Kirjoittaja Jukka » 27. Helmi 2017 19:13
Olen sivusta käynyt seuraamassa tämän keskustelun etenemistä ja nyt kirjoitan pari kommenttia.
Toni kirjoitti:
”Rakkauden Jumalaan tulisi olla koko uskonelämän keskipiste ja motivaattori ja voima kaikkeen mikä liittyy uskonelämään. Kun Jumala on rakkautemme keskipiste (Raamatun opetuksen mukaan), niin se vaikuttaa automaattisesti Pyhässä Hengessä tahtomista ja tekemistä Jumalan tahdon mukaiseen elämään (parannuksessa) ja lähimmäisten rakastamiseen.”
Jumalan tulee olla elämämme keskipiste, ei vain ”koko uskonelämämme keskipiste”. Olemme teeskentelijöitä jos opetuksemme ja tunnustuksemme ovat ristiriidassa arkielämämme tekojen kanssa -siis missä tahansa asiassa. Jumalan rakkaus synnyttää sydämissämme rakkauden Herraan ja lähimmäisiin, ”ei sanalla ja kielellä, vaan teossa ja totuudessa” (1.Jh. 3:18).Tämä rakkaus syntyy syntien anteeksisaamisen tietoisesta kokemuksesta. ”Hänen [syntisen naisen] monet synnit ovat anteeksi annetut; sen tähden rakasti paljon” (Lk 7:47 AS). Me rakastamme, sillä Hän on ensin rakastanut meitä (1.Jh. 4:19).
Joel aloitti tämän keskustelun pohtimalla kysymystä ”Onko mitään syntiä mikä ei rikkoisi lähimmäisiämme?” Tuo on niin syvällinen kysymys, että en itse osaa siihen tyhjentävästi vastata. Jos lähestymme kysymystä lähtökohtana esimerkiksi Jes. 55:7 ”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa...”, niin nuo ajatukset -kun eivät muutu puheeksi tai teoiksi- eivät riko lähimmäistä vastaan (näin käsitän).
Tällaista keskustelua käytäessä on lähtökohdilla merkitystä millainen käsitys itsellemme synnistä on muodostunut. Perustammeko käsityksemme Raamatun ilmoitukseen vai värittääkö näkemyksiämme omat pohdintamme tai opetuksen synnyttämät mielikuvat, joille ei ehkä löydykään tukea Raamatusta.
Itse ymmärrän synnin olevan perustavaa laatua oleva elämän asenne. Se ei ole vain pahan tekemistä vaan se on pahana olemista. Synti on määrätietoista ja päättäväistä riippumattomuutta Jumalasta, oman tahdon asettamista kaikessa ensimmäiseksi, itsen oikeuksista kiinni pitämistä.
Synti on hirvittävä elämää tuhoava voima. Ei vain Jumala rankaise synnistä vaan synti itse maksaa tekijälleen palkkaa. Se tekee ihmiselämän perustasta sekavan ja epävarman. Alkutekstissä syntiä kuvataan useammalla sanalla, jotka on käännetty Raamattuumme mm termeillä synti, erehdys, tahaton synti, lankeemus, vääryys ja laittomuus. Nuorena ihminen on kokematon; hän ei osaa ottaa riittävän vakavasti huomioon synnin todellisuutta elämässä, varsinkaan omassaan (itsessään). Aluksihan nuori uskovainen kiinnittää huomionsa synnin tekoihin ja taistelee nujertaakseen ne. Voi kulua vuosia, jopa vuosikymmeniä, ennen kuin uskovainen alkaa aavistaa, että synnin todellinen ongelma ei ole maailmassa eikä ympäristössä vaan hänessä itsessään, synnissä, joka hänessä asuu. Tähän syntiin Jumala on tarttunut Lunastuksessa.
Olikohan tässä mitään rakennukseksi? Jumalan armo ja huolenpito kanssanne ystävät.