Heippa, ajattelin tästä kirjoittaa kun olen pohtinut tätä seurakunnassa käymistä ja uskovien yhteyttä. Raamatussa monessa kohtaa korostetaan miten uskovien yhteys kasvattaa meitä uskossa ja että seurakunnan merkitys on suuri. Seurakuntaa kuvataan kodiksi ja perheeksi melkeimpä. Itselleni seurakunnassa käyminen on tuntunut jotenkin epämukavalta.
Ensinnäkin päälle kasaantuu se, että minkä seurakunnan valitsisi, tuntuu että on ihan jumissa kun ei tiedä mikä seurakunta olisi hyvä? Harhaoppeja ja vääriä opetuksia on kuulemma siellä ja täällä, joten tuntuu että pitää olla tosi varovainen ketä kuuntelee. Luterilaiset seurakunnat on liian liberaaleja, toisessa taas kannatetaan sapattia, toisessa katsotaan vinoon jos ei puhu kielillä jne.. Lisäksi seurakunnassa olisi mukavempaa käydä jos sieltä löytyisi omaa ikäluokkaa lähemmäs tai samanhenkisiä ihmisiä. Olen käynyt myös parissa seurakunnassa, missä kaikki jäsenet olivat melkein eläkeiässä.. Jumalanpalveluksen jälkeen kahvitellessa tuntui, että jotenkin vaan ei oo mitään puheenaihetta kenenkään kanssa eikä sovi joukkoon. Yritin sitten jutella, mutta huomasi selkeästi että se nyt vaan ei toimi ehkä?
Toinen juttu on se, että kun jonkin aikaa sitten kävin säännöllisesti melko pitkänkin aikaa yhdessä seurakunnassa viikottain, niin tuntui vaan että ei pääse sisäpiiriin... tiedättekö, kun on ne kuppikunnat, että tunnetaan toinen ja jutellaan aina tilaisuuden jälkeen? Tajusin vaan, etten tiedä oikeen kenestäkään mitään koko seurakunnassa, vaikka kyseessä oli tosi pieni paikka.. Ainoastaan pastorin tunsi hitusen sen verran mitä kuunteli sen puheita ja sitten ne tiesi nimeltä, jotka olivat musiikkia soittamassa tms. Saarnat toki oli useimmiten hyvää kuultavaa, mutta saarnojakin löytyy netistä iso määrä? Seurakunnassa varmaan siksi halutaan käydä, että siellä on muita uskovia. Toinen ääripää sitten on, kun seurakunnassa on porukka nuoria, jotka on tosi tiiviisti porukassaan.. Itse haluisin ihan uskovia ystäviä, ihmisiä joiden kanssa jutella uskonasioistakin ja viettää tavallisesti aikaakin. Ainoat uskovat tuttavat, joita oon saanut on netin kautta tulleita. Toki seurakunnassa on vapaamuotoisempia tilaisuuksiakin, kuin sunnuntaisaarnat, mutta niissäkin kun on ollut mukana, niin eipä vaan tuu suhteita solmittua, kun tuntuu että kaikilla on jo omat piirinsä seurakunnassa... Juttelu jää sellaiseksi pinnalliseksi heipatteluksi. Tunnelma on vähän samanlainen kuin koulussa, kun oli omat porukat ja osa on suosittuja jne.
Noh toki voi olla, että vika on ihmisessä itsessään, jos ei saa ystäviä tai tutustu ympärillään oleviin.. Mutta oon mielestäni yrittänyt aloittaa juttelua eri ihmisten kanssa ja kysellä ja tutustua.. Se ei oo vaan tuottanut tulosta. Pyysin päästä mukaan yhden seurakunnan naisten raamattupiiriin, mutta kun lupasivat ilmoitella seuraavasta tapaamiskokouksesta, niin en sen jälkeen enää mitään kuullut sieltä. Mikä siinä on, kun tuntuu että erityisesti seurakunnat on tosi sisäänpäin lämpeävää porukkaa? Että on tavallista vaikeampaa tutustua seurakuntalaisiin? Olen kyllä muissa paikoissa, kuin seurakunnissa pystynyt small talkia aloittamaan ja ylläpitämään.. Kuitenkin ne saarnat ja opetus tietenkin on arvokasta, ja jos seurakunnassa ei käy tai itseään pakota lukemaan raamattua ja rukoilemaan niin uskonelämä alkaa kuihtumaan tietenkin.. Mutta on vähän mietityttänyt, että miten siihen seurakunnan sisäpiiriin sitten voisi päästä? Pitääkö vaatia että pääsee pitämään todistuspuheen ja sitten vasta muut tietää nimen ja henkilön vai mitä ihmettä? Lähinnä ajattelin nyt kirjotella tästä, kun on jo pitkään vaivannut ja en oikein tiedä mitä tehdä. Tuntuu kurjalta käydä seurakunnassa jos vielä useiden kuukausien jälkeenkään ei ole päässyt mukaan porukkaan. Haluisin vaan kuulla, että onko muut kokenut samaa, tai sitten että miten siihen porukkaan voisi päästä mukaan?