Martti Luther ja hänen oppi

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Martti Luther ja hänen oppi

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Marras 2016 11:30

*
Minä luin tuossa Lutheriin liittyvän jutun ja se aiheutti ristiriitaista näkökulmaa Lutherin kannattajilta niin ajattelen että on aika nostaa Lutherin todellinen luonne esiin. Toivon että tämä keskustelu pysyy rakentavana - kaikessa rauhassa.

-Martti Luhter pelasti vain kadotun ja alkuperäisen opin siitä vanhurskauden uskonpuhdistuksesta ja Luther pyrki palauttamaan kristinuskon sen alkulähteille. Mutta Lutheria suosittelleet uskovat eivät suorastaan vaella Lutherin mukaan, siinä se ristiriitaista. :wtf: Koska hänhän naulasi katolaisten kirkkojen oveen teeseillä haastamalla että katoliset kirkot luopuisivat vääristä opeista mitkä eivät ole terveen opin pohjalta.

-Mutta Martti Luther ei ole kaikkeen totuuteen perehtynyt vieläkään eli Lutherilta jäi kesken uskonpuhdistus. Hänen olisi pitänyt kokonaan pitäytyä Raamattuun. Hänelle ei sittenkään Raamattu ollut ylin auktoriteetti kun jätti esim, katolisen lapsikasteen sakramentin.

-Hän on myös mennyt liian pitkään herjaessaan juutalaisia jotka eivät ole vielä tunnistaneet Messiasta omaksi Herraksi ja hän kehotti sytyttämään juutalaisten synagoogat palamaan. Jumalan kansaa ei saa kirota mutta Luther kirosi juutalaisia herjaessaan ja puhuessaan rumia sanoja. :wtf: :? Lutherin kannattajien oppi-isänsä Martti Luther, joka kehotti polttamaan synagoogat, aika ristiriitaista Lutherin kannattajilta jotka ovat kiinni siinä Lutherin opissa. :?

-Aika ristiriitaista että katolisen opin kannattajat suosittelevat Marttia Lutheria - tietämättä että Martti Lutherikaan ei hyväksynyt katolista oppia, paitsi vauvakastetta. Luther haastoi heidätkin luopumaan vääristä opeista. Aika ristiriitaista nähdä puolustavan Lutheria joka ei hyväksynyt sitäkin oppia jota he suosittelevat. :wtf: :eh:

-Luther opetti vanhurskaudesta uskon kautta, yksin armosta. Mutta Lutherin oppi on sidottu vauvakasteeseen vahvasti, ja tämä näkyy nykyisessä puhdasoppisessa luterilaisuudessa. He puhuvat kasteen armosta, jossa ihminen pelastuu - joka tulee suoraan Rooman kirkosta.

Luterilaisen kirkon oppi uskon vanhurskautuksesta ei silti ole raamatullinen, sillä pääasia kirkon toiminnassa keskittyy lapsikasteen armoon, ja kasteen sakramentin voimaan antaa usko lapselle. Luterilaisessa kirkossa on valtava määrä pelastumattomia, vaikka he mielestään tuntevat "oikean" Lutherin opin. Vedotaan Lutherin oppeihin, mutta ei nähdä että ollaan kiinni edelleen väärissä opeissa - itse asiassa Rooman opeissa.

-Luterilaisuus ei tullut nimestä Luther vaan että Ruotsin kuningas reformoi kaikki Suomessa rakennetut katoliset kirkot "ylhäältä alas" luterilaisiksi koska Ruotsin kuningas omisti Lutherin opin.

-Löytämäni Lutherin galatalaiskirjeestä Martti Lutherin kirjoituksen mikä herätti ristiriitaista tunnetta: :wtf:

Samoin meidänkin nykyään pitää Jumalan sanalla ponnistella kasteenuusijoiden ja sakramentinhalveksijoiden kiihkoluuloja vastaan, vapauttaaksemme heidän vangitsemiaan, palauttaaksemme heidät uskon puhtaaseen oppiin ja pysyttääksemme heidät siinä. :wtf: Luther kutsuu kasteenuusioita (eli uskovien kastajia) riivatuiksi ja perkeleiksi; äpärälapsiksi ja heidän vanhempiaan huorintekijöiksi. Hänen mielestään uskovien kaste oli armon häpäisemistä.

