Jumala on asettanut seurakuntaansa viisi erityistä palvelutehtävää: Apostolit, profeetat, evankelistat, opettajat ja paimenet. Nykyään laajasti seurakunnassa tunnustetaan evankelistat, opettajat ja paimenet, mutta profeettojen ja varsinkin apostolien suhteen on paljon erimielisyyttä. Joissakin suuntauksissa apostolien olemassaolo tunnustetaan, mutta näkemys ja käytännön toteutus on selkeästi vääränlainen. Ajattelen tässä käydä läpi hieman minkälainen todellinen apostolin tehtävä on, ja miten se voisi toimia tänä päivänä.
Ensiksi on ymmärrettävä ja muistettava, että seurakunta ei apostolien tekojen aikana tarkoittanut mitään tiettyä järjestöä tai erikseen perustettua liikettä, vaan se tarkoitti yksinkertaisesti Jeesuksen seuraajien laumaa kullakin paikkakunnalla.
Apostolien tekojen luvuissa 13 ja 14 tulee mielestäni parhaiten ilmi apostolin toimenkuva. Barnabas ja Paavali olivat osa Antiokian seurakuntaa ja palvelivat Herraa siellä. Sitten Pyhä Henki erotti heidät (ilmeisesti profetaalisen sanan kautta) ja he lähtivät liikkeelle. Seuraavissa kappaleissa kuvataan kuinka he julistivat evankeliumia ja saivat kuulijoita eri paikkakunnilla. Jumala vaikutti ihmeitä ja tunnustekoja, ja he saivat myös osakseen vainoa ja vastustusta jonka tähden he joutuivat aina lähtemään pois seuraavalle paikkakunnalle.
Mentyään jonkun matkaa eteenpäin, he palasivat takaisin samaa reittiä. Paluumatkalla he tapasivat niitä uskovia joita he olivat opetuslapseuttaneet ensimmäisellä käynnillään. Tällä toisella käynnillä he valitsivat näiden uskovien keskeltä vanhimmaksi soveltuvia veljiä ja asettivat heidät kaitsemaan näitä uskovien yhteisöjä (seurakuntia). Palattuaan takaisin Antiokiaan he todistivat opetuslapsille mitä kaikkea Jumala oli heidän kauttaan tehnyt.
Apostolin toimenkuvaan kuuluu siis Jumalan johdatuksessa kulkeminen julistamassa evankeliumia ja opettamassa Sanaa. Seurauksena siitä syntyy hengellistä heräämistä ja muodostuu seurakuntia. Sitten apostoli osoittaa näiden yhteisöjen keskeltä Jumalan kutsumat paimenet. Apostoli ei johda seurakuntia eikä ole niihin sidottu, eikä seurakunnat ole sidottu apostoleihin tai apostolien kautta mihinkään keskus- tai kattojärjestöihin, vaan sekä seurakunnat että apostolit toimivat itsenäisesti, seuraten ja ollen tilivelvollinen yksin Jumalalle. Mutta apostolit ovat kuitenkin elintärkeitä seurakunnalle, samoin kuin kaikki muutkin palvelutehtävät, sillä itse Jumala on ne antanut seurakunnan rakennukseksi.
Nykypäivänä on vaikea kuvitella tuon Apt.13-14 luvun tapahtuvan juuri sellaisenaan, sillä luulen että aika harva seurakunta ymmärtäisi tai pystyisi edes kuulemaan jos Pyhä Henki tahtoisi yhtäkkiä erottaa jotkut sen keskuudesta Paavalin ja Barnabaksen kaltaiseen tehtävään. Työntekijöitä kyllä lähetetään tänäkin päivänä, mutta yleensä heidän tehtäväänsä kuuluu lähettävän järjestön edustaminen ja laajentaminen, eli yritetään sitoa mahdollisia apostoleja omaan talutusnuoraansa (tämän taustalla on seurakunnan hajaannus yms asiat jotka ovat oma lukunsa ja vaatisi pitkän selonteon, mutta sivuutan asian nyt ja keskityn nyt enemmän tähän apostoli-aiheeseen). Näen tämän olevan yksi ehkä suurimpia syitä sille, miksi Uuden testamentin kuvaamaa apostolisuutta on niin vähän tänä päivänä näkyvissä. Käytännössä Jumala ei voi puhua ja kutsua ja erottaa apostoleja Hänen tahtonsa mukaisesti seurakunnista, koska niissä ei ymmärretä tätä asiaa eikä sen myötä olla avoimia sille miten Jumala tahtoo toimia.
Apostolin tehtävä on kiteytettynä tehdä itsensä tarpeettomaksi. Jumala pitää apostolin jollain paikalla niin kauan, kunnes paikallisen seurakunnan keskuudesta löytyy tarpeeksi vahvoja uskovia kannattelemaan ja rakentamaan seurakuntaa. Apostoli iloitsee siis siitä, kun saa jättää seurakunnat sieltä nousevien paimenten ja opettajien huomaan ja lähteä itse uusille alueille aloittamaan työn taas alusta. Apostoli rakastaa ja etsii enemmän pieniä alkuja ja raivaamattomia uudismaita, kuin suuria puitteita ja valmiita näyttämöitä.
Toki apostolin kuvaan kuuluu myös huolehtia synnyttämistään seurakunnista jatkossa. Mutta kuten Paavalin kirjeistä näemme, se tapahtuu isällisen vastuuntunnon ja aidon huolen kautta, eikä minkäänlaisen muun sidoksen. Ohjeita, ojennusta ja nuhteitakin apostoli voi seurakunnille jakaa jos sille on selkeää ja ilmeistä tarvetta, mutta jokainen ymmärtää ettei sellaista voi tehdä ilman luottamussuhdetta. Paavali kertoi usein seurakunnille siitä kuinka paljon hän oli nähnyt vaivaa ja osoittanut heille käytännössä uhrautuvaisuutta, ei kerskuakseen teoistaan vaan muistuttaakseen rakkaudestaan heitä kohtaan. Hän koki nämä seurakunnat omaksi lapsekseen, ja siksi kirjoitti heille niinkuin isä puhuttelee lastaan.
Tässä jotain ajatuksia apostoleista tänä päivänä. Olisi mukava kuulla, mitä palstaa lukevat asiasta ajattelevat.