja sitten huomaamatta kävelee pientareelle ja johonkin jorpakkoon ,mistä ei näy sinne tielle ollenkaan ja sitte iskee sellainen pika pikku paniikkki ja huhuu ja vastaus kuuluu ..tähän suuntaan ja taas se yksi ja ainoa turva on siellä tietä pitkin kulkemassa ja äkkiä kipin kapin siihen vierelle ja matka jatkuu :)
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 30 vierailijaa

cron