Hän tietämättään nosti Jumalan tahdonmukaista asettamaa kasteoppia vastaan ja herjasi tätä Hänen asettamaa kasteoppia. Vakava asia. :?

Kysymykseeni kuuluu; miksette tutki ensin Raamatun pohjalta sitä kasteoppia? Eikö mieleenne juolahtanut vielä että Martti Luther oli vajavainen ihminen niin hänen oppia tulee myös koetella Jumalan Sanalla - turvautumalla Raamattuun.

-Ole sellainen uskova, jonka usko perustuu yksin Jumalan Sanaan. Katso aina koetellen ja tarkastellen Sanalla, pohjautuuko sinun kuulemasi tai lukemasi sanat Raamattuun, mutta sinun uskon kohteena ja keskipisteenä on oltava aina Jumalan Sana Raamatussa. Niin tällä tavalla et eksy, etkä joudu häpeään.
Viimeksi muokannut vaisuliini päivämäärä 24. Marras 2016 18:51, muokattu yhteensä 2 kertaa
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Martti Luther ja hänen oppi

ViestiKirjoittaja Iustus » 24. Marras 2016 11:52

Minuakin kiinnostaisi lukea tuo juttu. Mistä se löytyy?
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

Re: Martti Luther ja hänen oppi

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Marras 2016 12:05

*
Kirjastosta on saatavana Martti Lutherin galatalaiskirjeen selitys jos haluaa vilkaista.
Itse luin googleen kautta löytämäni hänen galatalaiskirjeen.

http://docplayer.fi/5712848-Galatalaiskirjeen-selitys.html

http://tuomasjasuvi.jesusanswers.com/luther.htm

Lisäksi liityin itse uskovien juttutuokioon jossa keskusteltiin Martti Lutherista ja hänen opista, siis fb:ssa. :)
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Martti Luther ja hänen oppi

ViestiKirjoittaja PetriFB » 24. Marras 2016 15:49

Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Martti Luther ja hänen oppi

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 24. Marras 2016 16:37

Voi kuulostaa ikävältä ,mutta minulle Luther ei merkitse yhtään mitään.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Martti Luther ja hänen oppi

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Marras 2016 18:39

*
Minulla olisi toinen huolenaihe mikä mietityttää minua. Ketä Luther tarkoitti kun nimitti heidät kasteenuusijiksi? Ei tässä sanonut mitään uudestikastajiksi vaan kasteenuusijiksi. :shock: :?

Se on tosi hirvitys mitä Martti Luther sai aikaan ja ehkä myös nykyaikana vielä mikä johtaa varmaan myös luterilaisia uskovia väärinymmärrykseen luullen uudestikastajiksi. Minä vedän tekstit punaisella värillä tarkoittaen Lutherin erehtyväistä opetusta mikä sai kauhean sotkun aikaan.

Ne, jotka eivät ole avuttomia, kuunnelkoot paavilaisia, munkkeja, kasteenuusijoita ja monia muita äärettömän viisauden ja omatekoisen uskonnollisuuden opettajia; halveksikoot reippain mielin meidän selityksiämme, älkööt yrittäkökään saada niistä selkoa.

Näihin aikoihin paavilaiset ja kasteenuusijat käyvät yhteistuumin Jumalan kirkon kimppuun, vaikka ovat puhuvinaan toisiaan vastaan. Yhtä mieltä he ovat näet siitä, että Jumalan teko on riippuvainen ihmisen arvollisuudesta. Kasteenuusijat opettavat näin: kaste ei ole mitään, ellei henkilö ole uskovainen.

Tästä ns. periaatteesta seuraa vääjäämättä, ettei mikään Jumalan teko ole mitään, ellei ihminen ole hyvä. Kaste on Jumalan teko, mutta paha ihminen saa aikaan, ettei se olekaan Jumalan teko.

