Kirjoittaja Vertti » 26. Heinä 2017 11:48
"Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät". Hebr 6:4
Monet ovat pohtineet sitä, mitä tuolla luopumisella/langeamisella loppu kädessä tarkoitetaan. Tässä kohden Raamattua pitää tarkastella kokonaisuutena. Mielestäni Jeesus vastasi tähän suoraan: ainoastaan Pyhän hengen pilkkaa ihminen ei anteeksi saa. Ei kai Raamattu ole ristiriitainen tämän suhteen? Kaikki synnit saa anteeksi, mutta tuota yhtä ei saa. Tuo on siis se lopullinen mittari milloin ollaan peruuttamattomasti langettu pois. Väitän kuitenkin, että kaikki uskovaiset, jotka ovat harhapoluilla maailmalla, eivät välttämättä tätä ole tehneet. Heidän kohdallaan parannuksen teko on mahdollinen. Kannattaa muistaa, että uudessa liitossa me olemme Jumalan lapsia. Eikä taivaallinen Isä välittömästi pura perintösopimustaan lapsensa kanssa, vaan aluksi yleensä nuhtelee ja ankarasti rankaisee lastaan toivoen, että tämä kääntyisi parannukseen silloin kun tämä vaeltelee eksyksissä.
"Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
"Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.' Niin hän lähti isänsä luo.
"Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla. Luukas 15: 11
Rupesin tänään pohtimaan tuota Raamatun kohtaa. Normaalisti olen ajatellut, että kyseessä on syntinen, joka tekee parannuksen. (näihin viitataan tuota aiemmissa vertauksissa) Tuossa puhutaan kuitenkin isästä ja pojasta. Jos ihmiset eivät ole aiemmin olleet Jumalan lapsia, niin kuinka ihmeessä he voivat palata takaisin samaan suhteeseen? Eiväthän nämä ole tunteneet Jumalaa aiemmin ja eläneet Hänen kanssaan henkilökohtaisessa suhteessa, vaikka Hän onkin heidät luonut.
Juuri noin kävi minulle. Olin maailmalla eksyksissä ja hengellisesti kuollut, mutta nyt olen vironnut takaisin elämään. Todelliseen elämään. Tunnen Pyhän hengen läsnäolon vuosikausien jälkeen ja sen hedelmät ovat todellisia. Kaikki aiemmat vanhat riippasynnit ja pahat tavat ovat jääneet pois ja niiden tilalle on tullut taas nöyryys, rakkaus ja rauha sekä jatkuva huoli muistä ihmisistä, ihana välinpitämisen tunne. Luulin, että tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta näin on asian laita. Ollut jo yli 8 kuukauden ajan, eikä tälle ole olemassa loppua.
Haluan kertoa eksyksissä vaeltaneille, että Jumala kutsuu kadonneita lapsiaan vieläkin takaisin. Jos kuulet Hänen äänensä, niin älä luovu toivosta vaan lähesty Häntä.