Joel.A kirjoitti:Minusta tämä "tunnistus" rakkaus eroaa niin, että ne rakkaudeliset teot toista uskovaa ovat niin merkitävät, että niistä puhuu koko kylä tai kaupunki esim oman maan tasaaminen uskovien kesken. Ei kukaan ei uskova myy taloansa, autojansa, mantujansa tai elämäänsä toisen ei uskovan takia kuin hyvin harvoin. Jumalan lapsi taas näin tekee tai on kokoajan valmiudessa näin tekemään.
Hyvä veli, uskoitko itsekään tuohon mitä kirjoitit?
Ensiksi: Jos tarkoitit sanoa tuossa ensimmäisessä virkkeessä, että "...ne rakkaudelliset teot toista uskovaa kohtaan ovat niin merkittävät..." niin miksi uskovia kohtaan, miksi ei jumalattomia kohtaan. Jeesus sanoi: "Jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?" (Mt. 5:46-47).
Toiseksi: Totesit "Ei kukaan ei uskova myy taloansa, autojansa, mantujansa tai elämäänsä toisen ei uskovan takia kuin hyvin harvoin. Jumalan lapsi taas näin tekee tai on kokoajan valmiudessa näin tekemään." Onko se noin meidän ajassamme? Ovatko uskovat "kokoajan valmiudessa" luopumaan omastaan lähimmäisen hyväksi? Heitä toivottavasti on, mutta eivät he astu parrasvaloihin antamistaan almuista kertomaan. Niistä ei siis koko kylä tai kaupunki tiedä mitään. Jeesus sanoi: "Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle" (Mt. 6:3-4). Eräissä käsikirjoituksissa on lisäksi sanat autos apodoosei soi en too faneroo - hän maksaa sinulle julkisesti. Alkutekstissä almu-sana eleemosynee merkinnee hyväntekeväisyyden harjoittamista "laupeudessa ja vanhurskaudessa".
Jeesus kiinnitti suurta huomiota antajan mielenlaatuun. Itseasiassa sillä on ratkaiseva merkitys. Lahjan arvo määräytyy paitsi antajan varallisuuden mukaan (lesken ropo) niin eritoten lahjaan sisältyvän rakkauden ja itsensäkieltämisen mukaan (nardusvoiteen haaskaus). "Vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi" (1.Kr. 13:3).
[PS. Tiedoksi tässä, että yritän ehtiä vielä tänään vastaamaan nimimerkin Peace In Rest kysymykseen "hengellisiä lauluja"-aloituksen alla]