Tästä seuraa edelleen: avioliitto, esivalta ja palvelussuhde ovat nekin Jumalan tekoja, mutta koska ihmiset ovat pahoja, ne eivät sitä olekaan. Aurinko, kuu, maa, vedet, ilma ja kaikki, mikä on alistettu ihmisen alaiseksi, on jumalattomien hallussa; koska he ovat jumalattomia eivätkä hurskaita, ei siis aurinko ole aurinko eivätkä kuu, maa, vesi ja ilma ole mitä ovat.

Onpa kasteenuusijoillakin ollut ruumis ja sielu jo ennen uutta kastetta, mutta koska he eivät silloin vielä olleet hurskaita, ei heillä ollutkaan todellista ruumista ja sielua. :wtf: :shock: :?

Eivätkä heidän vanhempansa olleet todellisia aviopuolisoita (minkä he myöntävätkin) koska näitä ei ollut kastettu kahteen kertaan. Siitä syystä kaikki kasteenuusijat ovat äpäriä ja heidän vanhempansa ovat olleet avionrikkojia ja huorintekijöitä. :wtf: :shock: :shock:

Silti he perivät vanhempiensa omaisuuden, vaikka myöntävät olevansa äpäriä, vailla oikeutta perintöön. :wtf: :shock: :shock: Kuka ei näkisi, että kasteenuusijat ovat - ei demonien valtaan joutuneita ihmisiä vaan - demoneja, jotka ovat joutuneet itseään pahempien henkien valtaan?

Paavilaisetkaan eivät ole tähän päivään saakka lakanneet vastustamasta armoa ja painottamasta tekoja ja henkilön arvollisuutta. Näin he urheasti tukevat veljiään kasteenuusijoita ainakin sanoillaan. :wtf: :wtf:

Hännistään nuo ketut on sidottu yhteen, vaikka päät pyrkivät eri suuntiin (vrt. Tuom. 15:4).

Paavilaiset ovat olevinaan kasteenuusijoiden kovia vastustajia, mutta sisäisesti, todellisuudessa, he ovat aivan samaa mieltä, opettavat ja puolustavat samaa oppia. :wtf: :shock:

Yksissä tuumin he vastustavat meidän ainoaa Vapahtajaamme Kristusta, joka yksin on meidän vanhurskautemme. :wtf: :wtf:

Pitäköön siis kiinni juuri tästä opinkohdasta ken kykenee. Muut, ne jotka joutuvat uskossaan haaksirikkoon, on pakko jättää ajelehtimaan, minne meri ja tuulet heitä kuljettavat - kunnes he ehkä palaavat laivan luokse tai uivat rantaan. Kasteenuusijoista toiste enemmän, jos Herra Kristus suo. Aamen.


Tämä huolettaa koska se voi olla syy miksi luterilaiset uskovat ovat kiinni Lutherin väärissä opeissa eivätkä he tutkinut Raamatun pohjalta raamatullista kasteoppia vaan luottavat Lutherin opetukseen kasteopista mikä ei ole raamatullinen opetus ja tämä vie kadotukseen valheellisen kasteopin kanssa. Tämä on hirvitys minkä Luther sai aikaan. :?

Ja Luther ei osannut erottaa paavilaisten ja kasteenuusijoiden oppien välieroa, siinä on valtava ja suuri erotus. Kyllä "lapsi" sen erotuksen huomaa heti.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Martti Luther ja hänen oppi

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Marras 2016 18:52

*
Jos ihmisen pelastuminen perustuu kasteeseen, se on jo langennut pois armosta, koska se tapahtuu teoilla, eikä Jumalan armolla. Uskonlahja on Jumalan aikaansaama armolahja. Usko on se ainoa pelastuksen tekijänä, ei kaste. Koska Raamattu opettaa, että yhtenä ja ainoana pelastuksen tekijänä on uskoa Jeesukseen, se pelastuu Jumalan armosta.

Sakramentaalinen kaste on väärä, tehtiinpä se sitten aikuiselle tai lapselle, koska siinä uskotaan pelastuvan. Vain usko Herraan Jeesukseen Kristukseen pelastaa, uudestisyntymisen saa aikaan Jumalan Henki ja Jumalan Sana, ei suinkaan kastevesi. Sakramentti-oppi on noituutta, joka saa ihmisissä aikaan väärän rauhan.

Kaste on Kristuksen opin alkeista. Kun olemme ymmärtäneet alkeet, niin meidän tulee päästä eteenpäin. Monelta jäi huomaamatta tärkeät asiat, mitä niissä Raamatun jakeissa Matt. 28:19 ja Mark. 16:16 on. Matt. 28:19 kohdalla puhuu ensiksi opetuslapseudesta ja seuraavaksi kasteesta. Kaste on viimeiseksi askeleeksi uskonkuuliaisuuteen.

Mark. 16:16 kohdalla se sanoo näin: 'Joka uskoo, kastetaan, se pelastuu; mutta joka (uskosta osaton) ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Se tarkoittaa vain uskosta osatonta, joka joutuu kadotukseen, koska ei usko Jumalaan. Siinä ei puhu mitään kastamattomuudesta, joka joutuisi kadotukseen.

Mark. 16:16 Joka uskoo ja saa kasteen, pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. RK

Tokihan raamatullinen kaste on tärkeä asia, jota ei pidä sivuuttaa. Mutta pelastuskysymys se ei kuitenkin ole. Raamatullinen vesikaste ei ole kaste pelastukseen, vaan kaste pyhitykseen. Kaste on kuuliaisuuden osoitus Jumalalle halusta seurata ja palvella Häntä. Uskoontullut ei ota kasteen pelastuakseen, koska itse on jo pelastunut! Kaste tulee siis ottaa seuraavalla uskon askeleella Jeesukseen, ei ihmisten painostuksesta, eikä pelastusvarmuuden paikkaamiseksi.

Ja nyt, mitä viivytelet! Nouse ja huuda avuksi hänen nimeään, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.' Apo 22:16 RK

Jos viivytellään väheksymällä kastetta, joka on Jumalan tahdonmukainen. Niin itse asiassa se väheksyy Herramme Jeesuksen ristin kuolemaa ja ylösnousemusta. Parannuksessa synnistä pois kääntyvän ihmisen tulee astua "kasteen-hautaan", joka on Jumalan asetus, ei ihmisen. Raamatun mukaan kasteen kautta meidät Kristuksen kanssa yhdessä haudataan kuolemaan, niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, niin mekin vaellamme uudessa elämässä kasteen jälkeen.

Meidät on siis yhdessä hänen kanssaan haudattu kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin mekin vaeltaisimme uudessa elämässä. Room. 6:4 RK

Kaste on Kristuksen opin alkeista. Kun olemme ymmärtäneet alkeet, niin meidän tulee päästä eteenpäin koskien tätä aihetta, eli ei viivytetä, vaan kaikella ymmärryksellä otamme vastaan kasteen Jeesuksen nimessä, kunhan se ei ole pelastuskysymys.

Lopuksi laitan kuvan, jossa on aramean kieli. Siinä on selkeä ja hyvinymmärrettävä selitys kasteen käsityksestä. Klikkaamalla saa tästä kuvasta suuremmaksi, niin tekstit näkyvät hyvin.

Image

Kaste ei kuitenkaan ole ehto syntien anteeksiantamiselle, sillä Jeesus antoi anteeksi syntejä ilman kastetta niille, jotka uskoivat. Täten katumus, tunnustus ja parannus ovat anteeksiannon ehdot. Kaste on parannuksen ja kääntymyksen merkki.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Martti Luther ja hänen oppi

ViestiKirjoittaja Iustus » 24. Marras 2016 20:13

Tuon laittamasi pitkän lainauksen perusteella Luther näyttäisi ajattelevan, että kaste on Jumalan eikä ihmisen teko. Onko tuokin Galatalaiskirjeen selityksestä?
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

Re: Martti Luther ja hänen oppi

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Marras 2016 20:15

*
On, joo siitä Galatalaiskirjeen selityksestä kun poimin lainaamalla hänen kirjoitusta tänne.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Martti Luther ja hänen oppi

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 24. Marras 2016 21:46

Yhdyn Mr Kerimäen ajatukseen.
Mutta hyvää pohdintaa asioista Vaisuliinilla!
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 44 vierailijaa

cron